kirjoittanut Heidi Kurvinen

Digihumanismi ja digihistoria sen yhtenä erityisenä alana kasvattaa koko ajan suosiotaan. Suomessakin siihen keskittyviä tutkijoita on jo varsin runsaasti, ja osa heistä kokoontui perjantaina 30. marraskuuta 2018 Turun yliopistossa Digital History in Finland: What is happening in the field? -seminaarin merkeissä. Järjestyksessään kolmas digitaalisen historiantutkimuksen kotimainen seminaari koostui 10 minuutin mittaisista esitelmistä, joissa tutkijat ja tutkijaryhmät esittelivät viime aikaisia tutkimustuloksiaan sekä alussa olevia projekteja. Seminaarin järjestäjinä olivat Suomen Historiallisen Seuran digitaalisen historian työryhmä, syksyllä perustettu Turku Group for Digital History (https://digitalhistory.fi/) sekä Koneen Säätiön rahoittama From Roadmap to Roadshow -hanke.

Risto Turunen kertoo käsikirjoitettujen sanomalehtien digitaalisesta analyysista.

Esitysten aiheet liikkuivat nykypäivän verkkokeskusteluissa viljeltävästä keskiajan pseudohistoriasta Karjalan evakkojen sijoittumiseen ja saamelaisten kulttuuriperinnön digitaaliseen saatavuuteen. Kirjakulttuuria selvitettiin muutamassa esityksessä kirjastojen metatietokantojen kautta. Useampia esityksiä yhdisti myös historiallisten sanomalehtiaineistojen käyttö. Näkökulmina nousivat esiin muun muassa sanomalehtien materiaalinen muutos, sanomalehtitekstien pitkän aikavälin uudelleenkäyttö sekä lehtitekstien ja niissä käytettyjen käsitteiden ylirajainen kierto.

Sanomalehdet ovatkin varmasti yksi käytetyimmistä digitaalisen historian aineistokokonaisuuksista. Tekijänoikeudellisten kysymysten vuoksi sanomalehtiaineistojen saatavuus kuitenkin vaihtelee maakohtaisesti ja myös digitoinnin laadussa on eroja. Suomessa Kansalliskirjasto tarjoaa avoimesti käyttöön digitaalisia sanoma- ja aikakauslehtiä sekä pienpainatteita vuoteen 1929 asti. Lisäksi tällä hetkellä on vuoden 2019 loppuun kestävä pilottivaihe, jossa kotimaisten yliopistojen tutkijoilla on mahdollisuus käyttää myös uudempia aineistoja kirjautumalla palveluun haka-tunnuksillaan.

Varsinaisten tutkimusprojektien lisäksi päivä sisälsi kahden digitaalisen verkkopalvelun esittelyn. Maria Niku kertoi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran avaamasta Elias Lönnrotin kirjeenvaihto -kokoelmasta (http://lonnrot.finlit.fi/omeka/), joka sisältää kaikki Lönnrotin kirjoittamat noin 2500 kirjettä. Kirjeistä on palvelussa julkaistu korkealaatuiset digitaaliset kuvat sekä transkriptiot. Lisäksi niissä esiintyviä henkilöitä, sanoja ja käsitteitä sekä kirjeiden konteksteja selvennetään kommentaariteksteissä.

Tänä syksynä avattu Biografiasampo (http://www.biografiasampo.fi) tarjoaa puolestaan mahdollisuuden tehdä henkilö- ja ryhmähakuja keskeisistä suomalaisista henkilöistä sekä muodostaa näiden tulosten pohjalta esimerkiksi verkostokaavioita. Papisto on esimerkki historiallisesta ryhmästä, joka on palvelussa mukana pappismatrikkelien kautta. Muiden henkilöiden osalta palvelun tarjoamat tulokset kertovat kuitenkin ennen kaikkea siitä, mitä historiantutkijat ovat aineistoon kuuluvista henkilöistä Kansallisbiografia-teksteissään julkaisseet, Kirsi Keravuori Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta muistutti.

Keravuoren huomio ei koske ainoastaan Biografiasampoa vaan myös metatietoaineistojen kohdalla tietojen keruussa tehtävät valinnat vaikuttavat tuloksiin. Seminaarin esityksissä muistutettiin muutenkin siitä, että aineiston laatu on tietokoneavusteisen tutkimuksen keskeisiä kysymyksiä, mistä johtuen sen valmistelu tietokoneajoa varten on aikaa vievää.

Aloittelevalle digihistoriantutkijalle seminaaripäivä tarjosi hyvän kattauksen erilaisia tutkimusmenetelmiä ja lähestymistapoja. Osa teknisemmästä puheesta ei välttämättä sellaisenaan auennut vaan vaatii sulattelua, mutta se kertoo myös digitaalisiin menetelmiin liittyvästä yhteistyön tarpeesta. Humanistin ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen, jos yhteistyökumppaniksi löytyy teknisen puolen osaava henkilö. Projektiesittelyt myös osoittivat, että kehitettyjä menetelmiä ja lähestymistapoja lainataan projektista toiseen. Ilahduttavasti projekteissa tuotetut tietokannatkin ovat pääsääntöisesti avoimessa käytössä, mikä tarjoaa myös muille tutkijoille mahdollisuuden hyödyntää vaivalla koottuja aineistoja.

Professori Tim Hitchcock luennoi täydelle Janus-salille.

Päivän päätteeksi seminaarin osanottajat saattoivat jatkaa digitaalisen humanismin pohdintoja osallistumalla kulttuurihistorian oppiaineen vuotuiselle Litzen-luennolle. Tänä vuonna esitelmöitsijänä oli professori Tim Hitchcock Sussexin yliopistosta, joka puhui otsikolla ”Microscopes and Macroscopes: Computer Assisted Close Reading of Historical Texts”. Hitchcockin puhe lähti mielenkiintoisella tavalla liikkeelle siitä, miten kirjasto ja (myös arkisto) instituutiona on vaikuttanut tapoihimme tehdä tutkimusta. Nykyisellään puolestaan digitaaliset menetelmät ohjaavat osaltaan tutkimustyötä. Hitchcock kuitenkin kannusti tutkijoita pohtimaan, miten saamme tietokoneet vastaamaan sellaisiin kysymyksiin, joista me olemme itse kiinnostuneita. Jokaiseen tutkimukseen on löydettävissä digiavusteinen metodi, mutta ensimmäisenä tarvitaan kiinnostava tutkimuskysymys. Hitchcockin esitys palauttikin tietokoneavusteisen tutkimuksen historiantutkijoiden perimmäisten kysymysten äärelle.

Lisätietoja:

Symposiumin sivut ja esitelmien abstraktit: https://blogit.utu.fi/digihistfi/abstracts/

Tallenne digitaalisen historiantutkimuksen symposiumin ohjelmasta kello 13–15: https://echo360.org.uk/section/9679de31-70fe-4127-92bb-6eb2cbf524b2/public

Tallenne Tim Hitchcockin Litzen-luennosta: https://echo360.org.uk/section/77a3e2cc-c67f-4412-84a1-932803f6e8b1/public