Aihearkisto: Maahanmuutto

Presidentti ja kansainvälisen suojelun rajat

6 joulukuun, 2015Maahanmuutto, Politiikka, Presidentti, Sauli Niinistömtaval

Eilen Yle Radio 1:n Tasavallan presidentin kyselytunnilla keskusteltiin lukuisten muiden aiheiden lisäksi Suomeen tulevista turvapaikanhakijoista, kotouttamisesta ja suomalaisista arvoista.

Presidentti Sauli Niinistöltä kysyttiin, tarvitseeko suomalaisten olla huolissaan pakolaisista. Niinistö taustoitti vastaustaan käymällä läpi Euroopan lähialueiden sekasortoisten ja väkivaltaisten maiden tilannetta, joka auttaa hänen mielestään ymmärtämään, miksi niistä lähdetään hakemaan turvaa.

Niinistö lisäsi, että vaikuttaa siltä, että näiden ihmisten lisäksi monet lähtevät hakemaan ”parempia elinolosuhteita”, mikä sekin oli hänen mukaansa ymmärrettävää inhimillisestä näkökulmasta. Niinistön mukaan siirtolaisten ja pakolaisten vastaanottaminen ei ole onnistunut Euroopassa ja Välimeren pakolaistilanteeseen viitatessaan hän katsoi sen ”karanneen käsistä”.

Muutama ajatus jäi mietityttämään haastattelun myöhemmässä vaiheessa.

Niinistön mielestä ihannetilanne olisi, että voitaisiin valita Euroopan rajoilla ne, joilla on suurin hätä. Presidentti myös arvioi, että suurimmassa hädässä olevien erotteleminen tuskin on kovin vaikeaa.

Tämä toi mieleeni 1970-luvulta lähtien suomalaisessa pakolaispoliittisessa keskustelussa hellityn ajatuksen siitä, että Suomelle olisi otollisinta, että voitaisiin etukäteen valita kansainvälistä suojelua maastamme saavat ihmiset. Kiintiöpakolaispolitiikkaa ja kansainvälisten järjestöjen kautta tapahtuvaa pakolaiskriisien hoitoa on pidetty suomalaisessa politiikassa ensisijaisina keinoina. Suomeen tulevat turvapaikanhakijat ovat sen sijaan muodostaneet ongelman poliitikoille ja politiikalle 1990-luvun alun turvapaikanhakijoiden määrän lisääntymisestä lähtien.

Entä kuinka erotellaan suurimmassa hädässä olevat ilman vaikeuksia ”vähäisemmässä hädässä” olevista ihmisistä Euroopan rajoilla? Kansainvälistä suojelua hakevien erotteleminen esimerkiksi sukupuolen perusteella on kansainvälisten sopimusten näkökulmasta ongelmallista. Samoin on asian laita, jos huomioidaan vain tietyn kansallisuuden omaavien ihmisten hakemukset.

Toinen aihe, jota jäin miettimään olivat presidentti Niinistön ajatukset kotoutumisesta. Presidentti esitti ”maassa maan tavalla” -periaatteen olevan pohdinnan arvoinen lähtökohta kotoutumiselle. Hänen ajatuksenkulussaan korostui kulttuurisen assimilaation keskeisyys. Niinistö katsoi, että ”ihmisten, jotka tänne haluavat tulla, ja jotka täällä haluavat olla, heidän on hyväksyttävä Suomen, meidän, keskeiset arvomme: demokratia, tasa-arvo, ihmisoikeudet, kaikki tällainen, aivan ehdottomasti.”

Presidentti lisäsi ehdottomalta kuulostavaan sävyyn: ”Ellei hyväksy, ei voi jäädä Suomeen.” Niinistö ei kuvannut sen tarkemmin, miten tätä hyväksymistä voitaisiin käytännössä arvioida. Demokratian, tasa-arvon tai ihmisoikeuksien sisäistämisen mittaaminen on hankalaa, vaikka kyseessä olisi supisuomalainenkin ihminen.

Toisaalta, jos ajatellaan turvapaikanhakijoilta vaadittavan edellä lueteltujen, ja mahdollisesti joidenkin muidenkin ”suomalaisten arvojen” omaksumista, niin tarkoittaako tämä, että kansainvälistä suojelua voi saada Suomesta vain oikealla tavalla ajatteleva ihminen. Eikö tämä ole Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 14. artiklan – joka toteaa, että ” jokaisella vainon kohteeksi joutuneella on oikeus hakea ja nauttia turvapaikkaa muissa maissa” – kanssa ristiriidassa?

