Kuukausi: marraskuu 2022
Syksyllä 2002 otetussa kuvassa kymmenkunta nuorta naista istuu yliopistonmäen portaissa ja katsoo iloisina kameraan. Valtaosa heistä vasta aloittelee akateemista taivaltaan kulttuurihistorian opintojen parissa ja kaikki on uutta. Ystävyyssuhteita on kuitenkin jo solmittu tässä opintojen alkuvaiheessa tiiviisti kokoontuneessa, Jarna Lindroosin vetämässä tutorryhmässä, eikä kenenkään tarvitse painiskella yksin kurssivalintojen tai ensimmäisten kirjatenttien kanssa.
Sittemmin on virrannut aika paljon vettä Aurajoessa ja muissa vesistöissä. Kulttuurihistorian opinnot on saatettu päätökseen ja siirrytty työelämään, perheitä perustettu. Monet meistä ovat vaihtaneet paikkakuntaa ja välillä jopa maata, mutta osa asuu edelleen Turussa. Porukasta kaksi viihtyi kulttuurihistorian parissa niin hyvin, että jäivät valmistuttuaan oppiaineeseen tutkijoiksi ja väittelivät tohtoreiksi. Yksi työskentelee Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalin toiminnanjohtajana, toinen museoalalla, muutamat opettajina. Ryhmästämme löytyy myös esimerkiksi kustannustoimittaja ja digitaalisen markkinoinnin asiantuntija. Yksi opiskeli itselleen uuden ammatin ja työskentelee nykyään puheterapeuttina. Moninaiset urapolkumme osoittavat, miten kulttuurihistorian opiskelu voi tarjota hyvän pohjan kaikenlaisiin ammatteihin.
Vuonna 2002 alkanut ystävyys on säilynyt, ja ainakin osa tutorryhmämme jäsenistä on ollut vuosien varrella paljonkin yhteyksissä ja pyrkinyt tapaamaan toisiaan silloin tällöin. Isommalla porukalla emme kuitenkaan ole kokoontuneet pitkään aikaan. Niinpä päätimme järjestää tällaisen tapaamisen lokakuussa 2022, kun oli tullut kuluneeksi 20 vuotta kulttuurihistorian opintojemme alkamisesta.
Tapaaminen aloitettiin tunnelmallisesta Café Artista, joka on vuonna 2004 perustettuna lähes yhtä vanha kuin ensimmäiset tenttituloksemme. Siellä selailimme valokuvia opiskeluajoilta ja vanhoja Kritiikki-lehtiä. Yksi meistä oli jopa tuonut katsottaviksi 20 vuotta vanhat luentomuistiinpanonsa kulttuurihistorian peruskurssilta! Kukaan ei valitettavasti löytänyt tapaamistamme varten ainejärjestö Kritiikin vuoden 2004 kalenteria, jossa poseerasimme tutorryhmämme kanssa vähäpukeista tyttökalenteriperinnettä uhmaten menneisyyden ja fiktion miessankarit (kuten Hamletin ja Napoleonin) naisiksi muuttaneina. Sekin on hieno muisto kultaisilta opiskeluvuosilta.
Kahvilasta siirryimme yliopiston kampusalueelle tunnelmoimaan opiskeluaikojen tärkeitä paikkoja. Matkalla muistelimme purettua Jusleniaa, jonka tilalle kohonnut kemistien loistelias Aurum on jotain aivan muuta kuin tuo sympaattinen humanistien kotipesä ikkunattomine luentosaleineen ja unettavine Suomen ja yleisen historian seminaarikirjastoineen. Yliopistonmäellä huomiota kiinnittivät rakennusten muuttuneet nimet. Pääkirjasto ei ole enää pelkkä pääkirjasto ja entinen Luonnontieteiden talo, jonka muistamme erityisesti pääsykokeista ja myöhemmistä kirjatenteistä, on myös saanut uuden, komealta kalskahtavan nimen. Legendaarinen yliopiston päärakennuksen Tauno Nurmela -sali sentään on entisellään – tai oikeastaan remontin jälkeen entistä ehompi – mutta valitettavasti ovet olivat lukossa emmekä päässeet lähemmin verestämään luentomuistoja. Ennen nostalgisen kävelyretkemme jatkumista otimme kuitenkin vielä porukastamme kuvia päärakennukseen johtavilla portailla, täsmälleen samassa paikassa kuin 20 vuotta aiemmin.
