Avainsana: kustos kertoo (Page 1 of 2)

Kustos kertoo: Hanna-Reetta Schreckin väitöstilaisuus toi taiteen osaksi akateemista keskustelua

26.8.2023 / Maarit Leskelä-Kärki / 0 Comments

Lauantaina 26.8.2023 Turun yliopiston Arcanum-rakennuksen Aava-salissa koettiin ainutlaatuinen väitöstilaisuus, jossa tiede ja taide kohtasivat. Hanna-Reetta Schreckin kulttuurihistorian alaan kuuluva väitöskirja ”Elämäntanssi 1890-1915. Ellen Thesleffin elävä ruumis” tarkastelee tieteidenvälisellä otteella modernin murroksen aikakauden suhdetta ruumiiseen ja ruumiillisuuteen. Tematiikkaa lähestytään kuvataiteilija Ellen Thesleffin taiteellisen ja elämäkerrallisen aineiston kautta. Schreckin väitöskirjan aineistona ovat olleet paitsi Thesleffin maalaukset, myös luonnoskirjat, valokuvat, kirjeet, muistiinpanot ja muut tekstit, joita tuottelias taiteilija jätti jälkeensä mittavat määrät. Kulttuurihistorian näkökulmasta kyseessä on ainutlaatuinen väitöskirja, jossa taidehistorian ja kulttuurihistorian menetelmät ja lähestymistavat kietoutuvat toisiinsa.

Vastaväittäjän tilaisuudessa oli dosentti, vanhempi yliopistonlehtori Anu Korhonen Helsingin yliopistosta. Hänen akateeminen taustansa on vahvasti Turun yliopiston kulttuurihistoriassa, ja keskustelua käytiinkin runsaasti tutkimuksen paikantumisesta kulttuurihistorialle ominaisiin lähestymistapoihin. Erityisen Schreckin väitöskirjasta tekee siihen liittyvä taiteellinen työskentely, jota tutkija on tehnyt vuodesta 2019 taiteellisen Omakuva-työryhmän kanssa. Vuosien mittaan ryhmä on tutkinut Thesleffin elämää ja taidetta liikkeen, äänen, visuaalisuuden ja performanssitaiteen keinoin, ja esittänyt useita versioita produktiosta erilaisissa ympäristöissä. Väitöskirjatutkija ja Ellen Thesleffin elämäkerran jo aiemmin kirjoittanut Schreck on ollut osa produktiota ja sen esityksiä, jolloin taiteellisesta työskentelystä on tullut myös tietoa tuottava metodi väitöskirjatutkimuksen osana. Myös väitöstilaisuuden osana nähtiin kohtauksia Omakuva-näytelmästä Anu Almagron ja Johanna Jauhiaisen esittämänä.

Väitöstilaisuuden keskustelut liikkuivat väitöskirjan teoreettisen kehyksen ja keskeisten käsitteiden syvällisestä luotaamisesta itse visuaalisen aineiston tulkintaan. Tapahtumisen ja representaation käsitteistä sekä ruumiinfenomenologian lähestymistavasta liikuttiin pohtimaan taiteellisen työskentelyn tarjoamia metodisia työkaluja. Keskustelua käytiin myös taidehistoriallisen kuva-analyysin ja kulttuurihistoriallisen kontekstoivan tulkinnan välisestä suhteesta, jota Schreck tutkimuksessaan kehittää hedelmällisesti.

Väitöstilaisuutta seurasi yli seitsemänkymmentä ihmistä, ja tilaisuuden jälkeen Arcanum-rakennuksen aula muuntui hetkeksi teatterisaliksi, jossa Thesleff ruumiillistui yleisölle liikkeen, äänen ja tekstien kautta.

Kuvat: Kimi Kärki

Kustos kertoo – päiväkirja minän kertomuksena

18.2.2023 / Maarit Leskelä-Kärki / 0 Comments

FM Karoliina Sjö väitteli lumipyryisenä lauantaina 18.2. Turun yliopiston Arcanum-rakennuksen juuri remontista valmistuneessa Aava-salissa tutkimuksellaan “Kirjoitettu minä. Kirsti Teräsvuoren nuoruusajan päiväkirjakertomus 1916-1923”. Sjön väitöskirjan aiheena oli aiemmin tuntemattoman ja tutkimattoman Kirsti Teräsvuoren sadan vuoden takainen päiväkirja-aineisto. Teräsvuoren kymmeniä tuhansia käsittävä, koko elämän mittainen päiväkirja on talletettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjallisuusarkistoon, mistä Sjö sen löysi tutkimuksensa kohteeksi.

