Aihearkisto: Hankkeet

Minne katosivat tutkijat?

13265961_10208012620985272_361594225128052178_n

Muistatteko te kun olette ensimmäistä kertaa astuneet toimistoon? Harjoittelijana Eduskuntatutkimuksen keskus oli minulle ensimmäinen toimistoympäristö, jossa työskentelen. Hämmentävä käytävä, jossa jokaisella on omalla nimellä merkitty koppi. Huomasin koputtelevani ovia, jotka eivät aina auenneet. Ketään ei ollutkaan paikalla. Missä tutkijat tekevät työtään, jos eivät omassa toimistossaan?

 

Kysyin neljältä keskuksen tutkijalta Matilta, Marilta, Jenniltä ja Erkalta missä he ovat, ja mitä he tekevät.

13262556_655433977931027_1214886991_o13262192_655433971264361_654498107_o

Tohtorikoulutettava Matti Välimäki oli lähtenyt mökille. Ensimmäinen ajatus oli: ”Ahaa, lomailemaanko?” Ei kuitenkaan. Matti vetäytyi metsän ja meren ääreen hakemaan todellista keskittymistä kolmeksi päiväksi. Hänen on tarkoitus saada valmiiksi artikkeli, joka käsittelee kolmen puolueen pakolaispoliittisia linjauksia 1970-luvulta 2000-luvulle.

13214797_10153685333723041_558340438_o

Mari K. Niemeä sai etsiä hieman kauempaa – nimittäin Skotlannista. Mari on vierailevana tutkijana Strathclyden yliopistossa Glasgowssa. Hänellä on työnalla kahden kirjan käsikirjoitukset. Toivottavasti Mari ei kuitenkaan tartu kuvan tarjoamaan uravaihtoehtoon.

20160516_163453

 

 

 

 

 

 

Erikoistutkija Jenni Karimäen tavoitin junasta. Hän oli lukemassa artikkelia, joka käsittelee globalisaation vaikutuksia eurooppalaisiin vihreisiin puolueisiin. Jenni työstää tällä hetkellä tutkimusta Suomen vihreiden aatehistoriallisesta taustasta ja sijoittumisesta kansainväliseen vihreiden puolueiden kenttään.

13223690_10207992642965834_879076766_o

 

 

 

 

 

Erikoistutkija Erkka Railo olikin ainoa, jonka löysin omasta toimistostaan. Hän oli ohjaamassa opiskelijaa poliittisen historian esseen kirjoittamisessa. Opetustyön lisäksi Erkka laatii parhaillaan kolmen muun keskuksen tutkijan kanssa syksyllä ilmestyvää Kamppailu vallasta -teosta, joka käsittelee eduskuntavaalikampanjoiden historiaa.

Tutkimus ei tapahdukaan pelkästään ruudun ääressä toimistossa. Muutaman kuukauden harjoittelun jälkeen olen tehnyt kolme olennaista havaintoa. Ensinnäkin tutkija on siellä missä tieto on. Joskus tieto on sidottu paikkaan ja sen luokse on mentävä. Minäkin sain mahdollisuuden päästä tutustumaan puoluearkistoihin. Mikä tunne olikaan pidellä kädessä asiakirjaa, jonka joku on laatinut vuosikymmeniä sitten.

Toiseksi suhtautuminen työhön on intohimoista. Kaikkea ohjaa tiedonjano: halu saada tietää, selvittää ja kertoa eteenpäin. Työ ei ole jotain, mikä tapahtuu joka arkipäivä kello 9-17, vaan se sekoittuu muuhun elämään. Tiedon perässä lähdetään maailmalle, seminaareihin ja tapahtumiin. Ja usein matkustusaikakin saattaa kulua tutkimusaiheen parissa.

Kolmanneksi tutkija ei ole yksin. Silloin kun tutkijat ovat paikalla, he saattavat istua yksin kopeissaan, mutta heidän ovensa ovat auki. Tutkijat tekevät yhteistyötä, antavat vinkkejä ja esitarkastavat toistensa tekstejä. Ajatuksia voidaan jalostaa yhdessä vaikkapa lounastauolla ja seuraavana iltana ne lausutaan ääneen A-studiossa. Tutkijat työstävät omaa työtään, mutta ovat silti osa yhteisöä. Kaikki ovat valtavan ystävällisiä ja avuliaita täällä Eduskuntatutkimuksen keskuksella. Aikamoinen ensikokemus toimistosta harjoittelijalle.

Iida Laurila

Kirjoittaja työskentelee tutkimusavustajan tehtävissä Eduskuntatutkimuksen keskuksessa.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutubeby feather

Eduskuntatutkimuksen keskus hakee harjoittelijaa kesäksi 2016

 

Logo2016Kiinnostaako politiikka? Entä erityisesti vaalikampanjoinnin historia Suomessa? Kuumeneeko koneesi näppäimistö, kun saat kirjoitustehtävän eteesi? Löydätkö itsestäsi tiimipelaajan, joka kuitenkin pitää itsenäisestä työskentelystä? Ovatko valttikorttejasi ahkeruus ja täsmällisyys?