Tapaamisemme kohokohta oli ehdottomasti käynti Arwidssoninkadun kasarmialueella katsomassa kulttuurihistorian vanhaa puurakennusta. Sieltä kaikki aikoinaan alkoi – kulttuurihistorian viihtyisästä kirjastosta, oppiaineen pitkäaikaisen sihteerin Sirpan toimistosta, seminaarihuoneesta opinnäytetöiden ja joskus vähän viihteellisemmänkin toiminnan, kuten Kritiikin viini-iltojen, parista. Oppiaine muutti jo vuonna 2006 Sirkkalaan ja sittemmin Arcanumiin, mutta Arwidssoninkadun rakas puutalo on se paikka, johon yhdistyy mielissämme eniten nostalgisia opiskelumuistoja. Nyt rakennus oli surullisen autio ja hylätyn oloinen, mutta oli ilahduttavaa kiivetä kurkistamaan entisen seminaarihuoneen ikkunoista sisään ja todeta, että ainakin tämä tila näytti lähes entisenlaiselta.
Päivä jatkui vielä ravintolaillallisen merkeissä – sellaisia meillä ei kyllä ollut varaa harrastaa vielä kaksikymmentä vuotta sitten – ja päättyi tietysti perinteikkään ravintola Koulun Historianluokkaan. Vanhoja opiskelukavereita oli hienoa nähdä ja muistella ei-vielä-niin-kaukaista nuoruutta. Toivottavasti tapaamme seuraavan kerran jo hyvissä ajoin ennen opintojemme alkamisen 40-vuotisjuhlavuotta!
Teksti: Anna-Leena Perämäki
FM Noora Kallioniemi väitteli lauantaina 19. marraskuuta 2022 legendaarisessa Tauno Nurmela -salissa, jossa on vuosikymmenien mittaan käyty monet tieteelliset keskustelut. Tällä kertaa aiheena oli 1990-luvun viihde talouslaman ahdingosta toipuvassa Suomessa. Kuten vastaväittäjä dosentti Jukka Kortti Helsingin yliopistosta totesi, 1990-luvun televisiohistoria on tällä hetkellä varsin vähän tutkittua. Samaa voisi todeta ylipäätään lähivuosikymmenien kulttuurihistoriasta. Suomen Akatemia rahoitti 1990-luvun laskukauden jälkeen mittavaa laman tutkimusohjelmaa, mutta sen jälkeen laman kulttuuriset merkitykset ja vaikutukset ovat eläneet pitkälti pinnan alla. Ajankohtaisia ne ovat yhä, niin kuin voidaan todeta parhaillaan televisiossa pyörivästä Helsinki-syndrooma-sarjasta.
Kallioniemen artikkeliväitöskirja Armotonta menoa! Työttömät ja joutilaat miehet 1990-luvun lama-ajan suomalaisessa komediaviihteessä keskittyy siihen, millaisina joutilaat, työttömät tai työtä vieroksuvat miehet esitettiin tilanteessa, jossa Suomi oli juuri ajautunut massatyöttömyyteen ja jossa työelämästä puhuttiin paljon. Lähdeaineistona ovat Pekko Aikamiespoika- ja Uuno Turhapuro -elokuvat sekä tv-sarjat Frank Pappa Show ja Lapinlahden Linnut. Väittelijän ja vastaväittäjän kesken käytiin kiinnostava keskustelu viihteen tutkimuksen lähteistä, menetelmistä ja käsitteistä ja samalla pohdittiin 90-luvun ”joutilaiden miesten” kulttuurisen kuvan juuria ja vaikutuksia. Innostavaa debattia seurasi Tauno Nurmela -salissa 39 kuulijaa.
Noora Kallioniemen tutkimus on kulttuurihistorian 74. väitöskirja. Oppiaineen ensimmäinen tohtori oli Luigi de Anna vuonna 1988.
Kulttuurihistorioitsija ja populaarikulttuurin historian dosentti Janne Mäkelä muistelee juhlavuoden videossa ja blogitekstissä legendaarista Kasarmin valo -yhtyettä. (Psst! Vielä ehdit ilmoittautua mukaan juhlavuoden huipentaviin 50-vuotisjuhliin, joissa huhujen mukaan voi nähdä kokea taas myös Kasarmin valon! Ilmoittaudu täällä 16.11. mennessä!)
