Arkistot kuukauden mukaan: elokuu 2015

Perussuomalaisten jatkuva mediahuomio ei ole itsestäänselvyys

Erkka_Railo-282_lowresPerussuomalaisten mediasuhteesta on keskusteltu viime päivinä kiivaasti. Suhtautuuko media liian kriittisesti perussuomalaisiin? Suhtautuvatko perussuomalaiset liian herkkänahkaisesti arvosteluun ja erityisesti median kritiikkiin?

Vuonna 2012 Eduskuntatutkimuksen keskus laati laajan tutkimuksen Eduskuntavaalien 2011 mediajulkisuus, jossa mittavan materiaalin avulla tarkasteltiin Jytky-vaaleja edeltävää politiikan julkisuutta. Tutkimuksessa perehdyttiin erityisesti kysymykseen, hyödyttikö mediajulkisuus perussuomalaisten nousua vai ei. Samalla siinä tarkasteltiin laajemminkin sitä, millä tavoin media kohteli perussuomalaisia.

Ensimmäiseksi on sanottava, että näihin kysymyksiin ei ole yksiselitteistä vastausta. Syyn ja seurauksen suhdetta on tällaisessa monimutkaisessa tilanteessa vaikea selkeästi osoittaa, varsinkin kun samassakin mediassa saattoi olla monenlaisia kirjoituksia perussuomalaisista. Muutamia keskeisiä havaintoja kannattaa kuitenkin tuoda esille.

Ensinnäkin median perussuomalaisiin kohdistama valtava huomio oli seurausta perussuomalaisten kannatuksen voimakkaasta kasvusta. Tämä näkyi erityisen selkeästi maakuntien johtavissa lehdissä. Kun perussuomalaisten kannatus kasvoi tarpeeksi korkealle, tyypillisesti lähelle tai ohi Sdp:n, lehdet ryhtyivät kirjoittamaan perussuomalaisista erityisen kiivaasti. Tästä syystä olisi vaikea yksiselitteisesti väittää, että mediahuomio aiheutti perussuomalaisten kannatuksen kasvun. On pikemminkin todennäköistä, että vahvalla jalkatyöllä oli suurempi merkitys kannatuksen kasvussa kuin median huomiolla.

Samalla on kuitenkin todettava, että Timo Soini on jo useissa vaaleissa ollut politiikan julkisuuden väriläikkä, jota toimittajat eivät ole voineet ohittaa. Puolueen puheenjohtaja on saanut enemmän huomiota kuin puolueen koko olisi antanut aihetta. Tämä epäilemättä on tukenut perussuomalaisia.

Media siis kiinnitti paljon huomiota perussuomalaisiin erityisesti kun puolueen kannatus saavutti Sdp:n kannatuksen. Tässä ei ole mitään yllättävää. Kun politiikan valtarakenteissa tapahtuu merkittävä muutos, tiedotusvälineet reagoivat siihen. Yhtälailla nyt näemme tilanteen, jossa valtasuhteissa on jälleen tapahtunut olennainen muutos: protestipuolue perussuomalaisista on tullut hallituspuolue. Totta kai se kiinnostaa.

Toiseksi havaitsimme tutkimuksessa, että tiedotusvälineiden perussuomalaisiin kohdistama huomio oli voittopuolisesti erittäin kriittistä. Kuten tutkija Niko Hatakka on ansiokkaassa artikkelissaan yksityiskohtaisesti kuvaillut, perussuomalaiset haukuttiin pystyyn kaikin mahdollisin tavoin kaikissa tutkituissa tiedotusvälineissä kautta maan. Oma arvioni on, että tällä oli vaikutusta perussuomalaisten kannatukseen ennen vaaleja. Kannatus kääntyi helmikuussa saavutetun huipun jälkeen laskuun, kunnes Portugalin hallituksen kaatuminen maaliskuun loppupuolella jälleen nosti perussuomalaisten kannatusta.

Perussuomalaiset saattavat kokea voitonriemua siitä ajatuksesta, että media on todellakin ja jopa tutkijoiden mielestä arvostellut heitä ankarasti. Ennen kuin Putkonen avaa samppanjan, muistutan kuitenkin, että samalla havainto osoittaa ajatuksen punavihreästä kuplasta perusteettomaksi. Perussuomalaisia kritisoitiin ankarasti niin Helsingin Sanomissa kuin Lapin Kansassa ja pohjalaisessa Ilkassa. Maakuntalehdillä on todistetusti vahva kontakti oman alueensa valtapuolueisiin ja totta kai esimerkiksi perinteisesti keskustan vahvoilla alueilla perussuomalaisten nousu herätti kiukkua. Tutkimuksessa vastaamatta jäi myös kysymys, oliko median kritiikissä ehkä jotain perää.

