Jähmeät tv-keskustelut

matti_valimaki_19_low-res

MTV3 esitti keskiviikkona Pääministeritentin ja eilen nähtiin Yleisradion Suuri puheenjohtajatentti. Näiden kanavien tärkeimpien tv-keskustelujen toteutuksessa oli jonkin verran eroja, mutta aihevalikoima oli hyvin samanlainen ja erot puolueiden linjojen välillä jäivät kovin epäselviksi.

Molemmissa tenteissä kaksi toimittajaa kyseli puoluejohtajilta, jotka vastasivat, tai pyysivät puheenvuoroa ja odottivat useimmiten kohteliaasti vuoroaan. Edettiin aiheesta toiseen, niin että jokainen keskustelija esitti useimmiten korkeintaan muutaman näkemyksen kustakin. Käsiteltiin verotusta, työllisyyttä, rakenneuudistusten tarvetta, Venäjään ja NATO:on suhtautumista sekä maahanmuuttoa.

Näkemyseroja tuntui olevan kanssakilpailijoiden sijaan useammin toimittajien tai Ylen tapauksessa paikalle opponoimaan kutsuttujen talousasiantuntijoiden kanssa. Keskustelukumppanien haastamista tapahtui lähinnä arvokysymyksissä, joiden käsittely oli kuitenkin pienessä roolissa. Suurimmaksi osaksi keskustelut etenivät sujuvasti, eikä ilmassa ollut suurta ristiriitojen tai vaaran tuntua.

Puheenjohtajien tv-keskustelujen konsepti on pysynyt perusperiaatteiltaan samanlaisena jo vuosia. Olisivatko muutokset paikallaan? Miten voitaisiin saada ohjelmista kiinnostavampia, informatiivisempia, ja miksei yleisöystävällisempiäkin? Kuinka palveltaisiin parhaiten äänestäjää ja kansanvaltaa?

Joissain tenteissä on otettu mukaan katsojien kysymyksiä ja mielipiteitä, millä on pyritty interaktiivisuuteen. Tässä lienee vielä pohtimisen aihetta, sillä yksittäisten twiittien ilmaantuminen ruudun alalaitaan ei vielä kovin kummoisesti tuo dialogisuutta keskustelijoiden ja yleisön välille.

Keskittyminen vain tiettyyn politiikan sektoriin tarjoaisi mahdollisuuden syventyä aiheeseen ja puolueiden kantojen erilaisuuteen. Esimerkiksi EU-politiikkaa, koulutuspolitiikkaa tai pakolaispolitiikkaa on käsitelty paneeleissa vaalien alla, mutta johtavat tiedotusvälineet uskovat puoluejohtajatenteissään useita aihealueita ruotiviin yleiskeskusteluihin.

Puhe puoluejohtajien tenteissä on ollut teknistä, abstraktia ja pitkälti samoja aiheita kiertävää jo monta viikkoa. Tällainen keskustelu ei tarjoa paljoa tavalliselle äänestäjälle. Tiedotusvälineissä vaikuttaa olevan yhteisymmärrys siitä, mitkä ovat tulevan hallituksen tärkeimmät haasteet ensi vaalikaudella: taloustilanne, ulko- ja turvallisuuspolitiikka, hallituksen johtaminen ja kesken jääneet rakenteelliset uudistukset.

Monet varmasti haluaisivat, että käsiteltäisiin enemmän kansalaisten arkeen liittyviä aiheita, kuten perhepolitiikkaa, vanhuspalveluita tai syrjäytymistä. Myös kulttuuri-, koulutus-, sivistys- tai ympäristöpolitiikka on pitkälti rajattu keskusteluista sivuun.

Puoluejohtajat ovat toistaneet päälinjauksensa keskustelusta toiseen useiden viikkojen ajan. Muutama päivä ennen vaaleja tavoitteet tulevat jo miettimättä kuin nauhuri pyöräytettäisiin käyntiin. Puoluejohtajat osaavat suunnata lauseensa todennäköisen vastaan väittäjän suuntaan ja jopa täydentää toistensa lauseita. Keskustelu vaikuttaa ulkoa opetellun toistamiselta.

Myös julkinen keskustelu kyllääntyi jo muutama viikko ennen vaalipäivää. Puolueiden tärkeimmät erimielisyydet ja erottautumistavat oli käyty niin moneen kertaan tiedotusvälineissä läpi, että uutisointi tv-tenteistä on johtanut usein muun kuin asiakysymysten huomiointiin. Tyylit ja tunteet puhuttavat.

Jähmeissä tv-keskusteluissa on osaltaan kyse eriskummallisesta poliittisesta tilanteesta, jota mielipidemittaustulokset pönkittävät.

Pienempien puolueiden johtajat pyrkivät kyllä ponnekkaasti haastamaan suurempia vastapelureitaan tai saman äänestäjäkunnan osan äänistä kamppailevaa kilpakumppaniaan. Pienet puolueet ovat kuitenkin ikään kuin näytelmän sivuroolissa. Tämä kävi ilmi kuvaavasti Ylen tentin keskivaiheilla, kun neljä kannatukseltaan pienimmän puolueen johtajaa ohjattiin taustalle, jotta neljä kannatukseltaan suurinta saivat rauhassa suorittaa ”mini-hallitustunnustelut” keskenään.

”Neljä suurta” eivät kuitenkaan ole juuri antautuneet väittelemään muiden kanssa. Puolueet ovat lakaisseet erimielisyytensä sivuun ja asettuneet odottamaan hallitusneuvotteluja. Suurimmat ristiriidat näkyvät kahden johtavan hallituspuolueen, kokoomuksen ja Sdp:n välillä, mikä on poikkeuksellista. Hallituspuolueet on totuttu vaalikeskusteluissa näkemään kehumassa kautensa aikaansaannoksia, mutta tällä kertaa itsekehulle on ollut niukemmin aineksia.

Gallup-johtaja keskusta sen sijaan tyytyy liukumaan pääministeripuolueeksi pysyttelemällä taka-alalla. Yleensä oppositio on räksyttänyt estoitta hallituspuolueille, mutta myös toisen, neljä vuotta hallitusvastuusta sivussa olleen perussuomalaisten Timo Soini on valinnut aiempaa rauhallisemman, valtiomiesmäisen lähestymistavan.

Mihin himmennetyin lyhdyin ja kortit lähellä rintaa vaaleihin eteneminen johtaa?

Kun puolueiden väliset erot asia-aiheissa eivät ole selvemmin esillä, äänestäjä joutuu luottamaan aiempiin käsityksiinsä, tai henkilöihin ja tunteisiin perustuviin motiiveihin äänestyspäätöstä tehdessään.

 

Matti Välimäki

Tohtorikoulutettava, Eduskuntatutkimuksen keskus

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutubeby feather

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *