Politiikassa voittaa se, jolla on paras tarina.
Muutaman vuoden ajan Euroopassa ja Yhdysvalloissa on seurattu politiikan tarinaa, jossa on paljon hyviä aineksia jännittävään käsikirjoitukseen. Kutsun sitä populismin tarinaksi. Populismin tarinassa konnan roolissa on ollut kansasta vieraantunut korruptoitinut ja ylikansallinen eliitti, joka on kahminut itselleen kohtuuttomia etuja. Tarinan mukaan kansa ensin kyllästyi perinteisiin puolueisiin ja näitä edustaviin poliitikkoihin. Kansa halusi muutosta ja äänesti sen mukaan vaaleissa. Suomessa tuli jytky, Iso-Britanniassa Brexit ja Yhdysvalloissa Trumpista tuli presidentti. Populismin tarinassa kansojen tuli vapautua ylikansallisten organisaatioiden kahleista.
Kesästä 2017 lähtien julkisuudessa on kuitenkin alkanut hahmottua myös toinen tarina, kutsuttakoon sitä vaikka liberalismin tarinaksi. Siinä tarinassa populististen johtajien ja puolueiden voitot Euroopassa ovat uhka demokratialle. Liberalismin tarinassa populistiset puolueet edustavat äärioikeistoa, jonka pääsy valtaan voisi hajottaa Euroopan unionin ja äärimmillään ajaa maanosan samanlaisen sodan ja vihan kierteeseen kuin kävi 1900-luvulla. Liberalismin tarinassa kansaa kutsutaan puolustamaan demokratiaa ja kansojen välistä yhteistyöta, jota EU:n kaltaiset instituutiot tarinan mukaan ilmentävät.
Kutsun näitä kahta tarinaa tarinoiksi juuri sen vuoksi, että kuten tarinat aina, ne ovat kärjistyksiä, jotka sisältävät totuuksien lisäksi myös liioittelua, jopa suoranaisia “vaihtoehtoisia totuuksia”. Tarinoiden valta on kuitenkin niiden kyvyssä luoda uhkakuvia ja mobilisoida suurin piirtein samalla tavalla ajattelevat ihmiset jonkun poliittisen liikkeen ja sen johtajan taakse. Vielä syksyllä näytti siltä, että populismin tarina vie voiton. Ranskan ja Hollannin vaalien jälkeen asia on kaikkea muuta kuin selvä.
Nyt varmaa on vain se, että populismin ja liberalismin tarinat ovat edelleen kesken.
byby
Kommunistien ja heidän nykyisten seuraajiensa tarinaa et uskalla kirjoittaa, koska olet itsekin osa sitä. Se tarina koostuu älyllisestä epärehellisyydestä, diktatuurisesta hallinnosta, mielipiteiden totalitarismista, massamaahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen liittyvästä naivista toiveajattelusta ja toisaalta pyrkimyksestä hajottaa länsimaista yhteiskuntaa.
Mainittakoon, että emme hyväksy Le Penin ja hänen tavoitteidensa yhteyksiä Venäjään.
Tarkoittaako tutkija liberalismilla negatiiviseen vapauteen perustuvaa klassista liberalismia vai nykyistä populistista liberalismia, eli oikeutta toisten omaisuuteen?
Kumpi on tarkoittamaasi liberalismia, vaatia lapsilisiä vai vaatia lakkauttaa lapsilisät?
Kiinnostava mielipidekirjoitus. Lainasin tästä ajatuksia medialle:
http://www.hspravda.fi/2017/04/24/erkka-railo-ranskan-politiikassa-on-uusi-vahva-tarina/