Avainsana: väitöskirjat (Page 2 of 3)

Kustos kertoo: valistuksen luomista hirviöistä

Lauantaina 2. maaliskuuta klo 12 Osmo Järvi -salissa tarkastettiin FM Otto Latvan väitöskirja The Giant Squid. Imagining and Encountering the Unknown from the 1760s to the 1890s. Vastaväittäjänä toimi professori Sandra Swart Stellenboschin yliopistosta Etelä-Afrikasta.

 

DSC02820

Otto Latva pitää lektiota.

 

Tämä ihmistieteellisen eläintutkimuksen (human animal studies) piiriin kuuluva kulttuurihistorian väitös fokusoituu jättiläiskalmariin, joka on yksi maapallon suurimmista selkärangattomista. Latva kysyy, millä tavoin jättiläiskalmari on nähty ja millä tavoin käsitystä jättiläiskalmarista on konstruoitu. Meritursaiden tavoin jättiläiskalmari on joutunut merihirviö-käsitteen alle, ja tutkimuksensa päätuloksia esitelleessään väittelijä korosti sitä, miten väärässä valistuksen käsitys näistä merten “hirviöistä” olikaan.

DSC02819

Ennen valistusta jättiläiskalmarit eivät olleet hirviöitä, vaan niitä havainnoineiden merimiesten ja rannikkoseutujen asukkaiden suhde näihin syvyyksien jättiläisiin oli pikemminkin hyvin pragmaattinen. Ne olivat kalansyöttejä, koiranruokaa ja lannoitetta.

Väitöstilaisuudessa keskusteltiin paitsi tutkimuksen sisällöstä, myös ihmistieteellisen eläintutkimuksen tavoitteista laajemminkin, historian merkityksestä nykypäivän maailmassa ja sen mahdollisuuksista vaikuttaa tulevaisuuden maailmaan. Historia on eettinen tiede, Sandra Swart totesi.

 

DSC02821

Professori Sandra Swart kuuluu ihmistieteellisen eläintutkimuksen etujoukkoon.

 

Väitöstä oli kuulemassa 75 henkilöä.

Kuvat: Hannu Salmi

Kustos kertoo: huumorista, kaupunkitilasta ja Wienin kaduista

Kulttuurihistorian kevätlukukausi huipentui tänään keskipäivällä Heidi Hakkaraisen väitöstilaisuuteen Sirkkalan kampuksen Janus-salissa. Hakkarainen puolusti väitöskirjaansa Comical Modernity. Witzblätter, Popular Humour and the Transformation of City Space in Late Nineteenth-Century Vienna, joka tarkastelee 1800-luvun jälkipuoliskon Wienin kaupungin uudelleenrakentamista huumorilehtien valossa. Tutkimus yhdistää hienolla tavalla populaarikulttuurin, huumorin, tilan ja kaupungin tutkimuksen ja aukoo aivan uusia uria Wienin kaupunkihistoriallisessa tutkimuksessa.

Vastaväittäjänä toimi professori Markus Reisenleitner Yorkin yliopistosta, Torontosta. Reisenleitner on wieniläinen ja erikoistunut kotikaupunkinsa kulttuurihistoriaan. Hänen viimeisin teoksensa on yhdessä puolisonsa professori Susan Ingramin  kanssa kirjoitettu Wiener Chic. A Locational History of Vienna Fashion (2014). Myös Ingram oli läsnä väitöstilaisuudessa.

Reisenleitner

Vastaväittäjä arvioimassa Heidi Hakkaraisen tutkimuksellista otetta. Kuva: Hannu Salmi.

Hakkaraisen tutkimus rakentuu suurelle ja haastavalle alkuperäisaineistolle, jonka pääosan muodostavat useiden vuosikymmenien aikana viikoittain ilmestyneet huumori- ja pilalehdet Kikeriki, der Floh ja Figaro. Se tarkastelee, millä tavoin huumorin avulla tuotettiin aktiivisesti merkityksiä kaupungille ja kaupungista. Tutkijan katse fokusoituu näin perustellusti ajanjaksoon, jolloin vuoden 1848 jälkeinen kaupunki oli valtavan muutoksen – modernisaation – alainen. Modernin symboliksi ja koko tutkimuksen tilalliseksi kiintopisteeksi nousee Ringstrasse, joka rakennettiin keskiaikaisen kaupunginmuurin paikalle.