Oli huhtikuu 1997. Olin tuolloin kulttuurihistorian väitöstutkija ja soittelin kollegani ja entisen bändikaverini Henri Terhon kanssa vanhalla kasarmialueella Arwidssoninkadun harjoitushuoneessa, minä kitaraa, Henri pianoa. Siinä oli mukana myös viisikymppinen vieraileva tutkija ja jazztrumpetisti Bruce Johnson, joka antoi meille neuvoja sointukierroista (“cycle of fourths is the key to everything”) ja improvisaatiosta (“better than sex”). Väliin Bruce kertaili omaa soittohistoriaansa (“I don’t play like Miles anymore”) kunnes sitten häipyi muualle puuhailemaan kaikkea sitä mitä nyt vierailevat tutkijat tapaavat puuhaillakaan.
Jotenkin minun ja Henrin soitannat alkoivat kiinnostaa muita väitöstutkijoita. Maija Mäkikalli ilmaantui ovenpieleen ihmettelemään menoa, taisi siinä pyöriä myös Riitta Laitinen. Molemmilla oli lauluintoa. Virisi ajatus, että mitä jos heitettäisiin keikka kulttuurihistorian kevätjuhlassa. Valikoitiin omia suosikkikappaleita, etenkin vanhoja Finnhits-iskelmiä, Bond-tunnareita ja poprockbiisejä. Keikkakokoonpano alkoi muovautua, kun saatiin Paavo Oinonen rumpuihin ja Jaakko Suominen bassokitaraan. Yliassistentti Anne Ollila tuli laulamaan taustoja.
Kaikki me oltiin enemmän tai vähemmän harrastelijoita musiikin alalla. Minulla taisi olla eniten esiintymiskokemusta, mutta en mieltänyt itseäni ammattimaiseksi toimijaksi. Voi hyvin olla, että juuri tämän amatööriasenteen vuoksi päätettiinkin sitten mennä heti huipulle. Pyydettiin apulaisprofessori Kari Immonen lausumaan Kuusamo-nimisen iskelmän kohtalokkaat alkusanat. Hän suostui. Oppiaineen professori Keijo Virtanen epäröi. Meillä oli kuitenkin esittää tarjous, josta hän ei voinut kieltäytyä. Lopulta kovana Elvis-diggarina tunnettu Virtanen sanoi: “No jos te haluatte, niin kai mä sen Love Me Tenderin voin sitten vetää.”
Keväjuhlat olivat Arwidssoninkadun harjoitushuoneessa perjantaina toukokuun 23. päivä. Henri soitteli ennen keikkaa cocktail-henkistä taustamusiikkia. Jännitti. Jännitti kovasti. Luultavasti professoreitakin. Virtanen kävi kysymässä, että eikö jo mennä esiintymään. Mentiin. Kaikki sujui osapuilleen hyvin. Meno oli rivakkaa ja tunteellista ja yleisö tykkäsi – tai ainakin niin me se tulkittiin. Jos en väärin muista, niin oppiaineen toimistosihteeri Sirpa Kelosto napsi tilanteesta muutamia valokuvia.
Virtanen kiitti bändiä ja poistui sitten juhlista, tapansa mukaan melko varhaisessa vaiheessa. Joku hyödynsi tunnettua Elvis-fraasia ja sanoi: “Keijo has left the building”. Se oli osuvasti sanottu. Virtanen jätti Love Me Tenderin myötä hyvästit Arwidssoninkadulle ja siirtyi syksyllä toiseen rakennukseen Turun yliopiston rehtoriksi.
Sen piti olla vain yhden illan juttu. Bändillä ei edes tainnut olla nimeä. Mutta kun homma sitten jatkui, piti keksiä jotain. Luulen, että nimi Kasarmin Valo oli sittemmin dekaaniksi päätyneen Jaakko Suomisen nimiehdotus. Sen ainakin muistan, että en aluksi innostunut ehdotuksesta ollenkaan mutta lämpenin sille sitten nopeasti. Nimessä oli näppäriä viitteitä kulttuurihistorian sijaintipaikkaan kuten myös sodanaikaiseen Lili Marleen -hittiin, jossa lauletaan kasarmin portista ja lyhdyn valosta. Emme ole koskaan soittaneet Lili Marleenia.
