Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2016

Brexit ja Little Englander – miksi käsitehistoria on tärkeää?

AinomaijaIson-Britannian lippua muistuttava perhonen nousi kohti korkeuksia EU:n symbolilla merkitystä laatikosta. Kuva koristi viime kesäkuussa The Spectator-lehden kantta, jonka teksti kuului ”Out – and into the world”.

Lehden samannimisen pääkirjoituksen viesti oli selkeä: itsenäinen, EU:sta irrallinen Britannia olisi unionin jäsenvaltiota kykeneväisempi osallistumaan globalisoituvaan maailmaan. Lehden retoriikan voi katsoa olleen vastaus syytöksille, joiden mukaan brexitin kannattajat olivat ahdasmielisiä äärinationalisteja, niin kutsuttaja Little Englandereita

Käsite Little Englander on brexitiä vanhempi. Sitä alettiin käyttää jo 1800-luvun loppupuolella. Tuolloin Little Englander oli haukkumasana, jolla viitattiin Britti-imperiumin laajentumista vastustaneisiin rauhanaktivisteihin. Heihin lukeutui brittiläinen C. E. Maurice, jonka kriittinen kirjoitus imperialismista julkaistiin Concord-lehdessä tammikuussa 1901.

Artikkelissa Maurice korosti Little Englanderin symboloivan kansainvälistä yhteistyötä ja olevan vastakohta imperialismille, jonka aiheuttamat siirtomaasodat eristivät Britannian muusta Euroopasta.

Little Englanderin kaksi päinvastaista määritelmää on hyvä esimerkki käsitehistoriasta, jossa huomio kiinnittyy käyttämiimme käsitteisiin, niille annettuihin merkityksiin sekä siihen, miten tulkitsemme ympäröivää maailmaa käsitteiden kautta.

Miksi tämä on tärkeää?

Käsitteet eivät ole milloinkaan yksiselitteisiä. Käsitehistoria osoittaa todellisuuden rakentuvan monitulkintaisuudelle tyhjentävien määritelmien sijaan. Näin oli sekä vuonna 1901 että viime kesänä.

Maurice ja muut rauhanaktivistit olivat 115 vuotta sitten nationalisteja muiden aikalaisten tavoin. Heille Britannia oli maista parhain ja brittiläisen sivistyksen viljeleminen maailmalla tavoiteltavaa, joskus jopa sodan keinoin.

thespectatorkansi

The Spectatorin viesti on taas esimerkki siitä, että brexitin kannattajille ero EU:sta ei merkinnyt piiloutumista maailmalta. Heille brexit ja kansainvälinen vaikuttaminen olivat toisensa mahdollistavia, ei poissulkevia.

Usein on helpompi huomata menneisyyden rönsyt kuin nykyisyyden eri näkökulmat. Tämä nähtiin brexitin kohdalla, kun asiantuntijat syrjäytettiin päätöksenteosta. Oli vaivattomampaa rinnastaa pakolaiset ja työväenluokka kuin puhua EU:n vaikutuksesta Britannian lainsäädäntöön.

Vastakkainasettelun korvaaminen käsitehistorian painottamalla moniäänisyydellä olisi yhteiskuntamme kannalta hedelmällistä. Keskustelukulttuuristamme tulisi rakentavampaa ja mustavalkoisten esitysten sijaan tapahtumia katsottaisiin osana laajempaa taustaa.

Tieteelliset näkökulmat ovat tässä avainasemassa niin Britanniassa kuin Suomessa, kunhan niitä kuunnellaan.

 

Ainomaija Rajoo, HuK

Kirjoittaja on työskennellyt Kamppailu vallasta. Eduskuntavaalikampanjat 1945-2015 -teoksen toimitussihteerinä Eduskuntatutkimuksen keskuksessa.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutubeby feather

Voittiko vuoden 2015 vaalit valtiovarainministeriö?

