Kuukausi: maaliskuu 2022

Väitöskirjatutkijamme Elina Karvo kertoo tässä tekstissä Kulttuurihistorian seuran syntyhistoriasta ja toiminnasta. Seuraavana juhlavuoden kunniaksi on 20.4. vuorossa Kulttuurihistorian muisti II -tapahtuma, jossa luennoi kulttuurihistorian emeritusprofessori Kari Immonen.

Kulttuurihistorian seura perustettiin keväällä 2016. Seuran toiminnan ytimessä on nostaa esiin kulttuurihistorian merkitystä ja tutkimusta yhteiskunnassa sekä tukea kulttuurihistorian opetusta ja yleistä tunnettuutta. 

Seuran toiminta lähti liikkeelle kansainvälisen kulttuurihistorian seuran, International Society for Cultural History (ISCH), kautta. Vuonna 2008 perustettu järjestö edistää kulttuurihistorian tutkimusta järjestäen vuosittain konferensseja sekä julkaisemalla Cultural History -lehteä. Kulttuurihistorian seuran perustamisessa taustalla oli käytännön tarve saada Suomeen rekisteröitynyt yhdistys, joka voi hoitaa kansainvälisen seuran asioita. Toisaalta taustalla oli myös laajempi ajatus yhdistyksestä, joka yhdistäisi kulttuurihistorian tutkijoita ja voisi ottaa yhteiskunnallisesti kantaa kulttuurihistoriaan ja -perintöön liittyvissä kysymyksissä. 

Seuran aktiivit ovat kulttuurihistorian tutkijoita professoreista väitöskirjatutkijoihin, ja mukana on vahvaa edustusta myös museo- ja kulttuurialalta. Seura on avoin niin tutkijoille, opiskelijoille, harrastajille kuin kulttuurista ja historiasta kiinnostuneille.

Aktiivista julkaisutoimintaa 

Seuran toiminta koostuu niin tapahtumista kuin julkaisutoiminnasta. Kulttuurihistorian seuralla on kaksi julkaisusarjaa: Cultural History – Kulttuurihistoria sekä Capsa Historiae.

Cultural History – Kulttuurihistoria -julkaisusarja sai alkunsa 2000-luvun alussa ja toimi alkujaan oppiaineen oman kustantamon kautta. Vuonna 2017 käynnistettiin julkaisusarjan siirtoa vastikään perustetulle seuralle, ja Cultural History -sarjan 16. osa, Golden Leaves and Burned Books (2020), oli ensimmäinen seuran kustantama osa. Cultural History – Kulttuurihistoria -sarjassa julkaistaan suomeksi ja englanniksi vertaisarvioituja teoksia, joissa keskustellaan (kulttuuri)historiantutkimuksen luonteesta, käsitteistä, metodeista ja teorioista sekä avataan uusia näkökulmia menneisyyden hahmottamiseen ja nykypäivän ymmärtämiseen. Sarjan osissa on liikuttu ajallisesti antiikista nykypäivän ja keskusteltu kattavasti kulttuurihistorian klassikoista, keskeisistä metodeista ja menneisyyden lähdeaineistoista. Julkaisusarjan 17. osa ilmestyy juhlavuoden aikana ja keskittyy kulttuurihistorian tutkimusmetodeihin.

Capsa Historiae -sarjan julkaisut ovat kulttuurihistoriallisia puheenvuoroja, jotka avaavat menneisyyden ilmiöitä, tarjoavat uusia näkökulmia sekä ottavat osaa ajankohtaisiin keskusteluihin. Julkaisusarja sai alkunsa vuonna 2017, ja sarjan ensimmäinen teos oli Juha Isotalon pro gradu -tutkimukseen perustuva teos Herodotoksesta ja Thukydideesta. Julkaisusarjan tähän mennessä ilmestyneissä teoksissa on käsitelty myös yleisradiotoimintaa julkisena palveluna (Paavo Oinonen, 2019) sekä avaruuden kuvittelun kulttuurihistoriaa (Heidi Kurvinen, Petri Paju ja Petri Saarikoski, 2021). 

Merkittävässä roolissa seuran toiminnassa on seuran blogilla, jossa julkaistaan mm. tekstejä museo- ja näyttelyvierailuista, väitöskirjatutkijoiden ja kulttuurihistorian dosenttien esittelyjä sekä pitempiä tekstejä erilaisista teemoista ja tutkimuskohteista.