Jos näin on, toivomme sinun hakevan harjoittelijaksi Eduskuntatutkimuksen keskukseen kesäksi 2016. Tarjoamme hienon mahdollisuuden työskennellä politiikan tutkimuksen parissa. Löydät edestäsi vaihtelevia työtehtäviä, saat osallistua mielenkiintoisiin tutkimusprojekteihimme ja pääset osaksi verratonta työyhteisöämme.

Virallinen rekrytointi-ilmoituksemme löytyy myös täältä:

EDUSKUNTATUTKIMUKSEN KESKUKSEN HARJOITTELUPAIKKA TURUN YLIOPISTOLLA

Harjoittelija työskentelee tutkimusavustajana Turun yliopiston poliittisen historian oppiaineen yhteydessä toimivassa Eduskuntatutkimuksen keskuksessa. Harjoittelijan tärkein työtehtävä on auttaa Suomen eduskuntavaalien historiaa käsittelevän kirjan viimeistelyssä: oikoluvussa, hakemistojen laadinnassa, faktojen tarkistamisessa sekä tietolaatikkojen kirjoittamisessa. Tämän lisäksi harjoittelijan tehtäviin kuuluu keskuksen muissa ajankohtaisissa tutkimushankkeissa avustaminen. Nämä sisältävät tutkimusaineiston keräämistä ja järjestämistä, haastatteluiden litterointia sekä taustatutkimustöitä.

Harjoittelijalta edellytetään vahvaa suomen kielen taitoa ja kykyä tarkkuutta vaativaan työhön. Aikaisempi kokemus tutkimustyöstä sekä erityisesti oikoluvusta ja tekstien editoinnista katsotaan eduksi. (Harjoittelupaikka)

Ajankohta ja kesto: Kolme kuukautta kesällä 2016 sopimuksen mukaan

Työn luonne: Kokoaikatyö

Palkka: 1300

Harjoittelijoiden määrä: 1

Palkkaukseen tai muuhun rahoitukseen liittyvät lisätiedot: Lisätietoja palkasta ja rahoituksesta antaa Auli Kultanen-Leino, 02 333 5372

Sijainti: Varsinais-Suomi

Viimeinen hakupäivä: 29.02.2016

Ilmoituksen lisätiedot: Lisätietoja harjoittelusta antaa Erkka Railo, 050 5692466 tai erkmat@utu.fi

Koulutusalavalinta: Yhteiskuntatieteellinen

Keskuksessamme on työskennellyt vuosien varrella toista kymmentä harjoittelijaa, joista osa on työllistynyt tutkimus- ja opetustehtäviin Eduskuntatutkimukseen keskukseen. Entisten harjoittelijoiden uratarinoista julkaistaan tällä viikolla kolmen blogi-tekstin sarja. Kirjoituksissa kerrotaan harjoittelukokemuksista ja kuvaillaan, millaisia eväitä keskuksesta sai työelämään.

Hyppää liikkuvaan junaamme, ja huomaa, kuinka mukaansatempaavaa tutkimustyö on Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksessa. Lähetä hakemus viimeistään 29.2.2016.

Sini Ruohonen, VTM

Kirjoittaja työskentelee Eduskuntatutkimuksen keskuksessa tohtorikoulutettavana. Tutkijanura lähti liikkeelle kesäharjoittelusta 2012.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutubeby feather

Vuosi 2016: politiikan tutkimusta, seurantaa ja kommentointia

Sini-Ruohonen_ekeskusVuonna 2016 Suomessa ei käydä vaaleja, mutta politiikassa ja politiikan tutkimuksessa tämä ei suinkaan tarkoita ilmapatjalla loikoilua.  Turbulenssien on povattu jatkuvan eduskunnassa muun muassa vaikean työmarkkinatilanteen, maahanmuuttokysymysten ja myös heilahtelevien puolue-gallupien vuoksi. Juha Sipilän (kesk.) hallituksella riittänee töitä niin ikään sote-uudistuksen eteenpäinviemisessä.

Politiikan kommentointi eri näkökulmista tulee tänäkin vuonna kuulumaan oleellisena osana Eduskuntatutkimuksen keskuksen tutkijoiden työnkuvaan. Turun yliopiston strategiassakin mainitun yliopiston kolmannen tehtävän – yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen – suorittamiseen suhtaudutaan vakavasti ja haastattelupyyntöihin vastataan tarmokkaasti.

Tässä blogikirjoituksessa kerrotaan Eduskuntatutkimuksen keskuksessa työskentelevien asiantuntijoiden kiinnostuksen kohteista politiikan rintamalla vuonna 2016: Millaisia tutkimusintressejä tutkijoillamme on? Mitkä kotimaan ja ulkomaan tapahtumat seurataan erityisellä pieteetillä? Mitä aiheita ja ilmiöitä olemme valmiit kommentoimaan osana julkista keskustelua?

Eduskuntatutkimuksen johtaja VTT Markku Jokisipilän työnsarkaan sisältyy tulevana vuonna muun muassa Suomen itsenäistymisen 100-vuotisjuhlaan liittyvän eduskunnan historiaa käsittelevän teoksen kirjoittaminen yhdessä erikoistutkija VTT Erkka Railon kanssa.

Hallinnollisten ja tutkimuksellisten tehtävien lisäksi Jokisipilän työhön kuuluu suomalaisen politiikan laaja-alainen seuraaminen ja päivänpolitiikan ilmiöiden sijoittaminen osaksi pidempää Suomen poliittisen historian jatkumoa.

