Kuukausi: tammikuu 2025

Puhetta metsistä – Tunnelmia polun alusta

Kuinka se, miten ihmiset puhuvat metsistä, vaikuttaa ihmisten – ja metsien – kohtaloihin? Mitä sana “metsä” tarkoittaa, mitä merkityksiä sille annetaan? Miten ihmiset oikeuttavat ja perustelevat omia metsiin kohdistuvia toimiaan?

Nämä kysymykset ovat ajankohtaisia, mutta niiden juuret ulottuvat kauas historiaan. Puhetta metsistä -projektissa pohdimme näitä aiheita keskittymällä sydänkeskiajan Etelä-Italiaan: tällä alueella ja tänä ajanjaksona muovautuivat monet metsästä puhumisen tavat, joista on tullut läntisen metsäpuheen peruselementtejä. Tutkimme keskustelua metsien arvosta, käytöstä ja raivaamisesta, tarkastellen sekä metsien symbolisia merkityksiä aikalaisille että niiden konkreettista hyödyntämistä.

Projektia rahoittaa Koneen säätiö (2024–2027). Tutkimusryhmään kuuluvat projektin johtaja Teemu Immonen, sekä Anni Hella, Outi Kaltio, Ned Schoolman ja Jutta Laitila.

Vaalea suuri yhtenäinen rakennuskompleksi kukkulan laella. Ympärillä vihreää metsää. Taustalla laakso ja vuorten rinteitä.
Montecassinon luostari Etelä-Italiassa. Kuva: Wikimedia Commons.

Polttopisteenä Etelä-Italia

Sydänkeskiaika (n. 950–1300) oli eurooppalaisen ihmisen luontosuhteen kehityksessä käänteentekevä aikakausi. Lämmin ilmastokausi nopeutti väkiluvun kasvua, jolloin metsiä raivattiin yhä kiivaammin viljelyskäyttöön. Euroopan maisema muuttui pysyvästi, kun läntisessä Euroopassa raivattiin sekä vanhat ikimetsät että varhaiskeskiajalla uudelleen metsittyneet alueet. Samalla syntyi kyläverkosto, joka yhä tänäkin päivänä määrittää Euroopan maaseutua. Eurooppalainen ihminen siirtyi aivan uudella tavalla luonnon ehdoilla elävästä, passiivisesta toimijasta luontoon vaikuttavaksi ja sitä hallitsevaksi toimijaksi. Uuden asetelman tuoma vastuu alkoi sekin konkretisoitua, kun metsien raivaaminen lisäsi ja voimisti luonnonmullistuksia, kuten tulvia.

Puhetta metsistä -projektissa keskitytään Etelä-Italian alueeseen, koska yllä mainituista teemoista käyty keskustelu muovautui ennen kaikkea kreikankielisen idän ja latinankielisen lännen välisessä kanssakäymisessä. Etelä-Italiassa käännettiin monet kreikan- ja arabiankieliset teokset, joille länsimainen luonnontiede myöhemmin perustui, ja siellä kukoisti elinvoimaisena myös antiikin latinalainen traditio. Metsien raivaus oli koko eteläisen Italian yhteiskuntaa koskettava ilmiö, johon kietoutuivat niin ruhtinaiden, uskonnollisten instituutioiden kuin alempienkin luokkien toimet ja intressit. Keskeisessä asemassa metsistä käytävässä puheessa olivat kuitenkin luostarit.

Erityisesti tutkimuksemme keskeisiä kohteita ovat latinalainen Montecassinon luostari sekä kreikkalainen Grottaferratan luostari Rooman lähettyvillä. Luostarit olivat käännöstyön ja opillisen keskustelun keskiössä, ja olivat lisäksi itse merkittäviä maanomistajia ja maankäyttäjiä. Luostarien kautta voi siis tutkia käytyä metsäkeskustelua ja sen retoriikkaa, mutta lisäksi havainnoida myös sitä, miten nämä käsitykset näkyivät käytännössä.