Väitöskirja käsittelee Teräsvuoren nuoruuden tekstejä vuosilta 1916-1923 ja keskittyy tarkastelemaan ennen muuta sitä, miten Teräsvuori päiväkirjaa kirjoittaessaan rakensi kertomusta omasta elämästään. Erityisinä temaattisina tutkimusalueina ovat kirjoittamisen ja päiväkirjan merkityksen tarkastelu, tunteiden ja ihmissuhteiden analyysi nuoren tytön kehityksessä sekä sairauden ja kivun kokemukset päiväkirjatekstissä. Sjön tutkimus tarkastelee aineistoaan ja tutkimusteemojaan laaja-alaisesti elämänkerronnan näkökulmasta, ja erityisen lisän tutkimukseen tuo siihen sisältyvä taiteellinen työskentely. Sjö on luonut Teräsvuoren päiväkirjateksteistä runoja ja spoken word-esityksiä, jotka ovat toimineet menetelmällisinä ja tulkinnallisina tulokulmina kulttuurihistoriallisessa analyysissä.

Arcanumin Aava-sali täyttyi kuulijoista, mukana oli myös Kirsti Teräsvuoren sukulaisia. Keskustelussa Karoliina Sjö, kustos Maarit Leskelä-Kärki, sekä vastaväittäjät Kaisa Vehkalahti ja Tuija Saresma.

Väitöksessä oli poikkeuksellisesti kaksi vastaväittäjää johtuen juuri väitöskirjan sijainnista tieteellis-taiteellisen tutkimuksen maastoissa. Kulttuuri- ja sosiaalihistorioitsija, dosentti, akatemiatutkija Kaisa Vehkalahti on erikoistunut lapsuuden ja nuoruuden historiaan sekä omaelämäkerrallisen kirjoittamisen historiaan. Kulttuurintutkija, dosentti ja yliopistonlehtori Tuija Saresma on tehnyt omaelämäkerta- ja päiväkirjatutkimusta sekä taidelähtöistä tutkimusta itsekin.

Keskustelusta muotoutuikin äärimmäisen kiinnostava kolmen asiantuntijan dialogi, missä aiheet liikkuivat historiantutkimuksen aineistollisten, menetelmällisten ja eettisten kysymysten ytimessä. Erityisen huomion sai myös taiteellisen työskentelyn osuus, keskustelua käytiin mm. siitä, onko kuvittelu ja eläytyminen validi historiantutkimuksen menetelmä. Vastaväittäjät olivat erityisen kiinnostuneita myös tutkimuksessa esiin nousevasta autoteorian käsitteestä. Väittelijää kiiteltiin erityisesti syvällisen eettisestä tutkimusotteesta sekä hienovaraisesta Kirsti Teräsvuoren tekstien ja elämän analyysistä. Kuten vastaväittäjät luonnehtivat, teoksessa seikkailee kolme Kirstiä: historiallinen Kirsti Teräsvuori, päiväkirjan kirjallinen päähenkilö Kirsti sekä lopulta Karoliina Sjön luoma tulkittu Kirsti, joka saa äänen ennen muuta runoissa.

Väitöskirjan nähtiin luovan uudenlaisia tulkintoja omaelämäkerta- ja päiväkirjatutkimuksen teoriasta, sillä Kirstin autenttinen, historiallinen päiväkirja haastaa monia omaelämäkerrallisuuteen liitettyjä näkemyksiä. Samalla väitöskirja luo analyysiä 1900-luvun alun tytön ja nuoren naisen elämän mahdollisuuksista ja rajoista, sekä tuottaa inhimillisesti koskettavan kuvan Teräsvuoren elämästä. Kirsti Teräsvuoren tuntematon, unohdettu elämä ja päiväkirja-aineisto sekä Sjön siihen kytkemä tutkimusote tuottaa merkittävän feministisen ja tutkimuspoliittisen teon.

Väitöstä seurasi Aava-salissa runsas kahdeksankymmenpäinen yleisö.

