Rekisterikilpien iskulauseet vaihtelevat osavaltioittain
“Australialaiset eivät ole kärsineet yhtään kriisiä, he eivät tiedä mikä kriisi on!”, tokaisi amerikkalainen historioitsija ja emeritusprofessori Will Johnston minulle aamiaispöydässä 4. heinäkuuta North Fitzroyssa, Melbournessa sijaitsevassa kodissaan. Meidän aamiaiskeskustelumme ja paikallisten aamulehtien keskeiset artikkelit olivat kietoutuneet Kreikan kriisin ja Euroopan politiikan ympärille. Lehtien toinen pääaihe oli australialaisessa jalkapallossa tapahtuneesta tragediasta, legendaarisesta valmentajasta, jonka oli edellisyönä surmannut oma poika.
Sidney Nolanin australialaisen surrealistin näkemys 1940-luvun rantaelämästä (Bathers, 1943), Heide Museum of Modern Art, Melbourne
Jäin pohtimaan Willin, eurooppalaisen 1800-ja 1900-lukujen intellektuaalisen ja yhteiskuntahistorian asiantuntijan sanoja arvellen, että hän tiesi mistä puhui verratessaan Australian viime vuosisatojen historiaa Euroopan vastaavaan. Päätin myös herkistäytyä australialaisten “onnelle” ja “onnettomuudelle” lähes kolmen viikon mittaisella tutkijavierailullani maassa. Olin toiveikas, että pitämällä silmät auki saisin samalla vastauksen omiin ennakkokäsityksiini australialaisista (joka ei ehkä pohjimmiltaan ollutkaan kovin kaukana Williamin analyyttisemmasta näkemyksestä). Koska käsitykseni perustuivat lähinnä Suomessa jo vuosikymmenten ajan uutisoituun otsonikatoon Australian yläpuolella ja kuvaan rantaelämää viettävistä, surffaavista massoista, arvelin että australialaiset ovat surffirikansa, joille kriisi voisi olla sama asia kuin huonot rantakelit.
Juurien ja oman identiteetin rakennuspalikoita? Montsalvat, Melbourne
Australia on monikulttuurinen maa, vaikka valtion maahanmuuttopolitiikka on tiukkaa. Hämmästyttävää kyllä, esimerkiksi Euroopan ja Lähi-idän alueelta eri kansalaisuuksista ja uskonnoista tulleiden ihmisten rinnakkaiselossa vanhan mantereen ristiriidat näyttävät unohtuneen ja yhteiselo on sopuisaa. Tämä johtaa väkisin miettimään aineellisen merkitystä identiteetillemme ja sille mitä ymmärrämme olevamme. Australia on myös yksi maailman vauraimmista valtioista. Luultavasti hyvinvoinnin lisääntyminen auttaa uusia tulijoita asettumaan ja unohtamaan vuosisataiset kaunat naapuria kohtaan, kun juuret vanhaan on katkaistu. Oletettavasti valtiolla on myös omia sopeuttamiskeinojaan. Vanhastaan Australiassa on esimerkiksi erinomainen julkinen terveydenhuolto. Se saa edelleen varauksettomat tyytyväisyyden ilmaisut asiaa kysyttäessä. Uusi hallitus näyttää tarjoavan myös sirkushuveja kansalaisten onnen takeena. Kansallisurheilun, australialaisen jalkapallon loppuottelupäivä (eräs syksyinen perjantai) julistettiin muutama viikko sitten kansalliseksi vapaapäiväksi, jotta jokaisella halukkaalla olisi mahdollisuus osallistua päivän paraatiin ja muihin juhlallisuuksiin myös ennen illan peliä.
