Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2016

Tehoton yliopisto?

 

Erkka-Railo-44Syksy on yliopistolla aina poikkeuksellisen jännittävää aikaa. Silloin laaditaan rahoitushakemuksia ja odotetaan niiden tuloksia.

Pari viikkoa sitten Alfred Kordelinin säätiö ilmoitti, että se oli saanut 5232 apurahahakemusta. Apurahan sai 6 % hakijoista.

Raivokas kilpailu rahasta palautti mieleeni alkusyksyn keskustelun Suomen yliopistojen tehokkuudesta.

Tuolloin Aalto yliopiston professor of practice Pekka Mattila kohahdutti toteamalla, ettei hän ”ole koskaan nähnyt niin tehottomia työpaikkoja kuin yliopistot”. Se loi mielikuvan, että yliopistoissa työskentelevät ihmiset löysäilevät helpon rahan turvin.

Olen sitä mieltä, että organisaation ulkopuolelta tulevaa kritiikkiä on syytä kuunnella herkällä korvalla. Siinä saattaa olla totuuden siemen, eikä omien toimintatapojen  ajoittaisessa kyseenalaistamisessa voi hävitä mitään. Joka tapauksessa toimintaa on tietysti koko ajan kehitettävä ja tehostettava.

Silti uskon, että yliopistojen tutkijoiden enemmistöstä Mattilan kommentit tuntuivat käsittämättömiltä. Näin on jo sen vuoksi, että  kansainvälisten tieteellisten artikkeleiden määrässä ja laadussa suomalaiset yliopistot pärjäävät kansainvälisessä kilpailussa erittäin hyvin ottaen huomioon kuinka pieni maa Suomi on.

Vaikuttaa siltä, että Mattila ei tiedä, kuinka kovaa kilpailu akateemisessa maailmassa on.

Enemmistö yliopistojen tutkijoista on tällaisia kuin minä: meidän työuramme koostuu apurahoista, pätkätöistä ja sijaisuuksista. Esimerkiksi Eduskuntatutkimuksen keskuksessa ei ole periaatteessa yhtään pysyvää työpaikkaa. Johtajan pesti on viisi vuotta. Me muut kahdeksan tutkijaa saamme tulomme erilaisista sijaisuuksista, apurahoista ja hankkeista. Itse olen määräaikainen yliopistolehtori ja erikoistutkija. Työsuhteeni on katkolla vuoden 2017 lopussa. Me kaikki haemme rahaa käytännössä koko ajan. Jos sitä ei tule, työt loppuu siihen.

Ihmiset hakevat apurahoja ansaitakseen elantonsa. Siinä tilanteessa kaikki yrittävät varmasti kaikkensa.

On mahdoton ajatus, että kilpailussa rahasta tai työpaikasta olisi löysää, koska silloin kuka tahansa voisi hankkia itselleen kilpailuedun olemalla tehokas. Ei sellaista ole. Päinvastoin Suomen Akatemian hakemuksista ilmenee toistuvasti, että ihmiset saavat parhaat mahdolliset arvosanat, mutta rahaa ei tule, koska sitä ei ole tarpeeksi edes huipuille.

Jos tutkijoilta itseltään kysyy, mikä on tehotonta, niin sitä on jatkuva rahan hakeminen. Nuoremmat tutkijat tekevät hakemuksia ja vanhemmat tutkijat, kuten professorit, arvioivat niitä. Kordelinin säätiön saamien viidentuhannen hakemuksen kirjoittamiseen ja arvioimiseen on käytetty yhteensä vuosia tehokasta työaikaa. Se on kaikki pois tutkimuksesta ja opetuksesta.

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutubeby feather

Voittajan vankkureilla kohti kuntavaaleja

Erkka-Railo-44Puolen vuoden päästä Suomessa pidetään kuntavaalit. Sitä ennen ehditään julkaista useita mielipidemittauksia, joissa tarkastellaan puolueiden kannatuksen kehitystä. Tavallisesti ainakin MTV, Yleisradio ja Helsingin Sanomat julkaisevat kerran kuussa oman mielipidemittauksensa tulokset. Onko näillä mittauksilla vaikutusta puolueiden kannatukseen? Usein vastausta pidetään itsestään selvänä.

Suomessa puhutaan ”voittajan vankkurit” -ilmiöstä, joka on taidokas suomennos ilmauksesta ”bandwagon effect”. Sillä viitataan psykologiseen ilmiöön, jossa ihmiset haluavat olla voittajan puolella. Voittajan vankkurit -teorian mukaan mielipidemittauksissa menestyneen puolueen kannatuksen kasvu johtaa kierteeseen, jossa yhä uudet äänestäjät siirtyvät todennäköisen voittajan puolelle.

Voittajan vankkurit -ilmiö on yksi kiistellyimpiä aiheita vaalitutkimuksen saralla. Sitä on tutkittu ensimmäisen kerran jo ennen toista maailmansotaa, mutta sen olemassaoloa ei ole kyetty aivan kiistattomasti osoittamaan. Vaikuttaa ilmeiseltä, että se vaikuttaa joissakin vaaleissa, mutta toisissa ei.