Samanaikaisesti perussuomalaisten arvostelussa oli yksi tärkeä poikkeus: Timo Soinia kohdeltiin melko varovaisesti. Yleisesti ottaen voi todeta, että Soini hyväksyttiin ”tavallisen kansan” edustajaksi ja Suomen köyhien puolustajaksi. Samalla Soiniin asetettiin toiveita, että hän pitäisi kurissa puolueensa maahanmuuttovastaiset tahot. Toimittajat korostivat, että Soini ei hyväksy rasismia. Soinin väitettä, että puolueessa ei ole rasisteja, ei kyseenalaistettu.

Tilanne on vuodesta 2011 hiukan muuttunut, mutta perusasetelma näyttää edelleen olevan sama. Monet toimittajat näyttävät ajattelevan, että puolueessa on sellainen maahanmuuttovastainen siipi, jonka ajatuksia perussuomalaisten valtaosa ei hyväksy ja jonka maltillinen Soini pitää kurissa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että puolue on yhteisesti hyväksynyt maahanmuuttopoliittisen ohjelman. Ainakaan tässä mielessä puolueessa ei ole sellaisia linjaerimielisyyksiä, jotka johtaisivat puolueen hajaannukseen. Soini ei ole myöskään ottanut minkäälaista selkää kantaa tapaus Immoseen “kunnollisesta harjauksesta” puhumattakaan.

Professori Anu Koivunen tuonut todennut, että populistinen puolue tarvitsee ”hyviä vihollisia” erityisesti nyt kun puolue on hallituksessa. Vaikeiden poliittisten kompromissien myötä puolueen kannatukseen kohdistuu kovia paineita, joita se haluaa lievittää syyttämällä mediaa vainosta. Tutkija Mari K. Niemi on puolestaan muistuttanut, että populistiset puolueet pyrkivät provosoivilla heitoilla muokkaamaan julkista keskustelua haluamaansa suuntaan. Provokaatioista tietysti seuraa runsaasti mediahuomiota. Ne myös ruokkivat sitä vastakkainasettelua, jonka perusteella perussuomalaiset voivat syyttää toimittajia, poliitikkoja ja tutkijoita vainoamisesta.

On kuitenkin hyvä pitää mielessä, ettei populistien mediahuomio ole itsestäänselvyys tai jatku ikuisesti. Julianne Stewartin, Gianpietro Mazzolenin ja Bruce Horsfieldin vertailevassa tutkimuksessa on havaittu, että eri maissa populistien mediahuomio etenee kolmessa samankaltaisessa vaiheessa. Ensimmäisessä populistinen puolue on pieni ja media kiinnittää siihen vain vähän huomiota. Samanaikaisesti tiedotusvälineet saattavat kuitenkin arvostella valtapuolueita kipakastikin, mikä syö näiden puolueiden uskottavuutta ja tukee epäsuorasti populistien kannatusta. Toisessa vaiheessa populistien kannatus alkaa kasvaa. Kasvava kannatus luo kierteen, jossa kannatuksen kasvu lisää huomiota, mikä lisää kannatusta kunnes tietty raja on saavutettu. Kolmannessa vaiheessa populistipuolueet ovat menettäneet uutuuden viehätyksensä. Niiden provokaatioihin on kyllästytty ja niistä on jopa saattanut tulla vakiintunut osa poliittista järjestelmää. Silloin kiinnostus niihin lopahtaa, kunnes ne ryhtyvät uudelleen provosoimaan tai saavuttavat uuden valta-aseman.

Suomessa eletään selvästi nyt intensiivisen kiinnostuksen vaihetta, mutta median jatkuva huomio ei ole itsestäänselvyys. Osa puolueen kansanedustajista ja johtohenkilöistä voi yrittää uusien provokaatioiden kautta säilyttää median kiinnostuksen ja siihen liittyvän “me vastaan muut” -vastakkainasettelun. Toisaalta osa puolueen johdosta varmaan mielellään tyytyisi “tavallisen” hallituspuolueen arkeen ilman jatkuvia kohuja.

 

 

  • Erikoistutkija Erkka Railo

 

 

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutubeby feather

Vaalikesän gallupit ja voittajan vankkurit

Erkka_Railo-282_lowresViime viikolla Helsingin Sanomat julkaisi viimeisen teettämänsä mielipidemittausten tulokset. Niiden mukaan SDP:n, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten kannatus on kevään eduskuntavaaleihin verrattuna laskenut. Sen sijaan Keskustan ja Vihreiden kannatus on noussut. Vasemmistoliiton kannatus on puolestaan suurin piirtein samoissa lukemissa kuin kevään eduskuntavaaleissa.

Mielipidemittausten tuloksia voi tarkastella monesta eri näkökulmasta. Tässä blogissa osoitan, että muutamaa merkittävää poikkeusta lukuun ottamatta vaalit voittaneiden puolueiden kannatuksella on taipumus nousta vaalien jälkeisenä kesänä, kun taas vaalit hävinneiden puolueiden kannatuksella on ollut selvä taipumus taittua laskuun.

