Menneisyydessä oli aika, jolloin puolueiden, suurmiesten ja valtaapitävien edesottamukset olivat historiantutkimuksen keskeisintä työsarkaa. Nuo päivät ovat kuitenkin kaukana – ja poliittisen historian tutkijana rohkenen todeta, että hyvä niin.
Nykyään mikään elämän osa-alue ei ole historiantutkimukselle vieras. Katto on korkealla ja seinät leveällä.
Uudet aluevaltaukset eivät kuitenkaan ole tehneet puolueiden ja niiden historian tutkimista tarpeettomaksi, sillä edustuksellinen demokratia rakentuu kaikesta kritiikistä ja puolueiden kuolemaa vuosikymmenet povanneista puheista huolimatta edelleen puolueiden varaan.
Poliittinen järjestelmämme edellyttää puolueiden olemassaoloa. Ne asettavat ehdokkaat, joista kansa valtaansa käyttäen valitsee edustajansa, ja ne luovat ideologiset reunaehdot, joiden valossa edustajat kansakunnan asioita hoitavat.
Puolueen historian tuntemus on luonnollisesti arvo myös puolueelle itselleen. On tärkeää tuntea jo kuljettu tie, ja juhlapäivänä on mukava muistella menneitä. Tämän kirjoituksen taustalla onkin yhden organisaation, Satakunnan Kokoomuksen, halu tuntea oma historiansa ja juhlistaa lähes 100 vuotista taivaltaan.
Miten puoluehistoria sitten asettuu aikaan, jossa politisoitunutta keskustelua tulvii ovista ja ikkunoista, mutta perinteinen puoluepoliittinen vaikuttaminen ei innosta tai tuntuu osasta jopa vastenmieliseltä? Mikä on puoluehistorian mieli, kun hahmotetaan vakiintuneen poliittisen järjestelmän kohtaamia haasteita ja pyritään vastaamaan niihin?
Puoluehistoria tarjoaa mahdollisuuden ymmärtää, mistä puolueet ja niiden poliittinen ideologia ovat tulleet. Miten ne ovat sovittaneet omat periaatteensa kulloinkin vallinneen ajan yleisiin tendensseihin ja virtauksiin.
Puolue – kuten ihminen – on aina aikansa lapsi.
Pidemmän aikavälin tarkastelu paljastaa sen, millaisen lapsen kukin aikakausi on kasvattanut – ja antaa kenties viitteitä siitä, millaisen lapsen oma aikamme tuottaa. Esimerkiksi Vihreiden värikäs puheenjohtajakamppailu tai Keskustan tavoittelema maakuntahallinto asettuvat luontevasti puolueiden historian jatkumoon.
Puolueen piirijärjestön historian kirjoittaminen lähes vuosisadan ajalta tarjoaa tekijälle ainutlaatuisen näköalapaikan puoluehistorian ja poliittisen järjestötoiminnan pitkään linjaan.
Usean vuosikymmenen perspektiivi osoittaa tapahtuneet muutokset, mutta myös monessa suhteessa pysyvyyden. Ihmisten halu ja tarve vaikuttaa oman kuntansa, maakuntansa ja kansakuntansa asioihin omien arvojensa pohjalta on pysyvää. Periaatteet kohtaavat vuosikymmen toisensa jälkeen uudet tekijät.
Painotukset vaihtelevat, mutta pohja pysyy.
Pitkä tarkastelujakso – ja rajallinen sivumäärä – johtaa toisaalta myös siihen, että monta mielenkiintoista yksityiskohtaa tai kehityskulkua jää vaille ansaitsemaansa analyysiä. Ovi on kuitenkin avattu muiden tutkijoiden käydä sisään.
Kohteena piirijärjestö on mielenkiintoinen, sillä sen tutkiminen avaa horisontin kahteen suuntaan: paikallisyhdistyksien ruohonjuuritasolle ja valtakunnan politiikkaan. Piirijärjestö onkin kuin kahden tulen välissä. Se välittää viestit niin alhaalta ylös kuin ylhäältä alas, ja toimii eri osapuolten tuntojen tulkkina ja suodattimena.
Jos puoluehistorioiden synniksi on ajoittain laskettu keskittyminen puolueen yläkerroksen historian kirjoittamiseen, laskeutuu tutkija piirijärjestön historiaa tarkastellessaan piirun verran alaspäin, kohti poliittisen järjestötoiminnan tyveä.
Tällainen tarkastelu vahvistaa käsitystä, ettei puoluehistoria ole vain vaalitaisteluiden tai ministerien historiaa. Siinä nostetaan esiin myös toimintamuotojen ja -edellytysten kehitys ja järjestön sisäinen dynamiikka kulloinkin vallinneiden olosuhteiden paineessa ja nosteessa.
Sen hahmottaminen, miten kohdattuja onnistumisia ja haasteita on käsitelty ja mitä niistä on opittu, on puoluehistorian mieli ja anti.
Vaikka politiikkaa ja poliitikkoja kohtaan koettu epäluulo värittää aikaamme, ei politiikka, yhteisten asioiden hoitaminen, kuitenkaan ole katoamassa mihinkään. Voisi jopa sanoa, että päinvastoin.
Vuoden kuluttua on edessä mittava muutos, mitä tulee edustukselliseen demokratiaan ja politiikan arkeen: maakuntauudistus. Maakuntavaltuustoista muodostuu poliittiseen päätöksentekoon yksi porras ja maakuntavaltuutetuista yksi vallankäyttäjäryhmä lisää.
Tuleva hallintorakenne on uusi, mutta kuntien ja puolueiden välistä yhteistyötä on maakuntatasolla tehty jo pitkään. Maakuntapolitiikalla on pitkät perinteet.
Piirijärjestön historian tarkastelu osoittaa, että yhteistyöhön oman maakunnan hyväksi on kyetty. Ei aina yksimielisesti tai helpolla, mutta kuitenkin. Yksi maakuntatason yhteistyön haasteista oli poliittisissa voimasuhteissa tapahtuneiden muutosten välittyminen maakunnan yhteistyöelimien ja -organisaatioiden tasolle. Menestystä oli ajoittain haastavaa saada muutettua todelliseksi vaikutusvallaksi.
Uuteen maakuntahallintoon muodostuvat virat, toimet ja luottamuspaikat jaetaan ensimmäisen valtuustokauden aikana, joten, edellä todettu silmällä pitäen, ensimmäisten maakuntavaltuustojen kokoonpanolla voikin olla yhtä valtuustokautta pidemmälle ulottuvia vaikutuksia.
Jenni Karimäki
Kirjoittaja on eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija
Blogitekstin pohdintoihin on innoittanut kirjoittajan joulukuussa 2016 valmistunut ja 10.2.2017 julkaistava tilaushistoria Karhun kämmenellä – Satakunnan Kokoomus 1919-2016.
by 
by 
Suomessa on tapana olla huolissaan eduskuntavaalien äänestysaktiivisuudesta.