Vanhan rakennuksen sisäpiha. Vasemmalla kaariportiikki, keskellä puita pensaita ja kivettyjä polkuja.
Grottaferratan luostarin sisäpiha. Nykyään rakennuksessa toimii muun muassa kirjasto, jossa kunnostetaan ja säilytetään luostarin keskiaikaisia käsikirjoituksia. Kuva: Anni Hella.

Metsän puolella, historiasta nykyaikaan

Projektimme rahoitus tulee Koneen säätiön Metsän puolella -hankkeelta. Hankkeen tarkoituksena on lisätä ymmärrystä metsien monista merkityksistä sekä tuoda uusia ääniä ja lähestymiskulmia metsäkeskusteluun. Hankkeen projektit edustavat monitieteistä tutkimusta, taidetta, journalismia ja aktivismia.

Koneen säätiö järjesti 18.9.2024 uusien rahoitettujen Metsän puolella -projektien yhteisötapaamisen, jossa saimme mahdollisuuden tutustua muihin yhteisön projekteihin sekä niiden tekijöihin. Oli innostavaa kuulla, miten eri alojen tutkijat ja taiteilijat lähestyivät yhteistä teemaa tuoden esiin monipuolisia näkökulmia ja tapoja käsitellä metsiä sekä työskennellä niiden parissa. Omaan, kauas menneisyyteen sijoittuvaan projektiimme ja sen historialliseen näkökulmaan suhtauduttiin kiinnostuneesti. Se nähtiin tärkeänä osana nykyistä metsäkeskustelua, ja sen tarjoama historiallinen näkökulma ymmärrettiin arvokkaaksi keinoksi hahmottaa keskustelun juuria ja metsäsuhteemme kehitystä. Puhetta metsistä -projektissa meillä on onni olla osa monia yhteisöjä niin omassa yliopistossamme kulttuurihistorian oppiaineessa ja vanhojen aikojen tutkimuskeskus TUCEMEMSissa kuin myös Koneen säätiön monialaisessa Metsän puolella -hankkeessa.

Kolme hymyilevää henkilöä.
Anni, Outi ja Teemu Koneen säätiön yhteisötapaamisessa. Kuva: Teemu Immonen.

Tulevan kevään aikana tutkimustyömme jatkuu ja tiimimme jäsen professori Ned Schoolman Nevadan yliopistosta saapuu touko- ja kesäkuuksi Turkuun. Toukokuussa osallistumme kulttuurihistorioitsija Otto Latvan johtaman HumBio-projektin päätösseminaariin, ja kesäkuussa suuntaamme Rovaniemelle kansainvälisen kulttuurihistorian yhdistyksen ISCH:n Human/Nature-konferenssiin. Syksyllä projektilla on edessä tutkimusmatka Etelä-Italiaan.

Toimintaamme voi seurata nettisivuilla!

Teksti: Jutta Laitila, Anni Hella & Teemu Immonen.

Fasismin lumoa analysoimassa tieteen ja taiteen keinoin

Kirjoitan tätä Donald Trumpin toisen presidentinkauden toisena päivänä. Yalen yliopistossa vaikuttava historioitsija Timothy Snyder on useaan otteeseen – mukaan lukien kirjoissaan On Tyranny (2017) ja Road to Unfreedom (2018) todennut Yhdysvaltojen liukuneen kohti fasismia Trumpin ensimmäisen kauden aikana. Nyt toisen kautensa myötä Trumpilla on ennennäkemätön ote niin republikaanisesta puolueesta kuin Yhdysvalloista kansakuntana. Tämä heijastuu vääjäämättä myös Eurooppaan, jossa uusoikeistolaiset liikkeet ja puolueet testaavat jatkuvasti demokratian rajoja. Autoritaarinen vallankäyttö on taas huudossa länsimaissa.