Arvot ovat ilman muuta pohtimisen väärtejä.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Matti Välimäki

Tohtorikoulutettava, Eduskuntatutkimuksen keskus

Miten puhua maahanmuutosta kevään vaaleissa

20 tammikuun, 2015Eduskuntavaalit, Maahanmuutto, Puolueet, Vaalit 2015mtaval

Eduskuntavaalien lähestyessä puolueet, toimittajat ja asiantuntijat esittävät arvioitaan kevään kiistelyn ja politikoinnin aiheista. Monet ovat nostaneet maahanmuuton esille mahdollisena teemana. Etenkin perussuomalaisten poliitikot ovat käsitelleet maahanmuuttoon liittyviä kysymyksiä viime viikkoina haastatteluissa, blogeissa ja tiedotustilaisuuksissa.

Perussuomalaisten meppi Jussi Halla-aho ja puheenjohtaja Timo Soini sanailivat edellisviikolla sopuisasti julkisuudessa maahanmuuttoteeman roolista puolueen agendalla. Pikaisimmissa arvioissa Halla-ahon nähtiin näin ilmoittautuvan puolueen hamassa tulevaisuudessa käytävään puheenjohtajakilpaan. Niin tai näin, maahanmuuton nostamisessa etualalle on vähintään kyse perussuomalaisten kääntämisestä vaaliasentoon. Perussuomalaiset ymmärtävät, että Eurooppa- ja maahanmuuttopoliittisen keskustelun toisinajattelijoiksi asemoituminen on neljä vuotta läpimurtovaalien jälkeenkin olennaista menestymiselle.

2010-luvun linjauksissaan esimerkiksi keskusta, kokoomus ja sosiaalidemokraatit ovat johdonmukaisesti liputtaneet eurooppalaisen liikkumavapauden, ulkomaisen työvoiman lisäämisen ja turvapaikanhakijoista huolehtimisen puolesta. Samalla ne ovat esittäneet, että muuttoliikkeiden lieveilmiöihin, kuten harmaaseen talouteen tai kansainväliseen rikollisuuteen, puuttuminen on niin ikään tärkeää.

Viime vuonna käydyissä europarlamenttivaaleissa muut puolueet eivät painottaneet maahanmuuttokysymyksiä niin paljon kuin perussuomalaiset. Tämä näkyi niiden vaaliohjelmien suppeammista aihetta käsittelevistä osuuksista. Myös niiden ehdokkaat ja puheenjohtajat ottivat harvemmin maahanmuuttoon liittyviä kysymyksiä oma-aloitteisesti esille julkisuudessa.

Miten käy näissä vaaleissa?

Uskontoon liittyvät näkökohdat ovat viime vuosikymmeninä nousseet maahanmuuttokeskustelussa esille vain harvoin. On kuitenkin mahdollista, että muutaman viikon takainen Pariisin tragedia nostaa osaltaan maahanmuuttotaustaisten henkilöiden kulttuuriin tai uskontoon sekä kotoutumiseen liittyviä aiheita keskusteluun.

Myös turvallisuusnäkökulmat saattavat korostua paitsi puolustus- ja ulkopolitiikan käsittelyssä myös maahanmuuttopoliittisessa keskustelussa. Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana kansainvälisen rikollisuuden, terrorismin ja yleisen turvattomuuden uhka on kerta toisensa jälkeen nostettu esille suomalaisessa maahanmuuttajia käsittelevässä keskustelussa ja puoluelinjauksissa.

Oletettavasti esille nousevat, eurooppalaisia teemoja noudatellen myös kysymykset yhteiskunnallisen osallistamisen ja integroitumisen parantamisesta sekä kriisialueille matkustavien valvonnan kehittämisestä.

Vaalien alla soisi keskusteltavan ilman turhaa yleistämistä. Maahanmuutto tai maahanmuuttajat eivät ole selvärajainen, yksittäinen kokonaisuus, vaan tuhansia ihmiselämiä eri tavoin määrittävä tekijä. Maahanmuuttajien eri ryhmiä koskevat erilaiset kysymykset ja haasteet. Esimerkiksi Suomessa asuvan eteläkorealaisen vaihto-opiskelijan, eteläsudanilaisen turvapaikanhakijan tai eteläskånelaisen perheenisän kohtaamat haasteet ja merkitys suomalaiselle yhteiskunnalle ovat hyvin erilaisia.

