Kuukausi: syyskuu 2017

Perjantaina 29. syyskuuta tarkastettiin Helena Lindsténin väitöskirja “Olkaa hyvä ja ottakaa. Pankaa sekaan ja kastakaa”. Kahvinjuonti suomalaisten maaseutukotien arjessa ja juhlassa 1920-luvulta 1960-luvun lopulle. Vastaväittäjänä toimi Helsingin yliopiston kuluttajaekonomian professori Visa Heinonen.

Lindsténin väitöskirja lienee kantta myöten herkullisin kustoksen koskaan lukema. Tässä väitöskirjassa on liitteenä jopa pula-ajan kakkureseptejä! Tutkimus onkin harvinaisen lähestyttävä; se suorastaan vaatii nyökyttelemään yksimielisyyden merkiksi pohtiessaan maaseutukotien kahvittelukäyntänteitä, kursailukulttuuria, kahvihierarkioita ja kahvirekvisiittojen merkityksiä – ja pakottaa myös olemaan yksimielinen teoksessa siteerattujen muistelijoiden kanssa. Moni varmasti muistaa kahvin tuoksun jostain lapsuuden tilanteesta. Moni varmasti myös tunnistaa kursailun säännöt: Itä-Suomessa korostui iän tuoma arvojärjestys, Länsi-Suomessa puolestaan aseman ja varallisuuden tuoma asema.

Lindsténin tutkimus pohjautuu erittäin laajaan alkuperäisaineistoon, jonka päärungon muodostavat muistitietoaineistot, Kotiliesi-lehdet sekä tapa- ja valistuskirjallisuus. Teoksessa on runsas kuvitus, mutta tutkimuksen laajuuden vuoksi Kotilieden mainokset on rajattu tutkimuskysymyksen ulkopuolelle.

Vastaväittäjä arvosti erityisesti tarkastetun tutkimuksen tarjoamaa talonpoikaisen eetoksen analyysiä ja modernisaation voiman erittelyä. Kaiken kaikkiaan Lindsténin tutkimus on erittäin monipuolinen analyysi maaseudun kahvittelukulttuurista. Sitä kuvaa mainiosti tekijän käsitekuva kahvinjuontitilanteesta:

Kahvinjuontitilanne. Lähde: Lindsténin väitöskirjan johdanto, sivu 27.

Eurooppalainen mediatutkijoiden järjestö ECREA toimii suurtapaamisten ohella pienesti. Järjestöön kuuluvat radiotutkijat kokoontuvat joka toinen vuosi. Tällä kertaa tapaaminen oli syyskuussa Lublinissa Puolassa. Osallistuin ryhmän konferenssiin ensimmäistä kertaa. Kaupunki on minulle entuudestaan tuttu pelkästään kirjailija Isaac Bashevis Singerin romaanista Lublinin taikuri, jossa juutalainen silmänkääntäjä ajautuu umpikujaan ja oppii, mikä on elämässä tärkeää.

Maria Curie-Skłodowska -yliopiston järjestämään kolmepäiväiseen konferenssiin oli ilmoittautunut 57 osallistujaa. Eniten vieraita oli Euroopan maista, mutta mukana oli tutkijoita Kanadasta, Meksikosta ja Australiasta. Konferenssin otsikkona oli Radio Relations, jonka mukaisesti järjestäjät halusivat osallistujat pohtimaan, millaisia suhteita radio rakentaa ja millaisissa konteksteissa se on toiminut ja toimii. Omassa puheenvuorossani pohdin julkisen palvelun yleisradiotoimijoiden varhaisia oletuksia omista tehtävistään.

Tilat konferenssille tarjosi Lublinin keskustassa sijaitseva kunnallinen kulttuurikeskus.

Tutkijoita askarruttavat vaikkapa podcastit, feature-ohjelmat ja auditiivisen kerronnan keinot. Joitakuita kiinnostaa, miten kaupallinen mainosradio virtaviivaistaa tuotteensa ja pyrkii mittamaan myös kuuntelijoiden tunteet.

Yksi pääesitelmöitsijä, italialainen mediatutkimuksen professori Enrico Menduni, korosti historiakatsauksessaan median konvergenssia. Hänen mukaansa ei enää edes ole tarpeen puhua radiosta. On erilaisia alustoja, joilla välitetään näkö- ja kuuloaistille tarkoitettuja mediatuotteita. Äänimediumi voi silti olla elinvoimainen viestimisen muoto, Menduni järkeili.