Vuonna 2016 Railon tutkimukset liittyvät edellä mainitun eduskuntaa käsittelevän hankkeen lisäksi menneiden vuosien vaalikampanjointiin Suomessa. Tutkimustyön ohessa Railo seuraa jatkossakin intensiivisesti puolue-gallupeja sekä mahdollisia politiikan tantereella tapahtuvia skandaaleja ja kohuja.

Erikoistutkija VTT Mari K. Niemen vuodessa painottuvat kotimaan politiikan osalta kesän puoluekokoukset, joihin hänen on tarkoitus päästä myös paikan päälle. Niemi seuraa intensiivisesti Ison-Britannian EU-kansanäänestyksestä käytävää keskustelua ja keväisiä Skotlannin paikallisvaaleja. Lisäksi Niemi lähtee seuraamaan syksyllä Yhdysvaltoihin sikäläistä presidentinvaalikampanjointia. Niemen johtaman HS-säätiön rahoittaman tutkimushankkeen tiimoilta hän seuraa rasismista käytävää keskustelua kansainvälisestä perspektiivistä.

Erikoistutkija VTT Ville Pitkäsen tutkimukselliset intressit painottuvat kevään osalta suomalaisen vaalikampanjoinnin historian tutkimiseen sekä Asiantuntijuus mediassa -tutkimusprojektin artikkelien viimeistelyyn.

Opetuspuolella Pitkänen järjestää yhdessä VTM Niko Hatakan kanssa Eurooppalaisen demokratian ja julkisen tilan haasteita ja ongelmia tarkastelevan kurssin, joka on tänä vuonna talouden ongelmien ja pakolaiskriisin myötä kenties ajankohtaisempi ja relevantimpi kuin aikoihin.

Tohtorikoulutettava VTM Niko Hatakka tutkii väitöskirjassaan verkkopopulismin suhdetta journalismiin. Väitöstyön ohella Hatakka seuraa erityisesti populistisia puolueita ja kansalaisliikkeitä sekä internetiin liittyviä politiikan ilmiöitä.

Turun yliopiston tutkijakoulussa työskentelevä VTM Matti Välimäki jatkaa väitöstutkimuksensa parissa. Työssä analysoidaan puolueiden maahanmuuttopolitiikkaa 1970-luvulta 2010-luvulle. Tutkimusintresseihin pohjautuen Välimäki seuraa aktiivisesti julkista keskustelua myös nykypäivän maahanmuuttopolitiikasta.

Viime kesänä Eduskuntatutkimuksen keskuksen harjoittelijaksi rekrytoitu YTM Annu Perälä työskentelee kuluvana vuonna projektitutkijana ainakin kahdessa hankkeessa.

Eduskuntatutkimuksen keskuksen tutkijat tutkivat politiikkaa vuonna 2016 sekä yhdessä että erikseen useissa eri projekteissa. Ajankohtaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä kommentoidaan ja analysoidaan tutkimusintressien pohjalta.

Haluamme pitää akateemisen asiantuntijuuden jatkossakin julkisessa keskustelussa vahvasti esillä. Historian tuntemus ja tieteellinen analyyttisyys tuovat uusia näkökulmia politiikasta käytäviin debatteihin.

Verkon puolella Eduskuntatutkimuksen keskuksen vauhdikkaassa kyydissä pysyy parhaiten seuraamalla tämän blogin lisäksi keskuksen Facebook-sivua sekä tutkijakaartimme henkilökohtaisia profiileja Twitterissä.

 

Tohtorikoulutettava, VTM Sini Ruohonen

Kirjoittaja työstää Eduskuntatutkimuksen keskuksessa vuonna 2016 väitöskirjaansa, jossa tarkastellaan puoluelehtien merkitystä puolueiden viestinnässä 1991–2011. Myös nykyhetken poliittista journalismia ja puolueiden viestintäratkaisuja Ruohonen seuraa tarkalla silmällä.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutubeby feather

Visertämällä valtaan?

Erkka_Railo-282_lowresOn väitetty, että Twitter ja muut sosiaalisen median sovellukset murtavat yhteiskunnallisia hierarkioita. Suurten puolueiden ammattipoliitikoilla oli aikaisemmin ylilyöntiasema vaaleissa, mutta sosiaalinen media tarjoaa välineen saavuttaa tuhansia ihmisiä helposti, nopeasti ja ilmaisesti. Ilmeneekö tämä mahdollisuus vaaleissa? Tarjoaako Twitter tehokkaan keinon tuntemattomille ehdokkaille tehdä läpimurto vaaleissa?

Helmikuun 23. päivä julkaistiin Eduskuntatutkimuksen keskuksen ja Tampereen yliopiston journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskuksen Cometin yhteisen tutkimushankkeen tulokset. Hankkeen yhdessä osassa tarkasteltiin sitä, millä tavoin ehdokkaat hyödynsivät Twitteriä vaalikampanjassaan Euroopan parlamentin vaaleissa keväällä 2014. Tutkimuksen tulokset kertovat, tarjosiko Twitter keinon ohittaa jo ennestään tunnetut ehdokkaat.