Katsotaanpa oheista taulukkoa. Siihen on kerätty kuuden suurimman puolueen kannatus eduskuntavaaleissa sekä sitä seuraavan elokuun kannatusmittaus. Kuten taulukosta ilmenee, vaalit voittaneet puolueet ovat lisänneet kannatustaan miltei säännönmukaisesti vaalien jälkeisenä kesänä. Näin kävi esimerkiksi vuonna 2003. SDP voitti vaalit nostaen kannatustaan edellisiin vaaleihin verrattuna 1,6 prosenttiyksikköä. Kesällä sen kannatus nousi Taloustutkimuksen mittauksessa liki 28 prosenttiin. Samoissa vaaleissa Kokoomus kärsi tappion. Sen kannatus laski vuoden 1999 vaaleihin verrattuna 2,5 prosenttiyksikköä. Vuoden 2003 kesällä sen kannatus jatkoi edelleen laskuaan päätyen 17 prosentin pintaan. Yhteensä taulukon 24 tapauksesta 19 noudattaa tätä sääntöä. Kahdessa tapauksessa muutokset ovat erittäin pieniä: Vuoden 2011 vaalien jälkeen vihreiden ja vasemmistoliiton kannatuksen muutokset olivat hyvin vähäisiä. Jäljelle jää kolme selkeää poikkeusta.

taulukko1

Kuten tavallista, poikkeukset ovat kaikkein mielenkiintoisimpia. Vaikka keskusta voitti vuoden 2003 vaalit komeasti, sen kannatus oli painunut selvään laskuun saman vuoden kesällä. Syynä on tietysti Anneli Jäätteenmäen eroon johtanut tapahtumasarja, jota kaikki Suomen tiedotusvälineet tiiviisti seurasivat.

Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Sdp:n kannatus otti mielipidemittausten mukaan eräänlaisen pohjakosketuksen juuri vaalien aikaan. Ennen vaaleja kannatus oli pari prosenttiyksikköä korkeammalla kuin vaaleissa, ja pian kesän jälkeen puolueen kannatus toipui aavistuksen verran. On mahdotonta sanoa varmasti, mikä tämän kannatuksen notkahduksen aiheutti, mutta vuoden 2007 vaalit muistetaan Sdp:n poikkeuksellisen epäonnistuneesta vaalikampanjasta, jossa Oiva Lohtanderin esittämä ”porvari” söi hummeria ja haukkui työläisiä. Vaikka vaalimainos ei koskaan päässyt julkiseen levitykseen, siitä syntyi laaja julkinen kohu juuri Sdp:n kannalta pahimpaan aikaan.

Kolmas poikkeus on kokoomuksen kannatuksen muutos vuoden 2011 vaalien jälkeen. Periaatteessa kokoomus hävisi vaalit, koska sen kannatus laski verrattuna vuoden 2007 vaaleihin. Käytännössä vuoden 2011 eduskuntavaalien tulos oli kokoomukselle valtava voitto. Koska muut puolueet pärjäsivät vielä huonommin, kokoomuksesta tuli ensimmäisen kerran Suomen suurin puolue ja samalla sen puheenjohtajasta Jyrki Kataisesta Suomen pääministeri. Todennäköisesti tämän historiallisen tapahtuman myötä kokoomuksen kannatus mielipidemittauksissa lähti kesällä 2011 selvään nousuun.

Ilmiö, jossa puolueen kannatus nousee, koska sen kannatus on noussut, tunnetaan nimellä bandwagon tai suomeksi voittajan vankkurit. Ilmiö kertoo siitä, että ihmiset haluavat olla voittajan puolella. Kun puolueella näyttää menevän hyvin, liikkuvat äänestäjät ilmoittavat kannattavansa puoluetta. Ilmiö jatkuu, kunnes politiikan julkisuus keskittyy jälleen muihin aiheisiin kuin siihen, kuka voitti vaalit ja kuka hävisi.

Voittajan vankkurit -ilmiö selittää yhtä lailla myös tämän kevään eduskuntavaalien ja sitä seuraavan kesän mielipidemittausten tuloksia. Mielenkiintoista on, että vaikka perussuomalaisten vaalitulos on laajalti tulkittu vaalivoitoksi, ei perussuomalaisten kannatus kuitenkaan kesällä osoittanut nousun merkkejä. Päinvastoin, miinusmerkkinen tulos verrattuna vuoden 2011 vaaleihin ennakoi täysin normaalia kannatuksen niiausta kesällä.

