Sain kunnian tulla kutsutuksi luennoimaan Lasten yliopistossa intiaaneista eikä kutsusta luonnollisesti voinut kieltäytyä, vaikka tehtävä tuntuikin hieman jännittävältä. Tietämättömyys 7-10 -vuotiaiden lasten suhteesta luentoni aiheeseen ei lopulta hidastanut tahtia sen enempää luennon valmistelussa kuin luennoidessakaan. Intiaanien kulttuurin ja historian loputtoman monimuotoisuuden sai hyvin sidottua oletettavimmin tuttuihin teemoihin ja hahmoihin: Disneyn Pikku Hiawathaan ja Pocahontasiin, tiipii-telttaan, sulkapäähineeseen ja sadetanssiin. Pyrin näistä teemoista liikkeelle lähtien kertomaan siitä, kuinka monia erilaisia elintapoja intiaaneilla olikaan, kuinka heidän elämänsä muuttui vuosisatojen aikana (puhumatta lainkaan vuosisadoista tai vuosista), kuinka intiaanisodista päädyttiin rauhan aikaan, kuinka intiaanit elävät nykyään ja mitä he ajattelevat heistä kerrotuista tarinoista.
Luennolle saapui Lasten yliopistoa koordinoivan Eeva-Maria Soikkasen mukaan 200 lasta, jotka suhteellisen kiltisti asettuivat paikoilleen ja jaksoivat hyvin kuunnella 45 minuutin luennon. Luennolla näytin 20 diaa, joissa oli yhteensä 50 kuvaa. Vaikka määrä vaikuttaa minusta näin jälkikäteen huimalta, Eeva-Maria kehui kuvien määrän olleen hyvän lasten luentoa varten.
Luentoa seurasi joukko kysymyksiä. Noin puolet yleisöstä nosti kätensä kysymyksen merkiksi, mutta taisimme ehtiä käydä läpi vain noin kymmenen kysymystä. Monet kysymykset koskivat luennolla puhuttua, jopa kysymyksen ”Oliko intiaaneilla lemmikkieläimiä?” voi sijoittaa Disneyn Pocahontas-hahmoon ja hänen pesukarhuystäväänsä. Kysymyksiin kuuluivat myös ”Mistä sade tuli sadetanssin jälkeen?”, ”Onko oikea Pocahontas vielä elossa?”, ”Koska intiaanien aika alkoi?” ja perinteinen, mutta tärkeä ”Kuka keksi sanan intiaani?” Lopuksi sain vielä toimia luentopassijonon järjestyspoliisina ja kirjoittaa muistiinpanovihkoihin ja luentopasseihin nimikirjoituksia