Arkistot kuukauden mukaan: joulukuu 2013

Verkkojournalisti on usein populistin liittolainen

Hatakka150x200Loppuvuonna 2013 käytiin poikkeuksellisen voimakasta keskustelua suomalaisen yhteiskuntatieteen laadusta ja rahoituksesta. Syynä tähän poikkeukselliseen intoon oli Pekka Himasen tutkimushankkeen sisällön ja rahoituskuvioiden julkinen suolistus. Brutaalin reippaaksi luonnehdittavaan keskusteluun otti osaa esimerkiksi perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen, joka tiedotusvälineille lähettämässään tiedotteessa vaati ”hutaisemalla tehdystä” tutkimushankkeesta ”vahingonkorvauksia” ja kehotti ”harkitsemaan vakavasti uudelleen” Suomen Akatemian rahoittamista verovaroin.

Oinosen tiedote nähtiin raportoimisen arvoisena useammassa verkkotoimituksessa. Kansanedustajan esittämää radikaalia ehdotusta valtiorahoitteisen tutkimusrahoituksen kaventamisesta (tai jopa lakkauttamisesta) ei jutuissa juuri problematisoitu ja toimittajat tyytyivät lähinnä populistisen heiton välittämiseen. Ehdotus sai kaikessa suoraviivaisuudessaan varmasti aikaan klikkimäärää kasvattaneita tunnereaktioita, joita tavoittelevat niin verkkotoimituksien johto kuin ilmaisjulkisuudesta nauttivat populistipoliitikotkin.

Perussuomalaisten vastustajat tulkitsivat Oinosen ehdotuksen todennäköisesti järjettömänä, mikä saattoi entisestään vahvistaa heidän keskuudessaan kovin yleistä stereotypiaa perussuomalaisesta retoriikasta idiotismia lähentelevänä populismina. Ehkäpä jotkut verkkokirjoittajat nostivat esiin, että Suomen Akatemia perii rahoja takaisin tukemistaan tutkimuksista äärimmäisen harvoin – puhumattakaan siitä, ettei edustaja Oinosella välttämättä ole optimaaliset lähtökohdat tieteen laadun arvioimiseksi. Tietyissä netin julkisuuskuplissa uutisjutut Oinosen tiedotteesta siis täyttivät tietynlaisen naureskelun funktion, vaikka journalistit eivät liittäneet Oinosen kommenttiin minkäänlaisia kriittisiä tulkintakehyksiä. Mutta voivatko politiikan verkkotoimittajat täysin ulkoistaa vastuunsa populististen kommenttien sisällön analyysistä esimerkiksi kansalaisjournalisteille tai pääkirjoitustoimituksiin?

Mikseivät toimittajat kysyneet Oinoselta, miten tiedettä jatkossa rahoitettaisiin jos valtio vetäytyisi akatemian rahoituksesta? Entä miten arvioitaisiin, milloin tehty tiede on niin heikkotasoista että Akatemia on ”oikeutettu vahingonkorvauksiin”? Tehtäisiinkö tieteen laadun jälkiarviointi kaikille tutkimuksille vai ainoastaan osalle tutkimuksista? Millä tavoin nykyinen akatemiahankkeen johtajalta vaadittava raportointi on käytäntönä riittämätön? Entä mitkä Pekka Himasen tutkijaryhmän argumenteista olivat Oinosen mielestä niin erityisen heikkotasoisia, että rahat olisi tullut palauttaa? Ja mikä olisi ollut perussuomalaisten seuraava toimenpide akatemian rahoituspohjan muuttamiseksi?

Nämä kysymykset tietysti olisivat olleet oleellisia sen havaitsemiseksi, että tiederahoituksen uudelleenjärjestämisen ehdottamisen sijaan edustaja Oinonen mitä todennäköisimmin pyrki lähinnä keräämään poliittisia pisteitä omalta kannattajakunnaltaan. Populismin elinehto on, että populistiset argumentit pääsevät sellaisinaan julkisuuteen. Kunnollisten argumenttien vaatiminen on toimittajan tehtävä jo ensiraportoinnin yhteydessä. Mikään ei vedä järjettömiltä ehdotuksilta mattoa alta niin hyvin kuin altistaa sekä ehdotuksen esittäjät että yleisö aidosti arvioimaan ehdotusten sisältöä. Jos näin ei tehdä, toimittajat luovuttavat kehystysvaltansa populisteille. Tämän tapahtuessa nettijournalismin käytänteet tekevät toimittajista ja populisteista liittolaisia.