Dosentit Kaisa Vehkalahti ja Tuija Saresma

Kustos kertoo – Joutilaita miehiä laman varjossa

19.11.2022 / Hannu Salmi / 0 Comments

FM Noora Kallioniemi väitteli lauantaina 19. marraskuuta 2022 legendaarisessa Tauno Nurmela -salissa, jossa on vuosikymmenien mittaan käyty monet tieteelliset keskustelut. Tällä kertaa aiheena oli 1990-luvun viihde talouslaman ahdingosta toipuvassa Suomessa. Kuten vastaväittäjä dosentti Jukka Kortti Helsingin yliopistosta totesi, 1990-luvun televisiohistoria on tällä hetkellä varsin vähän tutkittua. Samaa voisi todeta ylipäätään lähivuosikymmenien kulttuurihistoriasta. Suomen Akatemia rahoitti 1990-luvun laskukauden jälkeen mittavaa laman tutkimusohjelmaa, mutta sen jälkeen laman kulttuuriset merkitykset ja vaikutukset ovat eläneet pitkälti pinnan alla. Ajankohtaisia ne ovat yhä, niin kuin voidaan todeta parhaillaan televisiossa pyörivästä Helsinki-syndrooma-sarjasta.

Kallioniemen artikkeliväitöskirja Armotonta menoa! Työttömät ja joutilaat miehet 1990-luvun lama-ajan suomalaisessa komediaviihteessä keskittyy siihen, millaisina joutilaat, työttömät tai työtä vieroksuvat miehet esitettiin tilanteessa, jossa Suomi oli juuri ajautunut massatyöttömyyteen ja jossa työelämästä puhuttiin paljon. Lähdeaineistona ovat Pekko Aikamiespoika- ja Uuno Turhapuro -elokuvat sekä tv-sarjat Frank Pappa Show ja Lapinlahden Linnut. Väittelijän ja vastaväittäjän kesken käytiin kiinnostava keskustelu viihteen tutkimuksen lähteistä, menetelmistä ja käsitteistä ja samalla pohdittiin 90-luvun ”joutilaiden miesten” kulttuurisen kuvan juuria ja vaikutuksia. Innostavaa debattia seurasi Tauno Nurmela -salissa 39 kuulijaa.

Noora Kallioniemen tutkimus on kulttuurihistorian 74. väitöskirja. Oppiaineen ensimmäinen tohtori oli Luigi de Anna vuonna 1988.

Noora Kallioniemen väitös on alkanut. Vastaväittäjä Jukka Kortti pitää aloituspuheenvuoronsa. Kuva: Maarit Leskelä-Kärki

Kustos kertoo: Rockin ymmärtämisen syvimmästä olemuksesta 1980-1990-lukujen Yhdysvalloissa

26.11.2021 / mkaartin / 1 Comment

Pekka Kolehmainen väitteli perjantaina 26.11.2021 klo 13 alkaen Turun yliopiston päärakennuksen perinteitä täynnä olevassa Tauno Nurmela -salissa. Vastaväittäjänä toimi apulaisprofessori Katherine Rye Jewell Fitchburg State -yliopistosta Yhdysvalloista. Ensimmäistä, mutta tuskin viimeistä kertaa kulttuurihistorian vilkkaassa väitöselämässä vastaväittäjä oli tehtävässään etäyhteyden kautta. Salissa oli 27 kuulijaa ja etäyhteydellä lisäksi lähes 50. Etäyhteys toimi hyvin, ja opponentti ja respondentti saivat aikaan säkenöivän ja intellektuaalisesti korkeatasoisen väitöstilaisuuden seitsemän tunnin aikaeron ja tuhansien kilometrien etäisyydestä huolimatta.

Kolehmaisen väitöskirja Rock, Freedom, and Ideologies of “Americanness”. U.S. Culture War Debates of the Late Twentieth Century on rockin käsitteeseen pureutuva tutkimus. Kolehmainen analysoi niitä keskusteluyhteyksiä, joissa rock 1980- ja 90-luvuilla tuli puretuksi ja muotoilluksi. Keskeisin lähdeaineisto koostuu tekstuaalisista aineistoista. Kun vastaväittäjä kysyi, mistä osioista respondentti itse pitää eniten, Kolehmainen totesi, että kapinaluvusta. Täällä esiin nousevatkin muiden muassa Beavis and Butt-Head…

Jewell haastoi Kolehmaista muun muassa kysymällä, onko rock uusliberalismin täydellinen työkalu, miten tutkimus kontribuoi konservatiiviliikkeen historiantutkimukseen – ja onko tutkimus poliittista historiaa vai kulttuurihistoriaa. Kolehmainen totesi tähän, että tutkimus on politiikan kulttuurihistoriaa, koska politiikan tutkimusta ei voi jättää yksinomaan muille.