Jo mielipidemittausten uranuurtaja George Gallup harmitteli, että voittajan vankkurit -ilmiöstä oli helppo puhua, mutta sitä oli vaikea tutkia. Tutkimukset eivät antaneet johdonmukaisesti merkkiä siitä, että ilmiö olisi vaikuttanut ihmisten käyttäytymiseen.

Kaikkein selkeimmin voittajan vankkurit ilmenee Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian kaltaisissa enemmistövaalitapaa käyttävissä maissa. Näissä maissa vain vaalipiirin eniten ääniä saanut ehdokas pääsee läpi.

Tällaisessa järjestelmässä voittajana pidetyllä ehdokkaalla on selkeä etulyöntiasema. Ennakkosuosikin asemaan päässyt ehdokas innostaa menestyksellään liikkuvia äänestäjiä ja toisaalta häviäjäksi leimatulla ehdokkaalla on todennäköisesti vaikeuksia motivoida omia kannattajiaan. Erityisen voimakkaasti voittajan vankkurit -ilmiö vaikuttaa kaksivaiheisessa vaalissa. Henkilö, joka voittaa vaalien ensimmäisen kierroksen lähtee miltei aina vahvana ennakkosuosikkina toiselle kierrokselle.

Sen sijaan suhteellista vaalitapaa käyttävissä maissa ja niiden vaaleissa, kuten Suomen eduskunta- ja kuntavaaleissa, voittajan vankkurit -ilmiötä on ollut vaikea havaita johdonmukaisesti. Kun äänestäjillä on kokonainen kirjo erilaisia puolueita joista valita, voittajan vankkurit -ilmiö supistuu vain yhdeksi vaikuttimeksi monista.

Samaan suuntaan vaikuttaa, että suhteellista vaalitapaa käyttävissä maissa puolueiden erot ovat usein suuret ja niiden kannatus perustuu edelleen osittain luokkapohjaan. Tosin liikkuvien äänestäjien määrän kasvu heikentää luokkapohjaista äänestämistä ja lisää voittajan vankkurit -ilmiön voimakkuutta.

Suomessa puhuttiin voittajan vankkurit -ilmiöstä vuosina 2010–11, jolloin perussuomalaiset puolueen kannatus nousi noin 10 prosenttiyksikköä vuodessa. Menestys kannatusmittauksissa tuntui ruokkivan aina uutta ennätystä seuraavassa mittauksessa. Miksei näin tapahdu aina? Miksei puolueiden kannatus lähde aina nousukiitoon, kun se pärjää mielipidemittauksissa?

Tutkimusten mukaan pienet puolueet kärsivät siitä, että äänestäjät kokevat niille annetun äänen menevän hukkaan. Koetaan, että kun ”kukaan ei niitä kuitenkaan äänestä”, niin omallakaan äänellä ei ole vaikutusta. Kun mielipidemittaukset osoittivat, että muutkin aikovat äänestää perussuomalaisia, niin potentiaaliset kannattajat rohkaistuivat. Lisäksi Suomessa on monessa vaalipiirissä korkea piilevä äänikynnys, mikä vahvistaa äänestäjien kokemusta siitä, ettei pieniä puolueita kannata äänestää.

Näemmekö nyt saman ilmiön käänteisen puolen? Kun perussuomalaisten kannatus on valunut alle kymmenen prosentin, sen kannattajat saattavat kokea, ettei sitä kannata äänestää. Toisaalta, onko vihreiden nousu pysyvällä pohjalla, kun se on noussut jo useissa mittauksissa selkeästi yli 10 prosentin?

Tutkimuksissa havaitaan, että voittajan vankkurit -ilmiötä tulisi tarkastella samanaikaisen politiikan julkisuuden kanssa. Mielipidemittaukset eivät sellaisenaan näytä vaikuttavan kansalaisten mielipiteisiin, mutta tiedotusvälineiden tulkinnat tekevät niin. Kun keskustan kannatus 2012 kuntavaalien jälkeen nousi, se liitettiin mediassa Juha Sipilän taitoihin puheenjohtajana. Puhe taitavasta puheenjohtajasta on omiaan houkuttelemaan puolueelle lisää kannattajia. Sama toimii myös toisin päin. Kun mielipidemittauksissa tulee takkiin, media toteaa puolueen epäonnistuneen, mikä voi ruokkia heikkoa kannatuskehitystä.

Voimakkaimmin voittajan vankkurit –ilmiö näkyy Suomessa vaalien jälkeen. Kun vaalit on pidetty, kesän mielipidemittauksissa puolueiden kannatus jatkaa vaalien tulosta. Jos puolue voitti vaalit, kesällä sen kannatus nousee. Sen sijaan vaalit hävinneiden puolueiden kannatus tyypillisesti niiaa kesällä. Syksyyn mennessä ilmiö on tavallisesti jo tasaantunut.

Kirjoittaja Erkka Railo on erikoistutkija Turun yliopistossa.

Kirjoitus on alun perin julkaistu Kalevassa 4.11.2016.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutubeby feather