Ringstrasse

Ringstrassen suunnitelma vuodelta 1858. Lähde: https://www.wien.gv.at/kultur/archiv/geschichte/bastei/ringstrasse.html

Vastaväittäjä oli hyvin vaikuttunut Hakkaraisen tutkimuksesta ja arvosti paitsi sen analyyttisyyttä, metodologista innovatiivisuutta ja tutkimuksen täydellisyyttä hiponutta viimeistelyä, myös tekijänsä  kykyä ymmärtää aineistoa, joka tuottaa haasteita paikallisillekin.

Oppinutta keskustelua tänä kesäisenä lauantaipäivänä oli seuraamassa 69 kuulijaa.

Kustos kertoo – Muodikkaan Puolan jäljillä

Oiva 2Lauantaina 27. toukokuuta 2017 tarkastettiin Turun yliopiston Janus-salissa Mila Oivan väitöskirja Creation of a Market Place: The Polish Clothing Industry, Soviet Union, and the Rise of Marketing, 1949–1961. Vastaväittäjänä toimi apulaisprofessori Małgorzata Fidelis University of Illinoisista, Chicagosta. Mila Oivan tutkimus yhdistää kulutuskulttuurin, moderniteetin ja transnationaalin vuorovaikutuksen tutkimusta: lähtökohtana on analysoida, miten ja millaisten käytäntöjen kautta puolalaisia valmisvaatteita kaupattiin Neuvostoliittoon vuosina 1949–1961. Asetelman taustana ovat poliittiset muutokset toisen maailmansodan jälkeen, niin itäblokin sisällä kuin laajemmin. Tutkimus purkaa dikotomista näkemystä kylmän sodan maailmasta ja tuo tarkasteluun paljon uusia sävyjä. Ruohonjuuritasolta tarkasteltuna puolalaisen vaateteollisuuden toimijoilla oli neuvoteltavanaan enemmän liikkumatilaa kuin näkemys sosialistisista yhteiskunnista ensi katsomalta antaisi olettaa.

Moda polskaNeuvostoliiton näkökulmasta puolalaisessa kulttuurissa oli länsimainen häivähdys, modernin elämän tuntu, ja tätä puolalaiset myös käyttivät myyntivalttinaan. Jazzmusiikki soi neuvostoyleisölle suunnatuissa muotinäytöksissä. Väitöstilaisuudessa keskusteltiin myös Jadwiga Grabowskasta (1898–1988), jota on usein kutsuttu puolalaisen muodin Coco Chaneliksi. Hän oli vuosina 1958–1968 valtiojohtoisen Moda Polskan vetäjä. Grabowskalla oli ollut muotihuone jo ennen sosialismin aikaa. Toisen maailmansodan jälkeen tätä jatkuvuutta olennaisempaa oli kuitenkin muutos. Moderni maailma edellytti uusia kulutustuotteita ja myös uusia mielikuvia Puolasta ja puolalaisuudesta.

Malgorzata

Vastaväittäjä Małgorzata Fidelis.

Mila1

Väittelijä Mila Oiva

Väitöstilaisuutta oli seuraamassa 64 henkeä. Keskustelu oli erittäin vilkasta ja avasi kuulijakunnalle erinomaisesti niitä haasteita, joiden edessä puolalainen valmisvaateteollisuus kamppaili. Samalla avautui näkökulma siihen, mitä kulutus ja kuluttaminen vuosien 1949–1961 Neuvostoliitossa merkitsi ja miten sitä voi tutkimuksellisesti lähestyä.

Kulttuurihistorian opinnäytteet 2015

ranke”Historia on keräämisen, löytämisen ja suodattamisen tiedettä”, kirjoitti saksalainen historioitsija Leopold von Ranke (1795–1886), ”mutta se on myös taidetta ja taitoa (Kunst), koska se luo uudelleen ja esittää sen mitä on löytänyt ja tunnistanut”. Tutkimuksen tekeminen on ”keräämistä, löytämistä ja suodattamista”, mutta samalla se on uuden luomista, elämän puhaltamista siihen aineistoon, jonka tutkija on uutteruudellaan tavoittanut. Kulttuurihistorian opinnäytteet rakensivat vuonna 2015 rikkaan ja monimuotoisen kuvan siitä, millaista historioitsijan työ on. Valmistuneet 28 pro gradu -tutkielmaa ja neljä väitöskirjaa ottivat haltuun uusia aiheita ja loivat näkymiä menneisyyden maailmaan. Opinnäytteiden aikajänne ulottui keskiajalta nykypäivään, ja tutkimukset käsittelivät maantieteellisesti laajaa aluetta Suomesta Japaniin, Islannista Yhdysvaltoihin ja Espanjasta Petsamoon.

