Category: Uncategorized

Arkistomatka Kööpenhaminaan

Koronavuoden kestäneen kotoilun taituttua, pääsin vihdoinkin toteuttamaan jo vuodesta 2020 suunnittelemaani arkistomatkaa Det Kongliga Biblioteketin eli Kööpenhaminan kuninkaallisen kirjaston kokoelmiin ja arkistoihin. Tanskalaisen kirjailija ja sirkustutkija Anders Enevigin keräämää sirkusarkistoa säilytetään Kööpenhaminan kuninkaallisen kirjaston arkistossa. Lisäksi kirjastosta löytyy sanomalehtiarkisto, Mediearkivet, jonka aineistokokonaisuutta on mahdollista tarkastella vain tutkijasalin tietokoneilta ja mikrofilmeiltä paikanpäällä. Väitöskirjassani tutkin unohdettuja naistaikataiteilijoita, jotka kiertelivät Tanskaa, Ruotsia, Suomea, Norjaa ja muita Euroopan maita 1880–1890-luvuilla. Tästä syystä ensimmäinen ulkomainen arkistomatkani suuntautui juuri Kööpenhaminaan etsimään johtolankoja tutkiemieni naisten urapoluista ja elämänvaiheista.

Lentolippujen ja tutkijasalin arkistovaraukset tehtyäni, reilun viikon mittainen arkistomatkani konkretisoitui yllättävän nopeasti heti tammi-helmikuun taitteeseen. Matkamenoa ei haitannut edes kiprakka Itämereltä puhaltava tuuli eikä rähjäinen hotelli, joka sijaitsi rautatieaseman takana, punaisten lyhtyjen katveessa. Sijainniltaan hotelli vinoine käytävineen osoittautui kuitenkin loistavaksi. Rautatieaseman läheisyydessä sijaitsee myös sirkusesiintyjien suosima historiallinen esiintymispaikka Tivoli. Vaikka Tivoli oli talveksi suljettu, pääsin silti ihastelemaan aidan raoista Tivolin kauniita valaistuksia, viihtyisiä asetelmia ja koristeellisia orientaalisia rakennuksia.

Varaamani tutkimusaineistot tuotiin ”Mustaan Timanttiin” eli kuninkaallisen kirjaston moderniin lisäosaan. Kauttaaltaan mustasta lasista tehty ”timantti” koreilee ryhdikkäästi keskustan läpi kulkevan satamakanaalin varrella. Suunnikkaan muotoiseen rakennukseen mahtuu kirjastosalin, tutkijasalin ja korkean aulatilan lisäksi näyttelytiloja, teatteri, käsikirjasto ja kahvila, jossa kulutin kruunuja. Tutkijasalin rekisteröinti osoittautui varsin viralliseksi. Tarvitsin kahteen otteeseen passia, ja minusta otettiin yllätyksellisesti myös kuva. Lopputuloksena sain omalla kauhistuttavalla (mutta tunnistettavalla) kuvallani varustetun kulkuluvan. Tutkijasalissa pöydälleni asetettiin kuvauslupakielto, koska tilaamani materiaali oli kiellettyä. Viereisessä pöydässä kamera raksutteli kuitenkin ahkerasti, jota hiukan kateellisena seurasin. Oman materiaalini kopioiminen manuaalisesti hidasti työtahtiani. Kaikenkaikkiaan vietin viiden aineistolaatikon kanssa kolme työpäivää., ja toiset kolme päivää tutustuin Mediearkivetin aineistoon tutkijasalin koneilta.

Yksi tutkimukseni päähenkilöistä eli wieniläinen hovitaikuri Sidonie Roman (1853-1946) asui aikanaan Kööpenhaminassa yhdessa tanskalaisen miehensä kanssa. Erityisesti Sidonie Romanin kohdalta tutkimukseni edistyi merkittävästi, ja löysin uusia arkistolähteitä ja vinkkejä jatkotutkimukseen. Harmittavaa mutta ei yllättävää, Anders Enevigin kokoama aineisto ei sisältänyt juurikaan tietoa naistaikureista. Olin toiveikkaana odottanut, että erityisesti hänen kokoamastaan Rhodinin-sirkussuvun arkistosta olisi löytynyt runsaasti aineistoa muun muassa taikuri, hiekkamaalari ja sirkuksen omistaja Theresia Rombello-Rhodinista (1840–1908). Theresia Rombello teki pitkän ja vaiherikkaan esiintyjänuran, mikä kuitenkin on jäänyt unohduksiin. Tutkimukseni kontekstoimiseen Enevigin tarkasti keräämä ja arkistoima materiaali kuitenkin auttoi. Paikanpäällä olo helpotti myös taiteilijaverkostojen ja manageriverkostojen ymmärtämistä.