Laatuhuonekaluja koteihin – kustos kertoo

16.10.2021 / Hannu Salmi / 0 Comments

FM Maija Mäkikalli väitteli lauantaina 16. lokakuuta 2021 suomalaisen huonekalusuunnittelun ja -teollisuuden historiaa käsittelevällä tutkimuksella Laatuhuonekaluja koteihin. Boman, moderni ja suomalaisen huonekalutaiteen murros 1920-luvulta 1950-luvulla (284 s.). Teos on ilmestynyt runsaasti kuvitettuna Suomen Muinaismuistoyhdistyksen julkaisusarjassa ja löytyy verkosta myös open access -muodossa. Aihe on monella tapaa kiehtova: huonekalut ovat arkipäivän olennainen osa, niin olennainen, että tutkimusta pitäisi olla paljon enemmän.

Maija Mäkikallin tutkimus ei kerro vain Carl-Johan Bomanin (1883–1969) johdolla toimineen Oy Boman Ab:n historiasta: aiheen kautta avautuu näköala sekä suomalaisen yhteiskunnan muutoksiin että arjen ja juhlan historiaan ennen ja jälkeen toisen maailmansodan. Mäkikallin väitöskirja perustuu erittäin laajaan ja monipuoliseen aineistoon: lähdeluettelossa on yhdentoista arkiston ja kahdentoista museon lisäksi yksityiskokoelmia, sanoma- ja aikakauslehdistöä, haastatteluja ja aikalaiskirjallisuutta.

Vastaväittäjänä toimi dosentti Minna Sarantola-Weiss Helsingin kaupunginmuseosta. Vastaväittäjä johdatteli keskustelun modernin, modernisuuden ja modernismin suuriin kysymyksiin, ja yleisö sai seurata antoisaa dialogia siitä, missä mielessä Bomanin toiminta oli modernia ja ylipäätään kysymystä siitä, miten meidän pitäisi lähestyä 1800- ja 1900-lukujen monia ”modernisuuksia”. Mäkikallin väitöskirjan keskeinen ajatus on tutkia menneisyyttä ”esineiden kanssa” siten, että materiaalisuuden näkökulma tulee noteerattua. Myös väitöstilaisuus eteni esineiden mukana, esineitä kuunnellen ja tunnustellen, ja vastaväittäjä nosti keskusteluun Bomanin z-tuolin, ”laiskanlinnan”, pukeutumispöydän ja cocktail-pöydän. Kiehtova on ajatus siitä, millaista esineiden ”lukeminen” oikeastaan on. Miten esimerkiksi tuoli puhuu meille silloin, kun siinä on hyvä istua.

Väitöstilaisuus järjestettiin Turun yliopistossa Calonia 1 -salissa, jossa oli paikan päällä 47 henkeä. Turun yliopistossa noudatetaan vielä korona-ajan rajoituksia siten, että läsnä olevaa yleisöä voi olla paikalla vain 50 henkeä. Väitös striimattiin Zoomin välityksellä, ja lektion ensimmäisten minuuttien aikana ääni ei valitettavasti kuulunut nettiyleisölle. Tämä saatiin onneksi nopeasti korjattua. Etäyhteyksien kautta tilaisuutta seurasi enimmillään 80 henkeä.

Maija Mäkikallin väitös on käynnistynyt ja lektio alkanut. Kuva: Marjo Kaartinen.