utamaroAasian kulttuurihistoriaa käsitteli Helinä Taimi pro gradu -tutkielmassaan Kitagawa Utamaron kulissit – Japanilaiset naiset ukiyo-e-kuvissa. Tutkimus analysoi japanilaisen kulttuurin sukupuolijärjestelmää ja symboliikkaa legendaarisen Utamaron (1753–1806) puupiirroskuvien kautta. Yhdysvaltojen historiaan perehdyttiin muun muassa Niko Heikkilän sähkötuolin historiaa ja Malla Lehtosen 1960- ja 1970-lukujen aborttikeskustelua käsittelevissä tutkimuksissa. Espanjalaista kulttuuria puolestaan tutki Marika Ahonen laulaja-lauluntekijä Christina Rosenvingen tuotantoa käsittelevässä gradussaan.

Pohjoinen ulottuvuus näkyi vuoden 2015 tutkimuksissa vahvasti. Islantilaisia saagoja käytettiin lähdeaineistona niin graduissa (Jukka Salonen) kuin väitöskirjoissakin (Kirsi Kanerva), ja molemmissa korostui tunteiden historian näkökulma. Pohjois-Suomeen liittyviä analyyseja valmistui niin ikään useita: Tiina Harjumaan tutkielma Petsamosta Varejoelle käsitteli usein unohdettua pestamolaisten asutustoimintaa sen jälkeen, kun menetetyn alueen asukkaat siirtyivät uusiin koteihinsa. Niina Siivikon Kaikuja Saamenmaalta puolestaan tarkasteli saamelaiskysymyksen käsittelyä suomalaismedioissa vuonna 1971. Pohjoista aineistoa hyödynsi myös Rauni Rekosen tutkimus Hautajaismuistot ja menneisyyssuhde, vaikkakin tutkimus kattoi koko maan. Sen aineistona oli vuonna 2007 järjestetty valtakunnallinen kirjoituskeruu suomalaisten hautajaiskokemuksista. Rekosen tutkielma avaa kiinnostavan filosofisen näkökulman arkielämän taitekohtaan: millaisia muistin paikkoja hautajaiset ovat olleet ja miten me niiden kautta jäsennämme paitsi tunteitamme myös omaa ajallisuuttamme.

Pro gradu -tutkielmien aiheiden moninaisuutta on vaikeaa kiteyttää lyhyesti. Nostan tässä esiin vain muutamia esimerkkejä. Eero Perunka käsitteli paljon kohua herättäneitä umts-kauppoja, joissa Saksa vuonna 2000 hankki 50 miljardia euroa huutokauppaamalla taajuuksiaan. Sonera, ja samalla sen pääomistaja Suomen valtio, oli yksi kärsijöistä. Perunka tutkii huutokaupan kautta suomalaisten teknologiasuhdetta, sen historiaa ja usein fantastisia tulevaisuuden odotuksia. Mikrohistoriassa puhutaan usein poikkeuksellisen tyypillisyydestä: epätyypillisen tapahtuman tai tilanteen kautta voidaan nähdä sellaista, jota aikalaiset pitivät itsestään selvänä. Umts-huutokauppa oli tällainen epätyypillinen tapahtuma, josta avautuu näkökulma tyypilliseen.

Aino_AcktéMikrohistoriallista tuntua oli myös Kati Kajanderin tutkimuksessa Hawklore, jonka keskiössä oli merikarvialaissyntyinen hypnotisoija Olavi Hakasalo (1930–1988), taiteilijanimeltään Olliver Hawk. Ekstentrinen julkisuuden henkilö tarjoaa kiinnostavan perspektiivin suomalaisen sensaatiojournalismin historiaan, jonka tärkeänä moottorina 1960- ja 1970-luvuilla oli Urpo Lahtisen perustama Hymy-lehti. Kajanderin tutkielma ei ole henkilöhistoriallinen, mutta vahva keskushenkilö sillä on. Vuonna 2015 valmistui useita muitakin henkilöön keskittyviä pro gradu -tutkielmia, muun muassa kaksi tutkimusta legendaarisesta oopperalaulajasta Aino Acktésta. Laura Merelli analysoi Acktén kirjeenvaihtoa taiteilijuuden ja naisen roolien näkökulmasta, Maarit Tuominen keskittyi äidin, Emmy Achtén, ja tyttären, Aino Acktén, väliseen suhteeseen. Laulajat olivat keskiössä niin ikään Jutta Ala-Äijälän tutkielmassa Iskelmätytöt. Naiset toimijoina suomalaisessa iskelmämusiikissa 1955–1965, joka perustui jazziskelmän läpimurron keskeisten artistien, Vieno Kekkosen, Pirkko Mannolan ja Helena Siltalan, haastatteluihin.

