Maltillisten historiasta mallia?

kuva_jenniKMaltti on valttia, sanotaan. Vanha kansanviisaus jää kuitenkin ajankohtaisessa keskustelussa varsin usein lapsipuolen asemaan, kun parhaan argumentin sijaan väittely käydään herkästi vain äänekkäimpien kesken.

Maltillista asennoitumista muun muassa talous- tai maahanmuuttopolitiikasta käytävään keskusteluun peräänkuuluttavat kuitenkin niin asiantuntijat kuin maan hallitus. Viimeisin avaus maltin ja suvaitsevaisuuden puolesta hallitustasolta lienee opetusministeri Grahn-Laasosen vetoomus vihapuhetta ja rasismia vastaan.

Myös kansan syvät rivit tunnustavat kansanviisauden oikeaksi. Ajatuspaja e2:sen hiljattain julkaistu tutkimus osoittaa, että kansalaisista suurin osa ei tunnista itseään etenkään sosiaalisessa mediassa vellovasta ”someraivosta”. Ääripäiden hallitsema keskusteluilmapiiri on saanut puolet suomalaisista harkitsemaan yhteiskunnallisesta keskustelusta vetäytymistä.

Vaikka äänekkäintä keskustelua käy ja hallitsee vain pieni poliittisen kentän ja arvoulottuvuuden ääripäihin sijoittuva vähemmistö, on vaarana, että maltilliset passivoituvat. Mainittu e2:sen tutkimus osoittikin, että juuri poliittiseen keskustaan sijoittuvat ovat herkempiä vetäytymään kuin oikeisto–vasemmisto-ulottuvuuden laidat.

Maltillisten kiinnostusta poliittiseen toimintaan ja vaikuttamiseen ei kuitenkaan ole varaa menettää, sillä silloin suuri osa kansasta jättäytyisi poliittisen päätöksen teon ulkopuolelle. Tätä ei varmasti monikaan halua.

Kysymys kuuluukin, onko maltillisten keskitien kulkijoiden ja sovittelijoiden historiasta mahdollista ottaa mallia. Olisiko sieltä löydettävissä rohkaisua niille, joita nykyhetken keskusteluilmapiiri lannistaa.

Totta kuitenkin on, että maltillisilla voimilla on ollut keskeinen rooli suomalaisen yhteiskunnan rakentamisessa. Itsenäisen Suomen ensivuosikymmeniltä voi nostaa esiin esimerkiksi sosiaaliliberaalin Kansallisen edistyspuolueen, jonka tavoitteena oli kansallisen yhtenäisyyden saavuttaminen aikana jolloin yhteiskuntaa halkoivat nykypäivääkin kipeämmät haavat. Poliittisen kentän laidat olivat vielä kauempana toisistaan ja retoriikka vähintäänkin yhtä värikästä.

Kontekstin huomioon ottaen edistyspuolue edusti varsin maltillista asennetta suhteessa sotien välisen aikakauden keskeisiin kiistakysymyksiin, kuten esimerkiksi sisällissodan seurausten selvittelyyn. Puolue sijoittui poliittiseen keskustaan ja sen identiteetti rakentui voimakkaasti ristiriitojen tasoittajan ja sovittelijan roolin ympärille. Edistyspuoluelaiset totesivat jo varsin varhain, että jos sisällissodan viholliskuvista ei päästetä irti, eivät maa ja kansakunta eheydy.

Kansallisen edistyspuolueen sisäpolitiikka pyrki sovintoon menneiden tapahtumien kanssa ja kansalliseen eheytymiseen tulevaisuudessa. Kansan yhtenäisyys merkitsi eri yhteiskuntaluokkien ja puolueiden sopua ja rinnakkaiseloa. Liian tiukka sitoutuminen ideologiaan tai ryhmään oli uhka demokratialle, kun taas kansakunnan kyky sovitella ja ratkaista konfliktit poliittisen järjestämän sisällä oli demokratian ja kansakunnan olemassaolon edellytys.

Maltillisten politiikka menestyi. Tie, joka monissa muissa Euroopan maissa johti oikeistodiktatuureihin, ei toteutunut Suomessa, vaikka maailmansotien välinen sisäpoliittinen kehitys noudatti monessa suhteessa eurooppalaista esimerkkiä. Porvariston tiukka antikommunismi, porvaripuolueiden parlamentaarinen enemmistö sekä oikeistoradikalismin vuodet olivat linjassa kansainvälisen kehityksen kanssa.

Yksi tekijä, miksi Suomi viime kädessä pitäytyi parlamentaarisen demokratian ja kansanvallan tiellä, olikin keskustan ja maltillisen vasemmiston noudattama sisäpoliittiseen integraatioon tähdännyt linja: Cajanderin punamultahallitus vuonna 1937 ylitti ylittämättömän ja särki sallitun rajat.

Syyt, joiden vuoksi kansakunnan eheys ja yhtenäisyys koettiin 1920- ja 1930-luvuilla tärkeäksi, ovat edelleen samoja. Suomi oli – ja on edelleen – pieni kansakunta eikä sen geopoliittinen asema ole muuttunut. Vaikka edistyspuoluelaisten uhkakuva varsin konkreettisesta itsenäisyyden menettämisestä on vaihtunut 2000-luvulla globaalin talouden haasteisiin, on tilannekuvasta tehtävä johtopäätös edelleen sama: Pienen kansakunnan ei sovi olla kovin riitaisa pärjätäkseen suuressa maailmassa.

Pitäisikö siis ottaa maltillisten historiasta mallia ja pyrkiä sopuun ja rinnakkaiseloon tiukan ideologian, ryhmäajattelun ja vastakkainasettelun sijaan?

 

VTT Jenni Karimäki

Kirjoittaja on väitellyt Kansallisen edistyspuolueen maailmansotien välisen ajan sisäpoliittisesta linjasta ja työskentelee tällä hetkellä Eduskuntatutkimuksen keskuksen tutkijana. Työn alla on tutkimus Suomen vihreiden aatehistoriallisesta taustasta ja sijoittumisesta kansainväliseen vihreiden puolueiden kenttään.

Facebooktwitterlinkedinrssyoutubeby feather
Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

One thought on “Maltillisten historiasta mallia?

  1. Olemme alusta alkaen käyneet asiallista keskustelua nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa kritisoiden. Olemme oikeastaan olleet enemmän yllättyneitä siitä, ettei nimenomaan asiallista keskustelua haluta käydä esimerkiksi nimettömyyteemme vedoten. Tähän olemme törmänneet niin poliitikoiden kuin virkamiesten, median ja organisaatioiden edustajien kanssa. Lisäksi on vaikuttanut siltä, että moni median edustaja on innostuneempi osoittelemaan epäasiallista keskustelua käyvien ylilyöntejä osoituksena maahanmuuttokriittisyyden kaikenpuolisesta tuomittavuudesta kuin journalistisesta kriittisyydestä keskustelussa esitettyihin väitteisiin.

    Pyydämme ilmoittamaan, jos joku löytää vihapuhetta, rasismia, asiattomuuksia tai tietoista vääristelyä kannanotoistamme: https://makrikali.wordpress.com/2016/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *