Kuukausi: toukokuu 2025

Tarkkasilmäinen lukija saattaa huomata, että kirjoitukseni otsikossa on jotakin tuttua. Se on lainattu kirjailija Sally Salmiselta (1906–1976), se on hänen omaelämäkertansa suomenkielinen nimi. Tai oikeastaan omaelämäkerran toisen osan, jossa hän kertoo ajastaan ja elämästään miehitetyssä Tanskassa toisen maailmansodan aikana. Alkuperäinen teos, I Danmark, julkaistiin vuonna 1972, suomeksi se ilmestyi vasta muutama vuosi sitten.

Otsikkoni on pastissi, kunnianosoitus Salmiselle ja samalla kaikille heille, jotka ovat meitä ennen eläneet. Heille, jotka ovat kulkeneet näitä samoja katuja, katsoneet samojen rakennusten seiniä ja silhuetteja, samoja meriä ja niiden aaltojen liikkeitä. Vaikka oikeastaan, mikään ei ole samaa, ja sittenkin, elämien ja aikojen välinen läsnäolo ja yhteys rakentavat jonkinlaista kuuluvuuden tunnetta paikkoihin, aikoihin, elämien ketjuihin – mahdollisen samuuden kosketuspintaa. Aikani Tanskassa on samalla heidän, jotka ovat jo menneet kuten myös heidän, jotka ovat vielä tulossa.

Salmisen teos oli minulla eräänlaisena johtotähtenä ja visusti laukkuun mukaan pakattuna, kun tieni vei Tanskaan viime vuoden syyskuussa aloittaessani Säätiöiden post doc -poolin kautta saamallani Suomalaisen Tiedeakatemian rahoituksella postdoc-tutkimuksen Kööpenhaminan yliopistossa. Nyt tätä kirjoittaessani aikani alkaa olla lopuillaan, sillä palaan kesäkuun lopussa takaisin Suomeen – hurjaa, kuinka nopeasti aika onkaan vierähtänyt! Tämä onkin oivallinen hetki tehdä jonkinlaista lyhyttä katsausta siihen, mitä vierailuni on pitänyt sisällään.

Kööpenhaminan yliopisto ja historian tuntu

Historian tuntu kulkee mukanani pitkin Kööpenhaminan katuja. Niin myös opin ja tiedon tiellä, sillä Kööpenhaminan yliopisto (Københavns Universitet, KU) vihittiin käyttöön vuonna 1479 eli yli 500 vuotta sitten. Näin ollen se on Tanskan vanhin ja Pohjoismaiden toiseksi vanhin yliopisto (Uppsalan yliopiston ollessa vanhin parin vuoden etumatkalla). Yliopiston kirjasto perustettiin muutama vuosi myöhemmin, ja erilaisten vaiheiden kautta niin yliopisto kuin yliopiston kirjasto ovat levittäytyneet laajalle pitkin kaupunkia.

Ensimmäiset 400 vuotta yliopistossa saivat opiskella vain pojat ja miehet. Vuonna 1875 kuninkaan antamalla asetuksella tehtiin kuitenkin uudistus, joka mahdollisti myös naisten pääsyn yliopistoon. Ensimmäiset naispuoliset yliopisto-opiskelijat Tanskassa aloittivat kaksi vuotta myöhemmin – he olivat Nielsine Nielsen (1850–1916) ja Johanne Marie Gleerup (1850–1914). Tänä vuonna onkin juhlavuosi, kun asetuksesta, joka mahdollisti myös naisten pääsyn yliopistoon on tullut kuluneeksi 150 vuotta. Matka kohti tasa-arvoa tosin kesti vielä useita vuosia, ja on monin tavoin käynnissä edelleen.

Kööpenhaminan yliopisto jakautuu useampaan kampusalueeseen. Itse olen sijoittunut yliopiston Eteläkampukselle (Søndre Campus), joka sijaitsee Amagerissa ja jonka rakennukset edustavat modernia arkkitehtuuria. Työhuoneeni ikkunasta näkyy aluetta halkova vesielementti, mikä on minulle mieluisaa.

