Kulttuuriperinnön toimijat-sarja

Sarjassa julkaistaan näytteitä kevään 2020 Kulttuuriperinnön toimijat etäkurssin harjoituksista, joissa tuotettiin kuvitteellisia henkilöhaastatteluita Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran elämäkerrallisten tietokantojen pohjalta.

Tänään haastattelussani on oopperalaulaja Aino Ackté (1876-1944). Hän oli 1800-1900-luvun vaihteen maineikkain suomalaislaulaja ja yksi ensimmäisiä suomalaisia suuren luokan tähtiä. Usein hänestä puhutaan diivana olihan hän oopperoiden primadonna.

Nyt matkustamme vuoteen 1905. Aino Ackté on juuri ollut esiintymässä pitkästä aikaa kotimaansa Kansallisteatterissa. Hän oli tällöin jo maailmankuulu oopperatähti, mutta suurimmat ja itselleen rakkaimmat roolit olivat vielä edessä.

Hei, Aino. Miltä tuntui esiintyä pitkästä aikaa Suomessa?                    
Aino Ackté Toscan roolissa:

— Hei. On hienoa palata Suomeen esiintymään. Varsinkin tällaisessa nimiroolissa Puccinin Tosca-oopperassa. Se on tietysti ollut kunnia. Olen juuri ollut kahden kauden ajan New Yorkissa, mutta en juuri nauttinut ajastani siellä. Hieno kokemushan se oli, mutta en voi sanoa sen sopineen minulle yhtä hyvin kuin esimerkiksi Pariisi. Ikävöin tänä aikana kovasti Eurooppaa, minkä takia on nyt ollut mukava käydä Suomessa. Matkustan urani myötä niin paljon. Toivon kuitenkin jääväni Eurooppaan.    

Hienoa, toivottavasti viihdyt nyt täällä. Mitä teet Helsingin viisiittisi jälkeen? Onko sinulla tulevaisuuden haaveita?       

— Nyt onkin jo joulukuu, joten ensi vuoden puolella jätän Suomen taas jälkeeni. Minulla on jo sovittuja esiintymisiä Pariisissa ja Saksassa. Tavoittelen menestystä ja suuria rooleja. Haluan oppia ja kokea uutta. Tehdä jatkuvaa tutkimusmatkaani. Olen saanut kokemusta paljon Richard Wagnerin oopperoista. Nyt unelmanani on työskennellä Richard Straussin oopperassa. Tiedän, että minusta on siihen. Mutta vain aika näyttää minne tieni vie.

Mistä itsevarmuutesi ja kunnianhimosi on peräisin?       

— Ei oopperamaailmassa voi menestyä ilman varmuutta omaan itseensä. On himoittava menestystä ja kunniaa! Vanhempani opettivat minut tällaiseen asenteeseen. Tulen musikaalisesta perheestä, ja äitini alusta saakka toivoi minulle uraa musiikin parissa. Hän auttoi minut alkuun. Tärkeintä oli, että tiesin alusta alkaen kykyni — mihin kaikkeen minusta on!  

Kiitos ajastasi, Aino.

— Eipä kestä.

Aino Ritolammi

Lähteet:

Ackté, Aino. Kansallisbiografia.fi

Aino Ackté. Wikipedia.org

Oopperalaulaja Aino Ackté oli kiihkeä kuin Salome. Yle. 2019