Haastattelija: Aino Jämsä
Henkilökuntaan kuuluvat yliopistonlehtori Paavo Oinonen ja yliopisto-opettaja Sakari Ollitervo jäävät eläkkeelle. Haastattelussa he kertovat kokemuksistaan historian opiskelijoina ja opettajina, jakavat mieleenpainuvia muistoja työuraltaan ja kertovat omasta suhteestaan kulttuurihistoriaan.
Pänttäämistä ja innostusta historianopinnoissa
Kun Paavo ja Sakari opiskelivat Turun yliopistossa 1980-luvulla, opiskeluarki muodostui kirjatentteihin lukemisesta, luennoista ja seminaareista. Sakari nostaa esiin myös opiskelijoiden organisoimat lukupiirit. Aikaa vietettiin kurssikirjaston kahvilassa, Kirjakahvilassa ja Jusleniassa.
Opiskelu oli pänttäämistä. ”Oli isohkoja tenttejä, ja luentokurssien lopuksi oli sitten myös tentit. Se merkitsi sitä, että oli kausia, jolloin luettiin intensiivisesti, koska luennoilla käyminenhän oli vain muistiinpanojen tekoa”, Paavo kertoo. Molemmat pitivät opiskelusta. ”Sitä tehtiin vakavissaan, joskus jopa innostuneesti”, Sakari kuvailee.
Opiskelu oli varsin itsenäistä ja omatoimista. Opettajat ohjasivat opiskelijoita opinnoissa vähemmän kuin nykyään. Paavon mukaan opiskelijoiden välinen yhteys oli suunnattoman tärkeää, ja muilta opiskelijoilta sai tietoa opintojen suunnittelusta ja suorittamisesta.
Opettajuus muutoksessa
Sakarin ja Paavon työuran aikana opetusmuodoissa on tapahtunut muutosta, vaikka toki esimerkiksi perinteiset seminaarit ovat varsin samanlaisia kuin ennenkin. Vielä 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa yksi opettaja oli usein vastuussa koko kurssista, kun taas viimeisen kymmenen vuoden aikana useiden opettajien kurssit ovat yleistyneet. Sakarin mukaan opetuksesta neuvotellaan enemmän ja kursseja suunnitellaan pidemmällä aikajänteellä kuin ennen. Paavo arvioi, että aiemmin Turun yliopiston avoimessa yliopistossa ja täydennyskoulutuskeskuksessa käytetyt monimuoto-opetuksen tavat, kuten etäopetus, oppimistehtävät ja oppimisalustat, ovat tulleet vahvemmin osaksi muuta yliopisto-opetusta. Molemmat ajattelevat, että digitaalisuus ja uusi tekniikka ovat jättäneet jälkensä opettamiseen. Tämän muutoksen keskellä elämme tälläkin hetkellä.
”Kaiken kaikkiaan opetustyöhön on tullut paljon enemmän kursseille yhteistä muotoa”, Sakari summaa. Tämä yhdenmukaistaminen on vaikuttanut kokemukseen opettamisesta. Sakarin mukaan opettaminen oli ennen vapaampaa mutta samalla enemmän asioiden yksin kantamista.
Opettajan on tarvinnut lisäksi reagoida oppialan muutoksiin. Kulttuurihistoria on moninaistunut ja laajentunut erityisesti 1990-luvulta lähtien. ”Voi olla näin, että syntyi paine, miten huomioida tämä monella tavalla artikuloitu oppiala ja välittää se opetuksen kautta eteenpäin”, Sakari kertoo. Paavo korostaa avoimen yliopiston isoa roolia kulttuurihistorian laajentumisessa. Kulttuurihistorian perus- ja aineopintoja opetettiin ympäri maata ja ulkomaillakin. Professorit Keijo Virtanen ja Kari Immonen pitivät sitä tärkeänä osana kulttuurihistoriaa, sillä toiminnan laajeneminen avoimen yliopisto-opetukseen oli mahdollista.
Kaikista muutoksista huolimatta Paavo kokee, että opetuksen vapaus, mahdollisuus kehitellä omia kiinnostuksen kohteita, on säilynyt osana opettamista.
