Month: syyskuu 2014

This is Popular!

Tiistaina 9. syyskuuta järjestettiin Turun yliopistolla This is Popular! -seminaari, joka avasi uuden populaarikulttuurin tutkimukseen keskittyvän opintopolun historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksella. Monitieteinen englanninkielinen Popular Culture Studies Master’s Degree Pathway on mediatutkimuksen, kulttuurihistorian ja musiikkitieteen oppiaineiden järjestämä maisterintutkintoon valmistava opintopolku, joka kestää kaksi vuotta ja tarjoaa valmiuksia populaarikulttuurin eri muotojen teoreettiseen ja historialliseen tarkastelemiseen.
Popular Culture Studies_3
This is Popular! -seminaari juhlisti opintopolun käynnistämistä ja toimi samalla sen avauksena. Seminaarin järjestivät partnerioppiaineet yhteistyössä International Institute for Popular Culture (IIPC) -tutkimuskeskuksen kanssa.

Mediatutkimuksen professori Susanna Paasonen avasi seminaarin. Toivottaessaan uudet opiskelijat tervetulleiksi hän toi myös esiin sen, miten populaarikulttuurin tutkimuksella on harvinaisen vankka perinne Turun yliopistossa. Vuosikymmeniä kestänyt oppiaineiden välinen yhteistyö sai entistä vahvemmat puitteet vuonna 2006 kun Turun yliopiston yhteyteen perustettiin kansainvälinen IIPC -tutkimuskeskus. Tieteidenvälisen yhteistyön lisäksi vahvuutena ovat olleet laajat kansainväliset verkostot ulkomaisiin yliopistoihin ja tutkimuskeskuksiin, joista myös tiistain This is Popular! -seminaarin kansainväliset huippupuhujat tulivat.

Kukin oppiaine oli kutsunut avajaisseminaariin kansainvälisen key note -puhujan, joista jokainen tarkasteli populaarikulttuuria eri näkökulmista. Tämän kautta avautui hyvin monitieteinen näkökulma populaarikulttuurin tutkimuksen mahdollisuuksiin ja laajuuteen, joka kattaa erilaisia tutkimuskohteita ja tarkastelutapoja. This is Popular! -seminaari toi nimensä mukaisesti esiin sen, että populaarikulttuuri on joka puolella ympärillämme, ei vain eri mediakulttuurin tuotteina kuten elokuvina tai sarjakuvina vaan osana arkea materiaalisena kulttuurina ja mielikuvina, vaikuttaen siihen, miten hahmotamme ja järjestämme jokapäiväistä elämäämme. Näin ollen on tärkeää asettaa näennäisesti triviaali tai tavallinen kriittisen tarkastelun alle.

Ellen Ripley laulamassa alienilleMusiikkitieteen kutsuma ensimmäinen puhujavieras oli elokuvatutkimuksen professori Claudia Gorbman (University of Washington Tacoma), jonka kirja Unheard Melodies: Narrative Film Music (1987) on uraauurtava elokuvamusiikkia käsittelevä tutkimus. Professori Gorbmanin luento “Movie Songs” käsitteli populaarien laulujen käyttöä ja merkitystä elokuvissa. Hänen mukaansa 1980-luvulta lähtien laulut ovat mullistaneet elokuvien kerrontaa. Ohjaajat kuten Quentin Tarantino, David Lynch, Wong Kar-wai tai Coenin veljekset ovat luoneet niiden kautta oman kädenjälkensä. Näin postmodernin ajan elokuva on tehnyt paluun mykkäelokuvien aikakaudelle, jolloin laulujen lyriikoilla kommentoitiin ja tuettiin visuaalista tarinankerrontaa kun yleisö tunnisti ja osasi ymmärtää niiden merkityksiä.

Gorbmanin luento sai ajattelemaan miten monet asiat, kuten elokuvan äänimaailma, jäävät helposti huomaamatta, vaikka ne kantavat valtavasti omia konventioitaan ja viitteitä muihin kulttuurintuotteisiin. Näiden huomiotta jääneiden viitteiden löytäminen muuttaa tapaa nähdä kokonaisuus. Esimerkiksi Ridley Scottin elokuvassa Alien (1979) Sigourney Weaverin näyttelemä hahmo Ellen Ripley laulaa hengästyneesti ja tuskin tunnistettavasti laulua You Are My Lucky Star (1935) paiskatessaan alienin ulos avaruusaluksesta. Innostava luento päättyi keskusteluun siitä, miten viitteet siirtyvät kulttuurista toiseen ja miten niitä on vaikea ymmärtää eri ajassa ja paikassa. Yleisö kuulee ja näkee samat populaarikulttuurin muodot eri aikoina eri tavalla. Näin ollen on olennaista muistaa että esimerkiksi elokuvien katsominen ja kuunteleminen on aina historiallista.

