Matkustimme huhtikuussa vierailulle Norjaan Stavangerin yliopistoon humanistisen ympäristötutkimuksen keskukseen Greenhouse, jota johtavat professori Dolly Jørgensen ja professori Finn Arne Jørgensen. Dolly Jørgensen toimii yhteistyökumppanina dosentti Otto Latvan johtamassa tutkimusprojektissa ”Kadonneet, uhanalaiset ja saapuneet lajit – Ihmisten suhde Itämeren muuttuvaan biodiversiteettiin (HumBio)”. Vierailua Stavangeriin oli suunniteltu jo vuosia, ja tänä keväänä se vihdoin toteutui.
Matkaanlähdössä oli kuitenkin haasteensa, koska lähtöpäivän aamu valkeni sakeassa lumisateessa. Turku peittyi hurjalla tahdilla paksuun lumivaippaan ja liikenne oli paikoin lähes sekasortoista. Matka lentokentälle osoittautui oikeaksi jännitysnäytelmäksi. Sekä liikennekaaoksesta että muista huono-onnisista tekijöistä johtuen joukkomme kutistui alkuperäistä matkasuunnitelmaa pienemmäksi. Lopulta matkaan lähti viisi tutkijaa: Otto Latva, Silja Laine, Noora Kallioniemi, Maarit Leskelä-Kärki ja Aino Jämsä.
Paikan päällä Stavangerissa paistoi aurinko. Vietimme saapumispäivän illan kierrellen kaupunkia. Ihastelimme merta, satama-altaassa uiskentelevia haahkoja ja värikkäitä katuja. Kevät oli pidemmällä kuin Turussa ja kirsikkapuut kukkivat.
Kauniita katuja Stavangerin keskustassa.Boknavuonon etelärannalla sijaitseva Stavanger on merellinen kaupunki.
Seuraavana päivänä suuntasimme bussilla Stavangerin yliopistolle, jossa Dolly Jørgensen ja Finn Arne Jørgensen ottivat meidät hymyillen vastaan. He esittelivät Greenhouse-tutkimuskeskuksen omaa tukikohtaa eli valoisaa ja kotoisaa kirjasto- ja kokoustilaa. Seiniä kiersi tutkimuskeskuksen kirjakokoelma, joka oli järjestetty aihepiireittäin. Allekirjoittanut sai aloittelevana tutkijana muistiin monta hyvää lukuvinkkiä.
Iltapäivällä käynnistyi roundtable-keskustelu otsikolla ”Multispecies histories: Perspectives from Finland”. Otto Latva kertoi eläin- ja kasvisuhteen pitkän aikavälin tutkimuksesta Itämeren alueella. Silja Laine käsitteli ”Fauna et Flora Fennica” -hanketta ja digitoidun lehtiaineiston käyttöä suomalaisen lajiston historian tutkimuksessa. Noora Kallioniemi valotti ihmisen ja pyöriäisen yhteistä menneisyyttä ja ”Pyöriäismuistot” -hankkeen tuloksia. Maarit Leskelä-Kärki kertoi ympäristöelämäkerrallisesta tutkimuksesta, jossa yhdistyvät elämäkertatutkimuksen ja humanistisen ympäristötutkimuksen menetelmät. Keskustelua johti professori Dolly Jørgensen.
Saavuimme Stavangerin yliopistolle ja pääsimme tutustumaan tutkimuskeskuksen viihtyisään tilaan.Roundtable käytiin otsikolla “Multispecies histories: Perspectives from Finland”. Vasemmalta oikealle Otto Latva, Silja Laine, Maarit Leskelä-Kärki, Noora Kallioniemi ja Dolly Jørgensen.
Keskustelu jatkui kysymyksellä moninaisista tavoista, joilla monilajinen historia suhteutuu ympäristöhistoriaan. Tutkijat kertoivat myös tutkimuksessa käyttämistään aineistoista kuten digitoiduista sanoma- ja aikakauslehdistä. Yleisökysymykset käsittelivät muun muassa tutkimusten aikarajausta, lehtiaineiston mahdollisuuksia ja rajallisuuksia sekä historiallisten lajihavaintojen kartallistamista.