Muistoja työuran varrelta: vastuuta ja yhteisöllisyyttä
Valintakokeiden järjestämiseen liittyy vahvoja muistoja. Sakari kertoo olleensa ensimmäistä kertaa valintakoevastaavana 1990-luvun lopussa: ”Muistan hyvin elävästi, kun se [valintakoe] yleensä oli lähellä juhannusta. Juhannuksen viettoon matkustaessa oli mukana salkussa kaikki valintakoevastaukset. Mennen tullen luin niitä. Äitini ihmetteli, että onko sinun niitä pakko lukea juhannusaattonakin.”
Paavo puolestaan muistelee kevättä 2020, jolloin yliopisto ja koko maa olivat joutuneet poikkeustilaan koronapandemian vuoksi. Hän oli tuolloin vastuussa valintakokeen järjestämisestä. Valmista mallia kokeelle ei ollut, mutta se luotiin nopeasti. Valintakoe järjestettiin historia-aineiden opettajien ja tutkijoiden, yliopiston digipalveluiden sekä humanistisen tiedekunnan hallintopalveluiden yhteisvoimin, talkootyönä. ”Se oli kyllä rasittava ja työläs kokemus, mutta sitten lopputulema oli erittäin uskoa herättävä siinä, että vaikeassa tilanteessa saadaan nopeasti paljon aikaan”, Paavo kuvailee.
Paavo jatkaa yhteisöllisyyden tärkeydestä: ”Täällä oppiaineessa mukavat muistot liittyvät yhdessä tekemiseen ja osin myös vapaa-aikaan.” Molemmilla on arvokkaita muistoja kollegoista, jaetuista keskusteluista ja yhteisestä ajanvietosta kuten kevätjuhlista. Muistoja on myös kohtaamisista opiskelijoiden kanssa. Sakari muistelee lämmöllä mieleen jääneitä seminaariryhmiä, joiden ohjaaminen ja joihin kuuluminen on ollut hieno kokemus.
Kulttuurihistoria – lupaus itsensä toteuttamisesta ja ystävyydestä
Sakarin mukaan kulttuurihistoria tuntui ”lupaukselta jostain tuntemattomasta ja uudesta”, kun hän tuli Turkuun opiskelemaan. ”Onhan se merkinnyt alusta lähtien mahdollisuutta yhdistellä omia mielenkiinnon kohteita,” hän kertoo. Sakari saattoi yhdistää kiinnostuksensa sekä kulttuuriin että perinteisempään ajattelun historiaan. Historianteorian lisäksi tärkeä aihe on ollut historian käyttö, joka on näkynyt niin professori Kari Immosen puheessa historian läsnäolosta kuin kansainvälisissä keskusteluissa kulttuurisesta muistamisesta. Kulttuurihistoriografiaa olisi pitänyt harjoittaa enemmän. Kulttuurihistoria on tarjonnut vaihtelevia mahdollisuuksia omille kiinnostuksen kohteille.
Paavo kuvaa horisontin avautuneen, kun hän haki opiskelemaan silloiseen Turun yliopiston taiteentutkimuksen ja kulttuurihistorian koulutusohjelmaan. Hän kertoo naurahtaen, että entinen kansakoulunopettaja oli vaikuttanut epäilevän alavalintaa ja nimittänyt opintosuunnitelmaa ”läpeensä humanistiseksi”. Paavo oli kuitenkin pitänyt tärkeänä valitsemaansa suuntaa. Kulttuurihistoriassa hän pystyi syventymään mielenkiinnon kohteisiinsa eli populaarikulttuuriin ja mediaan. ”Täällä oli avoin asenne kaikkea tällaista kohtaan jo hyvin varhain”, Paavo sanoo.
Kulttuurihistoria on merkinnyt Paavolle ja Sakarille yhteyttä tärkeisiin kollegoihin ja ystäviin, kumppanuutta. ”Paljon on syntynyt ystävyyssuhteita ja se on merkinnyt todella paljon”, Paavo painottaa.
Eläkepäivien suunnitelmia
Paavo suunnittelee eläkepäiville kirjoittamista ja tutkimuksen tekemistä. Lisäksi aikaa vapautuu harrastuksille kuten metsätöille ja kitaran soiton harjoittelemiselle. Myös Sakari haluaa tehdä tutkimusta ja lukea kirjallisuutta. Lukulistalla on Martin Heideggerin kirjoituksia ja vanhempaa saksalaista aatehistoriallista kirjallisuutta, jonka lukeminen ja ymmärtäminen vaatii aikaa.
Teksti on julkaistu alun perin vuosikertomuksessa Kulttuurihistoria Nyt 2025.