Hrafnkels-saga-e1440883042568

Vuonna 2015 kulttuurihistoriassa valmistui neljä väitöskirjaa. Kirsi Kanervan artikkeliväitöskirja Porous Bodies, Porous Minds: Emotions and the Supernatural in the Islendigasogur (ca. 1200–1400) pohti tunteiden merkitystä 1200- ja 1300-lukujen Islannissa. Varhaisissa tunneteorioissa sellaiset käsitteet kuin emootio, affekti ja passio viittasivat liikkeeseen ja vaikutukseen, ja Kanervan tutkimus osoittaa, että myös islantilaisissa kansanomaisissa tunneteorioissa liike oli olennaista. Heta Mularin monografia New Feminisms, Gender Equality and Neoliberalism in Swedish Girl Films 1995–2006 analysoi ruotsalaista tyttöelokuvaa, joka osallistui ajankohtaiseen keskusteluun tasa-arvosta ja feminismistä. Tytöstä tuli 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun muutoksen symboli. Asko Nivalan väitöskirjan Beyond Germany Fragmented. The Idea of the Golden Age in Friedrich Schlegel’s Early Romantic Philosophy of History päähenkilö oli saksalaisen romantiikan keskeinen teoreetikko Friedrich Schlegel (1772–1829), jonka ajattelusta Nivala jäljitti aiemmin pitkälti käsittelemättä jääneitä kulttuurihistoriallisia juonteita. Teoksen ytimessä on Schlegelin kulta-aikakäsityksen uudelleentulkinta. Vuoden neljäs väitös oli Leena Rossin artikkeliväitöskirja Yksilö ja ympäristö. Yksilö ja ympäristö: Maalari Frans Lindin (1903–1988) elinikäinen ympäristösuhde muistitiedon ja maisemamaalausten valossa, joka tutki ympäristösuhdetta yhden ihmisen, tässä tapauksessa varkautelaisen maalarin Frans Lindin kautta. Tutkimus on syntynyt todella pitkäjänteisen työn tuloksena, sillä Rossi haastatteli Lindiä useaan otteeseen jo 1980-luvulla. Mittavien haastattelujen lisäksi aineistona on puolensataa Lindin maalausta, mikä tuo tutkimukseen oman kiinnostavan lisänsä. Ympäristösuhteen ohella väitöskirja analysoi sitä, miten sunnuntaimaalari havainnoi ja kuvasi ympäristöään.

(Teksti on aiemmin julkaistu Kritiikki-lehdessä 1/2016.)

Silmäsärkyä ja muita islantilaisia tunteita – Kustos kertoo

kirsin kirjan kansiTunteiden historiasta on suomalaisessa historiantutkimuksessa keskusteltu 1990-luvun alusta lähtien, mutta vuosituhannen vaihteen jälkeen tutkimusta on tullut laajemmin. Sen sijaan on tuiki harvinaista, että Suomessa kirjoitetaan Islannin historiasta, puhumattakaan islantilaisten tunteiden kulttuurihistoriasta. Siksi 31. tammikuuta 2015 oli poikkeuksellinen päivä. Turun yliopistossa tarkastettiin Kirsi Kanervan väitöskirja Porous Bodies, Porous Minds. Emotions and the Supernatural in the Íslendingasögur (ca. 1200–1400), joka pohtii tunteiden merkitystä 1200- ja 1300-lukujen Islannissa. Artikkeliväitöskirjan pohjana on viisi referoitua artikkelia, ja teoksessa on myös laaja lähes 180-sivuinen johtanto-osa.