Dolly Jørgensen esitti tilaisuuden otsikkoon viitaten kysymyksen kansallisen näkökulman merkityksestä monilajisessa tutkimuksessa. Tutkijat pohtivat monilajista historiaa Suomessa ja sen suhdetta toisiin valtioihin ja maantieteellisiin alueisiin. Keskustelussa korostui ylirajaisuus. Esimerkiksi Noora Kallioniemi nosti esiin Pohjanlahdella liikkuneet pyöriäiset, joista raportoitiin aika ajoin suomalaisessa lehdistössä. Eläimet uivat todennäköisesti molemmin puolin lahtea niin Suomen kuin Ruotsin rannikoilla. Ylirajainen näkökulma ja yhteistyö ovat tärkeitä ihmisen ja muiden lajien sekä ympäristön suhteen historiaa tutkittaessa.
Tilaisuuden jälkeen ajatustenvaihto jatkui yhteisen päivällisen äärellä.
Kaunis kasvitieteellinen puutarha levittäytyi metsäiseen rinteeseen aivan yliopiston kupeessa.
Kävimme matkan aikana myös pienellä risteilyllä ihmettelemässä Lysevuonon jyrkkiä rinteitä. Lisäksi tutustuimme norjalaisten tutkijoiden suosituksesta öljymuseoon, joka esitteli öljytuotantoa ja sen historiaa öljykaupunkina tunnetussa Stavangerissa. Kokonaisuudessaan matka tarjosi monipuolista pureksittavaa niin kaupunki- kuin luonnonympäristöjen muodossa.
Kiitokset vieraanvaraisuudesta Dolly ja Finn Arne Jørgensenille sekä muulle tutkimuskeskuksen väelle!
Sakari Topelius (1818–1898) oli monipuolinen ja tuottelias kirjoittaja, jota arvostettiin satujen mestarina. Hän oli tärkeä mielipidevaikuttaja, ja hänellä oli huomattava pedagoginen ja moraalinen vaikutus. Tässä blogissa tarkastelen Topeliuksen kasvatusajattelua ja siihen vaikuttaneita seikkoja satujen näkökulmasta. Kansallisbiografian mukaan Topelius oli kansallismielinen, korosti isänmaanrakkautta ja painotti historiallista yhtenäisyyttä. Lisäksi hän nosti esiin kansan ja hallitsijan yhteyden kritisoiden hallitsevien ja omistavien luokkien itsekkyyttä ja materialismia. Topelius oli poliittisesti lähellä fennomaniaa, mutta painotti ruotsin kielen merkitystä ja vastusti kielinationalismia. Topeliuksen maailmankuvaan vaikutti vahvasti myös luonto ja uskonto. Hän myös arvosti yksinkertaisuutta, kansanomaisuutta ja lapsenomaisuutta.
Pojista miehiksi ja tytöistä äideiksi mielikuvituksen avulla
Topeliuksen kasvatusajattelun taustalla oli hänen lapsikäsityksensä, johon vaikutti vahvasti romantiikan aatevirtaus. Kirjailija Anna-Liisa Alangon (2003) mukaan uuden lapsikäsityksen keskiössä oli lapsen harjaannuttaminen aikuisten maailmaan kasvatuksen avulla, ja suurien moraalisten kehotusten tilalle tuli mielikuvitukseen ja tunteisiin vetoaminen. Topelius ihannoikin lapsuutta ja lasta viattomuuden, luonnon läheisyyden ja spontaaniuden takia. Hän ajatteli lapsen erilaisena aikuisena: lapsi ajattelee objektiivisesti ja lasta ei kannata tunkea aikuisten muottiin. Saduissa tämä ilmenee yksinkertaisuutena ja naiiviutena. Topeliuksen mukaan lapsi ei erota hyvää ja pahaa toisistaan vaan niiden ominaisuudet pitää heille selkeästi erotella.
Topeliuksen teksteissä näkyy selkeästi myös ajalle tyypilliset perinteiset sukupuoliroolit: maskuliininen rehtiys, sotilaallinen sankaruus ja rohkeus sekä feminiininen koti ja lapset. Hänen teksteistään on siis löydettävissä selkeästi sukupuolien kuvausten, odotusten ja roolien välisiä eroja, mutta asetetut moraaliset vaatimukset olivat yhtä korkeat kaikille. Perinteisistä sukupuolirooleista huolimatta Topelius oli tyttöjen koulutuksen puolesta, mutta korosti silti äitiyttä. Pasi Jaakkolan (2011) mukaan Topeliuksen lastenkirjat huomioivatkin naiskuvan muutoksen, mutta hitaasti.
