Kulttuurihistoriassa valmistui vuonna 2010 30 maisterivaiheen opinnäytettä: niistä 28 oli pääaineen pro gradu -tutkielmia, kaksi sivuaineen tutkielmaa. Opinnäytteiden ajallinen skaala oli laaja kuten aina ennenkin. Tutkimukset ulottuivat antiikin Rooman historiankirjoituksesta 1990-luvun tietoyhteiskuntakeskusteluun. Myös maantieteellinen kirjo oli lavea: moni työ käsitteli Suomea, mutta graduissa pureuduttiin myös Ruotsin, Norjan, Venäjän, Iso-Britannian, Saksan ja Espanjan historiaan.
Vuoden 2010 tutkimukset olivat niin monimuotoisia ja kekseliäitä, että niitä on vaikea summata kokonaisuuksiksi. Persoonallisista lähestymistavoista voi mainita esimerkkinä Anna-Elina Matilaisen tutkimuksen Kohtalona kapinoida, jonka päähenkilönä on venäläinen aatelisnainen ja osan elämästään upseerina viettänyt Nadezda Andreevna Durova (1783–1866). Matilaisen työ käsitteli Durovan itseymmärrystä ja käsitystä elämänsä kulusta ainutlaatuisen lähdeaineiston avulla. Menneisyyden omintakeisiin persoonallisuuksiin kuului myös Pekka Pitkälän tutkielman päähenkilö Sigurd Wettenhovi-Aspa (1870–1946), jonka huikeat näkemykset suomen kielestä ja suomalaisten historiasta ovat kummastuttaneet paitsi aikalaisia myös myöhempiä polvia. Wettenhovi-Aspa oli tunnettu muun muassa muinaisten egyptiläisten ja suomalaisten yhteyksiä korostavista pohdinnoistaan. Pro gradu -tutkielmissa käsiteltiin toki myös kaukaisemman menneisyyden hahmoja. Näistä voisi mainita 300-luvulla eläneen pyhiinvaeltaja Egerian, jonka taustasta ja alkuperästä on säilynyt vain vähän tietoa. Egerian kertomus matkasta Pyhälle maalle on tärkeä varhaiskeskiaikainen lähde, ja sen kautta Taija Humalajoki rakensi pyhiinvaeltajan muotokuvaa.
Erityisen vahvasti vuonna 2010 tutkittiin representaatioita, niitä tapoja, joilla menneisyyden foorumeilla rakennettiin kuvaa joko oman aikansa ilmiöistä tai menneisyydestä. Anna Möttölä tutki sitä, miten brittiläiset elämäkertaelokuvat ja tv-sarjat 1960- ja 1970-luvuilla kuvasivat naisia vallankäyttäjinä. Kohteina olivat Anna Boleyn, Elisabeth I ja Maria Stuart, mutta samalla tutkimus paljasti kiinnostavan vuoropuhelun, jossa artikuloitiin kuningashuoneen herättämiä aikalaistuntoja. Tiina Suutala puolestaan analysoi Lotta Svärd -järjestön kuvaa vuosituhannen vaihteen suomalaisissa fiktioelokuvissa ja nosti esiin sen selkeän muutoksen, joka sota-ajan audiovisuaalisessa kuvauksessa on tapahtunut. Representaatioteemoista voi esimerkkinä mainita myös Raija Säkkisen tutkielman, jossa piirretään kuvaa 1800-luvun andalusialaisesta maantierosvosta, bandolerosta. Aikakauden anglosaksisessa matkakirjallisuudessa maantierosvon Cervantes-vaikutteinen, romantisoitu kuva sai lähes myyttiset mittasuhteet.
Silmiinpistävää vuoden 2010 tutkielmissa oli muistin ja kokemuksen käsitteiden keskeisyys. Anne Tanskanen käsitteli lasten ja nuorten kokemuksia Tampereen piirityksestä vuonna 1918 ja pohjasi tarkastelunsa sekä muistitietoaineistoon että kouluaineiden kaltaisiin aikalaislähteisiin. Eletyn ja koetun tilan problematiikka nousi esiin useissa kaupunkihistoriallisissa töissä. Tiina Aitchison tutki Helsingin Katajanokkaan liittyviä mielikuvia 1800-luvulla, jolloin esiteollisen ajan ränsistynyt asuinalue muuttui vähitellen nostalgian kohteeksi. Modernimpaa kaupunkikokemusta analysoi puolestaan Juho Haavisto pro gradu -tutkielmassaan ”90-luvun alussa koko Turku oli käytössä” – Rullalautailukulttuuri Turussa 1987–1995. Haastatteluaineiston lisäksi Haavisto käytti lähdeaineistonaan harrastelehtiä, kaunokirjallisuutta ja videoita, joita rullalautailijat tekivät omasta toiminnastaan. Kiinnostava kaupunkikokemuksen analyysi oli niin ikään Milla Lindströmin tutkimus Wim Wendersin elokuvasta Berliinin taivaan alla (1987), joka toimi kaupunkitilan hahmottajana, muovaajana ja muistajana kylmän sodan päättymisen kynnyksellä.