Eteläkampuksella sijaitsee muun muassa Humanistinen tiedekunta ja esimerkiksi Taiteiden ja kulttuurien tutkimuksen laitos, jonka osana olen itse työskennellyt. Tarkemmin sanottuna olen ollut osa laitoksen monitieteistä Global Entanglements -tutkimusklusteria, jossa tutkitaan muun muassa taiteellisten ja kulttuuristen käytäntöjen asemaa globaalien ja translokaalisten verkostojen puitteissa. Kokemukseni sijoittuvatkin ennen kaikkea tuon klusterin toiminnan ympärille.

On ollut hyvin mielenkiintoista päästä tutustumaan hieman siihen, miten täällä yliopistoelämä rakentuu ja toimii. Klusterissa tutkimukseen liittyvät keskustelut ovat olleet intensiivisiä ja hyvällä tavalla haastavia ja tiukkoja, olen oppinut paljon. Tutkimusklustereissa on jäseninä tutkijoita kaikilta tutkijan urapolun askeleilta, ja lisäksi mukana on myös maisterivaiheen opiskelijoita, mikä tuo hyvää ulottuvuutta keskusteluihin. On ollut myös mukava päästä seuraamaan paikallista väitöstilaisuutta ja osallistumaan erilaisiin tapahtumiin ja retkiin sekä esimerkiksi juuri viime viikolla järjestettyyn Queer pasts -konferenssiin, joka oli monella tavalla innostava ja inspiroiva. Palestiinaan liittyvä monin tavoin järkyttävä tilanne on ollut keskusteluissa ja tapahtumissa alituiseen läsnä.

Tutkimusklusterin ja muun yliopistohenkilökunnan lisäksi olen tehnyt yhteistyötä tanskalaisen museokentän ja erityisesti kotimuseoiden kanssa. Tutkin postdoc-tutkimuksessani pohjoismaisten kotimuseoiden kulttuurihistoriaa ja muodostumisprosesseja sekä erilaisia elämänkerronnallisia aineistoja, joita museoissa mahdollisesti säilytetään. Tutkimushankkeessani pohditaan esimerkiksi kulttuurikäytäntöjä, (trans)kulttuurista muistia ja kulttuurien kiertoa globaalien ja translokaalisten kontaktivyöhykkeiden puitteissa, joten se liittyy läheisesti myös laitoksen ja klusterin tutkimusintresseihin. Yhteistyö museokentän kanssa on ollut niin ikään hyvin antoisaa ja opettavaista.

Elämää Kööpenhaminassa

Kööpenhamina on kaupunkina ja asuin- sekä työskentelypaikkana monin tavoin kaunis ja kiinnostava (tosin kallis), nähtävää ja koettavaa riittää enemmän kuin ehtii. Pyöräilemistä rakastavana arvostan erityisesti kaupungin pyöräilyinfraa, joka on erinomainen. Kööpenhaminassa on pyöriä enemmän kuin autoja, mikä on minusta mahtavaa.

Vehreyttä, puita, pensaita, kasveja ja kukkia on siellä täällä, samoin puistoja on kaikkialla. Museoita, elokuvateattereita ja erilaisia tapahtumia on runsaasti. Kööpenhamina on myös todellinen merellinen kaupunki. Kanaalin varsi on täynnä paikkoja, joissa voi istuskella ja viettää aikaa sekä käydä uimassa – myös meren ranta on ihana, ja ihmiset käyvät laitureilta uimassa läpi vuoden. Tässä vain muutamia asioita mainitakseni.

