Avainsana: pandemia

Ihan rutosti kuolleita vai eikö sittenkään? – Justinianuksen rutto ja uusin tutkimus

Kirjoittanut Niko Järvinen, kevään 2021 “Historian kirjoittaminen” -kurssilla

Justinianuksen rutto oli vuosina n. 541–750 jaa. Euroopassa riehunut pandemia. Tauti levisi erityisesti Välimerellä, mutta ulotti otteensa ajan myötä myös pohjoisempaan Eurooppaan ja idässä aina Persiaan asti uusiutuen kymmeniä kertoja ”aaltoina” parin sadan vuoden ajanjakson aikana. Justinianuksen rutto oli ensimmäinen kolmesta maailmanhistorian ruttopandemiasta, jotka kaikki aiheutuivat Yersinia pestis -bakteerista. Perinteisessä historiantutkimuksessa pandemiaa on pidetty erittäin tuhoisana aiheuttaen arvioista riippuen 15–100 miljoonan ihmisen kuoleman. Tästä syystä rutto on usein nähty yhtenä merkittävimmistä Rooman valtakunnan lopullisen taantumisen syistä sekä antiikin ja keskiajan taitekohtana.

Lieferinxe, Josse: St. Sebastian betet für die Pestopfer (1497). Pyhä Sebastianus rukoilee ruttoon sairastuneiden puolesta 600-luvun Italiaan sijoittuvassa maalauksessa. Wikimedia Commons.

Pandemia on ollut jälleen viime aikoina suuren tutkimuksellisen kiinnostuksen kohteena. Merkittävää mediahuomiota on saanut erityisesti Lee Mordechain johtaman tutkimusryhmän julkaisema tutkimusartikkeli The Justinianic Plague: An inconsequential pandemic? arvovaltaisessa Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America (PNAS) -lehdessä (Mordechai et al. 2019b). Määrällisen tutkimuksen menetelmiä soveltava sekä myös monitieteellisyyteen vahvasti nojautuva tutkimus kyseenalaistaa Justinianuksen ruttoa koskevan tieteellisen konsensuksen, että pandemia olisi koitunut useiden kymmenien miljoonien ihmisten kohtaloksi. Tutkijaryhmä pitää suuresti liioiteltuna, että rutto olisi johtanut näin mittavaan väestölliseen katastrofiin. Pandemian vaikutusten katsotaankin ennemmin olleen paikallisia ja lyhytaikaisia laajamittaisen massatuhon sijaan. Väitteensä he perustavat kattavan alkuperäislähdeaineiston ja tuoreiden luonnontieteellisten tutkimustuloksien määrälliseen tarkasteluun; tilastollisia analyyseja tehdään modernein digitaalisin menetelmin alkuperäislähteille aina aikalaiskirjallisuudesta rahalöytöihin, minkä ohella tarkastelussa on uusinta tutkimusdataa muun muassa siitepölyanalyyseista, arkeologisista tutkimuksista ja muinais-DNA:sta.

Justinianuksen ruttoa koskevat käsitykset ovat pitkälti aiemmin nojanneet kyseiseltä ajalta säilyneiden alkuperäislähteiden tietoihin. Uusimmassa tutkimuksessa tehdyt kirjallisten lähteiden tilastolliset tarkastelut kuitenkin puhuvat toista: maininnat pandemiasta ja sen eri ”aalloista” ovat melko harvalukuisia, ja esiintyessäänkin ne ovat usein epämääräisiä, esimerkiksi mainintoja määrittelemättömästä ”taudista”. Pandemia siis tuskin oli yhtä voimakas ja toistuva kuin usein väitetään. Myöskään ruton taloudellisista tai sosiaalisista vaikutuksista ei pystytä löytämään sellaisia viitteitä, jotka tukisivat aiempia suurenluokan katastrofiteorioita. Luonnontieteelliset tutkimustulokset vain vahvistavat tätä käsitystä: esimerkiksi maankäytön trendeissä ei pystytty havaitsemaan merkittäviä muutoksia pandemian aikana, ja ruttobakteerin jopa arvioidaan mahdollisesti heikentyneen ajan myötä.

Mordechai, Lee et al.: The Justinianic Plague: An inconsequential pandemic, figure 1 (2019). Ruttopandemian “aaltoihin” (1–18) viittaavien tekstien lukumäärät, tekstien kokonaissanamäärät sekä niiden oirekuvauksien tarkkuudet. Huomaa, että vain muutamien aaltojen ajalta tunnetaan yksityiskohtaisia kuvauksia. Mordechai et al. 2019b (ks. lähdeluettelo).