Suomessa fasismin ja äärioikeistolaisuuden perintö on viime vuosina muutenkin ollut laajan keskustelun ja tutkimuksen kohteena, ja sen yhteydet sotien perintöön, kansallisuusaatteeseen ja populistisiin ääri-ilmiöihin ovat olleet paljon esillä. Tutkimus ja keskustelu on kuitenkin pääasiassa kiinnittynyt poliittiseen ja yleiseen historiaan. Siksi onkin erityisen hienoa, että Koneen Säätiö on rahoittanut johtamani hankkeen Fasismin lumo ja affektiivinen perintö suomalaisessa kulttuurissa (2021–2025). Tämän monitieteisen tiedettä ja taidetta yhdistävän projektin tarkoituksena on ollut keskittyä suomalaisen fasismin toisen maailmansodan jälkeiseen kulttuuriseen perintöön ja erityisesti sen affektiivisuuteen. Historiakulttuurisessa mielessä aineistomme ylettyvät aina Suomen itsenäistymistä edeltävään aikaan ja kansallisvaltiomme rakennuspalikoihin.

Suomessa affektiivisuuden, ruumiillistettujen tunteiden, avulla fasistisen materiaalin kierrätys on synnyttänyt tunneilmaston, jossa isänmaallisuuden, patriotismin, fasismin ja kansallisuusaatteen eri ilmenemismuodot sekoittuvat keskenään. Tutkimushankkeemme analysoi tätä vyyhteä esimerkiksi tarkastelemalla aiheeseen liittyviä lehtiaineistoja, elokuvia, musiikkia, sarjakuvia ja dokumentteja. Olemme ennen muuta kiinnostuneita siitä, millaisia fasismin perintöön liittyvät affektiiviset strategiat ja niiden ilmenemismuodot – pelko, inho, mahtipontisuus, koomisuus, parodia, groteski – tutkituissa aineistoissa ovat ja miten niillä vaikutetaan vastaanottajiin.

Projektissa on mukana kulttuurihistorioitsijoita (dosentti Kari Kallioniemi ja allekirjoittanut), musiikkitieteilijöitä (dosentti Petri Kuljuntausta, FT Anna-Elena Pääkkölä ja FM Susanna Waldén-Antikainen) ja folkoristi (FT Aila Mustamo). Osittain nämä tieteenalat ja roolit limittyvät ja toimivat vuorovaikutteisesti. Olemmekin projektin aikana pyrkineet aidosti monitieteiseen analyysiin ja tutkijoiden käsitteelliseen vuorovaikutukseen, ennen muuta yhteisillä artikkeleilla, toimitustöillä ja tapahtumilla. Tutkimusryhmämme on tarkastellut muun muassa suomalaisen natsismin esoteriaa, eksploitaatiota populaarimusiikissa, kansallissosialistista black metal -musiikkia, antropologi Yrjö von Grönhagenin yhteistyötä ja perinnekeruuta kansallissosialistisen Ahnenerbe-järjestön kanssa, äärioikeistoon liittyviä dokumentteja sekä säveltäjä Yrjö Kilpisen yhteistyötä kansallissosialistien kanssa.    

Projektimme tekee toistaiseksi ainutlaatuiseksi sen kiinnittyminen taiteelliseen työskentelyyn.   Työpajoissamme tutkimusmateriaalit ja niiden tulkinta ovat generoineet taiteellisten esityksien sisältöjä. Fasismin affektiivisen perinnön purkaminen onkin projektissa tapahtunut osin esitystaiteen keinoin.

KUVA: He sanoivat: rajat kiinni Tampereen Työväen Teatterissa 27.7.2023. Kuvassa näyttelijät Paul Olin, Anu Almagro, Terhi Suorlahti, Volodymyr Andrushchak ja Antti Silvennoinen.
Kuva: He sanoivat: rajat kiinni Tampereen Työväen Teatterissa 27.7.2023. Näyttelijät Paul Olin, Anu Almagro, Terhi Suorlahti, Volodymyr Andrushchak ja Antti Silvennoinen liikkeessä.