Oheisessa taulukossa on nähtävissä, ketkä ehdokkaat lähettivät eniten twiittejä Euroopan parlamentin vaaleja edeltävän kahden kuukauden aikana. Siinä on eritelty 20 eniten twiittejä lähettäneiden ehdokkaiden ikä, sukupuoli, puolue, asema ja asuinpaikka.

Visertämällä valtaan, taul1

Taulukkoa hallitsevat tunnetut ammattipoliitikot. Kahdestakymmenestä eniten twiittejä lähettäneestä henkilöstä vain neljä oli politiikan aloittelijoita: Lisa Sounio, Tom Himanen, Antero Vartia ja Pia Lohikoski. Kuitenkin vain yksi näistä oli todellinen politiikan amatööri, kristillisdemokraattien Tom Himanen. Lisa Sounio on menestynyt yrittäjä, julkisuuden henkilö ja presidentti Martti Ahtisaaren miniä. Antero Vartia on yhtälailla menestynyt yrittäjä ja entinen tv-tähti. Pia Lohikoski on osallistunut jo vuosien ajan kunnallispolitiikkaan. Kaikilla kolmella viimeksi mainitulla oli siis käytössään merkittäviä resursseja, vaikka eivät olekaan tehneet politiikkaa aikaisemmin työkseen.

Entä ketkä ehdokkaat saivat Twitterissä eniten vastauksia? Vaikka joku ehdokas ei olisi aktiivisimpien twiittaajien joukkoon mahtunutkaan, ehkä hän on twiiteillään saanut kuitenkin paljon huomiota ja kannatusta?

Toisessa taulukossa on nähtävissä 20 eniten vastauksia saanutta parlamenttiehdokasta. Lista on hyvin samankaltainen kuin 20 eniten twiittejä lähettäneen ehdokkaan joukko. Ainoastaan yksi henkilö, Antero Vartia, ei ole politiikan ammattilainen.

Visertämällä valtaan, taul2

Taulukot osoittavat, että Twitteriä vaalikampanjan välineenä käyttivät tehokkaimmin hyödykseen politiikan vakiintuneet ammattilaiset. Toisin sanoen Twitter ei kyennyt korvaamaan vaalikampanjan muita resursseja, vaan pikemminkin täydensi niitä. Tunnettuus ja merkittävä yhteiskunnallinen asema vetivät äänestäjiä puoleensa.

Twitteristä on muodostunut suomalaisten poliitikkojen työkalu, jolla osallistutaan poliittiseen keskusteluun. Sellaisena se täydentää niitä muita välineitä, kuten puheita, lehtikirjoituksia, televisioesiintymisiä, joiden avulla vakiintuneilla poliitikoilla on johtava asema julkisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Vaadittaisiin aivan poikkeuksellisia taitoja tai muita resursseja saavuttaa vastaava näkyvyys ja vuorovaikutuksen taso Twitterissä, kuin mitä ammatikseen politiikkaa tekevillä ihmisillä on.

VTT Erkka Railo

Eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutubeby feather

Why media relies on men’s expertise?

Mari 3“This is appalling. It is impossible to explain away these results”, said Marko Junkkari, the Editor of the business, economics and politics news desk of Helsingin Sanomat newspaper after the results of our research project ‘Expertise in the Media’ were revealed in November.

In our study we had scrutinised the use of academic and other experts in Finnish news journalism. Indeed, the results were disconcerting and disappointing. According to our study, less than 30 per cent of the experts interviewed in Finnish news journalism were women.

Finns are used to seeing themselves as forerunners in gender equality. This is why the research results showing how little foothold women have in public expertise may be difficult to accept.

Whether one looks back in history or evaluates the current situation in Finnish society, there are good grounds for viewing Finland as a country that supports gender equality.

Finnish women were the first in the world to fully exercise the right both to vote and to stand as a candidate in elections. Today, the amount of women in the national parliament exceeds 40 per cent, and since early 2000 the cabinet portfolios have been shared equally between male and female politicians. Also, when it comes to family life, Finland has been named the best country in the world to be a mother.

In working life, the employment rate of Finnish women is almost as high as men. In terms of full time employment, Finnish women score highest in Europe. Women in Finland are also highly educated. With regards to the level of university degrees, working age women have already bypassed men.

So why is it that women’s expertise appears less valued in public debate and in news journalism than that of men?

One could easily suggest that this is because there are fewer female experts available or that such women are less inclined to appear in the media, but the answer is more complicated.

Firstly, male and female employees are fairly evenly matched among university researchers and lecturers in Finland. In some universities, women even constitute a majority. It is true, there are less female than male professors in Finnish academia, but the media are not confined to interviewing only professors. Individuals interviewed include junior academics and other experts who hold a variety of positions in the society.

In fact, men dominate also the field of public expertise outside academia: more than 70 per cent of all interviewed and named experts in the news were male. Furthermore, even among professors, male scholars are interviewed more frequently than their female colleagues.

Secondly, our survey of social scientists in the three largest Finnish universities proved that women scholars were just as willing as their male counterparts to appear as experts in the media. They just were contacted far less often by media organisations.

When editorial staff are making decisions on whom to interview, gender is not given much thought. In the often hectic reality of the media houses, journalists tend to rely on experts that have been interviewed before and are known to be knowledgeable, quick-witted and familiar to journalistic practices. And, when gender is not actively considered, journalists are likely to turn to male experts.

