Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2016

Tutkijana ajatuspajassa

Ville_pitkanen_25_low-resTehdäänkö ajatuspajoissa riippumatonta tutkimusta? Kenelle? Millaisella aikataululla? Miten työ ajatuspajassa eroaa yliopistotyöstä? Nämä kysymykset muuttuivat omalla kohdallani ajankohtaisiksi muutama viikko takaperin, kun vaihdoin työpaikkaa ja siirryin Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksesta e2-ajatuspajan tutkijaksi.

Ymmärrettävistä syistä kysymys riippumattomudesta on keskeinen, sillä useat suomalaiset ajatuspajat ovat joko vahvasti aatteellisia tai toimivat lähellä puolueita. Tämä kysymys esitettiin minulle ja kollegoilleni myös ajatuspajamme lanseeraustilaisuudessa; tuottaako e2 tutkimuksia, jotka palvelevat yksittäisen puolueen tai yhteiskunnallisen toimijan poliittisia intressejä?

Vastaus tähän kysymykseen on kielteinen. Samalla tavoin kuin yliopistoille, myös ajatuspajoille tutkimuksen riippumattomuus on ennen kaikkea uskottavuuskysymys. Poliittisesti motivoituneella tutkimuksella ei ole vaikuttavuutta, joten on vahvasti ajatuspajojen intresseissä tehdä laadukasta ja tieteelliset kriteerit täyttävää tutkimusta. Ajatuspajat toki tuottavat analyyseja myös tilauksesta, mutta ennakkoon sovitut tutkimustulokset eivät sisälly työnkuvaan. Kuvaavaa on, ettei uusi työnantajani ole ollut missään vaiheessa kiinnostunut puoluekannastani.

Entä kenelle tutkimusta tehdään? Tämän kysymyksen kohdalla yliopistot ja ajatuspajat eroavat toisistaan olennaisella tavalla. Ajatuspajojen fokuksessa on tieteen intressien sijaan päätöksentekijöiden arki ja pyrkimys vastata nopeasti yhteiskunnalliseen tiedontarpeeseen. Tämä painotusero merkitsee käytännön tutkimustyön kannalta pyrkimystä ennakointiin, nopeaan reagointiin ja yleistajuiseen ilmaisuun. Tutkimusten arvoa ei ratkaise julkaisufoorumin korkeatasoisuus, vaan tutkimustulosten hyödynnettävyys, tavoittavuus ja vaikuttavuus.

Yliopistollisten tutkimusten tärkeimpiä julkaisufoorumeita ovat sen sijaan tieteelliset, vertaisarvioidut journaalit, joiden lukijakunta koostuu pääasiassa muista tutkijoista. Vaikka tieteellisen tiedon yleistajuistaminen ja popularisoiminen ovat yhä tärkeämpiä myös yliopistotutkijoille, on tieteen intressi kuitenkin ensisijainen.

Erilaiset tiedon intressit näkyvät myös tutkimustyön aikatauluissa. Yliopistolla olin tottunut siihen, että tutkimusidean jalostuminen tutkimusraportiksi vei tavallisesti vuosia. Tutkimussuunnitelman laatimisen ja myönteisen rahoituspäätöksen välillä kului hieman rahoittajasta riippuen muutamista kuukausista yli puoleen vuoteen.

Tutkimusprojektit kestivät tyypillisesti yhdestä kahteen vuoteen, mutta hankkeen päättyminen ei kuitenkaan aina tarkoittanut sitä, että tutkimustulokset olisivat valmiita raportoitaviksi. Viimeisimmässä hankkeessamme tutkimuksen lopulliset tulokset julkaistiin vertaisarvioiduissa journaaleissa lähes vuosi hankkeen päättymisen jälkeen. Vertaisarviointi on akateemisen maailman tapa ylläpitää korkeaa tieteellistä tasoa, mutta järjestelmä kiistatta hidastaa tutkimustiedon raportointia.

Ajatuspajoissa tutkimustoimintaa suunnitellaan vuosien sijaan kuukausissa. Nopeat aikataulut merkitsevät luonnollisesti sitä, ettei meidän tutkimuksiamme altisteta vertaisarviointiin, mutta muilta osin tutkimuksen tekemisessä noudatetaan samoja periaatteita kuin yliopistollakin.

Lisäksi iso osa ajatuspajojen työstä on olemassa olevan tutkimustiedon jatkojalostamista, täydentämistä ja saattamista helpommin omaksuttavampaan muotoon.  Tämä tarkoittaa sitä, että yliopistoissa tehtävä perustutkimus ja teoriat luovat merkittävän pohjan myös ajatuspajoissa tehtäville analyyseille.

Kuten esimerkit osoittavat, yliopistotutkijan ja ajatuspajatutkijan työssä on joitain olennaisia eroja, mutta myös runsaasti samankaltaisuuksia. Henkilökohtaisesti muutos työnkuvassani on ollut yllättävän vähäinen. Tutkimustyö yliopistolla oli omalla kohdallani paitsi kirjoittamista, myös tutkimushankkeiden suunnittelua, ajatustenvaihtoa, ihmisten tapaamista ja palaveeraamista. Näitä asioita sain tehdä yli kymmenen vuotta loistavan porukan kanssa Eduskuntatutkimuksen keskuksessa.

Nyt ympäristö on vaihtunut, mutta perusteiltaan työnkuva on säilynyt ennallaan. Ja onnekseni voin jo lyhyen kokemuksen perusteella todeta, että Eduskuntatutkimuksen keskuksesta tuttu innostunut ja positiivinen ilmapiiri vallitsee myös uudessa työyhteisössäni.