Erkka-Railo-44Viime viikolla julkaistiin kirjamme Kamppailu vallasta – Eduskuntavaalikampanjat 1945–2015. Yksi kirjan väitteistä herätti erityistä kiinnostusta SDP:n Demokraatti-lehdessä. Väitämme Sini Ruohosen kanssa, että valtiovarainministeriön maaliskuussa 2015 julkaisema raportti Talouspolitiikan lähtökohdat 2015–2019 vaikutti eduskuntavaalien tulokseen.

Tässä blogissa vastaan kahteen erilliseen, mutta helposti toisiinsa sekoittuvaan kysymykseen:

Ensinnäkin, vaikuttiko valtiovarainministeriön puheenvuoro vaalitulokseen, ja toiseksi, onko valtiovarainministeriöllä oikeus osallistua julkiseen keskusteluun eduskuntavaalien alla?

Väite valtiovarainministeriön raportin vaikutuksesta vaalitulokseen ei itse asiassa ole uusi. Esitimme saman väitteen jo kesällä 2016 julkaistussa raportissa Poliittisen osallistumisen eriytyminen – Eduskuntavaalitutkimus 2015. Väite ei tuolloin saanut juurikaan huomiota, koska raportin toimittajat Hanna Wass ja Kimmo Grönlund halusivat perustellusti keskittyä raportin paljon tärkeämpään havaintoon eli eri yhteiskuntaryhmien äänestysaktiivisuuden suuriin eroihin.

Julkisuudella on taipumus karata käsistä siten, että yksittäisiin väitteisiin liitetään paljon suurempia asioita, kuin mistä alun perin on kysymys. Mitä siis väitimme?

Väitimme, että valtiovarainministeriön täsmälleen kuukautta ennen vaalipäivää julkaisema raportti Talouspolitiikan lähtökohdat 2015–2019 kehysti vaalikamppailun aikana käydyn julkisen keskustelun siten, että Suomen talouden tilaa tarkasteltiin erityisesti valtiontalouden velkaantumisen näkökulmasta ja että tämä asetti suomalaiset puolueet eriarvoiseen asemaan vaalikamppailussa.

Emme väittäneet, että valtiovarainministeriö olisi tarkoituksellisesti ”pilannut” Suomen vaalit (mitä Demokraatin artikkelin otsikossa kysyttiin). Emme myöskään väittäneet, että valtiovarainministeriö ryhtyi määrätietoiseen yritykseen estää SDP:n vaalivoitto tuhoamalla Antti Rinteen uskottavuuden, vaikka näinkin sanomaamme jo ehdittiin tulkita. Sen sijaan analysoimme, että Rinteen uskottavuus selvästi joutui kovalle koetukselle hänen yrittäessään pitää kiinni SDP:n talouspolitiikasta, joka poikkesi merkittävästi valtiovarainministeriön suosittelemasta linjasta.

Vaalien tutkimuksen itsestäänselvyys kuitenkin on, että politiikan julkisuus vaikuttaa vaalitulokseen. Jos joku taho onnistuu vaikuttamaan vaalien julkisuuteen, niin hän vaikuttaa samalla myös vaalitulokseen.

Puolueilla oli olemassa vaihtoehtoja, millä tavalla reagoida valtiovarainministeriön ulostuloon. SDP:n ei olisi ollut pakko pitää kiinni linjastaan, vaan se olisi voinut yrittää vastata valtiovarainministeriön raporttiin toisella tavalla kuin se teki. Tosin silloin valtiovarainministeriö olisi joka tapauksessa ”voittanut” julkisen keskustelun, koska se olisi pakottanut SDP:n linjalleen.

Jos tuntuu siltä, että minun ja Sini Ruohosen väite valtiovarainministeriön raportin vaikutuksesta julkiseen keskusteluun on uskalias, niin Eduskuntavaalitutkimus 2015 -kirjaan kirjoitti myös Helsingin yliopiston politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksen johtaja, professori Juri Mykkänen, joka päätyi itsenäisesti vielä askelta rohkeampaan loppupäätelmään. Hän toteaa laajan haastatteluaineiston pohjalta, että valtiovarainministeriö oli jo pitkään pyrkinyt lisäämään omaa vaikutusvaltaansa hallituksen työskentelyssä. Raportin julkistamista Mykkänen pitää ”harvinaislaatuisena vaikuttamisoperaationa”, jonka seurauksena ministeriö ”pystyi kehystämään vaalitaistelun aikaisen keskustelun valtiotalouden tilasta omien näkemystensä mukaisesti”.