Kirsi Kanervan vastaväittäjänä toimi folkloristiikan dosentti Frog (Helsingin yliopisto), joka väitöstilaisuuden alussa viittasi University College Londonin viitan tuovan mieleen Harry Potter -elokuvat. Alkukevennyksen jälkeen keskustelu porautui aiheen ytimeen, 1200- ja 1300-lukujen tunnekäsitteisiin, islantilaissaagoihin lähteenä sekä muun muassa kysymykseen siitä, sijaitsiko saagoissa mainittu mieli (hugr) sydämessä. Varhaisissa tunneteorioissa keskeiset tunnekäsitteet, emootio, affekti ja passio, viittasivat liikkeeseen ja vaikutukseen, ja Kanervan tutkimus osoittaa, että myös islantilaisissa kansanomaisissa tunneteorioissa liike oli olennaista. Samalla saagojen tunnerekisteri on toiseuden maailma: usein ajateltiin, että  levottomilla kuolleilla ja muilla yliluonnollisilla ilmiöillä oli tunnevaikutuksia. Keho ja mieli olivat huokoisia, ja siksi niiden rajat oli tärkeää pitää kurissa ulkopuolelta tulevien vaikutusten vastustamiseksi. Syyllisyyteen liitettiin muun muassa silmäsärky, joka kertoi kehoon/mieleen tulleesta vaikutuksesta. Frog ja Kanerva kävivät näistä tunnehistorian kysymyksistä ajatuksia herättävän keskustelun, jota Janus-salissa oli seuraamassa 45 henkeä. Väitöstilaisuus päättyi klo 14.15.

Kirsi Kanerva pitää lektiota. Vastaväittäjä Frog vasemmalla tarkkaavaisena.

Kirsi Kanerva pitää lektiota. Vastaväittäjä Frog vasemmalla tarkkaavaisena.

Kustos kertoo

Kulttuurihistorian 40. väitöskirja on Tom Linkisen Stinking Deed, Deepest Love: Same-Sex Sexuality in Later Medieval English Culture, joka tarkastettiin Turun yliopistossa 13. huhtikuuta 2013. Vastaväittäjänä toimi maailman johtaviin keskiajan seksuaalisuuden tutkijoihin lukeutuva professori Ruth Mazo Karras Minnesotan yliopistosta. Karras tunnetaan muun muassa teoksista Common Women: Prostitution and Sexuality in Medieval England (1996), From Boys to Men: Formations of Masculinity in Late Medieval Europe (2003),  Sexuality in Medieval Europe: Doing Unto Others (2005) ja Unmarriages: Women, Men, and Sexual Unions in the Middle Ages (2012). Calonian luentosalissa oli paikalla yli 130 henkeä seuraamassa kahden asiantuntijan tieteellistä keskustelua.

Lektionsa Linkinen aloitti tunnustamalla olevansa rakastunut. Hän on rakastunut historiaan. Tässä kohtaa kustoksen mieleen nousi Francesco Alberonin kirja Rakastuminen, jossa tunnettu italialainen sosiologi kuvaa rakastumista joukkoliikkeenä: sen tehtävä on muuttaa maailmaa. Myös intohimo historiaan on subversiivinen voima, joka voi tuottaa radikaalin käänteen, uuden näkökulman ja tulkinnan – ja siinä mielessä uuden maailman.

Väitöstilaisuuden keskustelu johdatti 1300- ja 1400-lukujen Englantiin, jossa samaa sukupuolta olevien rakkaus esitettiin syntinä ja rikoksena. Stigmatisointia ympäröi hiljaisuus ja usein tietoinen vaikeneminen, mutta samaan aikaan – kuten Linkinen osoittaa – ystävyys ja rakkaus olivat mahdollisia.

Vastaväittäjän loppupuheenvuoron jälkeen esitettiin myös yleisökysymys, jonka jälkeen kustos päätti tilaisuuden klo 14.15.

Kustos kertoo

FM Ilana Aallon väitöskirja Isyyden aika. Historia, sukupuoli ja valta 1990-luvun isyyskeskusteluissa (Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 112) tarkastettiin lauantaina 24. marraskuuta 2012. Vastaväittäjänä toimi professori Pirjo Markkola Jyväskylän yliopistosta. Väitöstilaisuudessa Turun yliopiston Tauno Nurmela -salissa oli paikalla 88 henkeä. Juuri tänä vuonna kulttuurihistorian oppiaine täyttää 40 vuotta. Nyt väitöskirjoja on lähes sama määrä, sillä Aallon tutkimus on järjestyksessä 39. Oppiaineen ensimmäinen väitös tosin oli vasta vuonna 1988, ja valtaosa tohtoreista on valmistunut vuoden 1999 jälkeen. Kulttuurihistorian väitösten joukossa Aallon tutkimus on pioneeriluontoinen, sillä se ottaa esiin isyyden historian ja analysoi merkittävää lähimenneisyden ilmiötä, 1990-luvun isyyskeskustelua.

