Aihearkisto: Vaalit 2019

Nuoret tarvitsevat rahaa menestyäkseen

Vaalikahvit hypermarketin edessä, rintanappeja ohikulkijoille, lentolehtisiä naapuristoon, somemarkkinoinnin kohdentamista, mainos lehteen tai ehkä jopa televisioon..

Hyvä vaalikampanja maksaa. Suurella vaalibudjetilla kampanjoivat saavat tutkitusti etulyöntiaseman muihin ehdokkaisiin nähden. Osalle ehdokkaista vaalirahoituksen kerääminen on kuitenkin huomattavasti helpompaa kuin toisille.

Yksi vaikeassa asemassa oleva ryhmä ovat nuoret ehdokkaat, joilla on käytössään keskimääräistä vähemmän rahaa, mutta jotka tarvitsisivat rahaa mahdollisesti kaikkein kipeimmin.

Nuorilla muita vähemmän kampanjarahaa

Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa oli ehdolla yhteensä 521 alle 35-vuotiasta henkilöä. Lähes joka neljäs ehdokas oli alle 35-vuotias.

Kuvio 1. Kaikkien eduskuntavaaliehdokkaiden vaalibudjetit ikäryhmittäin vuoden 2015 eduskuntavaaleissa (%). Lähde: MTV 3:n vaalikonevastaukset. (Kuvio suurenee klikkaamalla sitä.)

74 prosenttia oman vaalibudjettinsa ilmoittaneista alle 35-vuotiaista ehdokkaista kampanjoi alle 10 000 euron budjetilla. Vanhemmista ehdokkaista taas noin 40 prosenttia käytti vaaleihin yli 10 000 euroa. Edellisvaaleissa läpimenneiden kansanedustajien keskibudjetti oli puolestaan yli 38 000 euroa.

Nuorten ehdokkaiden enemmistö raportoi kampanjoivansa alle 5 000 eurolla. Samaisissa vaaleissa näin pienellä budjetilla eduskuntaan pääsi vain kolme kansanedustajaa. Yksi heistä oli silloin 28-vuotias Tiina Elovaara (ps, myöh. sin), joka valittiin eduskuntaan ensimmäistä kertaa.

Nuoret kansanedustajat eivät ole tyhjätaskuja

Kuvio 2 Valittujen kansanedustajien keskibudjetit ja ulkoisten lahjoitusten määrä vuoden 2015 eduskuntavaaleissa (€). Lähde: Vaalirahailmoitukset. (Kuvio suurenee klikkaamalla sitä)

Vuoden 2015 vaaleissa valittiin yhteensä 35¹ alle 35-vuotiasta kansanedustajaa. Jokainen heistä käytti vaalikampanjaansa keskimäärin 40 300 euroa (mediaani 36 200).

Nuoret kansanedustajat käyttivät siis keskimäärin 2 300 euroa enemmän kuin heidän vanhemmat kollegansa, joiden keskibudjetti oli 38 000 (mediaani 34 900).

Nuoret kansanedustajat eivät myöskään joutuneet turvautumaan yhtä usein omiin säästöihinsä tai ottamaan henkilökohtaista lainaa kuin vanhemmat kansanedustajat. Nuorten kansanedustajien kampanjarahoituksesta keskimäärin 70 prosenttia oli peräisin ulkopuolisilta lahjoittajilta, yli 35-vuotiailla noin puolet.

Rahan ei siis voi sanoa olevan ongelma kaikille nuorille. Menestyksekkäät nuoret poliitikot ovat keränneet rahaa kaiken kaikkiaan kiitettävästi. Vuoden 2015 vaaleissa eduskuntaan nousi useita silloisia tai entisiä nuorisojärjestöjohtajia, joilla voidaan olettaa olevan monipuolisia kontakteja ja verkostoja, mikä helpottaa varainhankintaa.

On myös mahdollista, että nuorille haastajille suuri vaalibudjetti on erityisen tärkeä heidän kampaillessaan vanhempia ja tunnetumpia ehdokkaita vastaan. [Lue lisää nuorten kampanjointiedellytyksistä esimerkiksi täältä.]

Sosiaalinen media apuun?

Sosiaalisesta mediasta on odotettu vaalirahoituksen demokratisoijaa, sillä verkossa taitava ehdokas voi tavoittaa suuriakin ihmisryhmiä pienellä rahalla. Sosiaalinen media ei kuitenkaan ole siinä mielessä lunastanut tätä lupausta, sillä vaaleihin käytetyn rahan määrä on trendinomaisesti kasvanut vuosien saatossa.

Tämän kertaisissa vaaleissa huomattavaa on kuitenkin ollut, että useampi nuori ehdokas on pyrkinyt kerryttämään kampanjakirstuaan sosiaalisessa mediassa lanseeratuilla varainkeruukampanjoilla. Tarkoituksena on kerätä pienlahjoituksia yksityishenkilöiltä käyttäen apuna esimerkiksi MobilePayn kaltaisia mobiilimaksusovelluksia.

Nähtäväksi jää, tuovatko pienlahjoitukset ja muut uudet varainkeruumuodot helpotusta nuorten ehdokkaiden vaalirahatuskaan. Rahalla olisi taatusti käyttöä.

¹Mukaan on laskettu myös valintahetkellä 34-vuotias Mikko Kärnä (kesk), joka nousi eduskuntaan Paavo Väyrysen siirryttyä Europaan parlamenttiin kesällä 2015.