“Satusetä” kasvattajana
Pasi Jaakkolan (2011) mukaan Topeliuksen kasvatusajattelu oli suunnattu maaseudun lapsille, ja tärkeitä teemoja ajattelussa olivat muun muassa isänmaallisuus, yhteisöllisyys ja perheen kunnioittaminen. Kasvatuksessaan Topelius lähtikin lapsen lähtökohdista, ja kansalaiskasvatuksen tavoitteena oli tehdä heistä ahkeria, rehellisiä ja kristinuskon hyveet omaavia kansalaisia. Jumalan ja isänmaan rakkauden lisäksi myös luonto oli yksi tärkeimmistä teemoista Topeliuksen teoksissa.
Topeliuksen kasvatusajatteluun vaikutti myös vahvasti Euroopasta tulleet aatevirtaukset. Anna-Liisa Alanko (2003) kertoo uushumanistisen pedagogisen ohjelman painottavan kasvatuksen ja oppimisen kokonaisuutta positiivisen luonteenmuodostuksen kautta. Topelius oli kiinnostunut kasvatuksesta ja opetuksesta, mutta kritisoi valistusajan pinnallista, egoistista ja aristokraattista kulttuuritraditioita. Lisäksi hän vastusti liiallista teoretisointia ja kuivaa moralisointia. Kirjailijana Topelius oli kuitenkin romantikko, mikä näkyy esimerkiksi romanttisena mielikuvitusmaailmana ja idealismina.
Topeliuksen mielestä lastenkirjan tuli olla reipas, sydämellinen, ymmärrettävä, iloinen ja tuoda esiin niin elämän hyvät kuin huonotkin puolet. Hänen kenties rakastetuin satunsa on Koivu ja tähti satukokoelmasta Lukemisia lapsille (1865–1896). Topeliuksella sadun maailma tulikin luonnostaan, ja sadut käsittelivät isänmaata ja sen historiaa, luontoa, Jumalaa sekä hyvän ja pahan taistelua. Myös vastuu köyhistä ja vähäosaisista nousee esille hänen kirjoituksistaan. Hänen satujaan kuvaa monivaiheinen juoni, onnellinen loppu ja pyrkimys läheiseen kontaktiin lukijan kanssa. Topelius yhdisteli kirjoituksissaan mielikuvitusta ja arkimaailmaa sekä legendaa ja historiaa, kuten Turun linnan tonttu-ukko -sadussa (1849). Hän myös muunteli kansainvälisiä satuaiheita suomalaisuuteen sopiviksi.
Lopuksi
Topeliuksen kasvatusajatteluun vaikuttivat aatevirtaukset kuten valistus, romantiikka ja nationalismi. Kasvatusajattelun ytimessä oli lapsen mielikuvitukseen ja tunteisiin vetoaminen. Tärkeimpiä teemoja Topeliuksen saduissa olivat isänmaallisuus, perhe, uskonto sekä luonto. Hän myös sekoitti satuihinsa erilaisia aineksia, kuten faktaa ja fiktiota. “Satusedälle” sadun maailma tuli luonnostaan.
Kerttu Torila on toisen vuoden historian opiskelija Turun yliopistossa. Blogiteksti on kirjoitettu osana Historian kirjoittaminen -kurssia keväällä 2024.
Lähteet:
Alanko, Anna-Liisa et al.: Pieni suuri maailma. Suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden historia. Toim. Liisi Huhtala, Karl Grünn, Ismo Loivamaa ja Maria Laukka. Tammi, Helsinki 2003.
Vuosi 1848 on merkittävä vuosi Euroopan historiassa. Ihmiset ympäri Eurooppaa nousivat vastustamaan hallintoa vallankumouksin, ja saivat aikaan todellisia muutoksia. Jo 1800-luvun alussa asemaansa vahvistanut sanomalehdistö kukoisti ja levitti tietoa vallankumouksellisista liikkeistä ympäri Euroopan. Samalla Suomi tasapainoili Venäjän keisarikunnan vallan alla, ja suomalainen lehdistö etsi identiteettiään. Maailma oli murroksessa, jota lehdistö toiminnallaan siivitti.