Ilana Aallon väitöskirja purkaa intohimoja herättänyttä isyyskeskustelua sekä aikalaiskirjallisuuden ja lehdistökeskustelun että omaelämäkerrallisen aineiston avulla. Jälkimmäisenä aineistona on ennen kaikkea Kansanrunousarkistossa sijaitseva Isää etsimässä -kirjoituskilpailu, joka toteutettiin vuosina 1998-99 ja joka toimii työn ytimenä. Aalto pureutuu erityisesti kysymyksiin siitä, miten isän ja äidin vanhemmuuden rajoja määriteltiin ja millaisia miehiä isien tuli olla. Aiheen valinta on merkittävä jo siitä syystä, että suomalaisen isyyden historiaa on tutkittu todella vähän. Aallon työ tarjoaa alalle lähtökohdan tulkitsemalla 90-luvun debattia, jossa pohdittiin usein myös historiallista ulottuvuutta, (oletetun) perinteisen isän ja modernin isän välistä suhdetta.

Vastaväittäjä Pirjo Markkola toimi tilaisuuden kapellimestarina ja johdatti keskustelun taitavasti tutkimuksen ydinkysymyksiin, aineiston tulkintaan, teoreettisiin käsitteisiin ja kokoaviin argumentteihin. Väittelijä vastasi asiantuntevasti ja napakasti, ja keskustelua oli ilo seurata.

Loppulausunnon jälkeen varattiin tilaisuus yleisön kysymyksille, mutta ylimääräisten vastaväittäjien puuttuessa kustos päätti tilaisuuden klo 14.10.

Kulttuurihistorian opinnäytteet 2011

Kulttuurihistoriassa valmistui vuonna 2011 28 pro gradu -tutkielmaa ja kaksi väitöskirjaa. Graduissa saavutettiin merkittävä virstanpylväs siinä mielessä, että joulukuussa hyväksytty Emilia Haaviston tutkimus ”Minä kun katoan” – 1800-luvun lopulla Niuvanniemen mielisairaalan sisäänkirjattujen naispotilaiden eletty ja koettu sairaus ja sairaalassaolo oli oppiaineen 500. pro gradu -tutkielma. Ensimmäinen työ valmistui vuonna 1979, 32 vuotta sitten. Haaviston työn ytimessä on kokemuksellisuus: kohteena on se, miten Niuvanniemen mielisairaalaan 1800-luvulla tulleet potilaat kokivat sekä sairastamisen että sairaalassa olemisen. Teema on haastava mutta erittäin kiinnostava. Kokemuksellisuudella oli vahva asema gradukirjallisuudessa laajemminkin. Tästä voi esimerkkinä mainita Arja Ryhäsen ja Anu Salmelan tutkimukset, jotka molemmat käsittelivät suhtautumista itsemurhaan. Kokemuksellisuuden, ja elämän laitapuolen, näkökulma oli myös Anna-Maria Ollilan tutkielmassa Paremman elämän toivossa. Yhteiskunnallinen suhtautuminen kaupunkien irtolaisnaisiin 1800- ja 1900-luvun vaihteen Suomessa.

Maantieteellisesti tutkimuskohteet ulottuivat laajalle, Suomen lisäksi Ruotsiin, Viroon, Espanjaan, Englantiin, Yhdysvaltoihin, Lähi-itään, jopa Uuteen Seelantiin. Kulttuurien kohtaamisen tematiikkaa käsittelivät sekä Reetta Niemen tutkimus James Cookin ja Uuden Seelannin maorien kohtaamisesta 1769–1770 ja Jenni Kaskimäen analyysi Gertrude Bellin (1868–1926) Lähi-itää kuvaavista matkakirjoista.