The results of our study may be disappointing, but its reception has brought more than just a glimmer of hope. Several columnists, journalists and academics, both men and women, have shared their views on the topic and offered suggestions on how to improve the situation.

Some of the actions have been purely practical yet brilliant.  The day after the results were published the Head of Communications in the Bank of Finland, Jenni Hellström, sent out a press release listing all women experts working for her organisation.

Most notably, Marko Junkkari, of Helsingin Sanomat, and his colleague Mauri Liukkonen, from Savon Sanomat, have publicly announced that their newspapers will revise their practises in order to narrow down the groundless gender gap revealed in the study.

Junkkari’s and Liukkonen’s responses were more than welcome. If things were to change, it is the readers who will benefit the most.

A narrow range of interviewed experts may be convenient to journalists but it has several negative consequences.  If only a very limited group of academic and other experts get their voices heard, the perspectives provided by the media are likely to remain restricted. Finding the best experts and achieving a multi-voiced public debate is likely to benefit us all. And more importantly, by giving women academics a platform to become visible, to be seen and heard, media will contribute to a more equal and accurate picture of Finnish society.

Mari K. Niemi

Senior Researcher, Centre for Parliamentary Studies, University of Turku

Visiting Scholar, University of Strathclyde, Glasgow 

 

 

The Project in a Nutshell

‘Expertise in the Media’ project was based on three separate research materials. The first set of data was gathered in 2013 and included 1,131 news stories (from Helsingin Sanomat newspaper, national broadcasting corporation YLE and news agency STT) in which individuals were given expert positions. The second set of research material included 11 semi-structured interviews with experienced journalists and managing editors (from Helsingin Sanomat, Iltalehti and Ilta-Sanomat newspapers, YLE, STT and commercial broadcaster MTV3). Seven of the interviewees were women, five were men. These interviews were conducted in the spring of 2014. The third set of research data included a survey that was sent out in spring 2014 to 1,125 researchers working in the fields of social sciences in the University of Helsinki, University of Tampere and University of Turku. In total, there were 293 respondents, of which 146 were women and 147 men.

The study was carried out by Senior Researcher, Dr. Ville Pitkänen, and Senior Researcher, Dr. Mari K. Niemi, and it was funded by Helsingin Sanomat Foundation.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutubeby feather

Kärkiehdokkaat esittäytyivät tyhjälle katsomolle

matti_valimaki_19_low-res

Viime viikon torstaina kello 22 Suomen aikaa Euroopan parlamentin ryhmittymien kärkiehdokkaat – ja ehdokkaat EU:n komission puheenjohtajaksi – ottivat yhteen ympäri Eurooppaa televisioidussa väittelyssä. Yleisradio esitti ohjelman suorana verkossa ja tekstitetyn uusinnan Yle TV1:llä perjantaina kello 15.15, eli juuri sopivasti ennen kuin työssä käyvät suomalaiset olivat saapuneet olohuoneisiinsa.

Suoran lähetyksen tavoittavuutta haittasi vähäinen mainostus sekä se, että osa ehdokkaista ei käyttänyt suositeltua englantia keskustelun kielenä. Vain harva katsoja luultavasti keksi kääntyä Euroopan parlamentin sivustolle, jossa oli mahdollisuus simultaanitulkkaukseen.

Mitä suuri osa suomalaisista äänestäjistä menetti?

Debatti aaltoili lukuisissa eurooppalaisen politiikan aihepiireissä digitaalisista sisämarkkinoista ja Ukrainan kriisin hoidosta EU:n yhteiseen turvapaikkajärjestelmään ja Euroopan parlamentissa tapahtuvaan lobbaukseen. Taloudelliset kysymykset nousivat laajimmaksi keskustelunaiheeksi. Vasemmiston Alexis Tsipras (GUE-NGL) muun muassa katsoi, että EU:n olisi tullut voimakkaammin tukea Kreikkaa sen talousahdingosta nousemiseksi, mutta keskustaoikeistolaisen EPP:n ehdokas Jean-Claude Juncker ja sosialistien Martin Schulz (S&D) puolustivat EU:n toimintaa.

Esiintymiseltään Juncker ja Tsipras jäivät hieman etäisiksi ja epäselviksi, kun taas vihreitä edustava Ska Keller (Greens-EFA) ja liberaalidemokraattien Guy Verhofstadt (ALDE) erottuivat tunteellisesti ja aatteellisesti latautuneilla puheenvuoroillaan. Juncker ja Schulz taas ilmaisivat kantojansa korostetun rauhalliseen sävyyn ja valtiomiesmäiseen jämäkkyyteen pyrkien.

Kaikki keskustelijat vaikuttivat yksimielisiltä sen suhteen, että EU:ssa on epäkohtia ja keinottelua, jotka tulee kitkeä. Keskustelijat pitivät niin ikään selvänä, että tulevan komission puheenjohtaja olisi joku illan väittelijöistä. Ns. mustan hevosen mahdollinen esille nousu nähtiin pöyristyttävänä ja todettiin, ettei Euroopan parlamentti tulisi ikinä hyväksymään senkaltaista ratkaisua.