Teatteriohjaaja Fiikka Forsman, pukusuunnittelija Jaana Kurttila, valosuunnittelija Eero Erkamo ja äänitaiteilija Petri Kuljuntausta ovat hankkeen kuluessa tehneet sisällöllistä ja paikoin haastavaa yhteistyötä tutkiakseen taiteen keinoin fasismin affektiivisuutta. Yhdessä tuottaja Anja Lapin, viiden näyttelijän, Turun Syntetisaattoriseuran Oopperaorkesterin ja hankkeen tutkijoiden kanssa tuotettiin yleisöä osallistava esityssarja He sanoivat: rajat kiinni. Nimellä viitattiin alun perin oikeistolaiseen retoriikkaan Syyrian pakolaiskriisin yhteydessä, mutta siitä tuli Venäjän hyökättyä Ukrainaan ja Suomen suljettua itärajansa entistäkin ajankohtaisempi.

Itse kokeileva esityssarja toteutettiin yhteistyössä turkulaisen Tehdas Teatterin, Tampereen Työväen Teatterin ja turkulaisen Aboagora. Between Arts and Sciences -symposiumin kanssa. Esityksissä muutettiin nämä esiintymistilat kriittisiksi ja affektiivisesti haastaviksi suomalaisen fasismin kohtaamispaikoiksi.

Tieteellisen analyysin jatkotyöstö taiteen keinoin paitsi popularisoi projektin tutkimusteemoja, myös asetti ne uuteen ja yllättävään tulkintakehykseen, jossa myös yleisö pääsi mukaan purkamaan ja prosessoimaan affektiivisia kokemuksiaan.   

Tällä hetkellä esityssarjan pohjalta työstetään pitempää teatteriesitystä, joka saanee ensi-iltansa joko 2025 tai 2026. Tervetuloa kun aika koittaa!

Lisälukemista

Tampereen Työväen Teatterilla toteutetun osuuden myötä toteutui myös taustoittava artikkeli Helsingin Sanomiin: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009728533.html

Projektin tieteellisestä puolesta voi lukea lisää esimerkiksi toimittamastamme Kulttuurintutkimus-lehden teemanumerosta 1/2024 ”Fasismin ja populismin lumo”, jota kävimme nyt tammikuussa 2025 esittelemässä myös Helsingin Tieteiden yössä. Artikkelit ovat luettavissa ilmaiseksi verkossa: https://journal.fi/kulttuurintutkimus/issue/view/11030

Kirjoittaja: dosentti Kimi Kärki (kulttuurihistoria, Turun yliopisto & kulttuurinen musiikintutkimus, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia)

Arkiston muodonmuutos? Kulttuurintutkijan elämäntyöstä digitaaliseksi kulttuuriperinnöksi

Mitä digitaalinen kulttuurinen muisti voi olla ja kuinka muuttaa henkilöarkisto digitaaliseksi kulttuuriperinnöksi? Mitä tämä tarkoittaa käytännössä kun digitoidaan tunnetun Virossa toimineen kulttuurintutkijan Juri Lotmanin arkistoa? Esimerkiksi näitä kysymyksiä pohditaan lokakuussa 2024 alkaneessa uudessa EU-hankkeessa DIGHT-Net, Sustainable, Usable and Visible Digital Cultural Heritage: Twinning for Excellence.

Hankkeen aloitustapaaminen järjestettiin Tallinnassa lokakuussa 2024. Samalla julkistettiin hankkeen verkkosivut (https://dight-net.tlu.ee/). 

DIGHT-Net -projektin tavoitteena on ensiksi perustaa Tallinnan yliopistoon tutkimusyhteisö tukemaan nimenomaan tallinnalaista tutkimusympäristöä ulkomaisten tutkimuspartnerien osaamisen avulla. Yhteisön teemana on digitaalinen kulttuuriperintö. Toiseksi pyrkimyksenä on rakentaa digitaalisen henkilöarkiston prototyyppi semiootikko ja kulttuurintutkija Juri Lotmanin aineistojen ympärille. Siihen on lisäksi tarkoitus linkittää Umberto Econ, Lotmanin tärkeän  kollegan, aineistoja Italiasta. Kolmanneksi läpäisevänä teemana tavoitellaan digitaalisen kulttuuriperinnön teoreettisen ymmärryksen kehittämistä. Tavoitteisiin pääsemiseksi järjestetään monenlaista koulutusta, työpajoja ja samalla vierailumatkoja neljään mukana olevaan yliopistoon. Näin samalla tuetaan EU:n Widening-maata Viroa uuden tutkimusosaamisen kehittämisessä.