Tässä artikkelissa tarkastelemme vuoden 1848 poliittista liikehdintää lehdistön näkökulmasta, ja keskitymme erityisesti tiedonkulkuun, Ranskan helmikuun vallankumoukseen sekä tapahtumiin Suomen näkökulmasta. Ensisijaisena lähteenä artikkelissa toimii kulttuurihistorioitsijoiden Heli Rantalan ja Heidi Hakkaraisen julkaisu The Travelling of News in 1848: The February Revolution, European News Flows, and the Finnish Press (2022). Kyseinen artikkeli on julkaistu osana kulttuurihistorian Viraalinen kulttuuri 1800-luvun alun Euroopassa -tutkimushanketta. Rantala ja Hakkarainen käsittelevät tekstissään vuoden 1848 poliittista liikehdintää ja siihen liittyvien uutisten leviämistä ympäri Eurooppaa alati kasvavan lehdistön avulla, jota käsittelemme myös tekstissämme. Artikkelissamme avaamme Suomen lehdistön asemaa Venäjän ja Ruotsin välissä ja sitä, kuinka uutiset Euroopan tapahtumista levisivät Suomeen.
Millais, J. E. (1848) Attack on a Barricade in Paris. Paris Île-De-France France, 1848. [Place of Publication Not Identified: Publisher Not Identified] [Photograph] Retrieved from the Library of Congress, https://www.loc.gov/item/2021669862/.
Eurooppalainen lehdistökulttuuri muutoksessa
Sanomalehdet olivat eräitä tärkeimpiä tiedon välittämisen muotoja 1800-luvulla. Niiden avulla informaation levittäminen oli mahdollista aiempaa laajemmalle ja kansainvälisemmälle yleisölle, luoden osaltaan maailmasta pienemmän oloisen. Tiedot vuoden 1848 tapahtumista toiselta puolelta Eurooppaa saapuivat viikoissa Suomeenkin. Kun lennätin saavutti 1800-luvun puolivälin jälkeen armeijaa laajemman käyttötarkoituksen, mahdollisti se entistä nopeamman uutisten liikkumisen.
1800-luvun eurooppalaista lehdistöä ja lehdistökulttuuria leimasivat kehitys ja muutokset. Erityisesti vuoden 1848 tapahtumat siivittivät lehdistöä uuteen suuntaan, mutta ennen kyseisiä tapahtumia teknologia oli vasta kehittymässä. Erityisesti vuonna 1789 puhjenneella Ranskan suurella vallankumouksella oli vaikutusta 1800-luvun lehdistön muovautumiseen. Se vaikutti niihin tietoverkostoihin ja tapoihin toimia, jotka Euroopan maat jakoivat, ja jotka mahdollistivat suhteellisen nopean uutisoinnin vuoden 1848 tapahtumista. Myös lukutaidon nousu sekä suhde uudenlaiseen lukemiseen kiinnittyvät lehdistön korostuneeseen rooliin koskien vuoden 1848 tapahtumien uutisointia.
Eurooppalaisella lehdistöllä voidaan nähdä olleen ylikansallisia konventioita ja rakenteita, joita noudatettiin omien kansallisten tapojen lisäksi. Nämä yhteiset eurooppalaiset rakenteet mahdollistivat tiedon leviämisen ympäri Eurooppaa ja maailmaa. Esimerkiksi tiedon saannin suhteen oltiin paljolti riippuvaisia muista lehdistä, joita hyödynnettiin lähteinä. Tekstien kierrätys on yksi vuosisadalle tyypillinen tapa toimia ja jakaa tapahtumia. Myös postijärjestelmällä oli suuri rooli 1800-luvun lehdistössä, koska sen avulla kuljetettiin lehdistölle tietoa antavia kirjeitä.
