Määrällä ei mitata tasapuolisuutta

Sini-Ruohonen_ekeskusHelsingin Sanomat on julkaissut tänä vaalikeväänä uutuuden nimeltä mediakone. Sivusto lupaa selvittää, ”suosiiko media vasemmistoa tai oikeistoa”. Mediakoneeseen saadaan puolueiden näkyvyyttä koskevat tiedot alan asiantuntijayritykseltä, ja ne julkaistaan viikoittain graafisessa muodossa omalla sivustolla. Sivustolla kerrotaan, että mediakoneen tarkoitus on selvittää, kohdellaanko puolueita tiedotusvälineissä tasapuolisesti.

Sivustolla esitetty lupaus herättää monia kysymyksiä. Millaista on puolueiden tasapuolinen kohtelu? Mikä on oikeudenmukainen julkisuuden määrä kullekin puolueelle? Miten paljon on väliä sillä, mihin sävyyn juttu on kirjoitettu ja mitä aihetta se käsittelee? Ratkaiseeko määrä vai sittenkin laatu?

Puolueiden näkyvyyttä vaalijulkisuudessa on tarkasteltu Eduskuntatutkimuksen keskuksen useissa eri hankkeissa, viimeisimpinä on analysoitu vuoden 2011 eduskuntavaalit ja vuoden 2012 kuntavaalit. Laaja lehtiaineisto on koodattu näissä tutkimuksissa juttu kerrallaan, ja tulokset puolueiden saamista maininnoista on pystytty esittämään pylväsdiagrammissa samalla tapaa kuin HS:n mediakoneessa.

Tutkimuksissa on määrällisen näkyvyyden lisäksi keskitytty juttujen sisältöön. Vastauksia on etsitty nimenomaan siihen, miten puolueiden näkyvyyttä tiedotusvälineissä voidaan selittää. Puolueiden lisäksi jutuista on koodattu aiheet, henkilöt ja näkökulmat, ja jokainen kirjoitus on luettu vähintään kertaalleen ennen laadullisen analyysin laatimista. Tällä metodilla on löydetty ymmärrettäviä selityksiä sille, miksi tietyt puolueet ovat vaalikamppailun aikana päässeet useammin esille kuin toiset.

Puolueiden saamaan näkyvyyteen vaikuttaa muun muassa se, onko sillä paikka eduskunnassa hallituksessa vai oppositiossa. Ministerinsalkku tuo kommentointimahdollisuuden oman sektorin asiakysymyksiin. Esimerkiksi ulkopolitiikassa tapahtuu kaiken aikaa, käydäänpä meillä vaaleja tai ei. Toinen näkyvyyteen vaikuttava seikka on puolueiden uskottavuus tietyissä asiakysymyksissä. Selkein esimerkki on ympäristöasiat, jossa vihreät mielletään erityisen vahvoiksi. Sosiaali- ja terveydenhuolto on yleensä mielletty SDP:n vahvuudeksi ja talous kokoomuksen. Maakuntiin ja aluepolitiikkaan liittyvät kysymykset ovat Keskustan heiniä.

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa EU:n talouskriisi oli eniten esillä ollut asia-aihe. Tällöin Perussuomalaiset, joka on profiloitunut 1990-luvun puolivälistä saakka EU-kriittisenä puolueena, sai puhua eduskuntavaalien alla aiheesta, jossa puolue vaikutti uskottavalta. Julkisuuden määrään vaikutti toki myös gallup-suosio ja monet muut tekijät Soinin persoonasta lähtien. On kuitenkin selvää, että vaalien aiheagendalla oli merkittävä vaikutus siihen, että Perussuomalaiset saivat lohkaistua itselleen kevään 2011 politiikan julkisuudesta merkittävän osan.

Puolueiden määrällistä näkyvyyttä vaalikevään aikana voi tarkastella kätevästi HS:n mediakoneesta. On kuitenkin etsittävä selitystä sille, mikä vaikuttaa puolueiden välisiin eroihin milläkin viikolla. Henkilöt, asiakysymykset, kohut ja skandaalit ovat osa vaalijulkisuutta. Valokeilassa oleva puolue ei välttämättä ole päässyt sinne omalla poliittisella avauksellaan. Maailman tapahtumat vaikuttavat oleellisesti kansalliseen politiikan journalismiin.

Lopuksi on vielä palattava tasapuolisuuden vaateeseen. On syytä pohtia, olisiko tasapuolista, jos julkisuuden määrä korreloisi puolueiden edellisen eduskuntavaalituloksen kanssa? Vai tulisiko prosenttiosuuksien olla samat kuin edellisten gallup-mittausten? Vai onko tasapuolista se, että kaikille puolueille annettaisiin yhtä paljon näkyvyyttä, jolloin myös eduskunnan ulkopuoliset puolueet tulisi ottaa huomattavasti useammin juttuihin mukaan?

Tasapuolisuus puolueiden näkyvyydessä on mahdoton tavoite, eikä sen toteutumista pystytä ainakaan juttumääriä vahtaamalla mittaamaan. Sen sijaan keskeinen vaatimus on, että politiikan journalismissa täytetään uutiskriteerit puolueeseen katsomatta. Oleellisista ja tärkeistä asioista on tehtävä juttuja, jotka kiinnostavat ja ovat totta. Journalismin ensisijainen tehtävä on välittää tietoa.

Sini Ruohonen

VTM, tohtorikoulutettava, Eduskuntatutkimuksen keskus

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutubeby feather

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *