Eduskuntatutkimuksen keskuksessa alkanut Asiantuntijuus mediassa ‑tutkimushanke tarkastelee asiantuntijatiedon hyödyntämistä mediajulkisuudessa tutkijoiden ja toimittajien vuorovaikutuksen näkökulmasta.
Tutkijoiden kannalta kyse on yliopistojen niin sanottuun kolmanteen tehtävään kuuluvasta tiedeviestinnästä, joka voi pitää sisällään esimerkiksi tutkimustuloksista tiedottamista, tieteen popularisointia ja ajankohtaisten kysymysten kommentointia. Mediatalojen ja toimittajien vinkkelistä kyse on tärkeiden, paikkansapitävien, ajankohtaisten ja kiinnostavien uutissisältöjen tuottamisesta erilaisille yleisöille, joiden huomiosta ja kukkaroista myös kiivaasti kilpaillaan.
Tutkimushankkeessamme selvitetään niin suomalaisen tiedeviestinnän tilaa kuin toimittajien ja tutkijoiden kokemuksia ja näkemyksiä yhteistyöstä. Miten paljon, millaisten aiheiden yhteydessä ja millaisissa rooleissa tutkijat mediassa esiintyvät? Millaiseksi yhtäältä yliopistoissa ahertavat tutkijat ja toisaalta toimituksissa työskentelevät journalistit yhteistyösuhteen kokevat? Mikä edesauttaisi viimeisimmän tutkimustiedon ja muun akateemisen asiantuntijuuden saamista entistä luontevammin osaksi uutissisältöjä?
Hankkeen ideointi sai alkunsa aihetta käsitelleestä Yle Radio 1:n Ykkösaamun ”Kaappitutkijoita ja mediatyrkkyjä” (13.12.2012) ‑kolumnistani. Sekä monet tutkijakollegat että minua vuosien saatossa haastatelleet toimittajat olivat kertoneet minulle kokemuksiaan ja ajatuksiaan median ja tutkijoiden yhteistyöstä. Kipukohtia näytti löytyvän puolin ja toisin.
Tutkijoiden ja toimittajien vuorovaikutuksen pulmat palautuvat usein akateemisen ja journalistisen työkulttuurin eroihin. Aiheeseensa syvällisesti perehtyneen tutkijan voi olla vaikeata tiivistää tuloksiaan muutamaan vetävään virkkeeseen. Jos esimerkiksi annettujen haastatteluiden ei koeta tekevän oikeutta tutkimuskohteelle, voi tutkija vetäytyä yhteistyöstä – tutkimuskohteet kun harvoin ovat niin sävyttömiä ja suoraviivaisia, kuin millaisiksi journalistinen prosessi ne toisinaan muovaa. Kollegoilleen ja opiskelijoilleen esiintymään tottuneen tutkijan voi myös olla vaikea käsitellä aihettaan tavalla, joka avautuisi siihen entuudestaan perehtymättömälle lehden lukijalle tai television katsojalle.
Tärkeitä kysymyksiä liittyy myös ajankäyttöön ja yliopistoissa tarjotun esiintymiskoulutuksen niukkuuteen. Tutkijoilta odotetaan aktiivisuutta yliopistojen kolmannen tehtävän hoitamisessa, mutta jos tätä työtä ei sen paremmin konkreettisesti tueta kuin siitä palkitakaan, voi moni keskittyä hyödyllisemmiksi katsomiinsa tehtäviin.
Kiireessä työtään tekevällä, monimutkaista maailmaa yleisölleen selittämään pyrkivällä toimittajalla ei luonnollisesti ole mahdollisuutta perehtyä kaikkiin uutisaiheisiinsa syvällisesti. Uutiskilpailu ajaa tavoittelemaan nopeutta ja vetäviä näkökulmia, mikä heijastuu myös tutkijoihin kohdistettuihin odotuksiin. Paitsi napakkaa ja selkeää esiintymistä, tutkijoilta toivotaan usein myös suorapuheisuutta, valmiutta ottaa reippaasti kantaa tutkimansa aihepiirin ilmiöihin. Toimitusten näkökulmasta polttava kysymys näyttäisikin olevan, miten löytää sopivia, päteviä ja haastatteluihin suostuvia tutkijoita ja samalla pitää hyödynnettyjen asiantuntijoiden joukko monipuolisena.
Vaikka tutkijoiden ja toimittajien yhteistyö on monille luonteva osa työarkea, näppituntuma osoittaa pulmiakin siis olevan. Aihe on meillä niukasti tutkittu, mutta ajankohtainen niin tiedeyhteisössä kuin mediataloissa työskenteleville. Samalla kun yliopistoissa kannustetaan tutkijoita entistä enemmän yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen, mietitään etenkin sanomalehdistössä keinoja ylläpitää yleisön kiinnostusta ja Suomessa perinteisesti vahvoja lukijasuhteita.
Asiantuntijuus mediassa ‑hankkeessa lähestymme aihetta tutkijakollegani Ville Pitkäsen kanssa monipuolisen aineiston kautta. Tutkimuksemme perustan muodostavat laaja uutisaineisto ja tutkijoille suunnattava kysely. Näitä täydennetään eri vaiheessa uraansa olevien tutkijoiden ja toimittajien haastatteluin. Hankkeessa selvitämme, millaisia käytäntöjä eri toimituksissa on asiantuntijoiden valinnassa, ja miten yksittäiset toimittajat löytävät käyttämänsä asiantuntijat. Millaisissa aiheissa ja rooleissa heitä hyödynnetään? Millainen on median näkökulmasta hyvä asiantuntija? Entä millaiset tekijät motivoivat tutkijoita esiintymään julkisuudessa asiantuntijoina tai vastaavasti jarruttavat heidän haluaan tehdä yhteistyötä tiedotusvälineiden kanssa?
Jos sähköpostiisi tipahtaa kutsu osallistua Asiantuntijuus mediassa -hankkeen haastatteluihin, tai sinua pyydetään täyttämään aihetta koskeva sähköinen kysely, osallistuhan ihmeessä!
Hankkeen rahoittaa Helsingin Sanomain Säätiö.
Mari K. Niemi
Tutkija, Eduskuntatutkimuksen keskus, Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulu, University of Strathclyde, Glasgow.
by 
by