Kuukausi: toukokuu 2018

Näkökulmia tulevaisuuden museoiden teemoihin

Kirjoittaja: Paula Pättikangas

Tekstissä pohditaan kysymyksiä ja tuntemuksia, joita Kulttuurihistorian kirjoittaminen -kurssi nosti kuluneen kevään aikana esiin. Kirjoittaja toimi Tulevaisuuden museo -teemaryhmän vetäjänä.

Nykymuseot ovat enemmän kuin vain esineitä, ne pyrkivät uudistumaan; vuorovaikutteisuuteen ja yhteisöllisyyteen. Museot pyrkivät viihdyttämään. Museon tehtävä taiteen ja kulttuurin edistäjänä sekä sen merkitys linkkinä menneisyyteen edellyttää kuitenkin usein tapauskohtaisesti harkittuja menettelytapoja. Voidaanko esimerkiksi populaarikulttuuria ja kansalaissotaa tarkastella samasta näkökulmasta? Entä kuinka taustoiltaan erilaisille ihmisille voidaan tarjota yhdenvertainen vierailukokemus museoissa? Nykykulttuurin vaatiman viihdyttävyyden yhdistäminen museon perinteiseen tehtävään kulttuuriperinnön vaalijana on suuri haaste. Kuinka tämän voisi toteuttaa Tulevaisuuden museossa?

Kulttuurihistorian kirjoittaminen -kurssin tavoitteena oli tutustuttaa kulttuurihistorian ensimmäisen vuoden opiskelijat tietokirjoittamiseen sekä erilaisten tekstityyppien piirteisiin. Ryhmissä työskentely vahvisti työelämässä tarvittavia käytännön taitoja, varsinkin kun jokaiselle ryhmälle jaettu teema liitettiin todellisiin projekteihin. Tulevaisuuden museo -ryhmä pohti asioita, joita Turkuun rakennettavan Historian museon tulisi ottaa huomioon jo hankkeen suunnitteluvaiheessa. Museohankkeen esiselvityksestä ryhmä poimi viisi teemaa, joiden ympärille ryhmän työskentely ja tekstit pyrittiin muodostamaan. Nämä teemat; kokemuksellinen, vuorovaikutteinen, moniääninen, yhteisöllinen ja uudistuva; painottuivat lopullisissa töissä eri tavoin ja ohjasivat ryhmän sisäistä keskustelua läpi kurssin.

Museoilla on nykypäivänä paine näkyä ja menestyä. Ne eivät enää kilpaile vain toisiaan vastaan, vaan kilpailijoita ovat kaikki tahot, jotka tavoittelevat näkyvyyttä sekä kuluttajien aikaa ja huomiota. Museot ovatkin alkaneet vähitellen muuttua laaja-alaisiksi viihdekeskuksiksi, joko huomaamattaan tai uudistumisen pakosta. Onko tämä muutos kuitenkaan tarkoituksenmukaista, kun otetaan huomioon museoiden tehtävä menneisyyden vaalijana? Ryhmän teemat sivusivat aihetta molemmista näkökulmista, minkä seurauksena keskustelu museoiden tulevaisuuden näkymistä pysyi mielenkiintoisena.

Kuinka teemat sitten näkyivät ryhmän omassa työskentelyssä? Kurssin tuomat uudet haasteet opettivat jo itsessään jokaiselle hyvin paljon uudenlaisia taitoja, joiden lisäksi yhteisen aiheen ympärillä työskentely edisti avoimen keskustelun kehittymistä. Palautteen anto ja vastaanottaminen muuttuivat kurssin aikana väkinäisistä kommenteista moniääniseksi ja yhteisölliseksi keskusteluksi.

Myös haasteet kuuluivat jokaisen ryhmäläisen kirjoitusprosessiin. Mielenkiintoisen aiheen rajaaminen ja suunnan löytäminen omalle kirjoitukselle olivat merkittävimpiä yksittäisiä haasteita. Kurssi mahdollisti uusien asioiden kokeilun, mistä seurasi usein ajautuminen oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Tämä saattoi aiheuttaa epävarmuutta ja toivottomuutta suuren urakan edessä, mihin sitten haettiin maanantaiaamuisin vertaistukea ryhmältä.