Ainakin näin monin tavoin etuoikeutetusta asemasta tulevalla pohjoismaalaisella on ollut enimmäkseen siis oikein hyvät oltavat – Tanskan hyvinvointiyhteiskunnan tukiverkot ovat kannatelleet ja tarjonneet näkymän siihen, kuinka panostus kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja esimerkiksi sivistykseen ja kulttuuriin kannattaa. Toki Tanskastakin löytyy myös paljon ongelmia ja varjopuolia, ja esimerkiksi Tanskan harjoittamasta pakolaispolitiikasta voi olla hyvin montaa mieltä. Niin ikään kolonialismiin liittyvä historia, joka on monin tavoin läsnä yhä nykypäivänä, on eri tavoin keskustelun ja käsittelyn alaisena. Myös Grönlannin tilanne on puhuttanut erityisesti erilaisten ajankohtaisten poliittisten tapahtumien seurauksena.

***

Aikani Tanskassa on nyt lopussa, ja niin on myös tämän tekstin laita. Vaikka poistunkin, on Tanska ja erityisesti Kööpenhamina jäänyt minuun iäksi, siitä olen varma. Minulla on kokemukseni ja muistoni, ja olen tallettanut tätä kaikkea eri tavoin – kuvaamalla ja kirjoittamalla esimerkiksi päiväkirjaa. Tutkimuksiini liittyvistä asioista tulen kirjoittamaan ja kertomaan erinäisissä julkaisuissa.

Pian on aika palata kotiin, ja myös se on kovin mukavaa.

Hyvää kesää kaikille!

Kirjoittaja Karoliina Sjö on kulttuurihistorian postdoc-tutkija.

Muutin Aarhusiin alkukeväästä 2025 kahdeksi vuodeksi tekemään postdoc-tutkimustani seireenimyytin merkityshistoriaan liittyen. Ensimmäiset kuukaudet ovat menneet vauhdilla uusiin ympyröihin tutustuessa ja yhtäkkiä talven harmaus on vaihtunut valoon ja joka kadun kulmassa kukkiviin puihin. En tuntenut etukäteen kaupunkia ihmisineen, mutta Aarhus on kohdellut uutta asukastaan hyvin. Kaupunki on tunnettu yliopistostaan ja suosittu opiskelijakaupunki, joten täällä riittää paljon tekemistä ja näkemistä paitsi työn puitteissa, myös vapaa-ajalla.

Historian ja klassisen tutkimuksen laitos, Aarhusin yliopisto.

Työskentelen Historian ja klassisen tutkimuksen laitoksella. Projektissani tutkin seireenimyytin merkitystä historiassa tarkastelemalla hahmon esiintymistä erilaisissa taideteoksissa ja kertomuksissa, samalla analysoiden teemaa myytin eettisestä muistista. Työni ensimmäisessä vaiheessa olen keskittynyt selvittämään seireenihahmon varhaista historiaa antiikintutkimuksen avulla. Laitoksella tehdään paljon tutkimusta ajanjaksoon liittyen ja löytyypä täältä myös upea yliopiston Antiikkimuseo, jossa on esillä vieläpä kiehtova seireenipatsas. Museossa järjestetään myös paljon erilaisia tapahtumia luennoista muihin tilaisuuksiin, joihin on ollut ilo osallistua. Täällä tapahtuu ylipäätään paljon historiantutkimuksen saralla ja erityisesti erilaisiin teemoihin keskittyvät tutkimuslaitokset tarjoavat hyvin luentoja ja seminaareja oman tutkimukseni aiheisiin, kuten muistamisen kulttuuriin ja historian käyttöön liittyen. Maailman tilanteet ovat näkyneet tapahtumien sisällöissä, kun seminaareja ja luentoja on pidetty esimerkiksi Gazaan, Yhdysvaltoihin ja Venäjään liittyen, joista viimeiseen suomalaisen tuntemukset rajanaapurina ovat eritoten kiinnostaneet. 

Antiikkimuseon seireenipatsas.

