Tammikuun viimeisinä päivinä Helsingissä järjestettiin jo perinteeksi muodostuneet 1800-luvun tutkimuksen verkoston päivät “Yksilö, kertomus, historia”. Teema oli valittu jo edellisessä seminaarissa vuosi aiemmin Turussa, ja pääsin silloin mukaan järjestelytoimikuntaan. Sen vuosittain vaihtuviin jäseniin kuuluu verkoston tutkijoita eri yliopistoista sekä tietysti verkoston koordinaattorit. Halusimme tarttua teemaan, joka on selvästi monen historiantutkijan kiinnostuksen kohteena juuri nyt, vaikka taustalla onkin jo etenkin mikrohistorian ja naishistorian valokeilaan nostama historiallinen yksilö. Tavoitteena oli edistää ennen muuta metodologista ja teoreettista keskustelua yksilön ja historian välisestä suhteesta, biografiasta ja omaelämäkerrallisista aineistoista.
Päivät avasi kulttuurihistorioitsija Jukka Sarjalan inspiroiva esitelmä. Kyseenalaistamalla ihmisen ainutlaatuisuuden Sarjala etsi ulospääsyä biografia vaivaavasta tukaluudesta. Katseen siirtäminen materiaalisuuteen ja yksilön muokkautuvuuteen, muuntuvuuteen ja päättymättömyyteen voisi mahdollistaa ihmeenkaltaisuuden upottamisen elämän kerrontaan.
Sarjalan luentoon kuultiin yhdenlainen vastaus ensimmäisen päivän päätteeksi, kun dramaturgi ja näytelmäkirjailija Seppo Parkkinen kertoi siitä, miten teatteritaide voi lähestyä historiallista yksilöä. Parkkinen avasi hienossa taiteilijan puheenvuorossaan omaa prosessiaan Elizabet ja Friedrich Nietzschen elämäntarinoiden äärellä. Turkulaisen teatteriryhmä Kolmannen tilan viimesyksyinen esitys Berg heil! (josta myös nähtiin lyhyt taltiointi seminaarissa, ohessa kuva teoksesta) kykeni moniaistisuudellaan, ruumiillisuudellaan ja liikkeellään kurkottamaan sinne, mikä tieteen tekijältä jää tavoittamattomiin.
Päivien muut pääluennot avasivat Parkkisen tavoin tutkimusprosesseja eri vaiheissaan. Tiina Kinnunen pohti vertailevan elämäkerran haasteita oman Ellen Keyhin ja Alexandra Gripenbergiin liittyvän hankkeensa kautta. Ruotsalainen Christina Carlsson-Wetterberg taas reflektoi jo päättynyttä biografiahankettaan dramaturgi-kirjailija-naisasianainen Frida Stéenhoffista ja kysyi, miten kirjoittaa elämäkerta, jossa sukupuolen merkitys voisi olla avoin eikä lukkoonlyöty stereotypia. Virolainen Leena Kurvet-Käosaar avasi virolaisen omaelämäkertatutkimuksen kenttää ja life writing -tutkimuksen laaja-alaisuutta.
Kuten arvata saattaa, seminaarin aihe kiinnosti monia tutkijoita. Yhteensä neljässätoista sessiossa saatiin kuulla runsaan viidenkymmenen tutkijan esittelevän tutkimustaan seminaarin näkökulmasta. Aiheet liikkuivat ihmisen eläinsuhteista 1900-luvun alun teosofeihin ja ryhmäbiografioista kriittisten tieteellisten editioiden biografisiin näkökulmiin. Kokonaisuudessaan päivät kiinnostivat noin sataa tutkijaa eri puolilta Suomea.
Ensi vuonna 1800-luvun tutkijat kokoontuvat Tampereelle ja vuoden teemasta kuulemme varmasti pian lisää!
Vastaa