Vaalienaluskeskustelu kaipaa ehdokkaiden konkreettisia, toteuttamiskelpoisia ja käytännön tasolla liikkuvia ehdotuksia. Tässä muutama esimerkki konkretiasta:

Jos te ehdokkaana olette ulkomaisen työvoiman tai korkeakouluopiskelijoiden määrän lisäämisen tai vähentämisen kannalla, perustelkaa kantanne. Kertokaa myös, kuinka muuttoa voidaan kannustaa tai hillitä lainsäädännön kautta.

Jos katsotte, että kotouttamispolitiikassa on parantamisen varaa, kertokaa, minkälaisia käytännön muutoksia pitäisitte toivottavina. Miten edistäisitte näitä kansanedustajana?

Jos taas olette turvapaikanhakijoiden määrän supistamisen tai lisäämisen kannalla, kertokaa kuinka tähän päästään käytännön toimilla. Mihin näkemyksenne ja ratkaisuehdotustenne toimivuus perustuu?

Suomeen suuntautuva muutto ja Suomessa asuvat sadattuhannet maahanmuuttotaustan omaavat ihmiset tulevat puhuttamaan puolueita, mutta teema tuskin nousee ratkaisevimmaksi ohi talouteen tai työllisyyteen liittyvien aiheiden. Maahanmuuttajakysymysten seuraajalle on luvassa kutkuttava kevät. Oletuksena on, että yksi puolue korostaa aihepiiriä jälleen muita enemmän. Syynä ovat erot puolueiden vaalitaktiikoissa ja käsityksissä merkittävimmistä Suomea kohtaavista haasteista.

Matti Välimäki

Tohtorikoulutettava, Eduskuntatutkimuksen keskus

Välimäki valmistelee suomalaisten puolueiden ulkomaalaispoliittisia linjauksia 1970-luvulta 2010-luvulle tarkastelevaa väitöskirjaa.

Perusruotsalaiset ja suomidemokraatit?

2 lokakuun, 2014Maahanmuutto, Perussuomalaiset, Puolueet, Ruotsidemokraatitmtaval

Vierailin keskiviikkona 24.9. YLEn A-Studio -ohjelmassa keskustelemassa syyskuun puolivälin valtiopäivävaaleissa ennätykselliset 12.86 prosenttia äänistä ja 49 paikkaa 349 edustajan joukossa saavuttaneen Sverigedemokraterna-puolueen (SD) eli ruotsidemokraattien ja perussuomalaisten (PS) eroista ja yhtäläisyyksistä. Koska aika televisiossa on aina kortilla ja käytössä olleen lyhyen ajan puitteissa oli mahdollista käsitellä vain perusasiat, jatkan pohdintaa tässä.

Perussuomalaisiin kuuluva Euroopan parlamentin jäsen Jussi Halla-aho on todennut, että jos Sverigedemokraterna toimisi missä tahansa muualla kuin Ruotsissa, sitä pidettäisiin täysin normaalina puolueena. Jos tarkastelee ruotsidemokraattien 2011 julkaistua periaateohjelmaa, Halla-aho on pitkälti oikeassa. Siitä nimittäin löytyy hyvin vähän sellaista, mikä oikeuttaisi puolueen täydellisen eristämisen, joka on ollut muiden puolueiden ruotsidemokraatteja kohtaan valitsema linja. Korostaessaan nationalismia ja ruotsalaiskansallista identiteettiä sekä kritisoidessaan monikulttuurisuusajattelua ja maahanmuuttopolitiikkaa ohjelma toki haastaa Ruotsissa vallitsevia poliittisen korrektiuden rajoja, mutta mitään lainvastaista tai normaalin demokraattisen poliittisen kilvoittelun käytäntöjen kanssa ristiriidassa olevaa sieltä ei löydy.

Puoluejohtaja Jimmie Åkesson on tehnyt hartiavoimin töitä tuodakseen puolueensa valtavirtaan ja tehdäkseen siitä poliittisesti salonkikelpoisen. Hänen johdollaan puolueessa on toteutettu reipasotteinen sisäinen puhdistus, jossa riveistä on siivottu rasistisia ja muukalaisvihamielisiä kannanottoja julkisuudessa esittäneitä jäseniä. Omissa esiintymisissään hän on toistuvasti torjunut syytökset puolueen rasistisuudesta. Tämä ei kuitenkaan vielä ole riittänyt murtamaan saartorengasta puolueen ympärillä.