Vaikka Mordechain ja kumppanien tutkimus on nauttinut merkittävää näkyvyyttä ja tunnustusta niin mediassa kuin akateemisissa piireissäkin, eivät kaikki ole sitä purematta nielleet. Historioitsija Mischa Meier esittää tutkimusta kohtaa kovasanaista kritiikkiä Medizinhistorisches Journal -lehdessä julkaistussa vastauksessaan (Meier 2020). Meierin kritiikin keskiössä on hänen näkemyksensä tutkimuksen metodiikan heikkoudesta: ainoastaan määrällisen tutkimuksen menetelmien soveltaminen historiantutkimukseen ei riitä, vaan olisi lisäksi sovellettava laadullisen tutkimuksen menetelmiä. Meier myös vaikuttaa karsastavan luonnontieteellisten tulosten hyödyntämistä ihmistieteissä. Hän ei myöskään pidä yhtä relevanttina Justinianuksen ruton väestöllisten seurauksien tarkastelua, vaan tarkentaisi tutkimusta ennemminkin pandemian kulttuurisiin, erityisesti uskonnollisiin vaikutuksiin. 

Meierin vastauksessa on toki totuuden siemeniä, mutta kuten Mordechai tutkimusryhmineen vastaa Meierin kritiikkiin (Mordechai et al. 2020), perustuvat Meierin väitteet osittain myös tutkimuksen väärinymmärtämiselle. Vastauksessaan Mordechai kollegoineen muun muassa huomauttaa, että kyseisen määrällisen tutkimuksen menetelmiin perustuvan artikkelin rinnalla on julkaistu myös vähemmän huomiota saanut vastaava laadullinen tutkimus (Mordechai et al. 2019a), joka täydentää Meierin kritisoimia puutteita. Totta tosiaan, kyseinen tutkimus tarkastelee pandemian aikaisia alkuperäislähteitä laadullisin menetelmin saavuttaen samankaltaisia päätelmiä määrällisen tutkimuksen kanssa. Meierin myös katsotaan edustavan jonkinlaista humanistisen tieteenteon konservatismia vierastaessaan määrällistä tutkimusta ja luonnontieteitä, vaikka monitieteellisyys osoittaakin uusimmassa tutkimuksessa vahvuutensa.  

Uusin tutkimus Justinianuksen rutosta on siis uskottavasti onnistunut kyseenalaistamaan vallitsevia käsityksiä pandemiasta. Tämä todistaa sen, että myös vanhoja tutkimuskysymyksiä on hyvä aika ajoin tarkastella uusin silmin ja tuoreilla menetelmillä; lopputulokset voivat olla järisyttäviä. Toisaalta tutkimuksen ympärillä käyty keskustelu osoittaa tutkimuksen kentän olevan muutoksessa. Monitieteellinen tutkimus ja digitaalisuus ovat nousussa tarjoten täysin uudenlaisia ja yhä kattavampia mahdollisuuksia.

Lähteet:

Little, Lester K.: Life and Afterlife of the First Plague Pandemic. Plague and the End of Antiquity: The Pandemic of 541–750. Toim. Lester K. Little. Cambridge University Press, Cambridge 2006.

Meier, Mischa: The ‘Justinianic Plague’: An “Inconsequential Pandemic”? A Reply. Medizinhistorisches Journal 55. vuosikerta, n:o 2. Franz Steiner Verlag, Stuttgart 2020. 

Mordechai, Lee; Eisenberg, Merle: Rejecting catastrophe: The case of the Justinianic Plague. Past and Present n:o 244. Past and Present Society, Oxford 2019a.

Mordechai, Lee; Eisenberg, Merle; Newfield, Timothy P.; Izdebski, Adam; Kay, Janet E.; Poinar, Hendrik: The Justinianic Plague: An inconsequential pandemicProceedings of the National Academy of Sciences of United States of America 116. vuosikerta, n:o 51. National Academy of Sciences, Washington 2019b.

Mordechai, Lee; Eisenberg, Merle; Newfield, Timothy P.; Izdebski, Adam; Kay, Janet E.; Quantitative analysis and plagued assumptions: A response to Mischa Meier. Medizinhistorisches Journal 55. vuosikerta, n:o 3. Franz Steiner Verlag, Stuttgart 2020.

Poikkeusajan keksinnöt – vastikenäyttelyssä vuonna 1918

Reilu sata vuotta sitten, syksyllä 1918 tai 103 ekr (ennen koronaa), Suomessa elettiin kriisiaikaa – tai sen häntää, minkä lisäksi maassa kiersi pandemia, espanjantauti. Tosin pahin alkoi olla ohi ainakin siitä päätellen, että eri järjestäjätahot kokosivat viime vuosien pulan kirvoittamista keksinnöistä valtakunnallisen näyttelyn. Helsingissä järjestetty tapahtuma sai nimen säilyke- ja vastikenäyttely, ruotsiksi konserv- och surrogatutställning.