Työyhteisön ihmiset ovat olleet ystävällisiä ja avuliaita. Uutena tulokkaana mukavaa ovat olleet työpaikan yhteiset lounashetket, jolloin kaikki lounasseuraa kaipaavat tietävät kokoontua klo 12 eväsleipineen kahvihuoneeseen. Lisäksi nuoret tutkijat kokoontuvat aina perjantaisin yhteisen aamupalan ääreen, kun kukin vuorollaan tuo leipomosta vähän paremman leivän lisukkeineen yhdessä nautittavaksi. Samantapaisia kokoontumisia ovat myös kuukausittain järjestettävät luentolounaat (yksi kertoo tutkimuksestaan noin puoli tuntia muiden lounastaessa, sitten keskustellaan noin 15 minuuttia), palaverit ja ”Shut up and write” -kirjoitusaamut Pomodoro-tekniikalla. Tällaisilla varsin pienillä yhteisillä käytännöillä on ollut iso merkitys muihin tutustumisessa ja uuteen paikkaan asettumisessa.  

Risskovin metsä.

Risskovin metsän laidalla sijaitseva uimapaikka.

Tanskassa vapaa-aikaa arvostetaan paljon ja harvoin näkee kollegoita kello neljän jälkeen työpaikalla viikonlopuista puhumattakaan. Tästä poiketen viime viikonloppuna vietettiin vuosittaista Revyy-juhlaa, jolloin opettajat ja opiskelijat esiintyvät yleisölle satiirinomaisissa näytelmissään. Naurun kohteeksi joutuivat/pääsivät paitsi opettajat ja opiskelijat itse, myös historian tapahtumat ja maailman meno ylipäätään. Vaikka omien vähäisten tanskan taitojeni vuoksi en kaikkia vitsejä täysin ymmärtänyt, oli kuitenkin hauskaa nähdä niin opettajien kuin opiskelijoiden heittäytyvän lavalla näyttelemisen, laulamisen ja tanssin pyörteisiin.

Omalla vapaa-ajallani olen tutustunut erityisesti kaupungin kulttuuritarjontaan, uinut meressä ja haahuillut metsissä. Näihin Aarhusissa tarjoavat hyvät puitteet lukuisat museot, taide -ja musiikkitapahtumat sekä meren läheisyys metsineen. Esimerkiksi taiteessa Marie Kølbæk Iversenin meri- ja paikallismytologioita käsitellyt ”New Atlantics” näyttely oli erityisen hieno, kun siihen eräänä iltana yhdistyi vieläpä musiikkiesitys Kunsthal Aarhusissa. Metsäkävelyn olen puolestaan usein yhdistänyt meressä uimiseen suositulla ulkoilualueella Risskovissa. Paljon on kuitenkin vielä nähtävää, koettavaa ja työtä tehtävänä Aarhusissa, joten kesäisen Suomessa vierailun jälkeen on mukava palata tänne, itsellekin jo vähän tutumpaan kaupunkiin.

Marie Kølbæk Iversenin näyttely ”New Atlantics” Kunsthal Aarhusissa.

Kirjoittaja: Marika Ahonen

The question of possible new revolutions is never far from thoughts when writing about the history of the French Revolution – but what kind, where, and whose? In their analysis of the French Revolution historian William M. Reddy writes of “emotional management” and “emotional refuge”¹ – how are today’s citizens managing emotions in the crossfire of compassion fatigue, apathy, and social media rage, and where do they find refuge in the time of the climate crisis?

Entangled with other wicked problems and obfuscated by wars and political crises, climate change remains an issue, which affects everyone and everything from decline of biodiversity to migration to collapse of civilization. It has become a human rights issue – and more than that: an existential multispecies community rights issue. ‘Are governments protecting their countries and citizens from climate change?’ thus becomes a central question in the relationship between the citizen and the state. What can citizens do if governments are failing in this task?

Civic courage?

Déclaration des droits de l’homme et du citoyen 1789 is one of the most lasting legacies of the French Revolution. Behind its values were Enlightenment ideas about the universality of human rights – the oft-quoted liberté, égalité, fraternité. In research on human rights, inequality is recognised as one of the driving forces behind societal instability.² In tyrannies the opportunities to participate in societal affairs and challenge the inequalities and perceived injustice are severely restricted, but for democracies civil rights are the founding principle.