Mykkänen näkee Talouspolitiikan lähtökohdat -raportin siis osana laajempaa valtiovarainministeriön operaatiota, jonka tavoitteena oli, että hallituspuolueet sitoutuvat aikaisempaa tiukemmin ministeriön suosittelemaan talouspolitiikkaan. Mykkänen päättelee jopa, että valtiovarainministeriön asettamat vaatimukset johtivat käytännössä myös nykyiseen hallituskokoonpanoon. Kun hallitusneuvotteluiden pohjaksi otettiin valtiovarainministeriön talouspoliittiset linjaukset, SDP joutui neuvotteluissa sivuraiteille.

Pyynnöstä soitin valtiovarainministeriön osastopäällikölle Markus Sovalalle ja kysyin hänen mielipidettään näistä väitteistä. Hän kiisti tällaisen suunnitelmallisuuden. Sovalan mukaan raportin julkaisun tarkka ajankohta oli sattumaa: raportti julkaistaan, kun se tulee valmiiksi. Sen tarkka ajoittaminen olisi mahdotonta sen monimutkaisuuden vuoksi. Lisäksi Sovala muistutti, että ministeriö laatii samantyyppisiä katsauksia säännöllisin väliajoin ja on julkaissut niitä toistuvasti myös vaalien alla.

Sovalan puolustuspuhe ei kuitenkaan muuta itse asiaa: Valtiovarainministeriön raportti vaikutti vaalitulokseen.

Tämä vastaus on selvästi ärsyttänyt eri tahoja, koska valtiovarainministeriön ei periaatteessa kuuluisi osallistua poliittiseen vaikuttamiseen vaan olla puolueeton asiantuntijataho. On kuitenkin sisäisesti ristiriitaista väittää osallistuvansa vaalien alla käytävään keskusteluun, mutta ei vaikuttaa vaalitulokseen. Osallistuminen keskusteluun on vaikuttamista vaalitulokseen.

Kaikki julkiseen keskusteluun osallistuvat tahot vaikuttavat vaalitulokseen. On hyvä myös muistaa, että kaikkihan sitä tekevät. Tällaisia tahoja ovat puolueiden lisäksi esimerkiksi virkamiehet ja viranomaistahot, työmarkkinajärjestöt, erilaiset lobbarit, yliopistot ja tutkijat sekä tietysti toimittajat. Valtiovarainministeriö ei erotu tästä joukosta oikeastaan muuten, kuin että sillä on herkästi enemmän vaikutusvaltaa kuin muilla.

Tämä antaa jo vastauksen toiseen kysymykseen: totta kai valtiovarainministeriöllä on oikeus osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Ihan ongelmatonta se ei toki ole.

Tässä nimenomaisessa tapauksessa valtiovarainministeriön kommentit olivat demokratian näkökulmasta jännitteisiä sen vuoksi, että puolueiden näkökulmasta niillä oli selvä ideologinen painotus. Tämä ilmenee siinä, että oikeistopuolueiden oli selvästi helpompi hyväksyä virkamiesten suositukset kuin vasemmistopuolueiden. Vasemmistopuolueet olisivat ehkä voineet hyväksyä ministeriön suositukset, mutta se puolestaan olisi merkittävästi rajoittanut kansalaisten vaihtoehtoja näissä vaaleissa. Ennen vaaleja tätä oli vaikea nähdä, mutta vaalien jälkeen katsottuna näyttää siltä, että valtiovarainministeriö oli vaalien suurin voittaja.  Jos valtiovarainministeriö ei halua näyttää siltä, että se vaikuttaa vaalikamppailun kulkuun, sen ei kannata julkaista asiaa koskevia näyttäviä raportteja vaalikamppailun ollessa kuumimmillaan.

