Vuoden 2013 joulukuussa istuin Turun yliopistolla poliittisen historian oppiaineen kirjastossa naputtamassa tietokonetta, kun Eduskuntatutkimuksen keskuksen Villet, Pernaa ja Pitkänen, ilmestyivät selkäni taakse. Keskuksella oli alkamassa kaksi suurempaa tutkimushanketta, joihin tarvittiin lisätyövoimaa. Minulle tarjottiin puolen vuoden pestiä tutkimusavustajana.

Keskuksen tutkijat olivat minulle ennestään tuttuja paitsi opettajina, myös poliittisen historian oppiaineessa suoritetusta harjoittelusta. Lisäksi median ja politiikan suhteiden tutkimus oli kiinnostanut minua opintojeni alusta alkaen. Niinpä vaikka tiesinkin työn tarkoittavan oman valmistumiseni viivästymistä, kyseessä oli tarjous, josta en voinut kieltäytyä.

Seuraavan puolen vuoden aikana uppouduin hankkeisiin, joissa tutkittiin eduskuntavaalikampanjoiden historiaa sekä asiantuntijuuden käyttöä mediassa. Tutkimus oli varsin alkuvaiheessa ja oma työni koostuikin pitkälti tutkimusaineiston kartoituksesta ja keruusta.

Eduskuntavaalikampanjoinnin historian selvittely kysyi perinteisen historiantutkimuksen keinojen, eli arkistotyön hallintaa. Tutkimusaineistoon kuului esimerkiksi poliitikkojen muistelmia, vaalimainoksia sekä puolueiden kampanjasuunnitelmia. Lähtöpisteenä oli usein nolla, eikä materiaalin sisällöstä tai sijainnista tiedetty etukäteen mitään. Salapoliisityö veikin minut niin yliopiston kirjastolle, eduskuntaan kuin myös eri puolueiden arkistoihin.

Asiantuntijuutta mediassa pääsin lähestymään kyselytutkimuksen kautta. Olin mukana muotoilemassa tutkijoille suunnattua kysymyspatteria sekä vastasin tutkimuksessa käytetyn Webropol-kyselyn luomisesta ja hallinnoinnista.

Nämä esimerkit kuvaavat hyvin sitä luottamusta, jota tutkimusavustajana keskuksella kohtasi. Huolimatta siitä, että olin vasta loppuvaiheen opiskelija, työtehtäväni olivat itsenäisiä ja pystyin myös vaikuttamaan työn sisältöön. Arkistoissa oli luotettava omaan arviointikykyyn ja koko keskukselle vieraan Webropolin haltuunotossa taitoon omaksua nopeasti uusia asioita. Mistään kahvinkeittoharjoittelusta ei siis todellakaan ollut kyse.

Työn mielekkyyden ohella erityisenä mieleen jäi keskuksen tutkijoiden poikkeuksellinen yhteishenki. Vaikka työ oli itsenäistä, ketään ei jätetty yksin. Hankkeita suunniteltiin yhdessä, ja mahdollisissa ongelmatilanteissa kaikki tukivat toisiaan: olipa kyseessä sitten dosentti tai harjoittelija.

Poikkeuksellista oli myös se, miten helppoa porukkaan oli päästä mukaan. Yleensä tiiviisti yhteen hitsautunut työyhteisö on vaikein juuri uudelle tulokkaalle, mutta keskuksessa minut suorastaan vedettiin ryhmään mukaan. On yksinkertaisesti vaikea muistaa toista työpaikkaa, jossa ilmapiiri olisi ollut yhtä hyvä. Kun lounastunneilla vuoroteltiin uusia tutkimusideoita ja omaa huumoria, ei yksinäisen tutkijan norsunluukammiosta olisi voitu kauempana olla.

Kaikista kehuista huolimatta oma aikani Eduskuntatutkimuksen keskuksessa jäi puoleen vuoteen. Journalismi poltteli tutkijan uraa enemmän, joten päädyin jättämään haikeat jäähyväiset keskuksen väelle. Missään vaiheessa en kuitenkaan ole ajatellut hukanneeni aikaani.

Opin kantamaan vastuuta laajoista itsenäisistä hankkeista, sekä etsimään olennaista suurista tietomassoista. Näistä taidoista on hyötyä työssä kuin työssä, eikä vähiten toimittajana. Haittaa tuskin on siitäkään, että nyt haastatteluja tehdessään ymmärtää paremmin, miten tutkijat median yhteydenotot kokevat.