Väittelyyn olisi tuonut mielenkiintoisen lisän Euroopan unionin yhteiseen päätöksentekoon huomattavan epäilevästi suhtautuneen keskustelijan läsnäolo. Aika ajoin visioiden esittely vaikutti jopa kaipaavan vastapainokseen tiukempaa kyseenalaistajaa, kun väittelyä vetäneet toimittajatkaan eivät juuri haastaneet keskustelijoiden näkökantoja.

EU:n yhteistyön ja sääntelyn lisäämiseen kielteisesti suhtautuvat ryhmittymät eivät kuitenkaan ole nimenneet kärkiehdokkaita komission johtoon. Eri Euroopan maista kantautuvien mielipidemittaustulosten valossa näyttää siltä, että näiden vaalien jälkeen ”euroskeptiset” tuskin enää ovat sivussa vastaavista keskusteluista.

EU2

 

 

 

 

 

Kärkiehdokkaiden tentti tarjosi katsojille mahdollisuuden ymmärtää eurooppalaista politiikkaa, ja teemoja, joihin äänestäjät ottavat joko tietoisesti tai tietämättään kantaa kirjoittaessaan äänestyskopissa ehdokkaansa numeron paperille. Esimerkiksi näiden vaalien suomalaisten puheenjohtajien vaalikeskusteluista poiketen fokus oli ennen muuta Euroopan parlamentin päätösvallassa olevissa asioissa sekä eurooppalaisen politiikan tulevaisuuden suunnassa. Ehdokkaat totesivat kysyttäessä uskonnollisten symbolien kantamisesta julkisilla paikoilla sekä Skotlannin ja Katalonian itsenäistymispyrkimyksistä niiden olevan jäsenmaiden oman päätöksenteon alaisia asioita.

Suomalaisissa korkean tason eurovaalitenteissä puoluejohtajat taas laitetaan turhauttavan usein kinaamaan sisä- tai ulkopolitiikan kysymyksistä, joista europarlamentti ei ole päättämässä. Kyseenalaista on myös se, että suomalaiset puoluejohtajat ovat itseoikeutetusti keskustelemassa ”suurissa vaalikeskusteluissa”. Pitäisikö tärkeimpiin tentteihin sittenkin rohkeasti kutsua vaaleissa ehdolla olevia henkilöitä – kuten MTV3:n keskiviikkoisessa Suuressa vaalikeskustelussa – vai pelätäänkö tämän pienentävän kiinnostavuutta?

Ohjelman tavoittavuutta vähensivät tekstitetyn lähetyksen huono lähetysaika ja seuraavien päivien vähäinen uutisointi. Väittelyn tapahtumat levisivät suomalaiselle yleisölle lähinnä STT:n suppeana uutisena, jonka julkaisivat verkkosivuillaan ainakin Aamulehti, Turun Sanomat, Ilta-Sanomat ja Iltalehti. Monet suomalaisista tiedotusvälineistä asettivat kyseisen STT:n jutun pohjalta kärjekseen sen, että kreikkalainen Tsipras ja luxemburgilainen Juncker käyttivät äidinkieliään keskustelussa, eivätkä muiden keskustelijoiden tapaan puhuneet englantia.

Tärkeimpien suomalaisten sähköisten medioiden uutisointiin tai paperilehtien sivuille kärkiehdokkaiden väittely ei juuri yltänyt. Helsingin Sanomien viime torstaisen paperiversion pääkirjoituskin tyytyi lähinnä pilkallisesti epäilemään kärkiehdokkaiden vaikutusta äänestysaktiivisuuteen: ”Ajatus on sen verran elämälle vieras, että se on voitu keksiä vain Brysselin sokkeloissa. Kuinka moni suomalainen äänestää kokoomusta sen vuoksi, että sen eurooppalaisen emopuolueen EPP:n kärkiehdokas on luxemburgilainen Jean-Claude Juncker?”

Yleisradio uutisoi väittelystä verkkosivuillaan avaten yksityiskohtaisesti Kreikan talousahdinkoon ja kärkiehdokkaitten ulkopuolelta tulevan komission puheenjohtajan mahdollisuuteen liittynyttä keskustelua. Perjantain Ylen Aamu-tv:ssä Juha Jokela Ulkopoliittisesta instituutista taas pohti kärkiehdokkaiden merkitystä, eroavia näkökantoja sekä parlamentin johtopaikkojen täyttämistä. Muita viestimiä suurempi uutisointi oli toisaalta luonnollista Ylen esitettyä itse ohjelman.

Miksei Euroopan unionin kannalta merkittävä keskustelu kuitenkaan kiinnostanut enempää suomalaisia tiedotusvälineitä?

Suomalaiset eivät tunne kärkiehdokkaita ja eurooppalaiset ryhmittymätkin alkavat vasta hiljalleen vakiintua täkäläiseen poliittiseen keskusteluun. Debatin viihdearvo saattaa kieltämättä olla heikko, mistä vihjaa aiemmin mainitun kielikysymyksen nostaminen keskiöön. Myös keskustelussa esiin tulleet konkreettiset eurooppalaiset kysymykset ovat monille suomalaisille vieraita tai etäisiä.

Tulisiko tilanteesta syyttää kansalaisia, poliitikkoja vai välittävää tiedotusvälinekenttää? Ja ennen kaikkea, tuleeko siihen tyytyä.