Sunnuntaina tutkijasali oli kiinni, joten suuntasin tutustumisretkelle Kööpenhaminan museoihin ja kuninkaanlinnoihin. Kuvittelin Amalienborg-linnan juhlaviin saleihin tutkimukseni kiertelevät naistaikurit esiintymään. Vuosisadan vaihteen esiintyville taiteilijoille tyypillinen luokkaerojen ylittäminen konkretisoitui juuri Amalienborgin ylellisyyden keskellä, ja jopa hämmensi tutkijaa.

Arkistopäivien päätteeksi minua viihdyttivät kävelykatujen antikvaarit ja kirjakahvilat, joista tein myös hauskoja kirjalöytöjä. Ensimmäinen ulkomaille suuntautuva arkistomatkani oli antoisa, avartava ja uusia johtolankoja kutkutteleva. Sain uuden aineistomateriaalin ja inspiraation lisäksi myös arvokasta kokemusta erilaisten arkistojen käytännöistä.

Teksti: Pauliina Räsänen

Tivolin näyttävä sisäänkäynti
Amalienborgin vahdinvaihto

Kustos kertoo – päiväkirja minän kertomuksena

FM Karoliina Sjö väitteli lumipyryisenä lauantaina 18.2. Turun yliopiston Arcanum-rakennuksen juuri remontista valmistuneessa Aava-salissa tutkimuksellaan “Kirjoitettu minä. Kirsti Teräsvuoren nuoruusajan päiväkirjakertomus 1916-1923”. Sjön väitöskirjan aiheena oli aiemmin tuntemattoman ja tutkimattoman Kirsti Teräsvuoren sadan vuoden takainen päiväkirja-aineisto. Teräsvuoren kymmeniä tuhansia käsittävä, koko elämän mittainen päiväkirja on talletettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjallisuusarkistoon, mistä Sjö sen löysi tutkimuksensa kohteeksi.

Karoliina Sjö lektiossaan

Väitöskirja käsittelee Teräsvuoren nuoruuden tekstejä vuosilta 1916-1923 ja keskittyy tarkastelemaan ennen muuta sitä, miten Teräsvuori päiväkirjaa kirjoittaessaan rakensi kertomusta omasta elämästään. Erityisinä temaattisina tutkimusalueina ovat kirjoittamisen ja päiväkirjan merkityksen tarkastelu, tunteiden ja ihmissuhteiden analyysi nuoren tytön kehityksessä sekä sairauden ja kivun kokemukset päiväkirjatekstissä. Sjön tutkimus tarkastelee aineistoaan ja tutkimusteemojaan laaja-alaisesti elämänkerronnan näkökulmasta, ja erityisen lisän tutkimukseen tuo siihen sisältyvä taiteellinen työskentely. Sjö on luonut Teräsvuoren päiväkirjateksteistä runoja ja spoken word-esityksiä, jotka ovat toimineet menetelmällisinä ja tulkinnallisina tulokulmina kulttuurihistoriallisessa analyysissä.

Arcanumin Aava-sali täyttyi kuulijoista, mukana oli myös Kirsti Teräsvuoren sukulaisia. Keskustelussa Karoliina Sjö, kustos Maarit Leskelä-Kärki, sekä vastaväittäjät Kaisa Vehkalahti ja Tuija Saresma.

Väitöksessä oli poikkeuksellisesti kaksi vastaväittäjää johtuen juuri väitöskirjan sijainnista tieteellis-taiteellisen tutkimuksen maastoissa. Kulttuuri- ja sosiaalihistorioitsija, dosentti, akatemiatutkija Kaisa Vehkalahti on erikoistunut lapsuuden ja nuoruuden historiaan sekä omaelämäkerrallisen kirjoittamisen historiaan. Kulttuurintutkija, dosentti ja yliopistonlehtori Tuija Saresma on tehnyt omaelämäkerta- ja päiväkirjatutkimusta sekä taidelähtöistä tutkimusta itsekin.

Keskustelusta muotoutuikin äärimmäisen kiinnostava kolmen asiantuntijan dialogi, missä aiheet liikkuivat historiantutkimuksen aineistollisten, menetelmällisten ja eettisten kysymysten ytimessä. Erityisen huomion sai myös taiteellisen työskentelyn osuus, keskustelua käytiin mm. siitä, onko kuvittelu ja eläytyminen validi historiantutkimuksen menetelmä. Vastaväittäjät olivat erityisen kiinnostuneita myös tutkimuksessa esiin nousevasta autoteorian käsitteestä. Väittelijää kiiteltiin erityisesti syvällisen eettisestä tutkimusotteesta sekä hienovaraisesta Kirsti Teräsvuoren tekstien ja elämän analyysistä. Kuten vastaväittäjät luonnehtivat, teoksessa seikkailee kolme Kirstiä: historiallinen Kirsti Teräsvuori, päiväkirjan kirjallinen päähenkilö Kirsti sekä lopulta Karoliina Sjön luoma tulkittu Kirsti, joka saa äänen ennen muuta runoissa.