Kustos kertoo – FBI:n matkassa

8.10.2021 / Hannu Salmi / 0 Comments

Perjantaina 8. lokakuuta 2021 tarkastettiin FM Niko Heikkilän väitöskirja Reactionary and Revolutionary Mobilizations: The Ku Klux Klan, the Black Panther Party, and FBI Counterintelligence, 1964–1971. Turun yliopistossa noudatettaan vielä korona-ajan väitösohjeistusta, mikä tarkoittaa, että salin osallistujamäärää oli rajoitettu, ja samalla väitöstilaisuutta saattoi seurata etänä. Muutoksesta kertoo kuitenkin se, että pitkän tauon jälkeen saimme kansainvälisen vastaväittäjänä paikalle saliin. Opponenttina toimi professori David Cunningham (Washington University in St. Louis), joka pitkän lentomatkan jälkeen saapui Turkuun edellisenä iltana.

Heikkilän väitöskirja on kiehtova näköala 1960-luvun Yhdysvaltojen poliittisiin intohimoihin. FBI tutki samaan aikaan sekä Ku Klux Klanin että Mustien panttereiden toimintaa. Aiheen ytimessä on kolmen eri tahon samanaikainen tutkimus, joka – kuten vastaväittäjä totesi – ei perustu vertailuun siitä, miten FBI tarkasteli reaktiivista Ku Klux Klania suhteessa siihen, miten se lähestyi vallankumouksellista Black Panther Parthya. Pikemminkin ajatuksena on tarkastella näiden suhteiden vaikutuksia toisiinsa. Heuristisesti aihe on mielenkiintoinen myös siksi, että FBI soluttautui vastavakoiluohjelmassaan toimijoiden sisälle ja yritti vaikuttaa niihin erilaisin keinoin. Säilyneet FBI:n muistiot kirjoitettiin ajatuksella, etteivät ne koskaan päätyisi julkisuuteen. Nyt nämä aineistot avaavat näköalan vastakkainasetteluihin, jotka ovat ajankohtaisia myös tänään.

David Cunninghamin ja Niko Heikkilän keskustelu oli intensiivistä kahden asiantuntijan vuoropuhelua. Salissa kuuntelijoita oli paikalla 30 henkeä, mutta isompi yleisö seurasi tilaisuutta Echo-lähetyksenä. Ennen tilaisuuden alkua oli pientä jännitystä siitä, lähteekö signaali ulos salista, mutta onneksi kaikki sujui hienosti.

David Cunningham aloittamassa keskustelua. Oikealla väittelijä Niko Heikkilä. Kuva: Maarit Leskelä-Kärki

Kustos kertoo: Äitiys ja mediateknologinen toimijuus

3.9.2021 / Hannu Salmi / 0 Comments

Perjantaina 3. syyskuuta 2021 tarkastettiin Suvi-Sadetta Kaarakaisen väitöskirja Äidin rajat – Mediateknologinen toimijuus työelämän tietokoneistumisesta sosiaalisen median aikakaudelle. Vastaväittäjänä toimi dosentti Marja Vehviläinen Tampereen yliopistosta. Väitöskirja avaa näkymän sekä äitiyden historiaan 1980-luvulta tähän päivään että siihen teknologiseen murrokseen, joka on perinpohjaisesti muuttanut arkipäivää. Tutkittavalla aikavälillä työpaikat tietokoneistuivat, internetin läpimurto toi verkon niin kotiin, kouluihin kuin työpaikoillekin ja sosiaalinen media avasi uudenlaisia vertaistuen, -tiedon ja -yhteisöllisyyden muotoja. Vastaväittäjän ja väittelijän vuoropuhelu toi tämän muutoksen hyvin konkreettisesti esiin, ja vastaväittäjän pitkän linja asiantuntemus informaatioteknologian ja sukupuolen tutkijana tarjosi kuulijoille paljon pohdittavaa. Erityisen kiinnostava oli kysymys teknologian kotoutumisesta – ja samalla sen kotoutumattomuudesta.

Väitössalina oli Turun yliopiston päärakennuksen legendaarinen Tauno Nurmela -sali, joka on remontin jäljiltä uudelleen käytettävissä. Kustoksena oli hienoa istua tässä salissa pitkästä aikaa seuraamassa kahden asiantuntijan vilkasta keskustelua!

Kaarakaisen tutkimus on oppiaineen historian 69. väitöskirja. Yleisö seurasi väitöstilaisuutta koronarajoitusten vuoksi osin läsnä, osin etänä. Salissa paikalla oli 26 henkeä, Zoom-yhteyden päässä 60 henkeä.