Teknisten taitojen ja prosessityöskentelyn lisäksi kurssin suurin anti oli kuitenkin ehdottomasti rohkeuden kasvaminen. Kommentoinnin kynnys laski ja palautteen vastaanottaminen helpottui. Vapautuneempi suhtautuminen oman työn keskeneräisyyteen ja kyky muokata sitä muiden neuvojen avulla tulevat varmasti olemaan hyödyllisiä työelämässä vaadittavia taitoja. Kurssi siis onnistui siinä, mitä tavoitteli.

Ennen modernia: rakkautta uuden ajan alussa

Ennen modernia-lukupiirin käsittelyyn pääsi Hanna Kietäväinen-Sirenin väitöskirjan Erityinen ystävyys: miehen ja naisen välinen rakkaus uuden ajan alun Suomessa (1650–1700) luku nimeltään Rakkauden herättäjät ja lopettajat. Aiheena olivat siten  ne syyt, joilla aikakauden ihmiset selittävät romanttisten heterosuhteiden syntyä ja loppua. Kietäväinen-Siren käy kohta kohdalta läpi erilaisia aikalaisten tunne-elämään vaikuttaneita tekijöitä, kuten iän vaikutusta parinvalintaan, millainen oli ulkonäön merkitys, tai vaikkapa parisuhdeväkivallan vaikutusta romanttisiin tunteisiin ja parisuhteen tulevaisuuteen. Erityisen tärkeäksi hänen käsittelyssään nousi kunnia-käsitteen merkitys parinmuodostukselle sekä avioliiton taloudelliset ja emotionaaliset ulottuvuudet. Kietäväinen-Sirenin mukaan varhaismodernia avioliittoa on perinteisesti käsitelty lähinnä taloudellis- poliittisena järjestelynä, jonka on nähty poissulkevan romanttisten tunteiden mahdollisuuden. Tämän kyseenalaistaminen on Kietäväinen-Sirenin keskeinen teesi. Hänen mukaansa varhaismoderneissa avioliitoissa romanttiset tunteet olivat tärkeitä, mutta eri tavalla kuin moderneissa liitoissa. Tärkeää oli, että mahdollisuus noiden tunteiden syntymiseen tulevaisuudessa oli olemassa, eikä se, että niitä olisi ollut jo avioon mentäessä.

Jean-Honoré_Fragonard_-_The_Stolen_Kiss

Jean-Honoré Fragonard: Varastettu suudelma 1786. Wikimedia Commons.

Lukupiirimme kiinnitti huomiota useisiin mielenkiintoisiin kohtiin, joskin itse teksti ei usein vastannut esille nouseviin kysymyksiin. Huomiota herätti esimerkiksi aikalaisten mahdollisuus elää avopareina tai olla pitkäänkin ystäviä ennen avioitumista. Millaista oli tuo ystävyys tai avoparin elämä? Kuinka yhteisö suhtautui naimattomien yhteiselämään maailmassa, jossa salavuoteus oli rikos ja avioliitto elämän perusmalli? Entä missä ystävykset tapasivat toisiaan? Oliko olemassa julkisia tiloja, joissa tavata ihmisiä? Kenties juhlapyhinä tai vaikkapa kirkossakäynnin yhteydessä? Tällaisiin kysymyksiin Kietäväinen-Sirenin luku ottaa huomattavan vähän kantaa, ja käsittely jää monien aiheiden suhteen varsin pikaiseksi.