Väitöskirjan nähtiin luovan uudenlaisia tulkintoja omaelämäkerta- ja päiväkirjatutkimuksen teoriasta, sillä Kirstin autenttinen, historiallinen päiväkirja haastaa monia omaelämäkerrallisuuteen liitettyjä näkemyksiä. Samalla väitöskirja luo analyysiä 1900-luvun alun tytön ja nuoren naisen elämän mahdollisuuksista ja rajoista, sekä tuottaa inhimillisesti koskettavan kuvan Teräsvuoren elämästä. Kirsti Teräsvuoren tuntematon, unohdettu elämä ja päiväkirja-aineisto sekä Sjön siihen kytkemä tutkimusote tuottaa merkittävän feministisen ja tutkimuspoliittisen teon.

Väitöstä seurasi Aava-salissa runsas kahdeksankymmenpäinen yleisö.

Dosentit Kaisa Vehkalahti ja Tuija Saresma

Kustos kertoo: musiikin kulttuurihistoriaa ja henkilöhistoriallisia tulokulmia Bernhard Crusellin elämään

Kulttuurihistorian 50-vuotisjuhlavuoden ensimmäinen väitös koettiin heti tammikuussa, kun Janne Palkisto väitteli lauantaina 15.1. tutkimuksellaan ”Säveltäjä Bernhard Crusellin ammatillinen toimina ja vuorovaikutus Ruotsissa 1795-1833”, vastaväittäjänään professori Markus Mantere Taideyliopiston Sibelius Akatemiasta. Väitös koettiin jälleen poikkeusoloissa, kun vain reilu viikko ennen tilaisuutta pandemia kiristi taas otettaan ja erilaiset rajoitukset mahdollistivat vain pienen osallistujamäärän.

Alkufanfaari Crusellin sävelin, kappaleena Marssi B-duuri. Soittajat vasemmalta: Asko Heiskanen, Jussi Virolainen, Csilla Firon, Mikko Raasakka. Kuva: Marjo Kaartinen

Poikkeusoloista huolimatta päivästä tuli hieno ja jo itsessään poikkeuksellinen, sillä väitöstilaisuus alkoi juhlafanfaarilla, jonka soitti neljä väittelijän musiikillista klarinetistikollegaa. Ensimmäistä kertaa kulttuurihistorian väitöksessä kustos ja väittelijä saivat laskeutua saliin musiikin säestyksellä, ja tunnelma oli kohottava! Poikkeuksellista oli myös osallistujien määrä – salissa olleiden noin kahdenkymmenen osallistujan lisäksi zoom-yhteyden päässä väitöstä seurasi herkeämättä noin 105 osallistujaa koko väitöksen ajan. Väitöstutkimus kiinnosti paitsi kulttuurihistorioitsijoita, myös laajaa joukkoa musiikintutkijoita ja muusikoita.

Vastaväittäjä Markus Mantere etäyhteyden päässä. Kuva: Marjo Kaartinen

Tekniikka toimi moitteetttomasti, ja etäyhteyden päässä oleva vastaväittäjä ja salissa oleva väittelijä pääsivät sulavaan ja vuorovaikutteiseen keskusteluun. Mantere kävi läpi huolellisesti ja asiantuntevasti tutkimuksen perusteita aineistosta, metodologiasta ja tutkimusteemoista lähtien. Erityistä painoarvoa keskustelussa sai tutkimuksen elämäkerrallinen lähestymistapa, joka keskittyi ennen muuta Crusellin ammatilliseen toimintaa. Toiveena esitettiin, että Crusellin persoonaa ja elämän yksityistä puolta enemmän valottava elämäkerta ilmestyisi väittelijältä tulevaisuudessa.

Kuva: Susanna Välimäki

Palkiston väitöstutkimus on hyvä esimerkki musiikintutkimusta ja kulttuurihistoriaa yhdistelevästä otteesta. Se nostaa esiin Crusellin merkittävän aseman suomalaisen musiikin historiassa, vastaväittäjä korosti loppulausunnossaan myös Crusellin kautta avautuvaa kansallisen ja kosmopoliittisen välisen suhteen syvempää tarkastelua jatkossa. Vastaväittäjä Markus Mantereen sanoin Crusell on laajentanut ja syventänyt sitä merkitystä, mikä klarinetille konserttisoittimena historiallisesti on muodostunut.