Kulttuuriperinnön toimijat-sarja

Sarjassa julkaistaan näytteitä kevään 2020 Kulttuuriperinnön toimijat etäkurssin harjoituksista, joissa tuotettiin kuvitteellisia henkilöhaastatteluita Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran elämäkerrallisten tietokantojen pohjalta.

Tässä henkilöhaastattelussa tutustumme yhteen varmasti Suomen tunnetuimmista taiteilijoista, sekä kirjailijoista, Tove Janssoniin. Hänet tunnetaan Muumien luojana, mutta millainen oli hänen lapsuutensa?

Hei Tove, kiitos, että pääsit ottamaan osaa tähän haastatteluun. Ensimmäisenä, lukijoitamme kiinnostaa, miten päädyit uravalintaasi? Miksi sinusta tuli taiteilija?

– Totta puhuakseni, en koskaan edes harkinnut mitään muuta, kuin taiteilijan uraa. Kasvoin ateljeekodissa, ja molemmat vanhempani olivat taiteilijoita. En koskaan opiskellut uraani varten, enkä edes ryhtynyt taiteilijaksi. Olin sitä lapsesta saakka. Minulla on myös kaksi pikkuveljeä, ja hekin ovat molemmat taiteilijoita.

Todella kiinnostavaa. Millaiseksi muuten kuvailisit lapsuuttasi?

– Vanhempieni ammattien vuoksi elämä lapsuudenkodissani oli pakostakin vuorottelua taiteellisten tempausten ja arkielämän kompromissien välillä. Isäni elämä hallitsi kotioloja, hänen, joskus vuorokausiakin kestävät, juhlansa muiden artistien kanssa pakotti äitini huolehtimaan yksin meistä lapsista. Vaikka meillä olikin joskus taloudellisesti vaikeaa, äitini hoiti perheen taloutta, eikä meillä lapsilla ollut koskaan mistään puutetta. Äitini oli minulle aina todella läheinen, ja hän ymmärsi minua paremmin kuin kukaan muu. Kannoin myös huolta äidistäni, sillä perheeni elannon ansaitseminen oli lähes kokonaan hänen vastuulla.

Äitisi oli siis sinulle erittäin tärkeä ihminen?

– Kyllä. Hän inspiroi minua. Hänen luova selviytymiskyky ja ilmeinen tyytyväisyys elämän perusasioihin olivat kerrassaan ihmeellisiä. Äitini antoi minulle lähtökohdat pitkään, monipuoliseen ja tuotteliaaseen uraan. Halusin aina muistuttaa häntä, ja oppia piirtämään kuten hän. Äitini kuoleman jälkeen päädyin ratkaisuun lopettaa muumikirjojen kirjoittamisen. Tein surutyötä kirjoittaessani viimeisen muumikirjani, Muumilaakson marraskuu.

Vietit suuren osan urastasi poissa julkisuudesta. Miksi?

– Taiteilijan urallani minulle tärkeintä ei ollut massojen suosio. Halusin vain lähimpien, vertaisten ymmärryksen sekä hyväksynnän. Taiteeni on ainutlaatuista, enkä ole tehnyt sitä miellyttääkseni muita.

Kiitos Tove. Elämäsi ja urasi on ollut todella mielenkiintoinen ja värikäs, on hienoa tietää, että äitisi oli merkittävä henkilö urallasi.

Roosa Lahti

Lähteenä:

Kansallisbiografia: Jansson, Tove (1914 – 2001), kirjailija, kuvittaja, taidemaalari, professori. https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/1395 (Viitattu 12.04.2020)

Kuva: Tove Jansson ja Yngve Bäck ystävineen Taitelijaseuran 80-vuotisjuhlissa Taidehallissa 1944. Kuva: F. E. Fremling. Museovirasto, Historian kuvakokoelma CC BY 4.0.