Se perussuomalainen kansa, jolle Oinonen oman heittonsa osoitti, ei välttämättä itse eritellyt ehdotuksen sisältöä tai perehtynyt toimittajien ja kansalaisjournalistien myöhempiin jatkoanalyyseihin. Populismille vastaanottavaisille yleisöille nettifeedissä vilahtanut ehdotus tiederahoituksen kaventamisesta ainoastaan vahvisti mielikuvaa perussuomalaisista tavallisen veronmaksajan puolustajina hutiloiden työnsä tekeviä apurahaelättejä vastaan: ”Hyvä Pena anna palaa!”, kannusti kommenttikansa.

Journalistisen kriteereiden typistyminen jako- klikkaus ja kävijämäärien tavoitteluun ohjaa mahdollisimman löyhiin ja helposti polarisoitaviin uutiskehystyksiin. Tämänkaltainen journalismi ei ole pelkästään populismin polttoainetta vaan keskeinen syy populismin suosioon.

Eduskuntatutkimuksen keskuksen tohtorikoulutettava, VTM Niko Hatakka

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutubeby feather

Jotain on tehty oikein

PernaaKun haarukoidaan Suomesta kaikkien eri alojen nuoren ja keskipolven tohtoriksi väitelleet tutkijat ja kysytään heiltä, miten käyttäisitte arkullisen tutkimusrahaa, saadaan kuvaus Emil Aaltosen säätiön projektiapurahojen haun lähtötilanteesta.

Tänä keväänä Suomessa kaikkiaan 374 tohtorin tai dosentin johdolla tutkimusryhmät ahkeroivat kehitellessään täydellistä tutkimushanketta ja lähettivät projektiapuraha-anomuksen säätiölle. Kesän korvalla noin kaksikymmentä ryhmää sai iloisia uutisia, kun säätiö ilmoitti heidän päässeen haun toiseen vaiheeseen ja pyysi tarkemman tutkimussuunnitelman.

Noin viisi vuotta sitten pääsimme Eduskuntatutkimuksen keskuksen tutkijaryhmän kanssa tähän vaiheeseen ja se tuntui todella kovalta tunnustukselta. Silloin hakijoita oli noin kolmesataa, joista siis 280 jäi taakse.

Tänä kesänä säätiöltä tuli postia: olimme uudemman kerran loppuvaiheeseen valittujen joukossa. Kehittelimme suunnitelmaa, täsmensimme aineistoja ja muokkasimme osatutkimuksia: miten kaikki osat parhaiten palvelisivat pääteemaamme.

Sitten syksyllä jysähti: olimme mukana kymmenen rahoitetun hankkeen joukossa. Kun viime viikolla istuin yhdessä muiden hankkeiden vetäjien kanssa säätiön järjestämässä tilaisuudessa olin samaan aikaan hyvin otettu, mutta nöyrä.

Laajasti tieteen eri aloja edustavat asiantuntijat olivat valinneet Eduskuntatutkimuksen keskuksen tutkijaryhmän ja aiheemme, joka on suomalaisten vaalikamppailuiden historia tämän vuoden terävimpien huippujen joukkoon.

Säätiön näkökulmasta tässä on kymmenen tutkimusryhmää ja hanketta, jotka vievät tänä vuonna parhaiten suomalaista tiedettä eteenpäin. Joukossa on lääketiedettä, luonnontieteitä ja tekniikkaa, mutta myös kolme niin sanottuja pehmeitä tieteitä edustavia hankkeita.

Meidän ryhmämme lisäksi näitä olivat tohtori Lena Näreen sosiologinen tutkimushanke maahanmuuttajataustaisten nuorten työllistymisestä sekä dosentti Auli Vähänkankaan tapaustutkimus syrjäytymisvaarassa olevista nuorista.

**

Ylipäätään nyt lopuilleen kääntyvästä vuodesta 2013 en keksi valittamisen aihetta. Eduskuntatutkimuksen keskus on ollut kaikkien aikojen vedossa ja se on näkynyt tutkimusrahoituksen saamisessa, kahdessa loppumetreille saatetussa väitöskirjatyössä ja yhteiskunnan kiinnostuksessa työtämme kohtaan. Olemme nousseet kurkkimaan isojen ikkunoista sisään.

Keskuksessa tehtävä työ on myös huomattu valtakunnan huipulla. Presidentin kutsu itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle kertoo siitä, että paljon on tehty oikein. Huomenna on mukava suunnata Tampereelle. Hyvää itsenäisyyspäivää!

– Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja, dosentti Ville Pernaa

Linkit: Eduskuntatutkimuksen keskus, Poliittinen historia, Politiikan tutkimuksen laitos, Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Turun yliopisto, Emil Aaltosen säätiö

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutubeby feather