 

Matti Välimäki

Tohtorikoulutettava, Eduskuntatutkimuksen keskus

 

Ps. Eduskuntatutkimuksen keskus on mukana edellä käsitellyn eurovaalitentin vaikuttavuutta 24 EU-maassa tarkastelevassa tutkimusprojektissa. Lisätietoja: ville.pitkanen@utu.fi

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutubeby feather

Kolmas tehtävä ja neljäs valtiomahti

64754_10151328529293041_587925677_n (1)Eduskuntatutkimuksen keskuksessa alkanut Asiantuntijuus mediassa ‑tutkimushanke tarkastelee asiantuntijatiedon hyödyntämistä mediajulkisuudessa tutkijoiden ja toimittajien vuorovaikutuksen näkökulmasta.

Tutkijoiden kannalta kyse on yliopistojen niin sanottuun kolmanteen tehtävään kuuluvasta tiedeviestinnästä, joka voi pitää sisällään esimerkiksi tutkimustuloksista tiedottamista, tieteen popularisointia ja ajankohtaisten kysymysten kommentointia. Mediatalojen ja toimittajien vinkkelistä kyse on tärkeiden, paikkansapitävien, ajankohtaisten ja kiinnostavien uutissisältöjen tuottamisesta erilaisille yleisöille, joiden huomiosta ja kukkaroista myös kiivaasti kilpaillaan.

Tutkimushankkeessamme selvitetään niin suomalaisen tiedeviestinnän tilaa kuin toimittajien ja tutkijoiden kokemuksia ja näkemyksiä yhteistyöstä. Miten paljon, millaisten aiheiden yhteydessä ja millaisissa rooleissa tutkijat mediassa esiintyvät? Millaiseksi yhtäältä yliopistoissa ahertavat tutkijat ja toisaalta toimituksissa työskentelevät journalistit yhteistyösuhteen kokevat? Mikä edesauttaisi viimeisimmän tutkimustiedon ja muun akateemisen asiantuntijuuden saamista entistä luontevammin osaksi uutissisältöjä?

Hankkeen ideointi sai alkunsa aihetta käsitelleestä Yle Radio 1:n Ykkösaamun ”Kaappitutkijoita ja mediatyrkkyjä” (13.12.2012) ‑kolumnistani. Sekä monet tutkijakollegat että minua vuosien saatossa haastatelleet toimittajat olivat kertoneet minulle kokemuksiaan ja ajatuksiaan median ja tutkijoiden yhteistyöstä. Kipukohtia näytti löytyvän puolin ja toisin.

Tutkijoiden ja toimittajien vuorovaikutuksen pulmat palautuvat usein akateemisen ja journalistisen työkulttuurin eroihin. Aiheeseensa syvällisesti perehtyneen tutkijan voi olla vaikeata tiivistää tuloksiaan muutamaan vetävään virkkeeseen. Jos esimerkiksi annettujen haastatteluiden ei koeta tekevän oikeutta tutkimuskohteelle, voi tutkija vetäytyä yhteistyöstä – tutkimuskohteet kun harvoin ovat niin sävyttömiä ja suoraviivaisia, kuin millaisiksi journalistinen prosessi ne toisinaan muovaa. Kollegoilleen ja opiskelijoilleen esiintymään tottuneen tutkijan voi myös olla vaikea käsitellä aihettaan tavalla, joka avautuisi siihen entuudestaan perehtymättömälle lehden lukijalle tai television katsojalle.

Tärkeitä kysymyksiä liittyy myös ajankäyttöön ja yliopistoissa tarjotun esiintymiskoulutuksen niukkuuteen. Tutkijoilta odotetaan aktiivisuutta yliopistojen kolmannen tehtävän hoitamisessa, mutta jos tätä työtä ei sen paremmin konkreettisesti tueta kuin siitä palkitakaan, voi moni keskittyä hyödyllisemmiksi katsomiinsa tehtäviin.

Kiireessä työtään tekevällä, monimutkaista maailmaa yleisölleen selittämään pyrkivällä toimittajalla ei luonnollisesti ole mahdollisuutta perehtyä kaikkiin uutisaiheisiinsa syvällisesti. Uutiskilpailu ajaa tavoittelemaan nopeutta ja vetäviä näkökulmia, mikä heijastuu myös tutkijoihin kohdistettuihin odotuksiin. Paitsi napakkaa ja selkeää esiintymistä, tutkijoilta toivotaan usein myös suorapuheisuutta, valmiutta ottaa reippaasti kantaa tutkimansa aihepiirin ilmiöihin. Toimitusten näkökulmasta polttava kysymys näyttäisikin olevan, miten löytää sopivia, päteviä ja haastatteluihin suostuvia tutkijoita ja samalla pitää hyödynnettyjen asiantuntijoiden joukko monipuolisena.

Vaikka tutkijoiden ja toimittajien yhteistyö on monille luonteva osa työarkea, näppituntuma osoittaa pulmiakin siis olevan. Aihe on meillä niukasti tutkittu, mutta ajankohtainen niin tiedeyhteisössä kuin mediataloissa työskenteleville. Samalla kun yliopistoissa kannustetaan tutkijoita entistä enemmän yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen, mietitään etenkin sanomalehdistössä keinoja ylläpitää yleisön kiinnostusta ja Suomessa perinteisesti vahvoja lukijasuhteita.