Tämä ei ole kannanotto harjoitettuun talouspolitiikkaan.

Vielä on jäljellä kysymys, minkä vuoksi valtiovarainministeriöllä oli vuoden 2015 vaaleissa niin paljon vaikutusvaltaa? Niin ei toki aina ole. Kuten Kampanja vallasta –kirjassa toteamme, vuoden 2011 vaaleissa valtiovarainministeriön legendaarisen kansliapäällikön Raimo Sailaksen julkiset varoitukset poliitikoille kaikuivat kuuroille korville.

Vuoden 2015 vaaleissa valtiovarainministeriön vaikutusvalta syntyi ensinnäkin siitä, että ministeriön raportti oli poikkeuksellisen mittava työ, joka julkaistiin kirjana päivälleen kuukausi ennen vaaleja. Toiseksi, siinä missä vuonna 2011 kaikki poliitikot torjuivat valtiovarainministeriön neuvot, vuonna 2015 erityisesti kokoomus asettui näyttävästi niitä kannattamaan. Kolmanneksi, vuonna 2015 monet toimittajat omaksuivat valtiovarainministeriön näkemykset oman kriittisen journalismin lähtökohdaksi.

Vaikuttaa siltä, että puolueiden toistuvat talouspoliittiset epäonnistumiset olivat vuosina 2011–2015 syöneet poliitikkoja kohtaan tunnetun luottamuksen, mikä antoi valtiovarainministeriölle erityistä uskottavuutta.

On poliittinen päätös, halutaanko valtiovarainministeriön ottavan vaalien alla kantaa myös jatkossa vaalien jälkeen harjoitettavaan talouspolitiikkaan. Jos valtiovarainministeriön profiilia julkisessa keskustelussa ei haluta rajoittaa, voi vaihtoehto olla muiden toimijoiden suositusten näkyvämpi esilletuonti. Tällainen taho voisi olla vaikka talouspolitiikan arviointineuvosto, joka sekin osallistui vuoden 2015 yhteiskunnalliseen keskusteluun, mutta jonka puheenvuorot tuolloin jäivät paljon vähäisemmälle huomiolle kuin valtiovarainministeriön.

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutubeby feather

Kamppailu vallasta

Mari_K_Niemi-11Tästä kirjassamme on kyse

Kamppailu vallasta – eduskuntavaalikampanjat 1945–2015 on tarina politiikan valtakamppailuista Suomessa. Kamppailu poliittisesta päätösvallasta on ollut erilaisten aatteiden, puolueiden ja ihmisten kilvoittelua. Pelissä ovat olleet niin suomalaisen yhteiskunnan suunta ja puolueiden voimasuhteet kuin yksittäisten ehdokkaiden urat ja elämänpolut.

Eduskuntavaalikampanjoinnin historia on osa suomalaisen kansanvallan historiaa. Millaiset aatteet, ihmiset ja puolueet ovat eri aikoina vedonneet suomalaisiin? Miten luottamus on voitettu ja menetetty?

Poliittisen kampanjoinnin tarina nivoutuu puoluehistoriaan, mediahistoriaan, sukupuolentutkimukseen ja laajasti ottaen suomalaisen yhteiskunnan tutkimukseen ja historiaan. Kampanjat olivat aikansa tuotteita, ja samalla kun yhteiskunta vaikutti kampanjoihin, vaikuttivat kampanjat yhteiskuntaan.

Puolueilla on politiikassa keskeinen rooli portinvartijoina. Puolueet hoitavat vaaleissa ehdokasasettelun, ja niiden järjestötyössä hankittu kokemus ja verkostot ovat olleet pohjustamassa monen kansalaisen nousua eduskuntaan ja politiikan huipulle. Siksi kirjamme valottaa myös puoluetoimintaa, puolueiden sisäisiä ja keskinäisiä voimasuhteita ja niiden muutoksia.