Tapahtumapaikkana palveli uusi (eli nykyinen) Helsingin päärautatieaseman rakennus, joka oli tuolloin vasta valmistunut. Matkustajilta se oli vielä suljettu. Varmaan jo upouusi asematalo sinänsä houkutti kävijöitä, mikä samalla kasvatti ruokakeksintöjen tunnettuutta.

Uutukaiset tilat pursuivat monenlaista nähtävää. Näyttelypöydät ja -hyllyt notkuivat eri tavoin säilöttyjä luonnon antimia kuten suolattua, kuivattua ja savustettua kalaa sekä marjoista ja vihanneksista sokeritta valmistettuja terveyspommeja. Monenlaisia säilykkeitä esiteltiin pienissä ja suurissa paketeissa. Kansan kahvihampaan kolotuksesta kertoi, että pelkästään kahvinkorvikkeita laskettiin olevan tarjolla yli 230 lajia.

Annetaan Fanny Hultin opastaa, kuten hän teki Emäntälehdessä: ”Menemme sitte katsomaan miten paljo vastikkeita on keksitty hädänaikana. Eri vihanneksista valmistettuja jauhoja, raparperi, selleri, porkkana, punajuuri, herne ja petäjäleipää, y. m. Kahvi- ja tee-vastikkeita rajattomassa määrin, saippuata koiran ja hevosen rasvasta, kalantotkuista, siirappia perunajauhoista y. m. — Valtion taloustoimikunta asettaa näytteille kokoelman erilaisia hätäleipälajeja, jotka on valmistettu maaseudun talouskouluissa.” (Hult 1918, 156.) Näyttelyä kokoamassa ollut Fanny Hult oli päätoimittaja ja Marttaliiton pitkäaikainen puheenjohtaja (vuosina 1904–1924).



Näyttelynäkymä Eva Somersalon arvioivassa lehtiraportissa. Suomen Kuvalehti, 07.12.1918, nro 49, s. 13. Lähde: Kansalliskirjaston digitaalinen sanomalehtiaineisto.

Marraskuun loppupuolella pidettyä näyttelyä oli valmisteltu pitkään ja avoimesti. Sinne oli kerätty ja saanut vapaasti ehdottaa esille pantavaa, siis pula-ajan oloissa ja tunnelmissa tuotettuja korvikekeksintöjä ja säilömisratkaisuja. Tarkoitus oli jakaa kansalaisten ideoita ja oppeja laajemmalle, periaatteessa kaikille avuksi tuleviinkin tilanteisiin.

Järjestäjinä toimivat Valtion kotitaloustoimikunta, Uudenmaan ja Hämeen läänien Maanviljelysseurat, Marttayhdistys, ja Suomen Lääkekasvien viljelys ja -keräysosuuskunta.

Runsaasti näytteilleasettajia paikalle innoittanut messutilaisuus keräsi huomiota sanomalehdissä. Raporttien mukaan yleisöä virtasi sisään niin kaupungista kuin maalta. Oleelliseksi osaksi ohjelmaa oli leivottu opettavaisia luentoja muita esityksiä. Näyttely toteutettiin monella tapaa nimenomaan naisten voimannäytteenä eikä tämä jäänyt huomioimatta varsinkaan naisliikkeen julkaisuilta.

Kokonaan soraäänittä ei selvitty. Lehdissä nousi esiin keskustelua ja kritiikkiä kielikysymyksestä – kriitikoiden mukaan näyttelyssä oli liiaksi ruotsinkielistä ohjelmaa, ja suomenkieliset vieraat eivät olleet tulleet äidinkielellään ymmärretyksi jossakin tilanteessa.

Erikoiselta yksityiskohdalta kuulostaa Eva Somersalon arviossaan Suomen Kuvalehdessä ilmaisema närkästys siitä, että näyttelyn ravintolassa hinnat olivat niin paisutettuja, että useimmat vieraat lienevät kovan taksan takia jääneet ilman vastikeleipää! Ainakin näyttelyssä ja kenties myös kahviossa oli tarjolla esimerkiksi kaisla- ja jäkäläleipää.

Vielä puoli vuosisataa vanhempi kriisiajan idea oli paloviinan valmistus jäkälästä. Kaikkein pahimpana nälkävuotena tunnetun vuoden 1868 kuluessa Suomen sanomalehdet julkaisivat runsaasti uutisia keksinnöstä, joka nimettiin jäkäläviinaksi, ruotsiksi tuolloin lafbränvin. Olen yhtenä koetapauksena tutkinut, kuinka tästä Ruotsissa tehdystä keksinnöstä ja siihen Suomen puolella ehdotetuista parannuksista uutisoitiin molemmin puolin Pohjanlahtea vuonna 1868. Tapaustutkimus on osa hanketta Informationsflöden över Östersjön: Svenskspråkig press som kulturförmedlare 1771–1918 (2020–2022), jota rahoittaa Svenska Litteratursällskapet i Finland ja joka tarkastelee tekstintoistoja kahden maan sanomalehdistöjen välillä. Pidin jäkäläviinan nostattamasta innostuksesta esitelmän Baltic Connections -konferenssissa huhtikuussa 2021.