Puheenjohtaja Guy Starkey ja professori Enrico Menduni, joka puhui yleisradioviestinnän haasteista digitalisaatiossa.

Brittiläinen emeritusprofessori Seán Street laittoi yleisönsä pohtimaan runoutta. Esitelmän keskiössä oli kuuloaisti, onhan runouden perusolomuoto ääneen lausuttu ja sanoina kuultu puhe. Aktiivinen feature-ohjelmien tekijä ja kirjailija puhui äänten tavasta luoda merkityksiä. Tallennettuna tai ei, äänet saavat voimansa hiljaisuuden luomassa taustassa. Mistä Dylan Thomasin äänten runoelma, Maitometsä, alkaa? Street kysyi retorisesti: Hiljaisuudesta.

Konferenssivierailla oli mahdollisuus astua itse hiljaisuuden historiaan. Oheisohjelmaan kuului tutustuminen vaikuttavaan Grodzka Gate – NN Theatre -keskukseen. Yksi sen päätehtävistä on muistella Lublinia juutalaisena kaupunkina. Keskus sijaitsee paikalla, josta alkoi Lublinin juutalainen kaupunginosa. Sen 43 000 asukkaan yhteisö tuhoutui natsimiehityksessä käytännössä täysin. Museoon on luotu kansiot menetetyistä ihmishengistä. Joistakin on tietoja enemmän, toisista ei juuri mitään. Sellainen on hiljaisin todiste tapahtuneesta.

Grodzka Gaten museon miltei huomaamaton sisäänkäynti.

Museo ei sentään ole äänetön, vaan kyseessä on elävän historian keskus. Yksi tuoreista hankkeista on sotia edeltäneen Lublinin äänimaiseman rekonstruktio; tallenteella kaikuu kauppiaiden jiddišinkielinen toripuhe, kiireisiä askeleita, kauempana lonksuvat hevoskärryn pyörät. Paljon ääntä, vähemmän hiljaisuutta. Tämähän on Lublinin taikurin, silmänkääntäjä Yashan, äänimaisemaa. Kaikkiaan osuva vierailukohde radiotutkijoille.

Lauantaina 9.9.2017 tarkastettiin Janus-salissa FM Anu Salmelan väitöskirja Kuolemantekoja. Naisten itsemurhat 1800-luvun jälkipuolen tuomioistuinprosesseissa. Vastaväittäjänä toimi professori Pirjo Markkola Tampereen yliopistosta.

Tilaisuudessa oli 58 kuulijaa, jotka saivat nauttia kiintoisasta väitöksestä, jossa vastaväittäjä oli rakentanut apparaattinsa hyvin huolellisesti ja analyyttisesti ja jossa väittelijä vastasi kysymyksiin perusteellisesti ja osoittaen erinomaista aineistonsa ja lähtökohtiensa asiantuntijuutta. Hän toivoi tutkimuksensa haastavan tutkimuksen ihmiskeskeisyyden, osoittavan, että merkityksenantoihin vaikuttavat monet ei-inhimilliset seikat ja haastavan kysymään, mitä ihmisyys on.

Salmelan tutkimus on uraauurtava; kulttuurihistorian kansainvälisessä tutkimuskentässä hän on ensimmäisiä, jotka suoraan soveltavat Karen Baradin toimijuusrealismia empiiriseen aineistoon. Vastaväittäjä kiitti erityisesti ensimmäisen käsittelyluvun “Obduktiopöydällä” sisältöä poikkeuksellisen kiintoisaksi, avaahan se aineistoltaankin suorastaan järisyttävän näkökulman menneisyyteen.

Ruumiinavauspöytäkirjoja on historiantutkimuksessa käytetty lähteenä merkittävän vähän verrattuna esimerkiksi oikeudenkäyntipöytäkirjoihin, joten niiden läpikäynti tutkimuksessa on erityinen ansio. Kuten vastaväittäjä totesi, Salmelan tutkimus tarjoaa tämän aineiston kautta kiintoisan näkökulman myös oikeuslääketieteen historiaan.