Ruotsidemokraatit tekee ongelmalliseksi puolueen tausta. Sen perustivat vuonna 1988 joukko aiemmin Bevara Sverige Svensktin, Framstegspartietin ja Sverigepartietin kaltaisissa äärinationalistisissa, oikeistoradikaaleissa, maahanmuuttovastaisissa ja rasistisissa liikkeissä toimineita henkilöitä. Tässä SD:n ensimmäisessä versiossa vaikuttivat esimerkiksi ruotsalaisen uusnatsismin johtohahmoihin kuulunut Robert Vesterlund ja kansallissosialistisessa Nordisk Rikspartietissa aiemmin toiminut Anders Klarström. Juuri nämä ulkoparlamentaarisissa rasistisissa äärijärjestöissä piilevät juuret saavat muut puolueet karttamaan ruotsidemokraatteja kuin ruttoa.

SD ei pääse pakoon menneisyyttään. Muiden puolueiden keskuudessa ollaan vakuuttuneita, että kaikesta julkisesta kasvojenpesusta ja päinvastaisista vakuutteluista huolimatta nyt Riksdagetiin valitun 49 ruotsidemokraatin joukossa on rasistisesti ja islamofobisesti ajattelevia henkilöitä. Näitä epäilyjä ruokkii se, että monen tuoreen SD-parlamentaarikon kampanja rakentui lähes yksinomaan maahanmuuton ja monikulttuurisuuden vastustamiselle. Voimakkaat vastareaktiot selittyvät sillä, että Ruotsissa monikulttuurisuus, suvaitsevaisuus ja inklusiivisuus kuuluvat suorastaan valtiolliseen identiteettiin. Moni ruotsalainen tulkitsee niiden avoimen haastamisen suorana hyökkäyksenä kansankodin arvomaailman keskeisimpiä pilareita vastaan.

Suomessa on luonnollisesti seurattu tarkkaan, mitä naapurimaassa tapahtuu. Ruotsidemokraattien nousussa on nähty samoja piirteitä kuin perussuomalaisten vuonna 2011 ottamassa jytkyssä. Esimerkiksi Södertörnin yliopiston tutkija Ann-Cathrin Jungar on niputtanut SD:n ja PS:n yhdessä Tanskan työväenpuolueen kanssa samaksi oikeistopopulistiseksi puolueperheeksi. Tällainen näkemys ei kuitenkaan tee oikeutta perussuomalaisten ruotsidemokraateista olennaisella tavalla eroavalle historialliselle kehitykselle ja ideologiselle taustalle.

Siinä missä SD:n kasvualustana oli maahanmuuttokriittinen tai oikeammin suoran muukalaisvihamielinen ulkoparlamentaariseen toimintaan suuntautunut yhden asian liike, perussuomalaiset on alusta saakka profiloitunut parlamentaarisen järjestelmän kautta vaikuttamaan pyrkivänä ja politiikkavaihtoehtoja laajalla rintamalla tarjoavana puolueena. Perussuomalaisiin on toki vuosien saatossa syntynyt vahva maahanmuuttokriittinen siipi, mutta puolueen eksistentiaalinen perusolemus on löydettävissä muualta. Maahanmuuttokriittisyyttä tärkeämpiä määrittäviä tekijöitä perussuomalaisille ovat EU-kriittisyys ja ns. vanhojen puolueiden eli entisen kolmen suuren (SDP, Keskusta, Kokoomus) haastaminen.

Perussuomalaisten ideologiset juuret löytyvät agraaripopulistisesta SMP:stä, joka aikanaan kelpuutettiin maan hallitukseenkin. Vuoden 2011 vaaleissa saavuttamansa 19 prosentin kannatuksen ja 39 eduskuntapaikan kautta perussuomalaisten yleinen poliittinen uskottavuus ja kansanvaltainen mandaatti ovat olleet aivan toista luokkaa kuin vuoteen 2010 Ruotsin neljän prosentin valtakunnallisen äänikynnyksen alle jääneiden ruotsidemokraattien. Toisin kuin 15 vuoden parlamentaarisen kokemuksen puolueena omaavat perussuomalaiset, ruotsidemokraatit ovat vasta institutionalisoitumistaipaleensa alussa.

