Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2015

Työtä vai terapeuttista puuhailua?

Heli Leppälä

Kehitysvammaisten yhteiskunnallinen asema on viime aikoina puhuttanut suomalaisia. Julkisen keskustelun perusteella voi syntyä kuva, että kehitysvammaisten osallistumismahdollisuudet ovat jo kohtalaisen hyvät tai vähintään parantuneet nopeasti.

Tämä mielikuva ei valitettavasti vastaa todellisuutta. Kehitysvammaiset on nimittäin syrjäytetty käytännössä kokonaan yhdeltä yhteiskunnallisen osallistumisen tärkeimmistä areenoista: työmarkkinoilta.

Kehitysvammaisten työllistymismahdollisuuksien parantamisesta on Suomessa puhuttu muiden länsimaiden tapaan vuosikymmeniä. Kehitysvammaisten palkkatyöhön osallistuminen on kuitenkin pysynyt marginaalisena ilmiönä. Palkkatyössä on vain 400–500 kehitysvammaista eli 3–4 prosenttia kaikista kehitysvammaisten työllistämispalveluiden piirissä olevista ihmisistä.

Palkkatyöhön osallistumista kuvaavat luvut ovat kuitenkin hämääviä. Tuhannet kehitysvammaiset näet osallistuvat palkattomaan työtoimintaan joko heitä varten rakennetuissa työkeskuksissa tai sijoitettuina tavallisille työpaikoille niin kutsuttuun avotyötoimintaan. Työkeskuksissa työskentelee arvioiden mukaan runsaat 6 000 ja avotyötoiminnassa runsaat 2 000 henkilöä.

Kehitysvammaisten työnteko ei historian valossa ole uusi ilmiö. Kehitysvammaisille tarkoitettuja ”työkoteja” alettiin Suomessa perustaa 1960-luvulla kuntoutusajattelun levitessä kehitysvammahuoltoon. Tätä ennenkin kehitysvammaisten työllä oli suuri merkitys kehitysvammalaitoksissa, joissa se oli sekä hoitomuoto että laitosten toiminnan ja taloudellisen kannattavuuden turvaaja.

Kehitysvammaliiton tuoreen selvityksen mukaan kehitysvammaisten työviikko työkeskuksissa ja avotyötoiminnassa on keskimäärin 22 tuntia. Työkeskuksissa kehitysvammaiset tekevät pääasiassa alihankintatöitä yrityksille esimerkiksi lajittelijoina, kokoonpanotehtävissä ja pakkaajina. Avotyötoiminnassa yleisimpiä tehtäviä ovat keittiö- ja kahvilatyö sekä siivous- ja pesulatyö. Yli puolella työtoimintaan osallistuvista ihmisistä on ammatillinen koulutus.

Työtoimintaan osallistuville ihmisille ei kuitenkaan makseta työstä palkkaa. Tämä johtuu siitä, että työtoiminta määritellään kunnallisen sosiaalitoimen palveluksi, jonka asiakkaita työtoimintaan osallistuvat ihmiset ovat. Palkan sijasta heille maksetaan harkinnanvaraista verotonta työosuusrahaa, joka on suuruudeltaan 0–12 euroa päivässä. Työosuusrahan keskimääräinen suuruus on tällä hetkellä 5 euroa päivässä. Lisäksi työtoimintaan osallistuvat kehitysvammaiset joutuvat yleensä maksamaan toimintakeskuksille ruuan ja muut palvelut kattavaa ylläpitomaksua.

Avotyötoiminnan julkilausuttu tavoite on toimia määräaikaisena välivaiheena kohti palkkatyöhön sijoittumista. Kehitysvammaliiton selvityksen mukaan noin 3 000 avotyötoiminnassa ja työkeskuksissa työtoimintaan osallistuvaa henkilöä kykenisi työllistymään palkkatyösuhteeseen. Työtoimintaan osallistuvista noin neljännes ilmoittaa itse haluavansa palkkatyöhön. Työtoiminnan järjestäjät kuvaavat palkkatyöhön kykeneviksi arvioimiaan henkilöitä osaaviksi, kyvykkäiksi ja motivoituneiksi työntekijöiksi.

Silti avotyötoiminnasta on valtaosalle tullut pysyvä ”työpaikka”. Vaikka kehitysvammaisten tuettua työllistymistä palkkatyöhön on korostettu lainsäädännössä ja erilaisissa kehittämisohjelmissa 1990-luvulta lähtien, on tavoite jäänyt haaveeksi. Kunnissa nykytilannetta pidetään tyydyttävänä, eikä kehitysvammaisten työllistymisen tukemista ole sisällytetty toimintastrategiohin.

Tilanne kuvastaa suomalaista kehitysvammahuoltoa pitkään ohjannutta asennetta, jonka mukaan kehitysvammaisten työpanoksella ei ole taloudellisesta merkitystä. Lisäksi edelleen näytetään ajattelevan, että kehitysvammaisille riittää työhön osallistumisen tuottama tyydytys eikä heille ole tarpeen maksaa taloudellista korvausta menetetystä vapaa-ajasta.

Suomi käynnisti vuonna 2014 YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen ratifioimisprosessin. Tämä sopimus korostaa vammaisten oikeutta työhön tasavertaisesti muiden kanssa ja edellyttää, ettei vammaisia pidetä orjatyössä tai muussa pakkotyössä.

Tällä hetkellä kehitysvammaisten avotyötoiminnan työpaikoista lähes puolet on julkisella sektorilla. Olisikin kohtuullista, että siellä otettaisiin vastuu kehitysvammaisten ihmisoikeuksien toteutumisesta muuttamalla työtoimintasopimuksia palkkatyösuhteiksi.

Kehitysvammaisten työllistymisen edistäminen olisi viimein otettava Suomessa vakavasti. Eläkelainsäädäntöä ja ruohonjuuritason työllistämispalveluja tulisi kehittää tätä tavoitetta konkreettisesti tukevaan suuntaan.

Olisi jo korkea aika luopua asenteesta, että kehitysvammaisille riittää palkan sijasta mahdollisuus terapeuttiseen puuhailuun.

 

VTT Heli Leppälä on suomalaisen vammaispolitiikan kehityslinjoista väitellyt Swansean yliopiston Honorary Research Associate

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutubeby feather