Tapahtumien kirjo

Seuran tapahtumatoiminta on alusta lähtien ollut monipuolista ja pyrkinyt tavoittamaan niin akateemisen kuin suuren yleisön. Seuran avajaistapahtuma järjestettiin toukokuussa 2017 Turun Kirjakahvilan pihalla. Tapahtumassa julkaistiin seuran ensimmäinen Capsa Historiae -julkaisu, kuultiin muistoja Kirjakahvilan historiasta sekä kuultiin puheenvuoro saamelaishistoriasta ja joikaamista. Vuosien varrella seura on osallistunut myös mm. Turun kirjamessuille ja Someron nostalgiaviikoille.

Seura on tehnyt tapahtumien osalta yhteistyötä Turun ja Lapin kulttuurihistorian oppiaineiden, Turun museokeskuksen, sekä muiden yhdistysten kanssa. Yhteistyön kautta on syntynyt monipuolista keskustelua kulttuurista, historiasta ja tiedonvälityksestä. Keväällä 2019 seura ja Museopedagoginen yhdistys Pedaali ry järjestivät yhdessä jäsenilleen seminaaripäivän Tieteestä tarinaksi Amos Rexin museolla. Seminaarissa kuultiin monenlaisia puheenvuoroja tavoista välittää, tuottaa ja tarinallistaa tutkimustietoa suurelle yleisölle. Saman vuoden syksyllä seura järjesti yhteistyössä Kulttuuriyhdistys Eilen ja Tänään ry:n kanssa Jännittävää historiaa -seminaarin, jossa yleisö sai tilaisuuden heittäytyä pimeyden syövereihin, tutustua viinan ja koleran vitsauksiin sekä paneutua taidekonservoinnin saloihin ja keskiaikaisten kirkkomaalausten eriskummallisiin olentoihin. Näihin jännittäviin teemoihin yleisön johdattivat historian, kulttuurin ja taiteen tutkimuksen väitöskirjatutkijat.

Vuonna 2020 alkanut koronapandemia vaikutti myös Kulttuurihistorian seuran toimintaan vahvasti. Vaikka siirtyminen etätoimintaan on tuonut mukanaan joustavuutta ja osallistumismahdollisuuksia ympäri Suomen, on tapahtumatoiminta ollut korona-aikana selvästi hiljaisempaa. Syksyllä 2020 seura oli mukana kulttuurihistorian ensimmäisillä kirjamessuilla, jotka järjestettiin kokonaan etäyhteyksin. Seura oli mukana etenkin kustantajan roolissa, kun messuilla esiteltiin jo aiemmin mainittu Golden Leaves and Burned Books –julkaisu.

Kulttuurihistorian juhlavuoteen 2022 seura alkoi valmistautua jo vuotta aiemmin, kun keväällä 2021 järjestettiin webinaari Kulttuurihistorian muisti. Tapahtumassa käynnistettiin kulttuurihistorian oppiaineiden historian muistelu, kun puhujina toimivat Turun yliopiston professori emeritus Keijo Virtanen sekä Lapin yliopiston kulttuurihistorian professori (nyk. emerita) Marja Tuominen. Keskeisenä teemana sekä Virtasen että Tuomisen puheenvuoroissa oli keskustelu siitä, mitä kulttuurihistoria on ja miten kulttuurihistoria on alusta asti ollut poikkitieteellinen ja valmis katsomaan uusiin suuntiin. Kulttuurihistorian muisti -tapahtuma ja keskustelu kulttuurihistorian roolista saa jatkoa juhlavuonna.

Kulttuurihistorian juhlavuoden aikana seura osallistuu oppiaineiden tapahtumiin niin Turussa kuin Lapissa. Lisäksi seuran blogissa pyörii kirjoitussarja kulttuurihistorian tiloista, niin fyysisistä kuin tutkimuksellisista paikoista, joihin oppiaineella on kytköksiä. 

Kulttuurihistorian seura on avoin kaikille kulttuurihistoriasta kiinnostuneille ja seuraan voi liittyä mukaan milloin vain! Lisätietoja seurasta löydät kotisivuiltamme kulttuurihistoria.net!

Kirjoittanut: Elina Karvo

Erikoissuunnittelija Totti Tuhkanen antoi ystävällisesti luvan julkaista uudelleen tämän artikkelin Avoimesti-lehdestä 2/1996. Suuri kiitos!

Abbey Road Today

He tulevat pareittain, nyt jo kevyesti harmaantuvat 60-luvun nuoret, ja kuvauttavat itsensä pyhäkön edustalla: tässä talossa toimivassa EMIn studiossa Beatlesit äänittivät heidän elämänsä laulut.