Esiinnyimme säännöllisesti noin kuuden vuoden ajan oppiaineen juhlissa ja tutkijoiden väitösjuhlissa. Tarvittaessa bändi on myöhemmin kavunnut lavalle muun muassa kulttuurihistorian tasavuotisjuhlissa.
Kokoonpano on tietenkin vaihdellut. Lauluvoima täydentyi jo vuonna 1998, kun Maarit Leskelä (myöh. Leskelä-Kärki) tuli mukaan. Sittemmin kuvioissa ovat olleet myös Kimi Kärki kitarassa, Kimmo Laine bassossa ja Silja Laine laulajana. Toisinaan mukana on ollut vierailevia soittajia ja laulajia, muun muassa edellä mainittu Bruce Johnson ja kulttuurihistoriaan lisensiaatintutkimuksensa tehnyt Kolmannen naisen kitaristi Sakari Pesola.
Nyt kun ajattelen, niin Kasarmin Valo oli noina Arwidssoninkadun vuosina eräänlainen musiikillinen manifestaatio kulttuurihistorian oppiainetta leimanneesta hulluudesta ja luovuudesta. Herkkyydestä myös. Ja usein kiireestä ja kaaoksestakin. Monesti harjoitukset jäivät vähiin, ja aina oli epävarmuutta siitä, miten tämäkin esitys nyt menee. Siinä oli sellaista heittäytymistä, tiesi lähtöpisteen, muttei tiennyt, mihin päädytään – hieman niin kuin tutkimuksessa. Aina kuitenkin oli hauskaa, ja aina yleisö oli menossa mukana ja kannustava. Se oli kollektiivista meininkiä, yleisö oli ikään kuin Kasarmin Valon jäsen myös.
Keikat
23.5.1997 kulttuurihistorian kevätjuhla, Arwidssoninkatu
13.3.1998 ainejärjestö Kultin bileet, Arwidssoninkatu
29.5.1998 kulttuurihistorian kevätjuhla, Arwidssoninkatu
19.12.1998 Kari Kallioniemen karonkka, ravintola Koulu
5.11.1999 Riitta Laitisen karonkka, Ravintolalaiva Musta Rudolf, keikka Arwidssoninkatu
23.5.2001 kulttuurihistorian kevätjuhla, Arwidssoninkatu
5.4.2002 Janne Mäkelän karonkka, ravintola Koulu
10.5.2002 kulttuurihistorian 30-vuotisjuhla, Kåren
30.8.2003 Hanna Järvisen karonkka, Upseerikerho
5.9.2003 kulttuurihistorian tiedotustilaisuus, Juslenia
5.12.2003 kulttuurihistorian pikkujoulu, Arwidssoninkatu
14.2.2004 Paavo Oinosen karonkka, Verkatehdas, keikka Arwidssoninkatu
13.8.2005 Kari Immosen syntymäpäivät, Kaarina
9.9.2006 Maarit Leskelä-Kärjen karonkka, Aboa Vetus & Ars Nova
5.3.2011 Silja Laineen karonkka, Aboa Vetus & Ars Nova, keikka Aikala
30.11.2012 kulttuurihistorian 40-vuotisjuhla, Sirkkalan kasarmi
16.10.2021 Maija Mäkikallin karonkka, Forum Marinum.
Levytyksiä
A Tribute to the King. Rehtori Keijo Virtasen Tabula Gratulatoria. Sis. Always on My Mind, Love Me Tender, Suspicious Minds, Love Me Tender (Karaoke Edit), omakustanne-ep 2005.
Esiintyjiä
Janne Mäkelä (kitara, laulu)
Henri Terho (kosketinsoittimet, haitari)
Paavo Oinonen (rummut, lyömäsoittimet)
Jaakko Suominen (basso)
Kimi Kärki (kitara, laulu)
Kimmo Laine (basso)
Maija Mäkikalli (laulu)
Maarit Leskelä-Kärki (laulu)
Riitta Laitinen (laulu)
Silja Laine (laulu)
Vierailevia laulajia: Kari Immonen, Keijo Virtanen, Anne Ollila, Kari Kallioniemi, Hanna Järvinen, Emilia Cronvall, Sirpa Kelosto
Vierailevia soittajia: Bruce Johnson (trumpetti), Sakari Pesola (kitara), Kari Mäkiranta (kosketinsoittimet).