Vuoden 1848 tapahtumat edesauttoivat uudenlaisen lehdistökulttuurin muotoutumisessa sekä vaikuttivat 1800-luvun loppupuolen mediaan nostaen tiedon arvostusta sekä uutisten kierrätystä. Jo 1840-luku oli merkittävä lehdistön kehitykselle uuden painotekniikan kehittämisen sekä uusien informaatioverkkojen myötä, joiden avulla lehdistö kasvoi valtavasti ja uutiset levisivät yli uusien rajojen. Lähteet koskien tietoverkkojen luonnetta ovat fragmentaarisia, mikä tekee informaation liikkumisen tutkimisesta hankalampaa. Tiedetään kuitenkin, että kaikista ylikansallisista tavoista huolimatta uutisten liikkumiseen ja tiedon saatavuuteen vaikutti maantieteellinen sijainti. Tieto liikkui eri reittejä pitkin eri tahtia.
Sensuurin merkitys 1800-luvun lehdistökulttuurissa on oleellinen, ja vuoden 1848 tapahtumilla oli vaikutuksia sen käyttöön. Vaikutukset liittyvät poliittisten ideoiden ja aiheiden kirjoituksiin, joita haluttiin levittää tai päinvastoin rajoittaa. Vuosi 1848 vaikutti sensuurin vähentämiseen osassa maita ja alueita, joissa se oli ollut aiemmin hyvinkin tiukkaa, kuten Wienissä. Sensuurin vähenemiseen vaikutti myös nousevan porvariston vaatimus sanan- ja lehdistönvapaudesta. Toisaalta Venäjällä ja näin ollen myös Suomessa vuoden 1848 tapahtumat aiheuttivat päinvastaisen reaktion ja esimerkiksi suomalaista lehdistöä rajoitettiin sekä tarkkailtiin entistä enemmän vallankumouksellisten aatteiden leviämisen pelossa.
Vallankumouksien vuosi
Vuotta 1848 ei kutsuta turhaan Euroopan hulluksi vuodeksi. Euroopassa kuohui poliittisesti, ja vallankumousten ja kapinoiden aalto pyyhki yli mantereen. Taustalla vaikuttavia tekijöitä oli monia, ja ne linkittyivät toisiinsa: huonot sadot olivat ajaneet ihmisiä nälkään ja köyhyyteen, talouden ongelmat kurittivat Eurooppaa, ja uudet poliittiset ideat saivat yhä suurempaa kannatusta. Porvariston määrä oli noussut, ja kaupunkiväestön asema oli kurja. Vaikeudet johtivat tyytymättömyyteen kansan keskuudessa, ja uudet aatteet — liberalismi, nationalismi ja sosialismi — houkuttelivat lupauksilla paremmasta tulevaisuudesta. Kyseessä ei ollut yksi yhtenäinen vallankumousaalto, vaan ennemminkin alueellisten vallankumousten sarja, jossa jokainen oli erilainen ja omien alueellisten tekijöiden määrittämä. 1800-luvun alkupuolella vahvistuneella medialla oli osansa vallankumousten ruokkimisessa: tieto muiden maiden tapahtumista levisi nopeasti ja edesauttoi vallankumouksellisen toiminnan leviämistä. Juuri tapahtumien samanaikaisuus ja nopea eteneminen linkittyvät ajatukseen hullusta vuodesta.
Ranskan helmikuun vallankumous oli yksi vuoden 1848 suurimmista mullistuksista. Se ei ollut vuoden vallankumouksista ensimmäinen, mutta sen rooli vallankumouksellisten liikkeiden leviämisessä Euroopassa oli merkittävä. Helmikuun vallankumous johti Ranskassa monarkiasta luopumiseen ja tasavaltaan siirtymiseen. Kehitys oli nopeaa: alle viikossa katujen kansannousut saivat kuninkaan luopumaan kruunusta ja johtivat toisen tasavallan perustamiseen. Tieto vallankumouksesta levisi nopeasti halki Euroopan, jossa tapahtumia seurattiin mielenkiinnolla.