Tärkeä kysymys on kansanedustajaksi valikoitumisen ehtojen muuttuminen: Millaiset ehdokkaiden ominaisuudet ovat eri aikoina vedonneet kansalaisiin? Kuinka naiset raivasivat puolueissa tiensä politiikan eturiviin? Miten median ja politiikan suhteiden muutos vaikutti siihen, keille avautui väylä valtaan?

Kirjamme osoittaa, että vuosien kuluessa murroksessa oli myös kansanedustajan työnkuva, mitä osan politiikan konkareista oli vaikea hyväksyä. Puolueiden toiminnassa oli muutoinkin enemmän sisäisiä ristiriitoja kuin julkisuudesta olisi voinut päätellä.

Toisinaan esimerkiksi runsas rahankäyttö kampanjaan tai väärin valitut sloganit suututtivat puolueiden omaakin väkeä. Lisäksi esimerkiksi puoluejohdon toimet saivat toisinaan kentältä terävää kritiikkiä: miten mielekästä oli ahkera kampanjointi, jos puoluejohto omalla toiminnallaan pilasi menestymisen mahdollisuuksia?

Politiikan pintavaahdon ja valtakunnallisen vaalikampanjoinnin tarkastelun ohella teemme kirjassa retkiä yksittäisten edustajien ja heidän tukiryhmiensä kampanja-arkeen, tutustumme uusiin yrittäjiin ja opimme konkareiden niksejä.

Kamppailu vaaleissa on ollut aatteiden mittelön lisäksi myös aivan konkreettista kilpajuoksua parhaille mainospaikoille (tätä kuvaa kirjamme kansi), taistelua resursseista ja tukijoista sekä median ja suuren yleisön huomiosta.

Teoksemme pitkä aikaperspektiivi oli meille kirjoittajille suuri haaste mutta myös mahdollisuus. Vaikeutena oli yhtäältä näkökulmien ja aineistojen runsaus: 70 vuoteen mahtuu valtavasti puolueita, sadoittain poliitikkoja, kymmeniä kiinnostavia kampanjoita sekä lukemattomia episodeja ja herkullisia tarinoita kerrottavaksi

Vaikka monet asiat ovat vuosien 1945 ja 2015 eduskuntavaalien välillä muuttuneet, on vaaleissa myös runsaasti entisellään säilyneitä elementtejä. Kun 1940-luvulla hiihtotaito saattoi olla kampanjoinnissa valttia, oli 2000-luvun vaaleissa etua ketteryydestä sosiaalisen median areenoilla. Toisaalta perusasia, ihmisten tavoittamisen tärkeys, on säilynyt kampanjoinnin ytimessä.

Vaalikampanjoinnin historian kirjoittaminen osoittautui vaikeaksi ja hauskaksi. Mietimme usein, ettei kukaan ole niin kekseliäs kuin eduskuntaan haluava suomalainen.

Huomasimme, että vaalikampanjan historia on tarina aatteista ja uupumattomasta työstä, tukiverkostoista ja yhteen hiileen puhaltamisesta. Mutta se on myös kertomus pettymyksistä, puolueiden sisäisistä kähinöistä ja likaisistakin tempuista.

Joskus valtaan haluava ihminen voi olla ahnas ja keinoja kaihtamaton, vaikka hänen omassa mielessään hyvät aikeet ehkä antavat tälle oikeutuksen.

VTT, erikoistutkija Mari K. Niemi, Eduskuntatutkimuksen keskus

Kirjoitus on lyhennelmä 12.10. klo 14.00 julkaistavan Kamppailu vallasta – eduskuntavaalikampanjat 1945–2015 (Docendo) kirjan johdantoluvista: Mari K. Niemi, Ville Pitkänen, Erkka Railo, Sini Ruohonen: Vaalikampanjoinnin historiasta ja sen tutkimisesta.

Blogin kirjoittaja ei valitettavasti pääse teoksen julkistustilaisuuteen Yhdysvaltojen vaalikentille suuntautuvan työmatkansa vuoksi, mutta on tavattavissa Helsingin Kirjamessuilla 27.–28.10.2016.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutubeby feather