Mistä toukokuun eurovaaleissa on kysymys? Valitaanko vaaleissa joukko ansioituneita suomalaisia edistämään eurooppalaisten yhteisiä asioita Euroopan parlamenttiin vai onko kyseessä tulevien eduskuntavaalien esinäytös? Nämä kysymykset nousivat tahtomattakin mieleen, kun keskustan eurovaaliehdokas Mikael Pentikäinen käynnisti kevään eurovaaleihin liittyvän luentosarjamme tiistaina.

Pentikäisen alustuksessa tarkasteltiin entisen päätoimittajan näkövinkkelistä suomalaista mediakenttää ravistelevaa teknologista murrosta sekä pohdiskeltiin, millä tavoin kehitys heijastuu politiikkaan ja erityisesti poliittiseen johtajuuteen.

Eduskuntatutkimuksen keskuksen jo perinteeksi muodostuneiden vaaleihin liittyvien luentosarjojen tarkoituksena ei ole ollut tarjota ehdokkaille vaalityön foorumia, vaan päinvastoin nostaa esiin mielenkiintoisia asiantuntijapuheenvuoroja ajankohtaisista poliittisista teemoista. Myös Pentikäinen suhtautui asiantuntijarooliinsa vakavasti, sillä hänen ehdokkuutensa tulevissa vaaleissa pysyi pääosin taka-alalla.

Toisaalta on kuitenkin ymmärrettävää, että luennoitsijoilla on houkutus ujuttaa puheenvuoroihinsa myös pieniä kampanjallisia elementtejä. Poliitikko-Pentikäinen nosti päätään alustuksen lopussa, kun seinälle heijastettiin suomalaisen poliittisen järjestelmän uudistusohjelma. Käsitellyksi tulivat niin hallinnon ongelmat kuin sote-uudistuskin.

Päätöspuheenvuoron poliittinen painotus ei sinänsä ollut yllättävä, mutta kuunnellessa Pentikäisen arvioita sisäpolitiikan tilasta tuli väistämättä mieleen, onko hänen todellinen maalinsa Euroopan parlamentin sijaan kevään 2015 eduskuntavaaleissa.

Saman kysymyksen voisi esittää Pentikäisen ohella myös monelle muulle eurovaaliehdokkaalle. Eurovaaleihin liittyy kiistatta elementtejä, jotka houkuttelevat poliitikkoja ehdolle, vaikkei ensisijainen tähtäin olisikaan Euroopan parlamentissa.

Seuraaviin eduskuntavaaleihin on aikaa enää runsas vuosi. Laajaa valtakunnallista tunnettuutta eurovaalikampanjansa kautta saavuttanut ehdokas saa runsaasti tärkeää poliittista pääomaa myös tulevia eduskuntavaaleja silmällä pitäen. Erityisen hyvin tämä pätee politiikan ensikertalaisiin, mutta yhtä lailla istuviin kansanedustajiin. Kevään kampanjatapahtumissa voi tukevoittaa omaa julkista profiiliaan puhumalla niin EU:sta kuin sisäpolitiikankin teemoista.

Toisaalta sisäpoliittisten teemojen esillä pitäminen voi olla tarkoituksenmukaista, vaikka tähtäimessä olisikin vain ja ainoastaan europarlamentaarikon työ. Monilla ehdokkailla olisi runsaasti kompetenssia puhua Euroopan parlamentin toiminnasta myös yksityiskohtaisemmin, mutta toritapahtumissa eivät analyysit esimerkiksi julkisten hankintojen direktiiviehdotuksesta välttämättä villitse kansaa toivotulla tavalla.

Ehdokkaiden ohella myös tiedotusvälineillä voi olla houkutus vahvistaa eurovaalien sisäpoliittista ulottuvuutta, sillä Euroopan parlamentin toiminnasta on huomattavasti hankalampaa laatia lukijoita kiinnostavia analyyseja kuin kotimaan politiikasta. Tälläkin hetkellä sanomalehtien pääkirjoituksissa ja kolumneissa pohditaan esimerkiksi sitä, millä tavoin Alexander Stubbin ja Henna Virkkusen ehdokkuudet heijastuvat kokoomuksen puheenjohtajapeliin. Tai sitä, millaista värinää vaalikampanjointiin tuo vain viikko ennen vaalipäivää pidettävä SDP:n puoluekokous

Vähemmän energiaa käytetään sen pohtimiseen, millä tavoin europuolueiden vahvistuminen tai heikentyminen vaikuttaisi Euroopan parlamentissa harjoitettavaan politiikkaan. Ja kun Katainen, Urpilainen, Sipilä ja Soini kokoontuvat television vaalikeskusteluun väittelemään EU:n talousvaikeuksista ja tukipaketeista, ollaan väistämättä melko lähellä eduskuntavaalien esinäytöstä.

Vuoden 2014 eurovaaleista tulee siis helposti sisäpoliittinen kamppailu, jossa kuntauudistukset ja tukipaketit sotkeutuvat iloisesti komissaarivalintojen, Euroopan tason puolueiden linjausten ja erilaisten direktiiviehdotusten sekametelisoppaan. Mielenkiintoinen kysymys tulee näidenkin vaalien jälkeen liittymään siihen, mistä kansalaiset lopulta eurovaaleissa äänestivät.

Ville Pitkänen

Erikoistutkija, Eduskuntatutkimuksen keskus

by

by