Asiantuntijuus mediassa ‑hankkeessa lähestymme aihetta tutkijakollegani Ville Pitkäsen kanssa monipuolisen aineiston kautta. Tutkimuksemme perustan muodostavat laaja uutisaineisto ja tutkijoille suunnattava kysely. Näitä täydennetään eri vaiheessa uraansa olevien tutkijoiden ja toimittajien haastatteluin. Hankkeessa selvitämme, millaisia käytäntöjä eri toimituksissa on asiantuntijoiden valinnassa, ja miten yksittäiset toimittajat löytävät käyttämänsä asiantuntijat. Millaisissa aiheissa ja rooleissa heitä hyödynnetään? Millainen on median näkökulmasta hyvä asiantuntija? Entä millaiset tekijät motivoivat tutkijoita esiintymään julkisuudessa asiantuntijoina tai vastaavasti jarruttavat heidän haluaan tehdä yhteistyötä tiedotusvälineiden kanssa?

Jos sähköpostiisi tipahtaa kutsu osallistua Asiantuntijuus mediassa -hankkeen haastatteluihin, tai sinua pyydetään täyttämään aihetta koskeva sähköinen kysely, osallistuhan ihmeessä!

Hankkeen rahoittaa Helsingin Sanomain Säätiö.

Mari K. Niemi

Tutkija, Eduskuntatutkimuksen keskus, Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulu, University of Strathclyde, Glasgow.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutubeby feather

Jotain on tehty oikein

PernaaKun haarukoidaan Suomesta kaikkien eri alojen nuoren ja keskipolven tohtoriksi väitelleet tutkijat ja kysytään heiltä, miten käyttäisitte arkullisen tutkimusrahaa, saadaan kuvaus Emil Aaltosen säätiön projektiapurahojen haun lähtötilanteesta.

Tänä keväänä Suomessa kaikkiaan 374 tohtorin tai dosentin johdolla tutkimusryhmät ahkeroivat kehitellessään täydellistä tutkimushanketta ja lähettivät projektiapuraha-anomuksen säätiölle. Kesän korvalla noin kaksikymmentä ryhmää sai iloisia uutisia, kun säätiö ilmoitti heidän päässeen haun toiseen vaiheeseen ja pyysi tarkemman tutkimussuunnitelman.

Noin viisi vuotta sitten pääsimme Eduskuntatutkimuksen keskuksen tutkijaryhmän kanssa tähän vaiheeseen ja se tuntui todella kovalta tunnustukselta. Silloin hakijoita oli noin kolmesataa, joista siis 280 jäi taakse.

Tänä kesänä säätiöltä tuli postia: olimme uudemman kerran loppuvaiheeseen valittujen joukossa. Kehittelimme suunnitelmaa, täsmensimme aineistoja ja muokkasimme osatutkimuksia: miten kaikki osat parhaiten palvelisivat pääteemaamme.

Sitten syksyllä jysähti: olimme mukana kymmenen rahoitetun hankkeen joukossa. Kun viime viikolla istuin yhdessä muiden hankkeiden vetäjien kanssa säätiön järjestämässä tilaisuudessa olin samaan aikaan hyvin otettu, mutta nöyrä.

Laajasti tieteen eri aloja edustavat asiantuntijat olivat valinneet Eduskuntatutkimuksen keskuksen tutkijaryhmän ja aiheemme, joka on suomalaisten vaalikamppailuiden historia tämän vuoden terävimpien huippujen joukkoon.

Säätiön näkökulmasta tässä on kymmenen tutkimusryhmää ja hanketta, jotka vievät tänä vuonna parhaiten suomalaista tiedettä eteenpäin. Joukossa on lääketiedettä, luonnontieteitä ja tekniikkaa, mutta myös kolme niin sanottuja pehmeitä tieteitä edustavia hankkeita.

Meidän ryhmämme lisäksi näitä olivat tohtori Lena Näreen sosiologinen tutkimushanke maahanmuuttajataustaisten nuorten työllistymisestä sekä dosentti Auli Vähänkankaan tapaustutkimus syrjäytymisvaarassa olevista nuorista.

**

Ylipäätään nyt lopuilleen kääntyvästä vuodesta 2013 en keksi valittamisen aihetta. Eduskuntatutkimuksen keskus on ollut kaikkien aikojen vedossa ja se on näkynyt tutkimusrahoituksen saamisessa, kahdessa loppumetreille saatetussa väitöskirjatyössä ja yhteiskunnan kiinnostuksessa työtämme kohtaan. Olemme nousseet kurkkimaan isojen ikkunoista sisään.

Keskuksessa tehtävä työ on myös huomattu valtakunnan huipulla. Presidentin kutsu itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle kertoo siitä, että paljon on tehty oikein. Huomenna on mukava suunnata Tampereelle. Hyvää itsenäisyyspäivää!

– Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja, dosentti Ville Pernaa

Linkit: Eduskuntatutkimuksen keskus, Poliittinen historia, Politiikan tutkimuksen laitos, Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Turun yliopisto, Emil Aaltosen säätiö

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutubeby feather