Muita merkittäviä vallankumouksia vuonna 1848 tapahtui Italian niemimaan valtioissa, Saksan pikkuvaltioissa sekä Habsburgien valtakunnassa. Vallankumouksellista toimintaa oli lukuisissa kaupungeissa, mutta suurimpia toiminnan keskuksia olivat Pariisi, Wien, Praha ja Berliini. Kaikissa maissa vallankumouksia ei ollut ollenkaan: muun muassa Venäjällä ja Englannissa tapahtumia seurattiin vain sivusta. Kansannousujen menestys ja aikaansaadut muutokset vaihtelivat maittain, mutta suurimmassa osassa Eurooppaa vallankumoukselliset saivat aikaan uudistuksia.
Tieto vallankumouksista levisi halki Euroopan. Ranskan helmikuun vallankumouksen tapahtumista uutisoitiin laajasti, samoin muista vuoden tapahtumista. Tieto levisi nopeasti: esimerkiksi Englannissa uutisoitiin Ranskan tapahtumista vain päiviä niiden jälkeen. Juuri lehdistön mukana levinneet tiedot Ranskan tapahtumista edesauttoivat vallankumousaallon leviämistä Euroopan saksankielisiin osiin. Vuoden 1848 tapahtumat eivät olleet pelkästään lehdistön aiheuttamia, mutta sanomalehtien roolia vallankumousten leviämisessä on turha kiistää.
N. Currier. (1848) Burning of the throne:Paris 25th FebruaryLe Trôné: brulé Pàris 25 février. , 1848. [New York: N. Currier] [Photograph] Retrieved from the Library of Congress, https://www.loc.gov/item/90714140/.
Suomi ja suomalainen lehdistö vuonna 1848
Suomen asemaa on halki historian määritellyt maantieteellinen sijainti. Venäjä idässä ja Ruotsi lännessä ovat muokanneet Suomen historiaa, ja yhä tänäkin päivänä esimerkiksi sijainti Venäjän kyljessä vaikuttaa Suomeen. Vuonna 1848 Suomen suurruhtinaskunta oli autonominen osa Venäjän keisarikuntaa. Perintönä vuosisatojen yhteisestä historiasta Suomella oli kuitenkin myös tiivis suhde länsinaapuri Ruotsiin, ja ruotsin kielen asema oli vahva. Suomen asemaa 1800-luvulla leimasikin tasapainottelu Venäjän ja Ruotsin välillä. Suomea ja Suomen lehdistöä vuonna 1848 ei voidakaan tarkastella ilman ymmärrystä tasapainottelusta kahden valtion ja identiteetin välillä.
Sanomalehtien julkaisutoiminta alkoi Suomessa 1700-luvun jälkipuoliskolla. Lehdistössä tapahtui kehitystä 1830- ja 1840-luvuilla, mutta vielä vuonna 1848 suomalaista sanomalehdistöä voidaan kuvailla varsin vaatimattomaksi, sillä lehtiä oli vain 11. Suomalaisen lehdistön tärkeä ominaispiirre on kaksikielisyys: vuoden 1848 yhdestätoista lehdestä kahdeksan oli ruotsinkielisiä ja kolme suomenkielisiä. Sen sijaan venäjänkielisiä sanomalehtiä ei Suomessa julkaistu. Kieli vaikutti lehdistöön: esimerkiksi vuoden 1848 tapauksessa mielenkiintoisen sävyn uutisoinnille toi termin ”vallankumous” puuttuminen suomen kielestä. Sen sijaan puhuttiin esimerkiksi kapinasta ja metelistä. Kaksikielisyys ja kielten kehitys määrittelivät lehdistöä, ja heijastelivat suomalaisen yhteiskunnan kehitystä.
Tiedonkulkua Suomeen haittasi 1800-luvulla Suomen maantieteellinen sijainti. Syrjäisyys ja heikot kulkuyhteydet tarkoittivat, että tieto muun Euroopan tapahtumista saavutti Suomen aina vasta jälkikäteen. Sanomalehtien pääasiallisia tietolähteitä olivat muiden maiden sanomalehdet, jotka saapuivat Suomeen viiveellä. Näin tapahtui myös vuoden 1848 vallankumousten yhteydessä: helmikuun vallankumouksesta uutisoitiin Suomessa vasta viikkoja tapahtumien jälkeen. Tieto saavutti Suomen perinteisesti kahta reittiä pitkin. Ruotsalaiset sanomalehdet olivat keskeinen tietolähde, samoin Ruotsin kautta saapuvat lehdet Keski-Euroopasta. Nämä muodostivat läntisen reitin tiedolle. Itäinen reitti kulki Venäjän ja etenkin Pietarin kautta, jossa julkaistut lehdet kulkeutuivat Suomeen suomalaisen lehdistön käytettäviksi.
