Kirjoittajat: Iiris Mattila, Nea Pälä ja Anni-Emilia Tastula

Historian tutkimuksesta voidaan kertoa missä muodossa tahansa. Tiedon muokkaaminen muotoon, josta se on helppo ja nopea omaksua, on jatkuvasti tärkeämpää muuttuvassa, digitalisoituvassa maailmassa. Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineen kurssilla Kulttuurihistorian kirjoittaminen tavoite oli tutustua historian kirjoittamisen eri lajeihin, kuten artikkeleihin, esseihin, popularisoiviin kirjoitelmiin, kritiikkeihin ja verkkokirjoittamiseen. Kurssin keskeisiin tavoitteisiin kuului saada opiskelijat tuottamaan erilaisia tekstejä sekä arvioimaan kulttuurihistoriallista kirjoittamista. Poikkeavana kurssia voidaankin pitää opiskelijoilta vaaditun itseohjautuvuuden vuoksi, sillä itsenäisen kirjoittamisen ohella sen jäseniltä odotettiin projektityöskentely- ja viestintätaitoja.

Kurssi koostui neljästä tekstilajeja käsittelevästä teemaluennosta ja työpajatyöskentelystä. Työpajojen teemat ilmastonmuutos ja kestävä kehitys, historianopetus kouluissa sekä Turun yliopisto 100 vuotta ovat kaikki ajankohtaisia aiheita, joiden pohjalta kurssilaiset jaettiin teemaryhmiin. Jokaisesta ryhmästä valittiin ryhmänjohtaja, jonka tehtäväksi annettiin ryhmän edistymisen tarkkailu ja ohjaaminen. Kurssitöitä työstettiin yhdestä kolmeen henkilön voimin ja tavoitteena oli löytää kaikille töille julkaisukanava.

Kurssimme yllättäväksi haasteeksi nousi maailmalle levinnyt COVID-19, joka tunnetaan paremmin nimeltä koronavirus. Viruksen leviäminen pandemiaksi toi mukanaan rajoituksia, jotka vaikeuttivat kurssin suorittamista. Näitä rajoituksia olivat muun muassa yliopistojen sulkeminen, kokoontumisten kieltäminen ja sosiaalisten kontaktien välttäminen. Arkistot ja kirjastot sulkeutuivat, mikä vaikeutti töiden aineistojen hankkimista. Materiaalin saamiseksi ryhmät ovatkin joutuneet käyttämään entistä enemmän sähköisiä aineistoja. Pienryhmien kokoontumiset siirtyivät kesken kaiken etäyhteyksiin ja loppuseminaari ryhmänjohtaijien yhteistyöksi, jota nyt, arvoisa lukija, luet paraikaa.

Kirjoittamista ajankohtaisista aiheista

Jotta historialla ja sen tutkimisella olisi merkitystä, täytyy sen yhteyden nykypäivään tulla esiin. Tätä toteutetaan tutkimalla ajankohtaisia aiheita. Esimerkiksi “Koronakevät” on näkynyt muun muassa siten, että historiasta on kaivettu esiin tautien historiaa ja koronatilannetta vastaavia epidemia-aikoja. Näin on pyritty löytämään vertailu- ja samaistumiskohtia menneisyydestä ja selittämään nykytilannetta.

Aiheiksi valittiin tällä hetkellä puhuttavia teemoja, joiden avulla ryhmät pystyisivät ottamaan osaa johonkin käynnissä olevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Turun yliopisto 100 vuotta aiheen kautta oltiin mukana yliopiston juhlavuodessa, ilmastonmuutos ja kestäväkehitys ovat aina ajankohtaisia keskustelunaiheita sekä historianopetus kouluissa on noussut keskusteluun mediassa tänä vuonna.

Tällaisten ajankohtaisten aiheiden käsittely ja keskusteluun osallistuminen opettavat opiskelijoita ottamaan vastaan tehtävän, jonka yhteiskunta historiantutkijoille antaa. Jotta historiantutkimus olisi merkityksellistä ja yhteiskuntaa hyödyttävää, on sen oltava avointa ja keskustelevaa. Vaikka historia on mennyttä, se voi olla myös ajankohtaista. Ajankohtaisten aiheiden löytäminen historiasta tekee omasta ajastamme ymmärrettävämpää.

Ilmastonmuutos ja kestävä kehitys eivät ole poikkeusoloissakaan menettäneet merkitystään päin vastoin. Pandemian hillitsemiseksi säädetyt rajoitukset ovat osoittautuneet positiivisiksi ympäristön kannalta. Yle uutisoi 18.4.2020 analyytikko Simon Evansin arviosta, jonka mukaan maailman päästöt saattavat vähentyä vuonna 2020 jopa kaksi miljardia tonnia.