Marilyn MotzKulttuurihistorian kutsuma Marilyn Motz (Bowling Green State University) jatkoi historiallisuuden ongelmasta kiinnittämällä huomiota siihen miten populaarikulttuuri siirtää ideoita ajasta, paikasta ja diskursiivisesta ympäristöstä toiseen. Joskus hyvinkin kaukaa tulevat populaarit mielikuvat ja kertomukset vaikuttavat siihen, miten ihmiset näkevät itsensä ja ympäröivän maailman. Näin yksityinen on aina sidoksissa johonkin yleiseen, ihmiset ammentavat kulttuuristen merkitysten varannoista oman elämänsä ymmärtämiseen.

Motzin luento kertoi kiinnostavasti siitä, miten henkilökohtainen kokemus jäsentyy populaarien kulttuuristen mielikuvien kautta. Hän on tutkinut Yhdysvaltojen sisällissodan aikana eläneen avioparin Henry ja Harriet Smithin välistä kirjeenvaihtoa sekä päiväkirjamateriaalia 1850-luvulta ja löytänyt niistä viitteitä erilaisiin kulttuurisiin teksteihin Dickensin romaaneista Harper’s Magazine -aikakauslehden artikkeleihin. Luento kertoi kiinnostavasti siitä, miten kulttuuriset ajatusmallit ja rakenteet vaikuttavat siihen, miten ihmiset kuvittelevat ja suunnittelevat omaa elämäänsä.

Motzin tutkimushanke oli hyvä esimerkki siitä, miten populaaria voi tutkia myös yksityisiksi miellettyjen lähteiden kuten päiväkirjojen tai kirjeiden kautta. Samalla 1800-luvun aineistolle perustuva tutkimus oli tärkeä muistutus populaarikulttuurin pitkästä historiasta ennen 1900-lukua, elokuvia, televisiota ja digitaalista mediakulttuuria.

Nykymediakulttuurista Internetin aikakaudella jatkoi seminaarin viimeinen puhuja, mediatutkimuksen kutsuma Sharif Mowlabocus, joka toimii luennoitsijana Sussexin yliopiston mediatutkimuksen ja digitaalisen median laitoksella. Hänen nettipornoa käsittelevällä luennollaan nousi keskeiseksi kysymys vallasta ja sen hierarkioista, joiden analysoiminen on ollut olennaista populaarikulttuurin tutkimukselle. Varsinkin angloamerikkalainen Cultural Studies -suuntaus on korostanut 1970-luvulta lähtien sukupuolen, luokan ja ”rodun” merkitystä niiden rajojen määrittelyyn, jotka säätelevät kulttuurin tuottamista ja kuluttamista. Mowlabocusen mukaan porno aiheena on hyvä esimerkki ilmiöstä, joka on valtavan kulutettu yhteiskunnassa, mutta silti marginaalinen akateemisen kiinnostuksen kohteena. Hänen mukaansa myös pornoon, kuten eri kulttuurisiin teksteihin yleensä, voi olla monta erilaista luentaa, jotka mahdollistavat eri tapoja tuottaa merkityksiä ja identiteettejä.

Seminaarin päätös päätyi populaarikulttuurin tutkimuksen juurille kysyessään miten eri aiheita tai ilmiöitä arvotetaan niin elämässä kuin tutkimuksessakin arvokkaiksi tai vähemmän arvokkaiksi, miten syntyy jako korkeaan ja matalaan, valtavirtaan ja marginaaliin. Se, mikä on hyväksytty tutkimisen arvoiseksi ja mikä ei, on edelleen tärkeä kysymys.

Karaiimeja ja vapauden katuja Užupiksessa

Vilna

Vilnan pastelleja

Olin 4.-8. syyskuuta Turun Historiallisen Yhdistyksen järjestämällä perinteisellä syysmatkalla. Matka suuntautui tällä kertaa Liettuaan. Vilnassa majoituimme perinteikkääseen Astorija-hotelliin vanhassakaupungissa; täältä teimme pitkät retket myös Kaunasin kaupunkiin ja Trakain kylään. Matka oli loistavasti järjestetty, meillä oli fantastinen opas ja kaikki meni aivan nappiin kesäisiä säitä myöten.