Temaattisesti aiheiden kirjo oli niin ikään lavea. Tutkimuksissa pohdittiin muun muassa koulutuksen ja oppikirjojen historiaa, maratonjuoksun vaiheita 1990-luvulta 2000-luvulle, New Yorkin maailmannäyttelyn Suomi-kuvaa, liikenneturvallisuutta, joogan tuloa Suomeen – ja suhtautumista eläimiin. Viimeksi mainitusta teemasta voi nostaa esiin Henriikka Heikinheimon tutkimuksen eläinlääkintälottien suhteesta hevosiin toisen maailmansodan aikana ja Heta Lähdesmäen ajankohtaisen tutkimuksen Hallittu ja hallitsematon susi. Valta ihmisen ja suden välisessä suhteessa poronhoitoalueen ulkopuolisessa Suomessa 1990-luvun lopulla. Myös magia ja alkemia olivat vahvasti esillä vuoden 2011 töissä. Maria Heinonen käsitteli oppineiden magiaa Suomessa 1640–1670-luvuilla ja Essi Liukkonen Thomas Nortonin teosta The Ordinal of Alchemy (1477).

Media-aiheita käsiteltiin erityisen runsaasti. Tarkastelun kohteina olivat Turku-aiheiset elokuvat, matkakirjallisuus, pilalehdet, tosi-tv-sarjat, aikakauslehdet ja valokuvat. Henna Haavisto analysoi modernin naisen elämäntyyliä Aitta-lehdessä 1927–1930. Juho Korhonen puolestaan tutki Espanjan sisällissodan legendaarista valokuvaajaa Robert Capaa ja samalla fotojournalismin historiaa. Myös henkilöhistoriallisia tutkimuksia tehtiin. Tästä voi esimerkkinä mainita Sami Liuhdon tutkielman Kalervo Palsasta ja Tuuli Vatulan pioneerityön näyttelijä-teatteriohjaaja Aino Mattilasta. Sivumääräisesti laajin työ oli Hanna Katajamaan tutkimus Suomen sillalla. Viro ja virolaiset Ylioppilaslehden kirjoituksissa vuosina 1917–1939.

Väitöskirjoja tarkastettiin vuonna 2011 kaksi. Silja Laineen tutkimus Urbaani mielikuvitus ja 1920-luvun Helsingin ääriviivat (k&h, 2011) oli inspiroiva luotaus siihen mielikuvitukseen, joka itsenäisessä Suomessa kohdistui korkeisiin rakennuksiin. Pilvenpiirtäjää ei Helsinkiin noussut, mutta aiheesta käytiin laajaa julkista keskustelua, joka kertoo paljon siitä, miten aikalaiset hahmottivat kaupunkitilaa ja sen merkityksiä. Elina Larsson puolestaan tutki väitöskirjassaan Kotikuvauksen ideaalisuus Carl Larssonin teoksessa Ett hem (1899) ruotsalaista kotia siinä mielessä kuin se hahmottui taiteilija Carl Larssonin kotikuvauksissa. Larssonin teemat ja painotukset ovat vaikuttaneet merkittävästi 1900-luvun käsityksiin kodin merkityksestä.

(julkaistu Kritiikki-lehdessä 1/2012)

Tarkempi luettelo pro gradu -tutkielmista löytyy oppiaineen kotisivulta. Esittely vuoden 2010 opinäytteistä löytyy täältä.

Kustos kertoo

Kulttuurihistorian oppiaineen historian 38. väitöstilaisuus järjestettiin Janus-salissa Sirkkalassa lauantaina 7. tammikuuta 2012, kun FM Lauri Keskinen väitteli tutkimuksella Seura tekee kaltaisekseen. Poliittinen sosialisaatio varsinaissuomalaisissa työväenurheiluseuroissa vuosisadan vaihteesta 1920-luvun alkuun. Virallisena vastaväittäjänä toimi dosentti Arto Nevala Itä-Suomen yliopistosta. Tilaisuudessa oli urheilujuhlan tuntua, sillä Janus-sali oli ääriään myöten täynnä. Kustoksen klassisiin tehtäviin kuuluu laskea yleisön määrä, ja tällä kertaa paikalla oli 74 henkeä. Keskisen tutkimus on artikkeliväitöskirja, jossa pohditaan varsinaissuomalaisten työväenurheiluseurojen piirissä tapahtunutta poliittista sosialisaatiota, aatteen oppimista, vuosina 1903–23. Kiinnostavaksi ja haasteelliseksi teeman tekee se, että muistitietoa on käytettävissä vain niukasti ja enemmänkin on kyse mahdollisten oppimistilanteiden paikantamisesta ja niiden merkityksen arvioinnista.