Tässä lyhyessä esittelyssä olisi voinut nostaa esiin jokaisen valmistuneen opinnäytteen, sillä niin tärkeitä ja kiinnostavia teemoja niissä tutkittiin. Esimerkiksi Timo Harju haastoi arvioimaan Emmanuel Levinasin eettisen ajattelun historiallisuutta tavalla, joka ansaitsisi pidemmän pohdiskelun. Samaa voi sanoa Mikko Sillanpään tutkimuksesta, jossa eriteltiin Ciceron käsityksiä puhetaidon voimasta. Mutta toivottavasti tämä lyhyt johdatus herättää innostuksen tarttua kulttuurihistorian opinnäytteisiin, joita voi lainata oppiaineen toimistosta!
Väitöskirjoja ei kulttuurihistoriassa vuonna 2010 valmistunut, mutta moni tutkimus oli viimeistelyvaiheessa. Esitarkastuksessa olivat sekä Silja Laineen että Elina Larssonin työt, mutta väitöstilaisuudet ovat tulossa vasta keväällä 2011. Tervetuloa kuuntelemaan!
Tarkempi luettelo valmistuneista opinnäytteistä löytyy oppiaineen kotisivulta.
Eilen klo 12 väitteli Elina Larsson kulttuurihistoriallisella tutkimuksella Kotikuvauksen ideaalisuus Carl Larssonin teoksessa Ett hem (1899). Tilaisuus oli poikkeuksellinen siinä mielessä, että väitös ei tapahtunut klassisessa Tauno Nurmela -salissa vaan Sirkkalan kampuksella, Janus-salissa, jossa ei ennen tätä ole väitelty. Nyt voi sanoa: paikka sopi erinomaisesti. Väkeä paikalla oli 32 henkeä, ja tilaisuus alkoi eloisalla lectiolla, jota höystivät Carl Larssonin akvarellit, juuri ne kuvat, jotka ovat väitöskirjassa tulkinnan kohteena. Vastaväittäjänä toimi professori Susann Vihma Aalto-yliopistosta. Lähes 500-sivuisessa tutkimuksessa olisi riittänyt keskusteltavaa moneenkin tilaisuuteen. Nyt keskustelu tiivistyi ydinkysymyksiin: mitä tarkoitetaan ideaalisuudella tai ihanteellisuudella, mikä merkitys Carl Larssonin muovaamalla kodin representaatiolla oli omana aikanaan, miten aineisto kertoo näistä ihanteista, millaiset teemat painottuivat Larssonin kotikäsityksessä. Väitöksen kiinnostavimpia hetkiä elettiin tilanteessa, jossa vastaväittäjä nosti kassistaan esiin primäärilähteen, Carl Larssonin vuonna 1907 julkaiseman teoksen Svenska kvinnan genom seklen. Teos tiivistää historian kymmeneen kuvaan, joista ensimmäinen edustaa kivikautta, viimeinen taiteilijan omaa aikaa. Ruotsin historian merkittäviksi naisiksi Larsson valitsi muun muassa Pyhän Birgitan ja Fredrika Bremerin. Väitöstilaisuudessa teoksen kautta avautui keskustelu Carl ja Karin Larssonin suhteesta. Itse asiassa Svenska kvinnan genom seklen -teoksessa Larsson suhtautuu kielteisesti kysymykseen naisten poliittisista oikeuksista. Mieleen tulee kysymys siitä, viittaako kommentti siihen, että itäisessä naapurimaassa vaalilaki oli juuri vuonna 1907 muuttumassa. Ruotsissa naiset saivat äänioikeuden vasta vuonna 1920. Tästä teemasta ei väitöstilaisuudessa laajemmin keskusteltu – jo pelkästään siitä syystä, että väitöksen aiheena on kodin representaatio, eikä niinkään se konkreettinen Lilla Hyttnäs, jossa Carl ja Karin asuivat ja joissa sukupuolten välisiä suhteita neuvoteltiin arjen tasolla.
