Vuosi 2016 on tosiaan ollut karmea, ainakin minunkaltaiselleni liberaalille, länsimieliselle henkilölle.

Liberaalilla, länsimielisellä henkilöllä tarkoitan, että kannatan Euroopan unionia, yksilönvapauksia ja tasa-arvoa sekä vapaata kansainvälistä kauppaa.

Ensimmäiseksi vuoden 2016 hirveyksistä tulee mieleen Nizzan järkyttävä terrori-isku. Jätetään se kuitenkin hetkeksi syrjään ja puhutaan poliittisista muutoksista.

Niistä päällimmäisenä tulevat tietysti mieleen brexit ja Donald Trumpin valinta Yhdysvaltojen presidentiksi. Iso-Britannian päätös erota Euroopan unionista heikensi unionia merkittävästi ja Trump on puolestaan ajanut ”Yhdysvallat ensin” -politiikkaa, joka saattaa heikentää NATO:a ja aiheuttaa kauppasotia USA:n ja Euroopan välillä.

Venäjän aseman vahvistuminen on jo useamman vuoden jatkunut ilmiö. Vuonna 2016 Venäjä puuttui Syyrian sotaan, esti Assadin hallinnon kaatumisen ja käänsi sodan kulun oppositiota vastaan. Tuloksena oli raakalaismainen Aleppon piiritys ja uusi pakolaisten vyöry Turkkiin. Suomessa kehitys näkyy Suomen ja Venäjän entistä jännittyneimmissä suhteissa.

Pahalta näyttää.

Historioitsija, jollainen minäkin olen, tarjoaa tässä tilanteessa hiukan kehnoa lohtua: asiat voisivat olla vielä paljon huonommin.

Totta se silti on. Viimeisten parin vuoden aikana koetut vastoinkäymiset ovat pientä, jos muistetaan, että niitä edelsi ainakin 25 vuotta kestänyt liberalismin jatkuva voittojen sarja. Suuri osa entisen itäblokin ja Neuvostoliiton tasavalloista muuttui demokratioiksi. Venäjälläkin demokratia näytti hetken voittavan, kunnes Putinin valtakausi vähitellen jäädytti myönteisen kehityksen.

Noihin vuosiin verrattuna nyt menee huonosti, mutta se olikin poikkeuksellisen hyvää aikaa.

Huono kehitys saattaa vielä jatkua. Ensi vuonna Euroopan unionin ja vapaakaupan vastustajilla on mahdollisuus yllättää ainakin Saksan, Alankomaiden ja Ranskan vaaleissa. Siinä riittää jännitettävää.

Historioitsija minussa tarjoaa toisenkin lohdutuksen. Historialla on taipumus edetä sykäyksittäin tai heiluriliikkeenä. Osittain tämä johtuu uusien sukupolvien kasvamisesta, mutta osittain muista tekijöistä. Vanhat opit yksinkertaisesti unohtuvat tai niihin kyllästytään ja halutaan kokeilla jotain uutta. Tämä voi näyttää aika ajoin melkoiselta sekoilulta, mutta se on usein myös yhteiskuntien dynaamisuuden perusta.  Autoritääriset valtion näyttävät vahvoilta ja yksituumaisilta, koska ne eivät salli keskustelua tai muutosta. Tosiasiassa juuri se tekee niistä heikkoja.

Nykyaikaisen sananvapauden käsitteen uranuurtaja John Stuart Mill painotti, että huonoillakin mielipiteillä on oikeus tulla kuulluiksi. Ne auttavat yhteiskuntia monella tapaa. Ensinnäkin mistään ajatuksista ei voi ennalta tietää, ovatko ne huonoja tai hyviä ennen kuin ne on kokeiltu. Huonoina pidetyt ajatukset saattavatkin osoittautua hyviksi.

Toiseksi huonot ajatukset muistuttavat siitä, miksi hyvät ajatukset ovat hyviä. Ovatko Euroopan Unioni ja vapaakauppa todellakin huonoja asioita? Se selviää, kun yritetään tulla toimeen ilman. Toivon vain, että sinä aikana ei rikota mitään korvaamatonta.

Kolmanneksi historioitsija tietää, että viime kädessä suuret kehityslinjat ratkaisevat  valtioiden väliset voimasuhteet. Tällaisia ovat esimerkiksi demografia, valtion instituutioiden vahvuus, talouden kehitys ja rakenne, teknologian kehitys ja yhteiskuntien valmius omaksua se käyttöönsä sekä tietysti globaalit ympäristötekijät, ennen muuta ilmastonmuutos.

Nämä tekijät vaikuttavat valtioiden voimasuhteisiin kymmenien vuosien kuluessa – vaivihkaa, mutta vääjäämättä. Ne tekevät Intian ja Kiinan kaltaisista valtioista supervaltoja yhdessä sukupolvessa edellyttäen, että niiden valtion instituutiot kestävät muutoksen. Ne heikentävät Venäjää, joka toistaa kylmän sodan lopun aikaisia virheitään. Sen talous nojaa liikaa raaka-aineisiin, se ylläpitää liian suurta armeijaa ja yrittää jähmettää yhteiskuntansa kyvyn muuttua. Pitkällä, yli kymmenen vuoden tähtäimellä Venäjä voi vain hävitä nykyisen vastakkainasettelun.

Globalisaation taustalla on viime kädessä teknologian nopea kehitys ja ihmisten halu ottaa se käyttöön. Se tekee maailmasta jatkuvasti pienemmän ja rajoista aikaisempaa keinotekoisempia. Yhä useampi ihminen löytää joko puolisonsa ulkomailta tai on töissä ulkomailla. Sellaisessa maailmassa rajat ovat vain tiellä. Nykyinen nationalismin nousu tarjoaa ihmisille mukavaa tuulensuojaa ajatukselta, että asioiden on pakko muuttua, mutta valitettavasti tai onneksi tämä toive vaikuttaa epärealistiselta.

Teknologian kehitys ja talouskasvu ovat samalla luonteet haasteita, joihin kansallisvaltiot eivät kykene vastaamaan ilman monimutkaista kansainvälistä koordinaatiota. Ilmastonmuutos on tästä hyvä esimerkki ja merien saastuminen on toinen. Nekin ovat asioita, joilta sinnikkäimmätkään meistä eivät voi pitkään sulkea silmiään.

Historioitsijan viimeinen lohdun sana on mukaelma Winston Churchillin amerikkalaisista esittämästä arvioista. Voit aina luottaa siihen, että ihmiset lopulta valitsevat oikein – kokeiltuaan ensin kaikkia muita vaihtoehtoja.

Kirjoitus on alun perin julkaistu Kalevassa 30.12.2016.

Kirjoittaja on Eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija

by

by