Myös kauneuden merkitys varhaisen uuden ajan ihmisille kiehtoi lukupiirimme jäseniä. Mielenkiintoisiksi koettiin paitsi tuon ajan nykyajasta poikkeavat, ja kenties käytännöllisemmät kauneuskäsitykset, mutta myös pohdinnat kauniiden asioiden koetusta moraalisesta paremmuudesta.  Kietäväinen-Siren kertoo, että uuden ajan alun kulttuurissa kauneus yhdistettiin hyvyyteen ja rumuus taas pahuuteen tai viallisuuteen. Tekstissä kerrotaan esimerkkejä tilanteista, joissa suku tai yhteisö puoltaa potentiaalista avioliittoa puolisoiden ulkonäköön liittyvien syiden vuoksitai kummastelee liittoa, jos toistaosapuolta pidetään rumana. Tekstistä nousee myös esille ajatuksia, että kauniiden henkilöiden naiminen tuo mukanaan mustasukkaisuutta ja ohjaa mahdollisesti ylenkatsomaan käytännöllisempiä seikkoja potentiaalisen puolison kyvyssä työskennellä ja tuottaa elantoa. Teksti siteeraa sananlaskua ”Kaunis katsoo karvansa, ruma työn tekee” ja ”Ei muotoa panna murkinaksi, eikä kaunista karvaa kattilaan”. Tällaisista sananlaskuista nousee esille ajatus, ettei kauneuden ja hyvyyden suhde tuona aikana ollutkaan niin yksiselitteinen. Lukupiirimme näkemys kuitenkin on, ettei kauneuden ja hyvyyden samaistaminen ole nykyäänkään mitenkään kadonnut ajatus. Populaarikulttuurimme tuotteissa, kuten elokuvissa, lastenohjelmissa ja aivan erityisesti Disney-elokuvissa on havaittavissa toistuva teema, jossa sankarit ovat visuaalisesti viehättäviä ja heidän vastustajansa luotaantyöntävämmän näköisiä. Katsojalle kerrotaan jo ulkonäön avulla, kuka on tarinassa hyvä ja kuka paha. Keino vaikuttaa yhä nykyään toimivalta.

Eniten lukupiiriläistemme huomiota kiinnitti tekstin rakenne. Tekstin tapa käsitellä asioita on varsin luettelomainen. Lopputulos on hyvin selkeä, helppolukuinen ja asia tulee selväksi, mutta käsittelytapa on monissa kohdin pintapuolista ja kuivahkoa. Teksti etenee määrätietoisesti pysähtymättä juurikaan kontekstualisoimaan käsittelemiään asioita ja esimerkit ovat anonyymeja anekdootteja lähdeviitteen kera. Kysymyksiä herätti tekstin tapa käyttää alaviitteitä muun tutkimuksenleipätekstiin nostamisen sijaan.Tyyli koettiin erikoiseksi, mutta lukupiirissämme uskottiin sen osin selittyvän koulukuntaerolla. Lukupiiriläisemme ovat tottuneempia lukemaan tekstejä, jotka on kirjoitettu kulttuurihistoriallisella otteella. Jyväskylän yliopistossa kirjoitettu väitöskirja asettuu erilaiseen akateemisen kirjoittamisen perinteeseen ja on siksi tyyliltään osittain erilainen.

Kietäväinen-Sirenin teksti käsitteli hyvin mielenkiintoisia aiheita ja nosti esille kiehtovia ajatuksia. Esimodernin ajan suomalainen tunnehistoria on kulttuurihistorialle ja erityisesti lukupiirillemme varsin keskeinen teema. Tekstin tyyli ja tapa käsitellä asioita koettiin vieraaksi ja herätti kritiikkiäkin. Uskomme Kietäväinen-Sirenin onnistuneen väitöskirjansa perimmäisessä tavoitteessa osoittaa teoria esimodernin ajan tunnekylmistä parisuhteista Suomen osalta virheelliseksi. Esimodernin ajan parisuhteet ovat siis nykytietämyksen valossa moniulotteisia.Sekä käytännölliset että emotionaaliset tekijät vaikuttivat ihmisten elämään ja parinmuodostukseen.

Ennen modernia-lukupiiriläiset

Kustos kertoo: Valkoisen Suomen Munck

Filosofian maisteri Elina Virtasen kulttuurihistorian alan väitöstilaisuus pidettiin lauantaina 5.5.2018 Turun yliopiston Educariumin salissa 2 klo 12.15 alkaen. Väitöstilaisuudessa oli 75 kuulijaa. Tilaisuus päättyi klo 14.30.

IMG_20180505_123529_resized_20180505_124040179

Virtasen tutkimus tarkastelee vapaaherratar Ruth Munckin (1866-1976), jääkäreiden schwesterin, lotan ja tuomitun maanpetturin, omia muistoja ja hänen tulkintojaan elämästään, ei sitä, mitä hänen elämässään tosiasiassa tapahtui tai sitä, mitä hän lopulta oli. Virtasen maltillinen ja hienovarainen tulkinta jättää tilaa myös jatkotulkinnoille. Tutkimus pohjautuu hyvin monipuoliseen ja suureen lähdemateriaaliin, vaikka kaikkea mahdollista tutkija ei käyttöönsä olekaan saanut.