Toisin kuin ruotsalaisessa kahteen blokkiin (sosialidemokraattien johtama punavihreä ryhmittymä ja maltillisen kokoomuksen johtama porvarillinen allianssi) perustuvassa parlamentaarisessa käytännössä, Suomen puoluekentässä ei perinteisesti ole ollut sellaisia raja-aitoja, joita ei hallituskoalitiota muodostettaessa olisi voitu ylittää. Meillä on ollut SDP:n ja Maalaisliitto-Keskustan yhteistyöhön nojanneita punamultahallituksia, kokoomuksen ja SDP:n muodostamia sinipunakoalitioita sekä koko oikeisto-vasemmisto-spektrin läpäisseitä sateenkaarihallituksia. Toisin kuin Ruotsissa, Suomessa äänestäjät eivät ole päässeet päättämään hallituspohjasta, vaan sen ratkaisemisen puolueet ovat varanneet omaksi oikeudekseen.

Vaalivoittonsa jälkeenkään ruotsidemokraatit eivät vielä ole aivan samoissa lukemissa perussuomalaisten kanssa. Nyt puolueen kannatus on kuitenkin jo niin suurta, että sen eristäminen kokonaan yhteiskunnallisen keskustelun ja parlamentaarisen yhteistyön ulkopuolelle on yhä hankalampaa ja demokratian kannalta entistä ongelmallisempaa. Puolueen omana lähiajan tavoitteena on päästä käymään kauppaa hallituskoalitiolle antamallaan tuella, mutta hallitusvastuuseen se ei suoranaisesti pyri. Perussuomalaisille taas hallitukseen meno on julkilausuttu tavoite ja lähitulevaisuudessa oikeastaan väistämätönkin askel, mikäli puolue haluaa säilyttää uskottavuutensa aitona poliittisena vaihtoehtona, ei pelkkänä pysyvästi oppositiossa istuvana protestipuolueena.

Perinteinen vasemmisto-oikeisto –jaottelu on puutteellinen työkalu SD:n ja PS:n analysoinnissa. Oikeistolaista niiden agendalla on kansallismielisyys, maahanmuuttokriittisyys, lain ja järjestyksen korostaminen sekä yleinen arvokonservatismi, mutta talouspolitiikassa ne ovat lähempänä keskustavasemmistoa. Varsinkin perussuomalaisilla mutta myös ruotsidemokraateilla on vahvasti perinteiseen pohjoismaiseen sosialidemokratiaan nojaavia talouspoliittisia näkemyksiä. Ne haluavat säilyttää hyvinvointivaltion, puolustavat valtion oikeutta säädellä markkinoiden toimintaa ja haluavat tukea pienyrittäjien toimintaa.

Markku Jokisipilä

Johtaja, Eduskuntatutkimuksen keskus

Kiinnostaako maahanmuutto tulevissa vaaleissa?

24 helmikuun, 2014Eurovaalit, Maahanmuutto, Politiikkaeurovaalit, maahanmuuttomtaval

Ärsykkeitä maahanmuutosta käytävälle keskustelulle sinkoilee kotimaan ja ulkomaiden politiikasta jatkuvasti. Joulukuussa Iso-Britannian uutisoitiin vetäytyvän kuoreensa maahanmuuttopolitiikassaan. Tammikuun lopulla kerrottiin sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) aikovan ”lopettaa oleskeluluvilla kikkailun”. Muutama viikko sitten Sveitsi hyväksyi kansanäänestyksessään oikeiston ehdotuksen EU-alueelta tulevan muuton rajoittamisesta.

Suurin osa suomalaisista poliitikoista ei tartu teemaan innolla. Vaikka maahanmuutosta käyty keskustelu on lisääntynyt viimeisen kuuden vuoden aikana, vaaleissa puolueet ovat keskittyneet muihin aiheisiin. Lähinnä yksittäiset kysymykset ja poliitikot ovat nostaneet aihetta agendalle.

Muutama viikko sitten Ville Pitkänen kysyi blogitekstissään, onko tulevan toukokuun eurovaaleissa kyse ennemmin Suomen sisäpolitiikasta kuin Euroopan unionin päätöksenteosta. Sykähdyttävistä Eurooppaa koskevista aiheista on pulaa. Kiinnostaisiko eurooppalainen maahanmuuttopolitiikka ennen näitä vaaleja?

Useat EU:n yhteisen maahanmuuttopolitiikan säännökset, suositukset ja tavoiteohjelmat ovat lähtöisin hyvin erilaisten alueiden tarpeista ja niihin liittyy eturistiriitoja. Tästä johtuen myös Suomessa tulisi nostaa julkiseen keskusteluun kysymyksiä, joista päätetään tulevalla Euroopan parlamentin viisivuotiskaudella. Vaikka monista asioista ei voida päättää kansallisella tasolla, tulee keskustella siitä, millaista linjaa Suomen parlamentaarikot edustavat EU:n elimissä.