Tutkijat Claire Renkin ja Anna Welch 1340-luvulle ajoitetun Poissy antifonaalin äärellä Victoria State Libraryssa
Entäpä akateemisessa maailmassa? Ovatko australialaiset yliopistot kriisittömiä auvoloita ja henkilökunta umpionnellista Eurooppaan verrattuna? Tähän tutkimusympäristöön saatoin paneutua vierailemalla Melbournen Monash yliopiston lisäksi pikaisesti myös University of Melbournessa ja University of Queenslandissa, ja viimeksi mainitussa järjestetyssä konferenssissa tapasin tutkijoita mm. Sydneyn ja Tasmanian yliopistoista. Vastaan kysymykseen kyllä ja ei. Australialaiseen yliopistoon panostetaan paljon mutta sen pitää myös tuottaa paljon. Itse asiassa yliopistot ovat maan kolmanneksi suurin elinkeinoala kaivostoiminnan ja turismin jälkeen. Yliopistot kilpailevat useilla parametreilla huippuyliopistojen titteleistä. Tiedekunnan sisäisessä kilpailussa on voittajalle luvassa useamman miljoonan potti käytettäväksi projektiin, joka tuottaa muutaman ulkomaisen huippututkijan maahan. Heidän tehtävänään on julkaista sovittu määrä A+ tason artikkeleita isäntäyliopistonsa hyväksi vierailunsa aikana.
University of Queenslandin kampusta – pelikaanitkin viihtyvät!
Kun yliopistot loistavat tuloksissa, niistä tulee entistä houkuttelevampia ja niitä markkinoidaan mm. valtaville Aasian opiskelijamarkkinoille. Ulkomaalaisopiskelijat, joiden kielitaito on vaatimaton, ovat valmiit maksamaan korotetut lukukausimaksut ja erilliset kielikurssit. Maksava mutta usein heikko opiskelijamateriaali tuntuu teettävän valtavasti töitä opettajakunnalle. Vastoin omaa eetostaan he joutuvat päästämään kursseista läpi myös ne, joiden taidot eivät suoritukseen riittäisi, mutta jotka korkeakoulupolitiikan päättäjät haluavat pitää tyytyväisinä, jotta ulkomainen ja maksava opiskelijavirta pysyisi tasaisena. Tämän koulutuspolitiikan ongelmat ovat suuria monella rintamalla, eivät vähiten osana opiskelijoiden hyvinvointia, kun tasa-arvo murenee ja yhteisöllisyyttä repivät ristiriidat opiskelijaryhmien ja opettajien välillä kasvavat. Tästä huolimatta maa vaikuttaa olevan houkutteleva akateemisilla työllisyysmarkkinoilla. Matkani aikana kohtasin useita Euroopasta ja USAsta australialaisiin (ek. Sydneyn ja Melbournen) yliopistoihin työllistyneitä opettajia. He olivat uusia tulokkaita ja henkilökohtaisella tasolla tyytyväisiä – olivathan he onnistuneet saamaan pysyvän työn.
Ulkoilmaelokuvateatteri à la Sydney
Näin vierailun jälkeen on todettava, että koska oleskeluni Australiassa osui heinäkuulle, paikallisittain katsottuna keskitalvelle, en päässyt ruohonjuuritasolla tarkastamaan australialaisten mieltymystä surffaamiseen. Jopa suomalaisittain koleana ja umpiharmaana sunnuntaiaamuna sydneyläiset kuitenkin suuntasivat rannalle letkeän vapaapäivän viettoon (minä valitsin eläintarhan). Epäilykseni surffikansasta elävät siis edelleen vahvoina. Niitä voimisti paikallinen valuutta, setelit, jotka muovisina ja kirkkaan keltaisina ja punaisina olivat kuin tehdyt surffiasun taskuihin kohtaamaan suolaisen veden tärskyt! Australialaiset näyttävät siis tekevän parhaansa antaakseen maailmalle vaikutelman onnelasta ja hyvinvoinnista, myös niin pienillä asioilla kuin rekisterikilvillä ja karamelleilla. Trooppinen osavaltio Queensland mainostaa kultarannikkoaan ja ikuista auringonpaistetta. Se hurmasi pohjoisen vierailijan passionhedelmillä ja No worries, Lolliesilla.