YTM Annu Perälä

Kirjoittaja on Eduskuntatutkimuksen keskuksen tohtorikoulutettava

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutubeby feather

Sinisten tulevaisuus on suurten puolueiden käsissä

Vuoden 2019 eduskuntavaalit tulevat olemaan Sinisen tulevaisuuden kohtalonhetki. Sinisten gallup-kannatus on laahannut muutamassa prosentissa aina puolueen perustamisesta lähtien. Puuttuvien kannattajien lisäksi puolueen vaaliponnisteluja vaikeuttavat rahanpuute, heikko kenttäorganisaatio – ja ehdokasrekrytointi.

Mikäli puolue haluaa jättää täydet vaalilistat kaikissa Manner-Suomen vaalipiireissä, ehdokkaita tarvitaan yhteensä 216. Sinisten ääneen lausuttu tavoite on solmia vaaliliittoja muiden puolueiden kanssa, sillä silloin puolue tarvitsisi vain muutamia kärkiehdokkaita. Mutta miltä näyttää sinisten potentiaali rekrytoida ehdokkaita ilman vaaliliittoja?

Istuvat kansanedustajat ovat tunnettuina kasvoina haluttuja ehdokkaita ja menestyvät vaaleissa kaikista ehdokkaista parhaiten. Helsingin Sanomien juuri tekemän kyselyn mukaan vain kahdeksan sinisten 18 kansanedustajasta lähtee varmasti ehdolle kevään vaaleissa. Varsinaisia kieltäytyjiä oli vain kaksi, loput kahdeksan joko vielä harkitsevat tai jättivät ottamatta kantaa.

Toinen suuri potentiaalisten ehdokkaiden ryhmä on kunnanvaltuutetut. Yleisesti ottaen kaikista kunnanvaltuutetuista vain pieni osa tavoittelee eduskuntaan valintaa, mutta eduskuntavaaliehdokkaista suuri osa on myös kunnanvaltuutettuja. Valittujen keskuudessa kunnanvaltuutettujen osuus on vielä ehdokasjoukkoakin suurempi, ja uuden kansanedustajan tie eduskuntaan käykin tyypillisesti juuri valtuuston kautta.

Sinisellä tulevaisuudella on 56 kunnanvaltuutettua ympäri Suomen, kuten alla olevasta listauksesta ilmenee. Ero kilpailijoihin on suuri: suurimmilla eduskuntapuolueilla kunnanvaltuutettuja on tuhansia ja pienemmilläkin satoja. Esimerkiksi eduskunnan tämän hetken pienimmällä puolueella, kristillisdemokraateilla, on 316 valtuutettua.

Sinisten kunnanvaltuutetut eduskuntavaalipiireittäin (kansanedustajien määrä suluissa) verrattuna eduskuntavaalien vaalipiirikohtaisiin ehdokkaiden maksimimääriin ilman vaaliliittoja

Helsinki 2(1) – 22

Uusimaa 9(3*) – 36

Varsinais-Suomi 4(1) – 17

Satakunta 1(1) – 14

Häme 1(1) – 14

Pirkanmaa 10(3) – 19

Kaakkois-Suomi 5(1) – 17

Savo-Karjala 11(3**) – 15

Vaasa 6(2**) – 16

Keski-Suomi 0(0) – 14

Oulu 3(1) – 18

Lappi 4(1) – 14

Yhteensä 56(18) – 216

*Jussi Niinistö on Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen, mutta Uudenmaan kansanedustaja.

**Kansanedustajat Pentti Oinonen (Kaakkois-Suomi) ja Vesa-Matti Saarakkala (Vaasa) eivät ole kunnanvaltuutettuja, kaikki muut kansanedustajat toimivat samanaikaisesti myös kunnanvaltuutettuina.

Sinisten valtuutettujen ja kansanedustajien yhteismäärä on niin pieni, että ainoastaan Savo-Karjalan vaalipiirissä he voisivat keskenään päästä edes lähelle vaalipiirikohtaista ehdokkaiden maksimimäärää. Muissa vaalipiireissä tästä jäädään hyvin kauas.

Puoluejäseniä sinisillä on oman ilmoittaman mukaan noin 800, eli periaatteessa puolue voi pyrkiä täyttämään ehdokaslistansa myös muilla aktiiveilla. Tämä kuitenkin edellyttäisi noin joka neljännen jäsenen aktivointia ehdokkaaksi, mitä voidaan pitää erittäin kunnianhimoisena tavoitteena. Ja vaikka aktivointi onnistuisi, voi rivijäsenien yleinen tunnettavuus nousta ongelmaksi. Äänestäjät painottavat puolueen ohella vahvasti myös ehdokasta, jolloin ehdokkaan henkilö on hyvin keskeisessä roolissa.

Sinisten ainoaksi selviytymisstrategiaksi jää siis vaaliliittojen solmiminen. Vaaliliitot ovatkin erityisen suosittuja juuri pienten puolueiden keskuudessa, sillä niiden on yksinään vaikea saada edustajiaan läpi. Vaaliliittoja solmittaessa sinisten etuna on se, että puolueella on istuvia kansanedustajia kaikissa vaalipiireissä Keski-Suomea lukuun ottamatta, joskaan ei ole vielä selvää ketkä kaikki aikovat asettua ehdolle myös seuraavissa vaaleissa.

Ei ole siis ihme, että siniset mielellään solmisivat vaaliliittoja toisten puolueiden kanssa, mutta löytääkö puolue halukkaita kumppaneita? Sami Borgin ja Heikki Paloheimon laskelmien mukaan vaaliliitot ovat olleet hyödyllisiä juuri pienille puolueille, kun taas verrattain ahkerasti vaaliliittoja solminut keskusta on hävinnyt vaaliliittojen myötä kaikista eduskuntapuolueista eniten. Sinisten tulevaisuus onkin siis merkittäviltä osin suurempien puolueiden käsissä.

YTM Annu Perälä

Kirjoittaja on Eduskuntatutkimuksen keskuksen tohtorikoulutettava

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutubeby feather