Tiesin jo ennalta, että maahanmuuttopoliittiset kannanotot saavat ihmiset riehaantumaan.
Tiistaina lähetin pari twiittiä, joissa muistutin Suomen historian kahdesta kipukohdasta: vuoden 1918 vankileireistä ja jatkosodan aikana natsi-Saksaan lähetetyistä ihmisistä.
Twiittien tarkoitus oli varoittaa siitä mahdollisuudesta, että tulevaisuudessa nykyinen maahanmuuttopoliittinen linjamme saattaisi vaikuttaa epäeettiseltä samalla tavalla kuin Suomen ja suomalaisten käyttäytyminen historiassa ei aina ole kestänyt jälkikäteistä kriittistä tarkastelua. Tarkennettakoon, että tarkoitukseni EI ollut rinnastaa Afganistania ja natsi-Saksaa, kuten muutama keskustelija tulkitsi.
Sain twiiteistäni paljon monenlaista palautetta. Kriittinen ja asiallinen palaute on minusta aina tervetullutta. Se pakottaa miettimään, olenko oikeassa ja olenko ylireagoinut. Pitäisikö omia mielipiteitä muuttaa ja mihin suutaan?
Ehkäpä kaikkein terävin kritiikki oli kysymys, miten kykenen ottamaan kantaa afganistanilaisten palauttamiseen. Tunnenko heidän tapauksensa? Olenko sitä mieltä, että heille olisi pitänyt antaa oikeus jäädä Suomeen? Kysymys oli hyvä, vaikka en twiiteissäni ottanut kantaa yksittäisiin palautuksiin.
Lyhyt vastaus tietysti on, etten osaa sanoa, olisiko näille afganistanilaisille pitänyt myöntää turvapaikka. Ei sitä voi tietää, koska en tunne, enkä edes voi tuntea heidän henkilökohtaisia tapauksiaan.
Mutta juuri yksityiskohtien puutteen vuoksi julkisuudessa keskustelu näyttää siltä, että ihmiset jakautuvat kahteen ryhmään: niihin, jotka haluavat ottaa Suomeen kaikki turvapaikanhakijat ja niihin, jotka eivät halua ottaa Suomeen ketään. Koska konkreettisiin tapauksiin ja noudatetun politiikan yksityiskohtiin ei pysty ottamaan kantaa, keskustelussa tehdään todella rajuja yksinkertaistuksia.
Ei ihme, että keskustelu tällaisesta lähtökohdasta on kauniisti sanottuna värikästä.
Se on kuitenkin myös pahasti vääristynyttä, koska se ei anna kansalaisten enemmistön mielipiteistä oikeaa kuvaa. Kuten ajatuspaja e2 kesällä 2016 julkaistussa raportissaan huomautti, suurin osa suomalaisista vieroksuu keskustelua, jota ihmisten mielestä hallitsevat räyhäkkäät ”ääripäät”.
Pidän itsestäänselvyytenä, että valtaosa ihmisistä sijoittuu kahden edellä mainitun ryhmän väliin. Suurin osa halunnee antaa turvapaikan niille, jotka sitä aidosti tarvitsevat. On toistaalta vaikea uskoa, että kovin moni haluaisi ottaa Suomeen kaikki turvapaikkaa hakevat – en minä ainakaan – ja ymmärtääkseni vain pieni vähemmistö haluaisi sulkea rajat turvapaikanhakijoilta kokonaan.
Onko tällaisesta julkisesta keskustelusta sitten mitään hyötyä?
Ajattelen, että on. On tärkeää, että palautuksista ajoittain keskustellaan ja että niitä tarkastellaan kriittisesti. Ihmisten on hyvä ymmärtää, millaista politiikkaa Suomen valtio toteuttaa ja mitkä ovat sen inhimilliset seuraukset. Se ei välttämättä tarkoita, että politiikkaa pitäisi aina muuttaa, kuten ei muutakaan politiikkaa pidä välttämättä heti muuttaa ensimmäisen epäkohdan tullessa ilmi, mutta maahanmuuttopolitiikastakin on hyvä keskustella. Se voi myös tarkoittaa, että välillä tulee vääriin tietoihin perustuvia kohuja, kuten muutenkin käy, mutta on tärkeämpää että keskustellaan kuin että vaietaan.
Toisaalta aggressiivinen julkinen keskustelu sisältää vaaroja myös suvaitsevampaa maahanmuuttopolitiikkaa ajaville. Jos viranomaisten ja oikeusjärjestelmän päätökset kyseenalaistetaan väärin perustein tai jos virkatehtävissä olevien poliisien vastustamiseen suhtaudutaan hyväksyvästi, niin sallivamman pakolaispolitiikan kannattajat menettävät asiansa oikeutuksen edellä mainitun enemmistön silmissä. Ja se enemmistö viime kädessä päättää, mihin suuntaan suomalainen pakolaispolitiikka menee.