Kovin pitkäikäistä nautintoainetta jäkäläviinasta ei kuitenkaan muodostunut, vaikka myöhemmin juuri 1918 Suomessa, tarkemmin Tampereella, jälleen valmistettiin jäkäläalkoholia. Ilmeisesti ja järjestäjätahot huomioon ottaen ymmärrettävästi kyseistä ”ilolientä” ei esitelty vastikenäyttelyssä. Lisäksi tuolloin jäkäläviina käytettiin valtaosin teollisuuden tuotteisiin.

Pandemia-ajan näyttely ja keksinnöt

Ajankohtaisen koronapandemian näkökulmasta tuntuu jäätävän huolettomalta, että näyttelyä marraskuulle 1918 järjestettäessä ei mainittu espanjantautia. Toinen aalto tuota erityisen tappavaa pandemiaa pyyhki ympäriinsä eri puolilla Suomea syksyllä 1918.

Nykytiedon valossa näyttää vahvasti siltä, että tapahtuma toteutettiin liian pian pandemian kannalta, sillä espanjantauti jatkoi kiertoaan. Yhtä ilmeiseltä näyttää, että aikalaiset eivät joko jaksaneet enää välittää tai että uusiin tautiaaltoihin ei oikein uskottu. Ehkä koettelemuksen arveltiin vihdoin olevan ohi.

Koronapandemia on sekin tuottanut monenlaisia uusia ajatuksia, käytäntöjä ja keksintöjä. Jotkin niistä varmaan jatkavat elämäänsä pandemian jälkeen. Digitaaliseen aikakauteen sopii, että keksintöjä on maailmalla jo kerätty verkkonäyttelyyn. Lisäksi Suomessa ainakin Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on kerännyt korona-ajasta kokemuksia ja muistitietoa.

Kukaan ei vielä tiedä, milloin ”koronakeksintöjä” voi turvallisesti esitellä esimerkiksi jossakin museossa, mutta jos kriisiajan luovuus kiinnostaa, koronakatselmusta odotellessa kannattaa tutustua aiempien kriisien ja esimerkiksi loppuvuoden 1918 ponnistuksiin ja oppeihin. 

Näin toisena pandemiakeväänä monista varmaan tuntuu siltä, että korona-aikaa avaavaan näyttelyyn en ainakaan astu syksyllä 2021. (Tuskin sellaista silloin vielä kukaan tarjoaakaan…) Silti omalla kierolla tavallaan kiinnostavaa historiaa tästäkin vaiheesta tulee – joskus tulevaisuudessa. Minähän vuonna kulttuurihistorian oppiaineessa tutkitaan koronakeksintöjä ja niiden vaikutushistoriaa?

Petri Paju

Teksti on kirjoitettu hankkeessa Informationsflöden över Östersjön: Svenskspråkig press som kulturförmedlare 1771–1918 (2020–2022), jota rahoittaa Svenska Litteratursällskapet i Finland. 

Lähteet

Hult, Fanny: Näyttely Helsingissä 17–23 marraskuuta 1918. Emäntälehti: Martta-yhdistyksen äänenkannattaja, 01.12.1918, nro 12, s. 2 (154-157).

Naisten näyttely. Naisten ääni, 23.11.1918, nro 33, s. 10.

Konserv- och surrogatutställningen i Helsingfors. Ett imponerande prov på vad kriget lärt även oss. Björneborgs Tidning, 22.11.1918, nro 80, s. 3

Konserv- och Surrogatutställningen i Helsingfors den 17–23 nov. Dagsprogram. Åbo Underrättelser, 14.11.1918, nro 239, s. 6

Somersalo, Eva: Säilyke- ja vastikenäyttely. Suomen Kuvalehti, 07.12.1918, nro 49, s. 11.

Säilyke- ja vastikenäyttely. Uusi Suometar, 21.11.1918, nro 246, s. 6.

Kirjallisuutta 

Heinonen, Visa: Talonpoikainen etiikka ja kulutuksen henki. Kotitalousneuvonnasta kuluttajapolitiikkaan 1900-luvun Suomessa. Suomen Historiallinen Seura, Helsinki 1998.

Linnanmäki, Eila: Espanjantauti Suomessa. Influenssapandemia 1918-1920. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, (2005) 2. painos, Helsinki 2020.

Ollila, Anne: Suomen kotien päivä valkenee… Marttajärjestö suomalaisessa yhteiskunnassa vuoteen 1939. Suomen Historiallinen Seura, Helsinki 1993.