Ville Pitkänen
Tutkija
e2

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutubeby feather

Brexit-kampanjointi vilkastuu Britanniassa: Mikä on Boris Johnsonin merkitys?

Mika Suonpää (2)Konservatiivipuoluetta edustava Lontoon pormestari Boris Johnson on ollut näkyvästi esillä kansainvälisessä mediassa sen jälkeen, kun hän helmikuun lopulla sitoutui kannattamaan Brexitiä, eli Britannian eroa EU:sta, ja kampanjoimaan eron puolesta ennen kesäkuun lopulla järjestettävää kansanäänestystä.

On povattu, että Johnson on heti pääministeri David Cameronin jälkeen tärkein yksittäinen henkilö, joka saattaa vaikuttaa äänestäjien päätökseen.

Johnson on hyvin kiistanalainen ja värikäs hahmo brittiläisessä politiikassa. Tultuaan valituksi Lontoon pormestariksi vuonna 2008 hän totesi toimittajajoukolle, joka kyseenalaisti hänen kykynsä toimia pormestarina, suunnilleen näin: ”Olen opiskellut klassikkoja Oxfordissa, pystyn mihin tahansa.”

Johnson on suosittu ehkäpä juuri siksi, että hän on siniverisestä eliitti- ja yksityiskoulutaustastaan huolimatta kyennyt luomaan itselleen kansanomaisen väriläiskän imagon. Tästä huolimatta Johnsonia on pidetty ”huru-ukkona”, hänen poliittisia kykyjään on kyseenalaistettu laajasti ja hän on pitkään kärsinyt suhteellisen vakavasta uskottavuusvajeesta.

Se, että Johnson päätyi kannattamaan Brexitiä, ei ollut suuri yllätys kenellekään brittipolitiikkaa vähänkin tarkemmin seuraavalle. Siksi on kummallista, että media, poliitikot ja ehkäpä äänestäjätkin odottivat hänen päätöstään jännittyneinä. Johnson nousi Brexit-keskustelun keskiöön valtavan mediakuohunnan tahattomana sivutuotteena.

Cameron on tuntenut Johnsonin jo Etonin koulupoika-ajoista lähtien, ja on hyvin epätodennäköistä, että Cameron tosissaan odotti Johnsonin asettuvan kyllä -kampanjan puolelle. Miksi näin on?

Johnson on jo pitkään vaikuttanut euroskeptisyyden valjastamiseen uskottavaksi poliittiseksi käyttövaraksi brittiläisen oikeiston piirissä. Työskennellessään The Telegraph -lehden Brysselin kirjeenvaihtajana 1989–1994, hän omalta osaltaan voimisti jo 1980-luvun alussa Rupert Murdochin omistukseen tuleen The Sunday Times -lehden aloittamaa eurokriittistä ja populistista retoriikkaa.

Kritiikin kohteina olivat erityisesti Brysselin byrokratia, ranskalaiset maanviljelijät ja kansallisen itsemääräämisoikeuden väheneminen Euroopan integraation seurauksena. Johnsonilla on siis pitkä eurokriittinen historia. On sanomattakin selvää, että Cameron on ollut tästä tietoinen.

Johnsonin kuherruskuukausi Brexitistien keulakuvana on saanut jo tahran, jota voi olla vaikea hangata irti. BBC:lle vuodetussa Johnsonin henkilöstöpäällikön lähettämässä sähköpostissa varapormestaria ja pormestarin keskeisiä neuvonantajia ohjeistettiin julkisuudessa tukemaan pormestarin Brexit-näkemystä. Johnson sanoutui täysin irti tästä ja painotti olevansa avoimen keskustelun puolustaja.

Hänen mukaansa sähköposti ei koskaan ollut ”operatiivinen” ja se on nyt ”pyyhitty pois historian lehdiltä”. Vaikka sähköposti ei tullutkaan suoraan Johnsonilta, hän on joutunut selittelemään sitä mediassa. Kulttuurissa, jossa pienikin virhe saattaa olla kohtalokas, kohulla voi olla merkitystä Johnsonin suosioon.

Myös Johnsonin esiintymistä vaikutusvaltaisessa BBC:n sunnuntai-aamujen Andrew Marr Show -keskusteluohjelmassa on saanut kritiikkiä osakseen. Esiintymistä on kuvattu ”vaappuvaksi” ja ohjelman juontaja Andrew Marr joutui useaan otteeseen keskeyttämään Johnsonin, toteamalla ”tämä on Andrew Marr Show, ei Boris Johnson Show”.

Johnson on tällä hetkellä mahdollisesti Britannian suosituin poliitikko. Epävarmaa on, luottavatko äänestäjät häneen niin paljon, että olisivat valmiita seuraamaan häntä Brexit-kyltille saakka.

Äänestyspäätökseen vaikuttavat monet tekijät. Yksi asia, joka saattaa nousta ylitse muiden on epävarmuus tulevasta, joka ei-äänen antamiseen liittyy. Ovatko äänestäjät halukkaita lisäämään epävarmuutta jo nykyiseltään sotien, pakolaiskriisin ja talouden ongelmien värjäämässä maailmassa? Sen näemme juhannuksen tienoilla.

Mika Suonpää

Kirjoittaja työskentelee yliopistonlehtorina Turun yliopiston poliittisen historian oppiaineessa. Kirjoittaja on asunut Britanniassa pitkään ja tutkii maan ulkosuhteiden historiaa sekä sisäpolitiikkaa.

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutubeby feather