Helsingin Sanomissa tammikuussa 2020 julkaistuissa mielipidekirjoituksissa syntyi keskustelua historian opetuksen nykytilanteesta. Historian opiskelijoita aihe luonnollisesti kiinnosti, minkä vuoksi keskustelusta kumpusi teemaryhmätöitä. Turun yliopisto täyttää tänä vuonna 100 vuotta, minkä vuoksi aihe on automaattisesti ajankohtainen. Juhlavuosi on jo muun muassa innoittanut tapahtumia, luentosarjoja, näyttelyitä sekä muita ohjelmanumeroita. Teemaryhmä otti tähän osaa kirjoittamalla yliopiston opiskelijakulttuurin historiasta.

Kurssin aikaansaannokset

Turun yliopisto 100 vuotta -ryhmä jakaantui kahteen pienryhmään, joiden aiheet poikkesivat toisistaan suhteellisen paljon. Blogiteksti “Opiskelijat raittiin Suomen puolesta 1930-luvulla” käsittelee TYRY eli Turun Ylioppilaitten Raittiusyhdistyksen toimintaa ja ihanteita 1930-luvun alkuvuosina. Toisen pienryhmän populaari artikkeli “Tunnelmia ja kokemuksia Ylioppilaskylästä vuosien varrelta” käsittelee puolestaan Ylioppilaskylässä asuneiden asukkaiden elämää ja kokemuksia lähimenneisyydestä.

Ilmastonmuutos ja kestävä kehitys -ryhmän sisällä muodostui kolme työparia. Parien työn tuloksena syntyi humanistisesta näkökulmasta ilmastokysymyksiin paneutuvia tekstejä. Tutkimuspäällikkö Otto Latvan haastattelu valottaa paitsi tutkijan työtä myös erilaisia ilmastokysymyksiin liittyviä hankkeita. Podcast- käsikirjoitus esittelee taiteilija Kalle Hammin omaperäistä musiikkiprojektia, jossa musiikkia tuotetaan yhdessä kasvien kanssa. Popularisoivassa artikkelissa tarkastellaan ilmastonmuutokseen liittyvää kielenkäyttöä sekä kaunokirjallisuudessa että tieteellisessä ja julkisessa keskustelussa ja pohditaan, suuntaammeko kohti utopiaa vai dystopiaa.

Historianopetus kouluissa -ryhmässä tehtiin kolme työtä. Ne käsittelevät historianopetusta eri kouluasteilla ja eri näkökulmista. Lukiolaisille suunnatun kyselyn pohjalta toteutettu blogiteksti käsittelee sitä, mitä puutteita lukiolaiset opetuksessa näkevät, mistä aiheista he erityisesti pitävät ja mitä merkityksiä he historianopetukselle antavat. Vastausten pohjalta blogitekstissä pohditaan, kuinka historianopetusta pitäisi tai voisi muuttaa. Kahden eri opettajan haastatteluiden pohjalta tehty artikkeli pyrkii selvittämään historianopetuksessa tapahtuneita muutoksia ja millaista opetus voisi olla tulevaisuudessa. Artikkelissa käsitellään myös historianopettajan roolia ja tehtäviä sekä historioitsijoiden yhteiskunnallista merkitystä. Tammikuun 2020 Helsingin Sanomien yleisönosaston keskusteluun vastaava artikkeli puolestaan käsittelee yläkoulun historianopetuksen sisältöjä ja tavoitteita painottaen lähteinä opetuksessa käytettyjä oppikirjoja ja opetushallituksen perusopetuksen vuoden 2014 opetussuunnitelmaa.

Kyselyitä ja sähköposteja

Jokaisessa teemaryhmässä oli podcast suunnitteilla, mutta poikkeusolojen vuoksi ne jouduttiin miettimään uudelleen. Podcasteista kiinnostuneet ehtivät kuitenkin käydä saamassa oppia podcastien tekoon Turun Yliopiston viestinnältä. Viestinnän järjestämä opastus käsitteli laajasti niin teknistä puolta kuin haastattelua ja podcastissa esiintymistä. Mikrofoneja, nauhureita sekä muita välineitä podcastin tekoon saa normaalioloissa lainaan yliopiston IT-tuelta, mutta koronan vuoksi laitteet eivät olleet saatavilla. Tästä syystä kaikki suunnitellut podcastit muokattiin lopulta tekstimuotoon.