Venäjällä ei koettu vallankumousta vuonna 1848. Myös Suomessa tilanne säilyi rauhallisena, vaikka tiedot Keski-Euroopan tapahtumista levisivätkin lehdistön ansiosta. Se ei ollut sattumaa, vaan Venäjä pyrki aktiivisesti estämään vallankumouksellisen liikehdinnän leviämisen Keski-Euroopasta tai muista pohjoismaista. Esimerkiksi Suomen ja Ruotsin välinen raja suljettiin, ja suomalaista lehdistöä haluttiin pitää silmällä. Vaikutukset eivät olleet pelkästään välittömiä, vaan sensuuri kiristyi entisestään tulevina vuosina. Suomalainen lehdistö huomioi jännitteet, ja uutisoinnissa suosittiin neutraaleja ilmaisuja ja näkökulmia. Toisaalta lähteinä käytettiin yhä ruotsalaisia ja eurooppalaisia lehtiä siitä huolimatta, että niiden käyttö kiellettiin sensuroimattomina. Suomi ja suomalainen lehdistö olivat Venäjän valvovien silmien alla, mutta siitä huolimatta lehdistömme onnistui pitämään kiinni omasta asemastaan.
Lopuksi
Tässä artikkelissa olemme käsitelleet Eurooppaa vuonna 1848 ravistelleita tapahtumia ja niiden suhdetta 1800-luvun alun sanomalehdistön nousuun. Olemme tuoneet esiin lehdistön ja vallankumousaallon yleispiirteet ja tarkastelleet suomalaista yhteiskuntaa ja lehdistöä vuoden 1848 kontekstissa.
Eurooppalainen lehdistökulttuuri oli murroksessa 1800-luvulla, ja vuoden 1848 tapahtumat muokkasivat ja kehittivät sitä entisestään. Vuonna 1848 Euroopassa koettiin useita vallankumouksia, joissa tyytymättömät kansalaiset nousivat hallintoa vastaan. Sanomalehdet levittivät tietoa tapahtumista, ja edesauttoivat vallankumousten leviämistä. Suomessa ei vallankumouksellista toimintaa nähty. Tieto maan tapahtumista saapui Suomeen Ruotsin ja Venäjän kautta, mutta uutisointi oli varovaista. Suomen asema osana Venäjää muokkasi suomalaista lehdistöä ja yhteiskuntaa, ja aktiiviset toimet pitivät tilanteen Suomessa rauhallisena. Vuoden 1848 tapahtumat ovat oiva esimerkki eurooppalaisen lehdistön voimasta, vallankumouksellisten aatteiden leviämisestä sekä siitä, millaisessa murroksessa Eurooppa 1800-luvun puolivälissä oli.
Vilma Helkearo ja Jenna Ylönen ovat toisen vuoden historian opiskelijoita. Teksti on toteutettu osana Turun yliopiston Historian kirjoittaminen -kurssia keväällä 2024.
———
Kirjallisuusluettelo
Hakkarainen, Heidi: Mediavallankumous. Vuosien 1848–1849 vallankumous ja sanomalehdistö. Niin & näin 2/2018, 96-103.
Hakkarainen, Heidi & Rantala Heli: The Travelling of News in 1848: The February Revolution, European News Flows, and the Finnish Press. Journal of European Periodical Studies, 7.1 (Summer 2022), 13–28.
Hyde, Jenni & Rospocher, Massimo & Raymond, Joad & Ryan, Yann & Salmi, Hannu & Schäfer-Griebel, Alexandra: Communicating the News in Early Modern Europe. Cambridge: Cambridge University Press 2023.
Marjanen, Jani & Vaara, Ville & Kanner, Antti & Roivainen, Hege & Mäkelä, Eetu & Lahti, Leo & Tolonen Mikko: A National Public Sphere? Analyzing the Language, Location, and Form of Newspapers in Finland, 1771–1917. Journal of European Periodical Studies, 4.1 (Summer 2019), 55–78.
