Puolen vuoden päästä Suomessa pidetään kuntavaalit. Sitä ennen ehditään julkaista useita mielipidemittauksia, joissa tarkastellaan puolueiden kannatuksen kehitystä. Tavallisesti ainakin MTV, Yleisradio ja Helsingin Sanomat julkaisevat kerran kuussa oman mielipidemittauksensa tulokset. Onko näillä mittauksilla vaikutusta puolueiden kannatukseen? Usein vastausta pidetään itsestään selvänä.
Suomessa puhutaan ”voittajan vankkurit” -ilmiöstä, joka on taidokas suomennos ilmauksesta ”bandwagon effect”. Sillä viitataan psykologiseen ilmiöön, jossa ihmiset haluavat olla voittajan puolella. Voittajan vankkurit -teorian mukaan mielipidemittauksissa menestyneen puolueen kannatuksen kasvu johtaa kierteeseen, jossa yhä uudet äänestäjät siirtyvät todennäköisen voittajan puolelle.
Voittajan vankkurit -ilmiö on yksi kiistellyimpiä aiheita vaalitutkimuksen saralla. Sitä on tutkittu ensimmäisen kerran jo ennen toista maailmansotaa, mutta sen olemassaoloa ei ole kyetty aivan kiistattomasti osoittamaan. Vaikuttaa ilmeiseltä, että se vaikuttaa joissakin vaaleissa, mutta toisissa ei.
Jo mielipidemittausten uranuurtaja George Gallup harmitteli, että voittajan vankkurit -ilmiöstä oli helppo puhua, mutta sitä oli vaikea tutkia. Tutkimukset eivät antaneet johdonmukaisesti merkkiä siitä, että ilmiö olisi vaikuttanut ihmisten käyttäytymiseen.
Kaikkein selkeimmin voittajan vankkurit ilmenee Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian kaltaisissa enemmistövaalitapaa käyttävissä maissa. Näissä maissa vain vaalipiirin eniten ääniä saanut ehdokas pääsee läpi.
Tällaisessa järjestelmässä voittajana pidetyllä ehdokkaalla on selkeä etulyöntiasema. Ennakkosuosikin asemaan päässyt ehdokas innostaa menestyksellään liikkuvia äänestäjiä ja toisaalta häviäjäksi leimatulla ehdokkaalla on todennäköisesti vaikeuksia motivoida omia kannattajiaan. Erityisen voimakkaasti voittajan vankkurit -ilmiö vaikuttaa kaksivaiheisessa vaalissa. Henkilö, joka voittaa vaalien ensimmäisen kierroksen lähtee miltei aina vahvana ennakkosuosikkina toiselle kierrokselle.
Sen sijaan suhteellista vaalitapaa käyttävissä maissa ja niiden vaaleissa, kuten Suomen eduskunta- ja kuntavaaleissa, voittajan vankkurit -ilmiötä on ollut vaikea havaita johdonmukaisesti. Kun äänestäjillä on kokonainen kirjo erilaisia puolueita joista valita, voittajan vankkurit -ilmiö supistuu vain yhdeksi vaikuttimeksi monista.
Samaan suuntaan vaikuttaa, että suhteellista vaalitapaa käyttävissä maissa puolueiden erot ovat usein suuret ja niiden kannatus perustuu edelleen osittain luokkapohjaan. Tosin liikkuvien äänestäjien määrän kasvu heikentää luokkapohjaista äänestämistä ja lisää voittajan vankkurit -ilmiön voimakkuutta.
Suomessa puhuttiin voittajan vankkurit -ilmiöstä vuosina 2010–11, jolloin perussuomalaiset puolueen kannatus nousi noin 10 prosenttiyksikköä vuodessa. Menestys kannatusmittauksissa tuntui ruokkivan aina uutta ennätystä seuraavassa mittauksessa. Miksei näin tapahdu aina? Miksei puolueiden kannatus lähde aina nousukiitoon, kun se pärjää mielipidemittauksissa?
Tutkimusten mukaan pienet puolueet kärsivät siitä, että äänestäjät kokevat niille annetun äänen menevän hukkaan. Koetaan, että kun ”kukaan ei niitä kuitenkaan äänestä”, niin omallakaan äänellä ei ole vaikutusta. Kun mielipidemittaukset osoittivat, että muutkin aikovat äänestää perussuomalaisia, niin potentiaaliset kannattajat rohkaistuivat. Lisäksi Suomessa on monessa vaalipiirissä korkea piilevä äänikynnys, mikä vahvistaa äänestäjien kokemusta siitä, ettei pieniä puolueita kannata äänestää.
Näemmekö nyt saman ilmiön käänteisen puolen? Kun perussuomalaisten kannatus on valunut alle kymmenen prosentin, sen kannattajat saattavat kokea, ettei sitä kannata äänestää. Toisaalta, onko vihreiden nousu pysyvällä pohjalla, kun se on noussut jo useissa mittauksissa selkeästi yli 10 prosentin?
Tutkimuksissa havaitaan, että voittajan vankkurit -ilmiötä tulisi tarkastella samanaikaisen politiikan julkisuuden kanssa. Mielipidemittaukset eivät sellaisenaan näytä vaikuttavan kansalaisten mielipiteisiin, mutta tiedotusvälineiden tulkinnat tekevät niin. Kun keskustan kannatus 2012 kuntavaalien jälkeen nousi, se liitettiin mediassa Juha Sipilän taitoihin puheenjohtajana. Puhe taitavasta puheenjohtajasta on omiaan houkuttelemaan puolueelle lisää kannattajia. Sama toimii myös toisin päin. Kun mielipidemittauksissa tulee takkiin, media toteaa puolueen epäonnistuneen, mikä voi ruokkia heikkoa kannatuskehitystä.
Voimakkaimmin voittajan vankkurit –ilmiö näkyy Suomessa vaalien jälkeen. Kun vaalit on pidetty, kesän mielipidemittauksissa puolueiden kannatus jatkaa vaalien tulosta. Jos puolue voitti vaalit, kesällä sen kannatus nousee. Sen sijaan vaalit hävinneiden puolueiden kannatus tyypillisesti niiaa kesällä. Syksyyn mennessä ilmiö on tavallisesti jo tasaantunut.
Kirjoittaja Erkka Railo on erikoistutkija Turun yliopistossa.
Kirjoitus on alun perin julkaistu Kalevassa 4.11.2016.
by 
by