Kolmevuotisen hankkeen toteuttaa monitieteinen tutkimusryhmä neljästä EU-maasta. Mukana ovat Tallinnan, Amsterdamin, Bolognan ja Turun yliopistot. Turusta hankkeeseen osallistuu kulttuurihistoria. Työ tehdään Tallinnan yliopiston kulttuurihistorian professori Marek Tammin johdolla. Mukana on kiinteästi Juri Lotmanin arkisto, joka on fyysisesti jaettu Tallinnan ja Tarton yliopistojen kesken. Arkiston virallinen nimi on englanniksi Juri Lotman Semiotics Repository.

Työpaja digitaalisen kulttuuriperinnön reunaehdoista

Turun tiimin vastuulla on kartoittaa ja tuoda esiin digitaalisen kulttuuriperinnön tutkimusta. Järjestimme lokakuun tapahtuman yhteydessä teemaan liittyvän työpajan otsikolla New Trends in Digital Culture Studies. Työpajassa kuultiin Jussi Parikan (Aarhusin yliopisto ja FAMU/Praha) ja Elizabeth Yakelin (Michiganin yliopisto) alustukset sekä Turun tiimin johdatus aiheeseen. Parikka puhui digitaalisen kulttuurin ekologisesta jalanjäljestä ja Yakel valotti kulttuuriperintöaineistojen edustavuutta ja suhdetta menneisyyden eri ihmisryhmiin. Hän painotti sitä kuinka esimerkiksi sukupuoleen ja rotuun liittyvät kysymykset ovat läsnä aikojen saatossa arkistoiduissa aineistoissa ja miten niitä kannattaa ottaa esiin, kun aineistoa muutetaan digitaaliseen muotoon.

Työpajassa käytiin myös ryhmäkeskusteluja siitä kuinka digitaalinen kulttuuriperintö olisi ymmärrettävä, mitä siihen liittyy, ja mihin alateemoihin projektin kannattaisi jatkossa kiinnittää erityistä huomiota. Näiden keskustelujen tuloksena piirtyi kuva siitä miten ryhmä tällä hetkellä ymmärtää aiheen.

Kuva: Post It -lapuista alustaviksi alateemoiksi. Työpajan osallistujat listasivat näkemyksiään digitaalisen kulttuuriperintöön liittyvistä teemoista, joka jaettiin Flingan avulla alustaviksi alateemoiksi. On kiinnostavaa nähdä muuttuvatko tiimin käsitykset projektin aikana!

Hankkeen aloitussymposiumin aikana päästiin myös tutustumaan Tallinnan yliopistossa sijaitsevaan Juri Lotmanin ja Zara Mintsin arkiston osaan, ja ihmettelemään Lotmanin kirjaston sisältöä, piirustuksia, ja silmälasikokoelmaa. 

Kuva: Tatjana Kuzovkina (äärimmäisenä oikealla) esittelee Juri Lotmanin ja Zara Mintsin kokoelmaa Mark Metsille, Maarja Ojamaalle, Martina Grinellolle ja Jekaterina Jablokovalle.

Kuva: Kokoelma Juri Lotmanin vanhoja silmälaseja.

Pääsimme myös tutustumaan Tallinnan yliopiston kirjaston digitointikeskukseen ja sen työmenetelmiin. Digitointilaitteet selviytyvät itsenäisesti esimerkiksi sanomalehtien sivujen kääntämisestä, mutta tarvitsevat toki valvontaa ja laaduntarkastusta. Erityisesti vieraiden läsnäollessa ne jumittuvat yhdelle aukeamalle kuten tälläkin kertaa.

Kuvat: Tutustumassa Tallinnan yliopiston kirjaston digitointikeskukseen. Vasemmalla keskuksen johtaja Peeter Kondratjev, keskellä edessä Marek Tamm, oikealla Petri Paju. Kaikki kuvat: Mila Oiva.

Teksti: Mila Oiva, Petri Paju & Hannu Salmi