Vastaväittäjänä toimi Oulun yliopiston Suomen ja Pohjois-Euroopan historian professori Tiina Kinnunen, joka tunnetaan muun muassa syvällisestä Lotta Svärdin, uuden sotahistorian ja naishistorian tuntemuksestaan. Kuulijoilla olikin reilu kaksi tuntia nautittavanaan perinpohjaista asiantuntijakeskustelua, sillä professori Kinnusen innostunut ja perehtynyt haastaminen sai hienosti vastakaikua tutkimustaan ansiokkaasti puolustaneelta väittelijältä.

IMG_20180505_121750_resized_20180505_124039240

Elina Virtanen pitää lektiota. Kuvat: Hannu Salmi.

Tilaisuuden seuraaminen oli helppoa, sillä Kinnunen eteni tutkimuksen läpi selkeässä järjestyksessä ja kokonaan; keskustelussa käytiin läpi poikkeuksellisenkin paljon tutkimuksen sisältöjä eikä vain siinä tehtyjä tutkimuksellisia ratkaisuja, mikä oli mukavaa, vaikka toki johdantokin sai sopivan osansa keskustelusta.

Kinnunen lähti liikkeelle haastavalla lämmittelykysymyksellä ja kysyi Virtaselta, mitkä kolme kysymystä tämä esittäisi Munckille, jos pääsisi tätä tapaamaan. Hetken mietittyään Virtanen vastasi ensin tiedustelevansa Munckilta, mitä tämä ajattelee väitöskirjasta. Tämän jälkeen hän kysyisi työstä jääkärien henkisen hyvinvoinnin parissa ja lopuksi vielä, miten Munck koki jatkosodan jälkeen seuranneen yhteiskunnallisen muutoksen. Kahta jälkimmäistä teemaa Virtanen tutkimuksessaan pohtii lähteidensä varassa. Keskusteluissa mietittiin myös muistin ja muistamisen monimutkaisuutta, Saksa-uskollisuuden tematiikkaa, lottana olon ja esimerkiksi talvisodan vähempää merkitystä suhteessa jääkäreihin.

Monilla tavoin Munckille hänen elämänsä kohokohta oli olla jääkärien mukana rintamalla heidän sairaanhoitajanaan. Virtanen avaa tutkimuksensa Munckin muistelolla vuodelta 1958: “Kun nyt ajattelen elämääni taaksepäin, niin ihanimpia aikoja siinä on juuri tuo aika, ensin jääkärien mukana rintamalla ja sitten vapaussodassa kotimaassa. Se oli maalle raskasta aikaa, ja vaati suuret uhrit, mutta samalla se oli suurenmoista, sytyttävää aikaa.” (s. 9). Tämä elämänvaihe määritti koko hänen loppuelämäänsä ja todennäköisesti myös hänen tulevia ratkaisujaan.

Aikamatkalla vuoteen 1968

Teksti: Katja Hippeläinen

Vuosi 1968 oli vauhdikas iloineen ja suruineen. Vuoteen sisältyi avaruusmatkailua, opiskelijamellakoita, legendaarinen Hair-musikaali sekä Big Mac hampurilainen. Kulttuurihistorian kirjoittaminen -kurssilla ryhmämme teki yhteistyössä Toivon ja raivon vuosi 1968– seminaarin kanssa aikamatkan viidenkymmenen vuoden taakse. Julkaisimme teemasta artikkeleita, blogikirjoituksia, haastatteluja ja pidimme Instagram-tiliä. Selvitimme, oliko vuosi 1968 todella niin hullu kuin sanotaan.