Kohokohtia oli paljon, enkä voi niitä tässä kaikkia käydä läpi, mutta erityisen hätkähdyttävää oli Vilnan kauneus, jonka vain kerran aiemmin, vuosia sitten, siellä käyneenä olin miltei unohtanut. Tosin on huomattava, että kaupunki on ehostanut kasvojaan viime vuosina niin paljon, että välillä alkoi jopa pelottaa, että koko neuvostoajan Vilna (se rähjäisempi ja ehkä siten jännittävämpikin) katoaa innokkaassa puleerauksessa. Neuvostotasavallan aikaa ei selvästikään siellä haluta kovasti muistaa – mielestäni ne vuosikymmenet olisi tärkeää kuitenkin jättää myös kaupungissa näkyviin, vaikka kipeää tekisikin.

Trakai

Trakain linna

Trakain linna on jo Neuvostoliiton aikana restauroitu, upea ilmestys seistessään uljaana pienellä saarella keskellä järveä. Trakain kylän erikoisuuksiin kuuluu myös keskiajalla linnaa suojelemaan (tarinan mukaan) Krimiltä tuotetut karaiimit. Karaiimit ovat turkkilaisheimo tai pikemminkin ryhmä perheitä, jotka ovat ällistyttävää kyllä säilyttäneet, nippa nappa tosin, kielensä ja kulttuurinsa ja ehkä säilyttävät jatkossakin, sillä turismi suosii sitä.

Mekin söimme lounasta karaiimien pitämässä ravintolassa – perinneruoka on kibin, suuri pasteijankaltainen piirakka. Tuntuu hurjalta, että heidän kielensä puhujia on tämän hetkisen parhaan tietoni mukaan alle kuusikymmentä, mutta karaiimeja sentään on tätä enemmän. Toivotaan, että kieli säilyy. Uskonto säilyttää myös kieltä; karaiimien uskonto on juutalaisuuden haara, joka ei tunnusta Vanhan testamentin lisäksi muita tekstejä.

TasavaltaMatkan toinen jännittävä pienyhteisö oli Vilnan kaupungissa Užupiksen tasavalta, taiteilijayhteisö, joka on Vilnia-joten mutkaan jäävässä pienessä kaupunginosassa kaikkinaisen vapauden ja luovuuden symboli. Taidetta on joka puolella ja matkailijan tuleekin muistaa katsoa täällä paitsi eteensä, myös ylös ja alas. Užupis on julistautunut itsenäiseksi ja sillä onkin ehkä maailman paras perustuslaki. Se on käännetty suomeksikin vuonna 2011, ja löytyy perustuslakiseinältä muiden käännösten ja alkuperäisen kanssa. Parhaita kohtia 38-kohtaisessa perustuslaissa minun mielestäni (tänään) ovat:

perustuslaki

Perustuslakiseinä

3. Jokaisella on oikeus kuolla, mutta se ei ole velvollisuus. perustuslakisuomi
5. Jokaisella on oikeus olla ainutlaatuinen.
9. Jokaisella on oikeus laiskotella tai olla vain tekemättä yhtään mitään.
10. Jokaisella on oikeus rakastaa ja hoitaa kissaa.
12. Koiralla on oikeus olla koira.
13. Kissan ei tarvitse rakastaa omistajaansa, mutta hädän tullen sen pitää auttaa tätä.
14. Jokaisella on oikeus olla tietämätön velvollisuuksistaan.
18. Jokaisella on oikeus olla hiljaa.
24. Jokaisella on oikeus olla ymmärtämättä mitään.
34. Jokaisella on oikeus olla väärinymmärretty.
38. Jokaisella on oikeus olla pelkäämättä.

taide2

Taidetta ilmassa ja kaikkialla

taide4 taide3 taide1

”Tutkiminen on hänen tapansa elää”

Marjo2.piennNäin totesi omassa puheenvuorossaan Marjo Kaartisen syntymäpäiväseminaarissa Keijo Virtanen, kulttuurihistorian professori emeritus ja Turun yliopiston entinen rehtori. Virtanen oli yksi kahdestatoista Marjon seminaarissa puhuneesta pitkäaikaisesta opettajasta, kollegasta, ystävästä ja oppilaasta. Juhlaesitelmät keskittyivät uuden ajan alkuun, ajanjaksoon, joka oli Marjon ensimmäisten tieteellisten opinnäytteiden ja tutkimusten kohde kulttuurihistorian oppiaineessa Turun yliopistossa.