Historianopetus kouluissa -ryhmän blogitekstin kirjoittajat rakensivat kyselyt pohtien muun muassa kysymysten sopivaa määrää, muotoa – eli avoimien kysymyksien ja monivalintakysymyksien painotusta – sekä vastaajiin kohdistuvaa johdattelun vaaraa. Ryhmä pohti myös kyselyyn vastaamista. Olisiko parempi, jos kyselyyn vastattaisiin oppitunnilla vai että lukio jakaisi opiskelijoilleen linkin kyselyyn vastattavaksi omalla ajalla? Kuinka kauan kyselyn tekemiseen arviolta menisi ja tulisiko se ilmoittaa kouluille etukäteen? Koronatilanne vaikutti myös vastausten saamiseen. Lähiopetuksen lakkauttamisesta seurasi viivästystä ja epäselvyyttä kyselyn onnistumisesta, mutta lopulta saatiin vastauksia ja blogikirjoitus tehtyä.

Turun yliopisto 100 -vuotta ryhmässä toinen pienryhmä tutki ylioppilaskylän historiaa ja sen asukkaiden kokemuksia asuinalueesta. Kokemuksia pienryhmä kokosi sähköpostikyselyllä, jossa tutkimukseen osallistuneilta kysyttiin avoimia kysymyksiä ajasta ylioppilaskylässä. Kysely onnistui hyvin ja ryhmä sai kattavasti vastauksia nopeasti, mikä helpotti ryhmätyön edistämistä. Vaikka korona vaikutti kaikkeen muuhun, toimivat sähköpostilla lähetetyt kyselyt edelleen loistavasti.

Sähköisesti tuotetun kyselyn lisäksi muutama pari ehti tapaamaan haastateltavansa kasvokkain ennen poikkeustilannetta. Näiden lisäksi muutamassa pienryhmässä tutkimukset perustuivat monenmuotoiseen kirjalliseen materiaaliin. Esimerkiksi aineistoina käytettiin peruskoulun oppikirjoja ja opetussuunnitelmaa, arkistoja sekä vanhoja digitoituja lehtijuttuja sekä tieteellisiä artikkeleita.

Monien töiden tekemiseen tällä kurssilla liittyi yhdessä kirjoittamista, esimerkiksi Google Docsin avulla tai jakamalla työ muokattaviin osiin ja yhdistämällä ne myöhemmin valmiiksi tekstiksi. Parien ja ryhmien sisäisenä kommunikaatiokanavana on toiminut esimerkiksi WhatsApp -sovellus. Yhdessä kirjoittamisessa ei ryhmäläisten keskuudessa ilmennyt suuria haasteita, vaan se nähtiin positiivisena asiana ja sai tehtävän tuntumaan vähemmän ylitsepääsemättömältä. Yhdessä kirjoittaminen nähtiin mukavana vaihteluna ja jotkut olivat jopa sitä mieltä, että kun töitä tehtiin yhdessä ja aiheesta keskusteltiin, saatiin ideoita, joita ei yksin olisi välttämättä saanut. Näin ollen yhdessä tekeminen ja pohtiminen teki töistä parempia ja monipuolisempia kuin mitä ehkä yksin puurtaminen olisi mahdollistanut. Vaikka osa kirjoitti työnsä yksin, nähtiin aiheen valitsemisessa apua muusta ryhmästä. Muiden ryhmäläisten antamat kommentit antoivat vahvistusta oman kirjoituksen oikealle suunnalle. Myös palautteen saaminen nähtiin positiivisena ja omaa työtä kehittävänä.

Julkaiseminen jännittää

Joitakin opiskelijoita julkaistavaksi päätyvien tekstien kirjoittaminen jännitti. Pieni jännitys ja itsekritiikki ei kuitenkaan ole tuntunut häirinneen toteutusta ja joillekin tekstien julkaisu tuntui jopa mukavalta. Se on ehkä myös antanut opiskelijoille lisäpuhtia kirjoittaa tavallista parempaa tekstiä. Eräs opiskelija tiivisti julkaisemiseen ja ryhmän tukeen liittyviä tuntoja osuvasti näin:

Tekstin julkaiseminen jännittää, koska en ole aikaisemmin tällaisia tekstejä julkaissut. Itsekriittinen puoleni tietenkin jännittää, että teksti ei ole tarpeeksi hyvä tai korrekti. Teimme kuitenkin parhaamme ja luotan pienryhmältä saamaamme palautteeseen.