On ilmeistä, että pakolaispolitiikkaan ja maahanmuuttoon liittyy monien suomalaisten mielissä paljon uhkia. Uhkat voivat olla todellisia tai kuviteltuja, mutta jos syntyy vaikutelma, että niitä ei oteta vakavasti, suvaitsevampaa maahanmuuttopolitiikkaa ajavien tahojen peli on menetetty. Se ei välttämättä tarkoita tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa, mutta silloin huolia täytyy jotenkin rauhoitella tai lieventää.
On helppo torjua ihmiset, jotka hakevat jonkinlaista kompromissia keskustelussa maahanmuutossa, kuten esimerkiksi tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe ”tolkun” ihmisistä, mutta tosiasiassa tässäkin asiassa kamppailu ratkaistaan siellä, mikä ihmisten mielestä asettuu poliittiseen keskustaan. Jos pitäisi veikata, arvaisin, että maahanmuuttopolitiikassa vahvoilla on se puolue tai poliitikko, joka pystyy uskottavasti ottamaan ihmisten asiaa koskevat huolet huomioon samalla kun tarjoaa inhimillisesti kestävää pakolaispolitiikkaa.
Erkka Railo
Poliittisen historian dosentti
by 
by
Aika hyvä analyysi! Katsoin Youtube -videoita Kabulista. Niiden perusteella voimme rauhallisin mieli lähettää kotiin kaikki afgaanit niin lapset kuin raskaana olevat naisetkin puhumattakaan niistä lukuisista nuorita miehistä, elintasopakolaisia kaikki.
Ellei Afganistan pysty huolehtimaan kansalaisistaan, niin ei se ainakaan ole meidän suomalaisten tehtävä. Siellä saattaa olla eri kansanryhmien välillä epäsopua, mutta he saavat luvan ratkaista ongelmansa ihan itse. Yle välittää meille kuvaa aivan erilaisesta valtakunnasta, kuin mitä videot antavat ymmärtää!
Olen elävä esimerkki Railon teorian pätevyydestä.
Itselleni tämä äärisuvaitsevaiston aggressiivisuus aiheutti radikalisoitumisen jo vuosia sitten. Pidin itseäni suvaitsevaisena rasisminvastustajana, olin jopa somessa aktiivinen tällä saralla, kunnes sitten äärisuvaitsevaisto julisti minut rasistiksi, koska olen kriittinen myös maahanmuuton osalta.
Niinpä näissä vaaleissa olisin jo äänestänyt natsia, jos sellainen olisi ollut tarjolla. Nyt jouduin tyytymään persuun, jotka ovat aivan liikaa nöyristelleet militanttia äärisuvaitsevaistoa.
Tosin äärisuvaitsevaiston vastustamisen lisäksi, aivan kylmän rationaalisestikin, vain äärimmäisen harvoin paras ratkaisu kohdistaa apua on ihmisten ottaminen Suomeen elätettäviksi. Käytännössä aina ne resurssit kannattaisi kohdistaa kohdealueelle ja jos tänne ihmisiä silti välttämättä haluttaisiin elävöittämään rajaseudun mammojen elämiä, niin ne pitäisi käydä poimimassa kriisialueen leireiltä hädänalaisin ensin – periaatteella.
Eiköhän reaktio kummunnut ihan aidosta huolesta siitä, että turvapaikkahakemuksia ei ole kunnolla käsitelty.
Meidän kaikkien huolissaan jos ihmisoikeudet ja oikeusturva ei toteudu.
Tässä on nyt ollut vaikka millä mitalla lehtijuttuja siitä miten turvapaikkahakemuksia ei ole asianmukaisesti käsitelty…
Myös lapsia ja raskaana olevia on palautettu maahan jota monet Euroopan maat eivät pidä turvallisena.
Se on helppo puhua toimiston turvissa ääripäistä, joka halveksuu aitoa huolta perus-ja ihmisoikeuksien toteutumisesta. Toisaalta Railo tuskin piittaa, koska kyse on pakolaisista ei ihmisistä.
Asia ei olisi saanut tätä huomiota eikä palautuksesta olisi puhuttu jos nämä ihmiset eivät olisi menneet lentokentälle, vaan jääneet kotiin bloggailemaan ääripäistä…
En nyt tiedä liittyykö enää varsinaisesti aiheeseen, mutta pitäisikö sinun mielestäsi turvapaikka antaa jokaiselle, joka joko tulee maahan raskaana tai onnistuu hankkiutumaan raskaaksi tai jo synnyttämään turvapaikkaprosessin aikana? Ja tietenkin miehelle myös, eihän perhettä saa rikkoa.
Mitä tämä sitten käytännössä tarkoittais? No Suomi olisi velvollinen ottamaan vastaan kaikki jonkun mielestä epävakaiden alueiden raskaaksi tulemiseen kykenevät naiset perheineen. Eli satojamiljoonia ihmisiä nyt ensialkuun. Kaikkihan heistä eivät ehkä kykene tulemaan Suomeen, joten heillekin, joilla ei ole varaa tulla Suomeen, olisi reilua järjestää kuljetus tänne. Halvempaakin järjestää kuljetus tänne kuin pakkopalauttaa kutakin kolmen vartijan ja huoltajan kanssa yksityislennoilla.