Marjon pyöreä merkkipäivä oli heinäkuussa, mutta kuten Hannu Salmi seminaarin avauspuheenvuorossaan totesi: ”heinäkuussa yliopisto nukkuu”. Juhlallisuudet, joilla haluttiin kiittää kulttuurihistorian oppiaineessa lukuisissa eri tehtävissä aktiivisesti vaikuttanutta työtoveria ja opettajaa, järjestettiin lukukauden alettua torstaina 28.8.2014. Marjon tiestä kulttuurihistorioitsijaksi paljastui eri puheenvuoroissa muun muassa se, että englannin kieltä opiskelemaan tulleen ja arkeologiksi halunneen Marjon houkuttivat kulttuurihistoriaan Hannu Laaksosen luennot ja syksyiset hätäkaivaukset Mätäjärven alueella – kuraisessa kuopassa seisominen ei lopulta ollutkaan sitä, mistä Marjo oli haaveillut.

Sanna-Kaisa Tanskanen kuvailee Marjon uraa arkeologina

Sanna-Kaisa Tanskanen kuvailee Marjon uraa arkeologina

 

Deborah Simonton ja Reima Välimäki kahvikeskustelussa

Deborah Simonton ja Reima Välimäki kahvikeskustelussa

Avajaispuheenvuorossaan Hannu Salmi kuvasi seminaaria lahjapaketiksi, jota jokainen esiintyjä avasi. Lahjasta muodostuikin kiinnostavia puheenvuoroja otsikon ”Sukupuoli, tila ja kirjoittaminen uuden ajan alussa” alla. Useiden puhujien esityksissä yhdistyi vähintään kaksi otsikon teemoista. Esimerkiksi Sanna-Kaisa Tanskanen syventyi esitelmässään sukupuoleen, naisten mahdollisuuksiin kirjoittaa ja vastaanottaa kirjeitä uuden ajan alun Englannissa, ja Deborah Simonton pohti sukupuolen ja tilan suhdetta 1700-luvun kaupungissa. Raija Vainio puolestaan opasti yleisöä Erasmus Rotterdamilaisen avulla kirjoittamaan oikeanlaisia ja humanistiseen tyylin mukaisia kirjeitä.

Tilan ja ajan suhdetta pohtivat esityksissään niin Janne Tunturi kuin Jukka Sarjala, joista jälkimmäinen jätti yleisön arvuuttelemaan, mikä esitelmän erityinen linkki Marjoon oli: ”Marjo itse tietää sen kyllä”, Jukka totesi. Kaupunkitilaa, yksityisen ja julkisen välistä dikotomiaa pohti puolestaan Riitta Laitinen Marjon vuonna 2002 julkaiseman artikkelin innoittamana. Samoin Matti Peikola palasi omassa esityksessään Marjon väitöskirjassa esitettyyn ajatukseen jatkuvuudesta muutoksen sijaan reformaatioajan Englantia määrittävänä tekijänä puhuessaan niistä keinoista, joita reformaatioajan kirjapainajat käyttivät.

Riitta Laitinen

Riitta Laitinen

Marjon roolia opettajana valottivat Tom Linkinen, Eva Johanna Holmberg ja Liisa Lagerstam omissa puheenvuoroissaan. Tom palautti Marjolle aikanaan saamansa alkuperäislähdevinkin ja Eva Johanna muisteli matkoja, joille Marjo oli hänet johdattanut. Liisa puolestaan kertoi, kuinka Marjo oli häntä ohjannut väitöskirjan kirjoittamisessa ja varoittanut kadottamasta ihmistä. Punakynä oli kirjoittanut marginaaliin: ”Liisa, missä ovat ihmiset, missä on elämä?”

Tom Linkinen

Tom Linkinen

Esitelmöitsijät toivat poikkeuksetta esille Marjon tutkijanroolin uteliaana, avomielisenä edelläkävijänä, inspiraation lähteenä, luotettavana ohjaajana ja lukemattomien aiheiden asiantuntijana. Seminaarin viimeisenä puhujana oli itseoikeutetusti Marjon pitkäaikainen ystävä ja kollega Anu Korhonen, joka palasi heidän yhteisen teoksensa Historian kirjoittamisesta teemoihin päivälleen yhdeksän vuotta kirjan julkaisun jälkeen. Teos oli omistettu Keijo Virtaselle tämän 60-vuotispäivänä ja Marjon ehdotuksesta yleisö lauloi yhdessä torstain todelliselle syntymäpäiväsankarille Keijolle Happy Birthday to You.

Ystävykset ja kollegat Sanna-Kaisa Tanskanen, Marjo Kaartinen, Anu Korhonen ja Riitta Laitinen

Ystävykset ja kollegat Sanna-Kaisa Tanskanen, Marjo Kaartinen, Anu Korhonen ja Riitta Laitinen

Kirjoittajat Meri Heinonen ja Marika Räsänen
Kuvat Teemu Immonen ja Marika Räsänen