Historianopetus kouluissa -ryhmän tekstien julkaisemisessa päädyttiin Kleio-lehteen, Kritiikki-lehden syksyn numeroon ja Kulttuurihistorian blogiin. Kleio-lehden kautta saavutetaan työssä käsiteltävän aiheen ammattilaisia eli historianopettajia. Kritiikki-lehden kautta puolestaan saavutetaan laajemmalti alan opiskelijoita, jotka eivät välttämättä seuraa kulttuurihistorian blogia, mutta lukevat oman ainejärjestönsä lehteä. Kanavat, varsinkin lehdet, ovat hyvin spesifejä ja kohderyhmät tarkasti rajattuja, mutta niiden kautta työt saavuttavat ne lukijat, joita ne mahdollisesti eniten koskevat ja kiinnostavat. Toisaalta ryhmän aihe oli myös sellainen, josta on ollut keskustelua laajemmankin yleisön kanavilla ja koska kysymys on peruskoulun ja lukion opetuksesta, niin aihe koskettaa suurta osaa väestöstä.

Ilmastonmuutos ja kestävä kehitys -ryhmän teeman ansiosta oli mahdollista pohtia hyvinkin laajasti erilaisia julkaisukanavia niin kulttuurintutkimuksen kuin ympäristöalan puolelta. Podcast-ryhmä päätyi vaihtamaan podcastinsa käsikirjoituksen julkaisupaikaksi Kulttuurihistoria nyt! -blogin. Ilmastopuhetta käsittelevä artikkeli julkaistaan AntroBlogissa. Molempien blogien tarkoituksena on esitellä humanistista tutkimusta yleistajuisesti niin tiedeyhteisölle kuin suuremmalle yleisöllekin. Otto Latvan haastattelu julkaistaan Nuorten luonto -lehdessä, joka käsittelee luontoon ja ympäristöön liittyviä nuoria kiinnostavia aiheita. Ryhmäläiset pääsivät harjoittelemaan haastavia aiheita käsittelevien tekstiensä yleistajuistamista.

Turun yliopisto 100 vuotta -ryhmän TYRY:n toimintaa tutkiva pienryhmänteksti julkaistaan Hiiskuttua blogissa. Ylioppilaskylä-ryhmän teksti julkaistaan myös Kulttuurihistoria nyt! -blogissa. Lisäksi Turun ylioppilaslehti Tylkkäri on kiinnostunut julkaisemaan lehdessään opiskelijoiden keräämiä muistotietoaineistoja hyödyntävän visuaalisen muistokarttajutun.

Reagointia, sopeutumista ja onnistumisen iloa

Koska koronatilanne muutti hyvin nopealla tahdilla kevään kurssien suorittamista, ei Kulttuurihistorian kirjoittaminen -kurssiakaan voitu järjestää suunnitellusti. Ryhmien suunniteltuja tapaamisia ei voitu enää toteuttaa kasvotusten, vaan siirryttiin etätapaamisiin ja Moodle-oppimisympäristössä kommentointiin. Suunniteltujen totetutusmuotojen estyminen ja muun muassa kyselyiden epäonnistumisen uhka aiheutti ryhmäläisissä huolta ja päänvaivaa. Onneksi opiskelijat eivät lannistuneet vaikeuksista, vaan tarttuivat haasteeseen ja työt saatiin suuremmitta ongelmitta muokattua uusiin julkaisumuotoihin. Pienryhmän tuki nähtiin tässä merkittävänä ja vaikka suunnitelmien muuttuminen harmitti, onnistumisistakin päästiin iloitsemaan.

Aiemmin mainituista syistä johtuen jouduttiin perumaan myös kurssiin perinteisesti kuulunut loppuseminaari, jossa oltaisiin päästy kertomaan teksteistä ja kurssin toteutuksesta. Tilalle tuli tämä blogiteksti, joka on ryhmänvetäjien yhteistyön tulos. Vaikka kurssi ei toteutunut suunnitellulla tavalla, sen avulla opiskelijat pääsivät oppimaan jotain uutta, mihin ei ollut ehkä edes tarkoitus tämän kurssin tiimoilla keskittyä. Opittiin nopeaa reagointikykyä, oma-aloitteisuutta sekä taitoa soveltaa ja sopeutua. Tietenkin opittiin paljon muutakin, kuten palaverien pitoa, pöytäkirjojen laatimista, erilaisia tiedon keräämistapoja, yhdessä tekemistä ja ennen kaikkea kirjoittamista.

Vaikeuksien kautta voittoon, kuten sanotaan. Mutta tässä ei olisi kukaan onnistunut yksin. Kiitos onnistumisesta kuuluu kaikille. Niin opiskelijoille luovuudesta ja kirjoitusten aikaansaamisesta sekä opettajille ja yliopistolle joustavuudesta. Tämä kurssi, aivan kuten tämä blogitekstikin, on yhdessä rakennettu ja toteutettu.