Henkilökuvia

Vuonna 1968 pinnalla oli monia mielenkiintoisia, radikaalejakin hahmoja ja ryhmämme tutustui heistä kolmeen. Kaikki henkilökuvat julkaistiin Toivon ja raivon vuosi 1968 blogissa. Mary Daly oli aikansa tunnetuimpia feministifilosofeja, joka aloitti sukupuolten tasa-arvoa ajavana aktivistina, mutta myöhemmin kääntyi ajamaan vain valkoisten naisten asiaa. Hän julkaisi vuonna 1968 yhden tunnetuimmistaan teoksistaan: The Church and the Second Sex, samaan aikaan, kun kristinuskon käsityksiä sukupuolista ja seksuaalisuuksista alettiin yleisesti kyseenalaistaa.

Daniel Cohn-Bendit ja Rudi Dutschke olivat molemmat oman aikansa tunnetuimpia opiskelijaradikaaleja. Cohn-Bendit toimi Ranskassa ja Dutschke Länsi-Saksassa. Kumpikin masinoi laajoja opiskelijamellakoita. Cohn-Benditin toimia seurasivat väkivaltaisuudet, yleislakko ja lopulta Ranska kävi sisällissodan partaalla. Myöhemmin Cohn-Bendit käänsi kelkkansa ja on tätä nykyä vihreän puolueen edustaja ja europarlamentaarikko. Dutschke sen sijaan joutui itse lopulta mielenosoitusten kohteeksi ja hän menehtyikin murhayrityksestä seuranneisiin komplikaatioihin.

Musiikin, teatterin ja vaikuttavien kuvien vuosi

Hair-musikaali edusti uutta ja omanlaistaan tapaa kapinoida ja osoittaa mieltä musiikin, tanssin ja teatterin kautta. Musikaali keskittyy pasifismiin, rotuongelmiin, huumeisiin ja vapaaseen rakkauteen. Hair esitettiin Broadwaylla 29. huhtikuuta 1968 ja oli ensimmäinen Broadway-musikaali, jossa tummaihoiset ja valkoiset esiintyivät lavalla yhdessä. Musikaali kuohutti aikanaan niin hyvässä kuin pahassa. Suomeen, Tampereen Popteatteriin, Hair rantautui heti seuraavana vuonna.

Vuonna 1968 myös musiikki oli murrosvaiheessa ja dosentti Kari Kallioniemen mietteitä aikansa populaarimusiikista voi kuunnella 1968: toivekappaleiden hippimittari –tapahtumassa nauhoitetusta Podcastista. Myös kuvat kertovat omaa tarinaansa ja vuodelle 1968 omistetun Instagram-tilin kautta pääsee kurkistamaan aikansa ikonisimpiin kuviin ja tapahtumiin.

Avaruusmatkailua

Kulttuurihistorian Kulttuurihistoria nyt! –blogissa julkaistiin kirjoitus Apollo 8 -avaruuslennosta. Lentoon oli ladattu paljon odotuksia ja sitä seurattiin suorana TV-lähetyksenä myös Suomessa. NASA uskoi virheellisesti Neuvostoliiton kiirehtivän kuuhun ja Yhdysvallat koki tarpeelliseksi vauhdittaa myös omia pyrkimyksiään. Apollo 8:n joulukuun loppuun ajoittunutta lentoa pidettiin yhtenä vuoden 1968 positiivisimmista tapahtumista. Näin vuosi 1968 saatiin päätökseen toivorikkaissa tunnelmissa.

Hullu vuosi?

Vuoden 1968 voisi sanoa olleen hullu monellakin tavalla eikä pelkästään negatiivisessa valossa. Sodista, opiskelijamellakoista ja yleisestä levottomuudesta huolimatta vuoteen liittyi myös paljon positiivista. Apollo 8 koettiin ei vain Yhdysvaltojen vaan ennemminkin kaikkien onnistumiseksi, ja Hair-musikaali levitti positiivista tunnelmaa energisyydellään ja iskevällä musiikilla.

Vaikka alkuun teeman rajaaminen yhteen vuoteen tuntui haasteelliselta ja liian rajatulta, huomasimme kuitenkin pian, että vaihtoehtoja on lähes rajattomasti. Ryhmämme koostui monipuolisesti eri alojen opiskelijoista, joten aiheetkin löytyivät laidasta laitaan. Lopulta vuosi 1968 osoittautui mielenkiintoiseksi, monipuoliseksi ja hulluksikin, niin hyvässä kuin pahassa.