Suvi-Sadetan lektio käynnissä. Kuva: Marjo Kaartinen.

Kustos kertoo: tyttöyttä 1700-luvulta

18.9.2020 / mkaartin / 0 Comments

Henna Karppinen-Kummunmäen väitöskirja Elite English Girlhood in the Eighteenth Century tarkastettiin perjantaina 18.9.2020 klo 12.15 alkaen Arcanumin luentosalissa 1. Vastaväittäjä oli dosentti Heli Valtonen Jyväskylän yliopistosta. Tilaisuus oli seurattavissa myös verkossa. Kuulijoita oli salissa 13, etäyhteyksillä 57.

Henna Karppinen-Kummunmäki. Kuva: Anni Hella.

Karppinen-Kummunmäki tarkastelee väitöskirjassaan 1700-luvun aikana tyttövuosiaan eläneitä kirjeenkirjoittajia, päiväkirjanpitäjiä ja muistelijoita. Näiden omakohtaisten tekstien kautta hän pääsee osoittamaan, että myös 1700-luvulla tyttöys oli erillinen elämänjakso. Sen rajat eivät olleet aina kirkkaat ja määritettävissä, vaan väittelijä esittää, että tyttöys oli prosessi, josta siirryttiin jossain vaiheessa pois. Selkein vedenjakaja oli avioituminen, mutta Karppinen-Kummunmäki näyttää tutkimuksessaan, että sekään ei aina automaattisesti tehnyt tytöstä naista. Naiseksi kasvettiin.

Eliitin tyttöjen elämää määrittivät moninaiset normit ja odotukset. Karppinen-Kummunmäen lähdeaineistoon sisältyy runsaasti myös normatiivista kirjallisuutta. Hän on tyttöjen kirjeitä ja päiväkirjoja analysoidessaan havainnut kuitenkin, että arjen tasolla odotuksiin ei aina vastattu. Väittelijä totesikin puheenvuorossaan, että käsitys siitä, että vain miehet olisivat voineet vaikuttaa elämänsä rakentumiseen, on väärä. Tyttöjen toimijuus oli vahvaa eikä se sulkenut heitä automaattisesti säädyllisyyden piirin ulkopuolelle.

Vastaväittäjä dosentti Heli Valtonen pitää loppupuheenvuoroaan. Kuva: Anni Hella.

Vastaväittäjä nosti esiin väitöskirjan näkökulmallisen moninaisuuden, tarkasteleehan väittelijä tyttöyttä sekä sukupuolen, iän, luokan kuin toimijuudenkin pääkäsitteiden kautta ja lisäksi lähestyy teemaa kokemuksen analyysin kautta. Vastaväittäjä kaipasi performatiivisuuden vielä vahvempaa tulkintaa.

Henna Karppinen-Kummunmäen tutkimus tuo uuden näkökulman 1700-luvun sukupuolihistorialliseen tutkimuskirjallisuuteen painottaessaan nimenomaan iän merkitystä ja muistuttaessaan siitä, että tutkimus on ollut aiemmin varsin ikäsokeaa.

Tältä näytti väitöstilaisuus etäyhteyden kautta. Kuva: Hannu Salmi.

Teksti: Marjo Kaartinen, kustos

Kustos kertoo: Päiväkirjat, ihmisyys ja vaino

1.2.2020 / Hannu Salmi / 0 Comments

Lauantaina 1. helmikuuta 2020 tarkastettiin FM Anna-Leena Perämäen väitöskirja Kirjoitettu vaino: Selviytymiskeinot juutalaisvainoista nuorten naisten päiväkirjoissa 1940-luvun Ranskassa ja Alankomaissa. Tutkimus tarkastelee toisen maailmansodan aikaisia juutalaisvainoja viiden nuoren naisen päiväkirjojen kautta. Päähenkilöinä ovat Hélène Berr, Anne Frank, Isabelle Jesion, Elisabeth Kaufmann ja Anita Meyer, jotka kuvasivat kokemuksiaan Ranskassa ja Alankomaissa toisen maailmansodan kurimuksessa. Anita Meyer (nyk. Budding) täytti viime vuonna 90 vuotta, ja Perämäellä oli mahdollisuus haastatella häntä väitöskirjaa varten. Tutkimuksen aineistosta avautuu ainutlaatuinen näkökulma kriisiajan arkipäivään, toiveisiin ja pelkoihin – ja selviytymisen strategioihin. Päiväkirjan pitäminen oli heille olennainen henkireikä, itsetutkiskelun ja pohdinnan foorumi.