Mutta miten hyvin vaalien jälkeiset mielipidemittaukset ennustavat liki neljän vuoden pidettävien eduskuntavaalien tuloksia? Lyhyt vastaus on: eivät mitenkään. Verrattuna vaalikesän mielipidemittauksiin, puolueiden kannatukset ovat menneet ylös, tulleet alas ja jopa pysyneet suurin piirtein paikallaan. Vaalien jälkeisen kesän mielipidemittaukset ovat hauskaa luettavaa, mutta tulevista vaaleista ne eivät kerro mitään.

– Erkka Railo

Erikoistutkija

PS: Joku voi ehtiessään kysyä Taloustutkimukselta, miksi elokuun 2011 mielipidemittauksen mukaan puolueiden yhteenlaskettu kannatus oli 100,2 prosenttia.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutubeby feather

Tuleeko Perussuomalaisista tavallinen puolue?

Erkka_Railo-282_lowresPerussuomalaisten yksimielinen päätös hyväksyä Kreikan kolmas tukipaketti on herättänyt laajaa arvostelua.

Tämä on ymmärrettävää. Perussuomalaisten menestyksen yksi kulmakivi on, että se on tarjonnut väylän Euroopan integraatiota vastustavien suomalaisten protestille. Se on ainoa puolue, joka on johdonmukaisesti vastustanut Euroopan unionia ja arvostellut kärkevästi euroa. Toki myös vasemmistoliitto ja kristillisdemokraatit ovat aika ajoin kritisoineet Euroopan integraatiota, mutta erotuksena niistä perussuomalaiset ei ole osallistunut EU-myönteisiin hallituksiin.

Nyt tämä on muuttunut.

Hyväksymällä Kreikka-paketin perussuomalaiset otti ison askelen protestipuolueesta ”tavalliseksi” suomalaiseksi puolueeksi. Paradoksi on, että muutos ”tavalliseksi” puolueeksi on edellytys puolueen menestykselle myös jatkossa. Protestipuolueena voi olla mukavaa kun kannatusluvut kasvavat, mutta todellinen vaikuttaminen ja vallan vakiinnuttaminen edellyttää jossain vaiheessa muuttumista protestipuolueesta ”tavalliseksi” puolueeksi. Osallistuminen hallitukseen vaatii ”tavallisen” puolueen valmiutta kompromisseihin. Se edellyttää myös kykyä sietää haukkuja, kun vaalilupauksia ei pystytäkään pitämään.

Kompromissien tekeminen ei välttämättä johda puolueen tuhoon, kuten se ei ole johtanut muillakaan puolueilla. Perussuomalaisten kannatuksen taustalla olevat ristiriitaulottuvuudet eivät ole todennäköisesti katoamassa mihinkään. Osa suomalaisista on vastustanut Euroopan unionia jo yli 20 vuotta ja tulee varmasti vastustamaan myös jatkossa. Globalisoituvassa maailmassa myös monikulttuurisuudelle (mitä sillä kulloinkin tarkoitetaankaan) riittää vastustajia. Suomeen suuntautuu monenlaisia paineita ottaa lisää maahanmuuttajia, niin pakolaisia kuin muitakin, ja osa suomalaisista vastustaa näitä paineita hyvin ponnekkaasti. Perussuomalaisilla on mahdollisuus säilyä vähintään keskikokoisena suomalaisena puolueena vielä pitkään, ehkä pysyvästi.

Tästä huolimatta muutos protestipuolueesta ”tavalliseksi” puolueeksi ei ole perussuomalaisille helppo, eikä onnistuminen varmaa. Onnistuminen edellyttää, että puolue pysyy yhtenäisenä. Kreikka-paketin yksimielinen hyväksyminen saattaa olla merkki siitä, että näin on. Todellinen koitos puoluejohdolle tulee kuitenkin silloin, kun päätös näkyy kannatusluvuissa. Silloin houkutus irtiottoihin on suuri.

Perussuomalaisten päätös tukea Kreikka-pakettia osoittaa, mikä on parasta ja kauheinta suomalaisessa politiikassa. Koska puolueet ovat suhteellisen pieniä, hallitukset ovat monen puolueen koalitiohallituksia. Se merkitsee puolueille ankeiden myönnytysten tekemistä. Se tarkoittaa syötyjä vaalilupauksia, median pilkkaa ja muiden puolueiden kritiikkiä. Se merkitsee miltei aina myös laskevia kannatuslukuja. Sitä on ”tavallisen” puolueen arki.

Toisaalta kyky ja valmius kompromisseihin on parasta suomalaista politiikkaa: Se on vastuunkantoa, jossa toiset otetaan huomioon, ja jossa venettä ei keikuteta vaikkeivat päätökset itseä miellyttäisikään. Se merkitsee yhdessä saavutetun neuvottelutuloksen asettamista oman kannatuksen kasvattamisen tai säilyttämisen edelle. Onko perussuomalaiset tähän valmis?

– Erkka Railo
Erikoistutkija

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutubeby feather