Ja myönnetään, kun vuoden alussa aloitin työharjoittelun Suomen Kuvalehdessä, lievensi alkujännitystä kummasti se, että päätoimittajan huoneessa istuva esimies oli ennestään tuttu.

Tuomas Pulsa, VTM

Kirjoittaja opiskelee medianomiksi Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa. Kirjoitus julkaistaan osana blogi-sarjaa, jossa Eduskuntatutkimuksen keskuksen entiset työntekijät kertovat työkokemuksistaan keskuksessa ja urapoluistaan sen jälkeen. Harjoittelijahaku kesälle 2016 on nyt käynnissä.

by

by

Tietääkseni rikoin yhdenlaisen lasikaton vuonna 2010 olemalla ensimmäinen Eduskuntatutkimuksen keskuksen harjoittelija, jonka tausta oli valtio-opissa.

Jälkeenpäin ajatellen keskukselta oli rohkea veto pestata harjoittelija, jonka pisin sivuaine oli taloustiede ja kandidaatintutkielman aiheena listavaalimenetelmien suhteellisuuspoikkeamat.

Harjoittelijaksi hakeutuessani olin jo jonkin aikaa tuntenut vetoa tutkimustyöhön ja pohtinut jatko-opintojen aloittamista maisteriksi valmistumisen jälkeen.

Harjoittelujakso oli tässä suhteessa erittäin opettavainen, sillä osallistuin varsin eri vaiheissa olevien hankkeiden toteuttamiseen. Hankkeet olivat myös poikkitieteellisiä, minkä myötä myös useat eri lähestymistavat ja aihepiirit tulivat tutuiksi.

Tehtävät vaihtelivat sanomalehtiaineiston keräämisestä pääkirjaston kellarissa valmiin väitöskirjan käsikirjoituksen oikolukemiseen, ja näiden välille mahtui muun ohella lähdekirjallisuuden ja vieraskielisen aineiston kartoittamista.

Kaikki toimeksiannot kehittivät taitoja, joita on hankala omaksua ilman käytännön kokemusta.

Vuotta myöhemmin olin saanut VTM-todistuksen lisäksi ensimmäisen väitöskirja-apurahani, ja tälle tielle lähtemisessä harjoittelujaksolla erinomaisessa työympäristössä oli oleellinen merkitys. Tätä kirjoittaessani uskaltanen myös todeta, että väitöskirjaprojektini loppusuora alkaa häämöttää.

Monipuoluepolitiikan taloudellisia seurauksia käsittelevän väitöstutkimukseni myötä olen etupäässä harrastanut turkulaisten valtio-oppineiden perinnelajeja, poliittisten instituutioiden tutkimusta ja julkisen valinnan teoriaa. Olen kuitenkin pyrkinyt välttämään yhteen lähestymistapaan tai metodiin linnoittautumista, mikä osaltaan lienee keskuksessa viettämäni kesän peruja.

Konkreettista hyötyä siitä, että tulin aikoinaan kehittäneeksi oman oikolukurutiinini, oli toimiessani valtio-opillisen Politiikka-lehden toimitussihteerinä kahden vuoden ajan.

Tällä hetkellä työskentelen tohtorikoulutettavan nimikkeellä Suomen Akatemian rahoittamassa Demokraattinen järkeily -hankkeessa, jonka teemoina ovat tilivelvollisuus, luottamus ja deliberaatio eli kollektiivinen harkinta ja argumentaatio edustuksellisissa demokratioissa. Hankkeessa teemme muun muassa päätöksentekokokeita laboratorioympäristössä, jossa todellisen maailman monimutkaisuudet pyritään häivyttämään tarkoin rajattujen poliittisen prosessin osien tutkimiseksi.

Metodologisessa mielessä harppaus poliittisen historian puutalosta tähän projektiin on siis jokseenkin maksimaalisen pitkä. Fyysisestihän olen laitoksen uusien tilajärjestelyjen myötä päätynyt saman käytävän varrelle entisen harjoittelupaikkani kanssa. Kenties tämä johtaa jatkossa hedelmälliseen yhteistyöhön.

Juha Ylisalo, VTM

 Kirjoittaja on valtio-opin tohtorikoulutettava Turun yliopistossa. Kirjoitus julkaistaan osana blogi-sarjaa, jossa Eduskuntatutkimuksen keskuksen entiset työntekijät kertovat työkokemuksistaan keskuksessa ja urapoluistaan sen jälkeen. Harjoittelijahaku kesälle 2016 on nyt käynnissä.

by

by