Väitöstilaisuus alkoi Keskisen lektiolla, jonka jälkeen oli vastaväittäjän vuoro astua esiin. Nevala avasi puheenvuoronsa viittamalla tutkimuksiin siitä, miten jääkiekon maailmanmestaruus vuonna 1995 on nykypäivän historiakäsityksen keskeisiä virstanpylväitä. Lähimenneisyyden avainkohdassa urheilu on näyttäytynyt kansakuntaa yhdistävänä tekijänä, mikä saa helposti unohtamaan tosiasian, että suomalainen urheilukulttuuri on suurimman osan historiastaan ollut jakaantunut. Tämän kahtiajaon ytimessä Keskisen väitöskirja on.

Vastaväittäjä johdatteli keskustelun tutkimuksen perusteisiin, kysymyksenasetteluun, menetelmiin, rajauksiin, rakenteeseen, lähteisiin ja tutkimustilanteeseen. Eloisaa keskustelua kuunnellessa tuntui siltä, että urheiluhistoriaa pitäisi ehdottomasti tutkia vielä nykyistä enemmän. Niin paljon urheilu on määritellyt kansakuntaa, mediaa, sukupuolta ja luokkaa 1900-luvun Suomessa.

Vilkas keskustelu jatkui lähes klo 15 asti, minkä jälkeen juotiin kakkukahvit Januksen aulassa.

Kustos kertoo

Eilen klo 12 väitteli Elina Larsson kulttuurihistoriallisella tutkimuksella Kotikuvauksen ideaalisuus Carl Larssonin teoksessa Ett hem (1899). Tilaisuus oli poikkeuksellinen siinä mielessä, että väitös ei tapahtunut klassisessa Tauno Nurmela -salissa vaan Sirkkalan kampuksella, Janus-salissa, jossa ei ennen tätä ole väitelty. Nyt voi sanoa: paikka sopi erinomaisesti. Väkeä paikalla oli 32 henkeä, ja tilaisuus alkoi eloisalla lectiolla, jota höystivät Carl Larssonin akvarellit, juuri ne kuvat, jotka ovat väitöskirjassa tulkinnan kohteena. Vastaväittäjänä toimi professori Susann Vihma Aalto-yliopistosta. Lähes 500-sivuisessa tutkimuksessa olisi riittänyt keskusteltavaa moneenkin tilaisuuteen. Nyt keskustelu tiivistyi ydinkysymyksiin: mitä tarkoitetaan ideaalisuudella tai ihanteellisuudella, mikä merkitys Carl Larssonin muovaamalla kodin representaatiolla oli omana aikanaan, miten aineisto kertoo näistä ihanteista, millaiset teemat painottuivat Larssonin kotikäsityksessä. Väitöksen kiinnostavimpia hetkiä elettiin tilanteessa, jossa vastaväittäjä nosti kassistaan esiin primäärilähteen, Carl Larssonin vuonna 1907 julkaiseman teoksen Svenska kvinnan genom seklen. Teos tiivistää historian kymmeneen kuvaan, joista ensimmäinen edustaa kivikautta, viimeinen taiteilijan omaa aikaa. Ruotsin historian merkittäviksi naisiksi Larsson valitsi muun muassa Pyhän Birgitan ja Fredrika Bremerin. Väitöstilaisuudessa teoksen kautta avautui keskustelu Carl ja Karin Larssonin suhteesta. Itse asiassa Svenska kvinnan genom seklen -teoksessa Larsson suhtautuu kielteisesti kysymykseen naisten poliittisista oikeuksista. Mieleen tulee kysymys siitä, viittaako kommentti siihen, että itäisessä naapurimaassa vaalilaki oli juuri vuonna 1907 muuttumassa. Ruotsissa naiset saivat äänioikeuden vasta vuonna 1920. Tästä teemasta ei väitöstilaisuudessa laajemmin keskusteltu – jo pelkästään siitä syystä, että väitöksen aiheena on kodin representaatio, eikä niinkään se konkreettinen Lilla Hyttnäs, jossa Carl ja Karin asuivat ja joissa sukupuolten välisiä suhteita neuvoteltiin arjen tasolla.

Kun vastaväittäjä lopetti osuutensa, ylimääräisiä vastaväittäjiä ei ilmaantunut, joten kustos päätti tilaisuuden klo 14.30.

« Older posts Newer posts »