Maaliskuussa 2019 istuin Kansalliskirjaston erikoislukusalissa Helsingissä tutustumassa erääseen 1810-luvulla laadittuun matkapäiväkirjaan, joka kuuluu Svenska litteratursällskapet i Finlandin kokoelmiin. Tiheästi kirjoitettuja sivuja ohuella paperilla, tietysti molemmin puolin hyödynnettynä niin, että kääntöpuolen teksti kuultaa osin lävitse ja vaikeuttaa paikoitellen käsialan lukemista. Muistiinpanojen välissä myös erillisiä papereita, ilmeisesti muistoja matkalta. Kööpenhaminassa nähdyn baletin ohjelma (Romeo ja Julia!), joitain kuitteja sekä pienempi taiteltu paperi, jonka sisään talletettuna kuivattu kasvinäyte.
Tuolloin minulla ei ollut aikaa perehtyä matkapäiväkirjaan tarkemmin. Oikeastaan olinkin etsimässä vain lisävalaistusta siihen, mitä reittiä eräs kaksikko aikanaan käytti, kun he matkasivat Turusta Ruotsin ja saksankielisen Euroopan halki kohti Alppeja ja niiden takana olevaa Italiaa. Olin valmistelemassa käsikirjoitusta 1800-luvun alkupuolen suomalaismatkaajien kokemuksista Euroopassa. Kirja valmistui ja ilmestyi nimellä Pikisaaresta Pariisiin (2020) mutta matkapäiväkirja ja sen laatija ovat jääneet vaivaamaan minua. ”Jannes resejournal” -nimisessä paperipinossa olisi paljon tutkittavaa. Millainen henkilö oli Janne, muistiinpanojen kertojaääni?
Janne eli Johan Magnus af Tengström (1793-1856) kuului oppineeseen Tengström-sukuun. Hänen isänsä oli teologian professori ja piispa, vuonna 1817 Suomen ensimmäiseksi arkkipiispaksi nimitetty Jacob Tengström. Euroopan-matkansa Johan Magnus teki vuosina 1817-1819 vanhemman serkkunsa Johan Jakob Tengströmin kanssa. Yliopisto-opinnoissaan Johan Magnus af Tengström suuntautui luonnonhistoriaan, nykytermein eläin- ja kasvitieteisiin. Sukutaustansa vuoksi ja erityisesti vaikutusvaltaisen isän ansiosta hän oli saanut loistavat mahdollisuudet yliopistouralla etenemiseen. Hän toimikin eläin- ja kasvitieteen apulaisena ja professorina sekä yliopiston kasvitieteellisen puutarhan esimiehenä. Jannesta ei kuitenkaan tullut Suomen kasvitieteen pioneerina muistettua tieteenharjoittajaa. Suomen tieteen historia -sarjan ensimmäisessä osassa Tengström esiintyy vain ohimennen. Hänen uraansa on luonnehdittu yhdellä lauseella: ”Hän oli tunnustettu kaunopuhuja, kiinnostunut mekaniikasta mutta tutkijana merkityksetön.”
Johan Magnus af Tengström on yksi niistä menneisyyden tieteenharjoittajista, joiden vuoksi ryhdyin hahmottelemaan projekti-ideaa eräänlaisesta suomalaisen yliopiston varjokertomuksesta, jonka pääosissa ovat tieteen historian marginaaleihin eri syistä jääneet henkilöt. Akateemisten yhteisöjen nykyisyys tai menneisyys kun ei ole ainoastaan menestystarinoita ja tieteellisiä läpimurtoja. Siihen kuuluvat myös erilaiset henkilökohtaiset epäonnistumiset, tietoiset syrjäyttämiset, unohtamiset sekä laajempaa tiedeyhteisöä koskettaneet menetykset ja tragediat. Nämä akateemisen maailman varjopuolet ovat useimmiten jääneet erilaisissa tieteen- tai yliopistohistorian esityksissä eräänlaisiksi kuriositeeteiksi tai sivulauseiksi, joiden laajempaa merkitystä ei ole juuri pohdittu.
Keväällä 2024 käynnistyneessä tutkimusprojektissani ”Marginaalimerkintöjä Suomen tieteen historiaan” keskityn tarkastelemaan erilaisia akateemisen historian katvealueita: omana aikanaan tiedeyhteisön ulkopuolelle suljettuja tai työssään epäonnistuneena pidettyjä oppineita sekä myöhemmässä tieteenhistoriallisessa tutkimuksessa sivuutettuja tieteenharjoittajia. Tämän lisäksi tutkin yliopistoyhteisössä tapahtuneita äkillisiä menetyksiä, tarkemmin sanoen odottamattomia kuolemantapauksia.
Miksi tarttua tällaiseen aiheeseen? Tutkimukseni motivaatio kumpuaa osittain tietyistä tutkimuseettisistä havainnoista. Millaista narratiivia me tutkijat olemme kirjoittaneet yliopistoinstituution ja siinä toimineiden henkilöiden historiasta? Miten olemme tunnistaneet niiden menneisyyden tieteenharjoittajien toimijuuden, jotka eivät ole menestyneet tiedeyhteisön jäseninä tai jotka on myöhemmin arvioitu tieteellisiltä ansioiltaan ”merkityksettömiksi”? Tämänkaltaisia kysymyksiä pohdin projektissani. Ajallisesti tutkimukseni ulottuu 1800-luvun alusta 1900-luvun alkuvuosiin eli ajanjaksolle, jolloin suomalainen yliopisto(laitos) muotoutui moderniksi tiedeyliopistoksi. Tutkimustani rahoittaa Koneen Säätiö.
Teksti: Heli Rantala