Seuraavassa käsittelen kolmea kiistanalaista eurooppalaisen maahanmuuttopolitiikan aihepiiriä.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen johtaja Juhana Vartiainen nosti esiin viime joulukuussa 2000-luvun vaihteesta asti toistellun asian. Suomen tulisi houkutella enemmän ulkomaista työvoimaa, jos se haluaa säilyttää talouskasvunsa ja hyvinvointivaltion rahoituspohjan.

Pitäisikö ehdokkaiden mielestä Suomen työvoimavajetta paikata ensisijaisesti EU:n rajojen sisältä tulevalla työvoimalla, jonka liikkuminen Schengen-alueella on jouhevaa, vai kehittää reittejä EU:n ulkopuoliselle muutolle? Monet pohtivat, kuinka eri alojen huippuosaajia houkuteltaisiin tehokkaammin EU:n alueelle ja Suomeen. Joku voisi tosin kysyä, onko oikeudenmukaista pyrkiä haalimaan osaajat valtioista, joissa heitä tarvittaisiin vähintään yhtä kipeästi. Globaalin kapitalismin oloissa kysymys on merkityksetön, vastaisi toinen.

Toiseksi: EU:n alueella turvapaikkapolitiikkaa on yhtenäistetty jo toista vuosikymmentä. Minkälaisia askeleita eurovaaliehdokkaiden mielestä Suomen, tai Euroopan, tulisi ottaa tällä alalla? Yhtenäisempi turvapaikkapolitiikka on omiaan vähentämään turvapaikanhakijoiden ruuhkautumista tiettyihin valtioihin sekä lisäämään muuttovirtojen ennakoitavuutta. Tällainen kehitys parantaa myös turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa, kun he tietävät kohtelun olevan samanlaista eri valtioissa. EU:n yhteiseen päätöksentekoon nihkeämmin suhtautuvat eurovaaliehdokkaat todennäköisesti kuitenkin katsovat, että jäsenvaltioiden tulisi päättää itsenäisesti turvapaikkapolitiikastaan.

Kolmantena eurovaaleissa tulisi käydä keskustelua siitä, millainen on Välimeren alueella Eurooppaan suuntautuvan, kaoottiselta vaikuttavan ja epävirallisia reittejä hyödyntävän, siirtolaisuuden tulevaisuus? Suurin osa ihmisistä näyttää olevan valmis kauhistelemaan parempaa elämää etsivien ihmisten unelmien ja ruumiiden hautautumista mereen. Jos lailliset reitit Euroopan ulkopuolelta tulevilta kuitenkin puuttuvat, käytetään laittomia. Tulisi pohtia, onko järkevämpää tiukentaa Euroopan ulkorajoja, vai kehittää laillisia reittejä EU:n alueelle muuttamiseen. Myös yhteistyö lähtö- ja kauttakulkumaiden kanssa on nostettu EU:ssa esille tärkeänä vaikuttamiskeinona.

Välimeren molemmilla rannoilla toimii harmaan talouden sektori, joka hyödyntää ihmisten pyrkimyksiä päästä Eurooppaan. Miljoonat näköalattomat nuoret miehet ovat potentiaalisia lähtijöitä. Espanjan ja Italian pellot, tehtaat ja kotitaloudet taas ovat riippuvaisia näiden ihmisten tarjoamasta epävirallisesta työvoimasta. Lisäksi näiden valtioiden päättäjät ovat monesti haluttomia puuttumaan paikallista elinkeinoelämää hyödyttävään toimintaan. Tähän EU:n tason ristiriitaan tulevien parlamentaarikkojen täytyisi kyetä ottamaan kantaa. Pitäisikö Etelä-Euroopan maita tukea, jotta ne selviäisivät kunnialla haasteistaan? Etelä-Euroopan tukeminen taitaa tosin olla kirosana nykypäivän poliittisessa keskustelussa.

Maahanmuuttoa on ennakoitu monin paikoin Eurooppaa vahvaksi eurovaaliteemaksi. Keskustelunaiheista ja ristiriidoista ei mitä ilmeisimmin ole pulaa. Lähikuukausina näemme, nouseeko teema myös Suomessa vaalikysymykseksi.

Matti Välimäki

Tohtorikoulutettava, Eduskuntatutkimuksen keskus