Political scientists, Maria J. Stephan and Erica Chenoweth argue that nonviolent civil resistance appeals to a wider base of supporters than violent campaigns and can have significant impact because of its inclusivity.³ Today’s eclectic group of climate activists take a leaf out of the book of 1960’s civil rights movement and protest in the streets to raise awareness.

Nevertheless, human rights activism can prove problematic even in democracies. In the UK climate activists have been sent to jail for nonviolent protest⁴, which raises doubts about whether the state is committed to democracy and climate goals. Is defending the planet against multinational fossil fuel giants a criminal act or an act of civic courage – is the focus on protecting the profits of the shareholders or the land and its habitants?

Visions for planetary future

In the visions of sustainability research, possible futures oscillate somewhere between a systems change through degrowth and sustainability, and civilizational collapse. Professor of climate justice Naomi Klein and author Astra Taylor write that the “end times fascism” of oligarchs – exacerbating environmental destruction and waiting for the collapse sheltered by wealth – is a betrayal of one another as human beings on the most basic level.

As a solution, Klein and Taylor suggest regulation (e.g. in the form of international environmental laws to protect the planet; see Stop Ecocide International, or the study Carbon majors and the scientific case for climate liability, 2025⁵) and empathy (because it suggests that we as human beings have responsibility towards other human beings, the nonhuman world, and the planet we share).⁶

Compassionate action

Citizens are confronted with the question of rights once more, with added complexity and urgency. In the history of struggle for rights people have been excluded and abused in ways, which would now be seen as glaring human rights violations. Perhaps future historians will look at us and wonder how we could deny the rights of, and so casually practise systematic cruelty towards, nonhuman animals. One of the difficult questions to ask oneself is, knowing that it harms the environment and nonhuman animals, why do you choose to eat meat and drink milk?

Emphasis on multispecies and multidisciplinary approaches in research reflects the complexity of the environmental and societal problems. It also highlights the value of collaboration and conversation across divides.

A recent workshop, Multidisciplinary Approaches to Sustainability, organised by University of Turku and Åbo Akademi, sent participants off with the message to enable the potential of everyone from humans to nonhumans to create sustainable ways of living together on Earth. Perhaps this could be interpreted as seeking emotional refuge in compassionate action to bring about a sustainable ecological revolution.

Heidi Tähtinen (PhD student, Opera i periferin? Åbo och Paris som musik- och teaterstäder, 1790–1840, project funded by SLS)

1. Reddy, William M. The navigation of feeling. A framework for the history of emotions. Cambridge: Cambridge University Press, [2001] 2009.  ↩︎
2. See, e.g. Lynn Hunt, Inventing Human Rights: A history (2007); Colin J. Beck et al., On revolutions (2022); Walter Scheidel, The great leveler (2017). ↩︎
3. Stephan, Maria J., and Erica Chenoweth. Why Civil Resistance Works: The Strategic Logic of Nonviolent Conflict. International Security, vol. 33, no. 1, 2008, pp. 7–44. ↩︎
4. Gayle, Damien. Sixteen jailed UK climate activists to appeal against ‘unduly harsh’ sentences. The Guardian, 29 Jan 2025. ↩︎
5. Callahan, C. W., & Mankin, J. S. Carbon majors and the scientific case for climate liability. Nature (London), 640(8060), 893–901, 2025. Stop Ecocide International, Council of Europe Assembly Advances Historic Ecocide Treaty, April 14, 2025. https://www.stopecocide.earth/home . See also, Earth4All Survey and the Global Commons Alliance Survey, Ipsos UK, 2024. https://earth4all.life/global-survey-2024/ ↩︎
6. Klein, Naomi and Astra Taylor. The rise of end times fascism. The Guardian, 13 April, 2025. ↩︎

---