Myös naapuritalossa on studio, mutta se on kuvataiteilijan käytössä. Talon portaille on istahtanut ryhmä suomalaisia kulttuurihistorian etäopiskelijoita keskustelemaan yksityisen ja kollektiivisen identiteetin rakennetekijöistä mediakulttuurin aikakaudella. Kysymyksen on virittänyt populaarikulttuurin oppikirja Porvariskodista maailmankylään. Ja tietysti nostalginen ikävä Beatlesien aikaan. Kurssinjohtaja Totti on poikennut Turusta kylään ja tuonut myös ensi syksyn oppimateriaalit mukanaan. Edeltävät kolme tuntia on jo istuttu ryhmää tutoroivan Marjatta Bellin kirjastossa tutkimassa naisen ja perheen historian ja elämäkertatutkimuksen lähteitä ja metodologisia kysymyksiä.

Ammattitaitoa ja kriittisiä näkökulmia

Opiskelun motiivit ovat monet: Anna valmistui 90-luvun vaihteessa Helsingin taideteollisesta korkeakoulusta, jäi työttömäksi ja tuli Lontooseen opiskellakseen lisää. Nyt hänellä on perhe ja puolentoista tunnin työmatka. Tämän ajan hän syventyy aamuin illoin kulttuurihistorian oppikirjoihin.

Ulla puolestaan toteaa olleensa Suomessa ”putkiopiskelun” uhri: pari-kolme vuotta kaksi-kolme tenttiä joka viikko, nopea kaupallisen alan tutkinto eikä mitään mielikuvaa opintojen merkityksestä. Sitten naimisiin englantilaisen miehen kanssa, uusi kotimaa ja kaksi lasta kotona hoidettavana. ”Nyt olen huomannut, mitä oikea yliopisto-opiskelu olisi voinut olla. Syventyvä keskustelu ja esseiden kirjoittaminen luovat omaa tietoa.” Myös opintoryhmän sosiaalinen merkitys on ollut Ullalle tärkeä: ”Tämä tuo mahdollisuuden pieneen itsenäisyyteen, aikuisen ihmisen elämään.”

1960-luvulta Lontoossa asunut Sisko korostaa opiskelun merkitsevän hänelle kamppailua kielellisen kompetenssin kehittämiseksi. ”Suomen kieli muuttuu nopeasti. Oppimateriaaleissa on käsitteitä ja ilmaisuja, joiden merkitystä joutuu miettimään oikein urakalla.”

Ja Helena, jonka toimeliaisuuden ansiota koko kulttuurihistorian opintoryhmän syntyminen Suomen Kirkon Killan piiriin on, etsii jäsentyneempää näkökulmaa eurooppalaiseen kulttuuriin. Nyt hän puuhaa heidän 14 opiskelijan ryhmälle opintomatkaa ensin Wieniin ja sitten Firenzeen, missä myös toimii Turun yliopiston kulttuurihistorian etäopintoryhmä paikallisen Suomi-seuran organisoimana.

Maassa maan tavalla

Lontoossa ja Firenzessä opiskellaan kulttuurihistoriaa periaatteessa samoin aineistoin kuin Suomen opistoryhmissäkin. Kukin opiskelija on saanut 15 oppikirjaa tai opiskeluopasta ja niihin liittyvät oheisaineistot. Ympäröivän kulttuuritradition vaatimukset ovat kuitenkin heijastuneet opiskelun sisältöön: kulttuurihistoria on tyypillisesti näkökulmatiede, ja kunkin opintojakson sisällä keskitytään tiettyyn valittuun teemaan. Brittiläinen ja italialainen ajattelu ei tällaista ongelmakeskeisyyttä oikein sulata. Se on mielletty ”kapeudeksi” tai sitten on koettu, että oma historiallinen tietämys ei kanna näkökulmiin erikoistumista.

Tukiaineistoksi onkin haluttu koota mittavia kansainvälisiä kirjapaketteja kunkin aikakauden ja aihepiirin yleisestä tematiikasta. Näkökulman sijaan on rakennettu näköalapaikka. Tutoreilla tämä on teettänyt paljon tiedonhankintatyötä ja opiskelijat ovat suorittaneet paljon laajemman urakan kuin 15 opintoviikon perusopinnot sinänsä edellyttäisivät. Mutta samalla tämä itseohjautuva kulttuurihistorian arvosanan tavoittelu on saanut suuremman merkityksen: kahdessa kulttuurissa eläville ulkosuomalaisille on opiskelusta tullut aktiivinen tapa rakentaa omaa identiteettiään.

Kirjoittanut: Totti Tuhkanen