Väittelijä Anna-Leena Perämäki. Kuva: Marjo Kaartinen.

Vastaväittäjänä toimi dosentti Ville Kivimäki Tampereen yliopistosta. Publicumin Pub3-saliin kerääntynyt yleisö – yhteensä 79 henkeä – sai seurata antoisaa ja ajatuksia herättävää tieteellistä keskustelua, jota vastaväittäjä johdatteli taitavasti eteenpäin. Erityisen paljon pohdittiin sitä, millainen selviytymiskeino päiväkirjan pitäminen itsessään oli ja millainen näkökulmaa arkipäivän strategioihin tekstien kautta avautuu. Kuten vastaväittäjä avauspuheenvuorossaan totesi, päiväkirjat on kirjoitettu tilanteessa, jossa tulevaisuus oli avoin. Menneisyyden nyt-hetkessä päiväkirjojen pitäjät saattoivat nähdä ja aavistaa vain osa siitä tarinasta, joka kaikessa traagisuudessaan paljastui vasta myöhemmin.

Vastaväittäjä dosentti Ville Kivimäki. Kuva: Marjo Kaartinen.

Väittelijän ja vastaväittäjän vuoropuhelu herätti varmasti kaikissa läsnäolijoissa ajatuksia ja tunteita. Millaiset edellytykset meillä itsellämme, nykytilanteessa, on hahmottaa kehityksen suuntaa ja millaisia olisivat sellaiset signaalit, joihin meidän pitäisi reagoida. Tätäkin enemmän pohdin sitä inhimillisyyttä, tai ihmisenmuotoisuutta, joka päiväkirja-aineistosta avautuu. Menneisyyden lähteet ovat vain fragmentteja, mutta lopultakin fragmentissa on läsnä se elämän kokonaisuus, jota ei enää ole. Väitöskirjassa analysoidut päiväkirjat ovat ainutlaatuisia sirpaleita menneestä maailmasta: ne kertovat kamppailusta ihmisyyden säilyttämiseksi ankaran myllerryksen keskellä.

Kustos kertoo: Susi ja ihminen

18.1.2020 / mkaartin / 0 Comments

FM Heta Lähdesmäen väitöskirja Susien paikat. Ihminen ja susi 1900-luvun Suomessa tarkastettiin lauantaina 18.1.2020 klo 12 alkaen Turun yliopiston Osmo Järvi -salissa. Vastaväittäjänä toimi tohtori Jukka Nyyssönen Norjan arktisesta yliopistosta, Tromssasta ja kustoksena kulttuurihistorian professori Marjo Kaartinen. Paikalla oli 130 kiinnostunutta kuulijaa.

Lähdesmäen väitöskirja pohtii otsikkonsakin mukaan susien paikkoja viime vuosisada Suomessa. Fokuksessa ovat niin susien fyysinen sijoittuminen kuin käsitykset suden kuulumisesta tai kuulumattomuudesta Suomeen. Tärkeä rooli tutkimuksessa on suden toimijuudella, joten olennainen näkökulma tutkimuksessa on myös suden. Missä susi eli, miten liikkui ja näistä suden päätöksistä juontuvat diskursiiviset ja materiaaliset kohtaamiset ihmislajin kanssa.

Kuva: Hannu Salmi

Oppineessa ja tieteellisesti korkeatasoisessa väitöstilaisuudessa vastaväittäjä arvioi tutkimuksen operoivan “hyvällä ja tieteellisellä tavalla historiantutkimuksen keinoin”, myös perinteisin keinoin, vaikka sillä onkin kunnianhimoiset teoreettiset tavoitteet. Hän piti tutkimusta johdonmukaisena ja piti tutkimuksen filosofista ja eettistä asemointia vakuuttavana. Käsittelylukuja hän piti voittopuolisesti hallittuina ja harvinaisen fokusoituina. Hän arvosti myös tutkijan “talonpoikaisjärkistä otetta”. Haasteena Nyyssönen puolestaan näki etenkin johdannon tiiviyden ja jonkinasteisen niukkuuden.