”Rock saa Suomen nuorison liikkeelle. Suomeen olisi perustettava ”Rock Party” -niminen rockpuolue, joka yltäisi äänivyöryyn ensi eduskuntavaaleissa. Sen nahkafarkkuiset kansanedustajat saisivat ainakin Eduskunnan liian tiukat pukeutumissäännöt kumoon. Vai mitä shortsi-Bremer?”
Näin rockantropologi Timo Saarniemi kirjoitti vuonna 2002 Rumbaan tarjoamassaan mielipidekirjoituksessa. Shortsi-Bremer viittaa kansanedustaja Klaus Bremeriin (r), joka sai vuonna 1997 puhemiesneuvostolta huomautuksen, kun hän tuli suureen saliin pitkissä shortseissaan. Tällaisia ja lukemattomia muita helmiä tarjoaa Saarniemen kokoelma, jonka digitoiminen aloitettiin loppuvuodesta 2010.
Toisaalta 35 hyllymetristä on osa myös aineistoa, jonka arvoa on ensi näkemältä vaikea hahmottaa. Mihin käyttää kuitteja, lipunkantoja, jalkapalloliigan otteluohjelmia, matkalippuja ja matkasuunnitelmia vaikkapa 1960-luvulta? Entä tuhansia ja taas tuhansia valokuvien negatiiveja? Ainakaan järjestelemättömänä ja suuriin pärekoreihin säilöttynä niistä ei ole kenellekään iloa. Digitointihankkeessa, jota vetää Kari Kallioniemi ja opastaa Janne Mäkelä, päätettiin kuitenkin ensin tarttua Saarniemen tärkeimpiin julkaisuihin eli keikka- ja festariraportteihin. Paperisälä saa siis vielä hetken odottaa.
Istuin tänään sulkapallopelien jälkeen kahvilla Sakari Ollitervon ja Tapio Onnelan kanssa, ja juttelimme Saarniemeä eteenpäin ajaneesta ilmeisestä intohimosta. Sitä ennen Ollitervo, joka oli ollut hakemassa aineistoa Saarniemen asunnosta Rauhankadulta, kuvaili siellä odottanutta valtavaa paperimäärää. Kansioita, mappeja, omakustanteita, valokopioita ja valokuvia oli lattiasta kattoon. Jäämistöasiaa hoitanut Saarniemen sukulainen antoi ymmärtää, että ne aineistot joille ei löytyisi ottajaa, päätyvät roskalavalle. En kadehdi tilannetta, jossa joutuu nopealla aikataululla päättämään, mikä toisen henkilön elämäntyöstä on säilyttämisen ja mikä kierrättämisen arvoista. Ainoa mikä minua on jälkeenpäin jäänyt harmittamaan, on se, ettei Saarniemen tietokoneen sisältöä tallennettu. Sinne jäi digitaalisina röykkiöinä tekstejä ja sähköposteja. Ties vaikka uuden romaanin käsikirjoituskin.
Se intohimo – sitä Saarniemeltä varmasti löytyi! Pelkästään se, että jaksaa vuosikausien ajan kulkea Turusta töihin Kaitaan lukioon Espooseen, kertoo tietynlaisesta päättäväisyydestä. Ja ei se päiväohjelma siihen kotiinpaluuseen päättynyt, vaan sitten Saarniemi polkaisi luottopyörällään keikkoja raportoimaan. Olen kuullut monen muistelevan Saarniemeä tähän tyyliin: ”Se oli aina polkupyörällä liikkeellä… ja kameralaukku olalla… ja mustat nahkahousut oli ehdottomasti!” Saarniemi onkin monelle osa kaupunkikuvaa. Sellainen osa, jonka useat tunnistavat ja joka kääntää pään. Michael Monroe – pyörineen! – on tietyssä mielessä samassa asemassa. Yhden näkemyksen mukaan Saarniemi rakastui yhä uudestaan ja uudestaan nuoriin rockkundeihin, joiden lähelle pääsi sopivasti keikoilla ja ravintoloissa. Voidaankin olettaa, että Saarniemen kokoamat henkilöraportit olivat tietynlainen tribuutti, tai mikä ettei rakkaudentunnustus, niissä esiintyneille henkilöille. Raportit saattoivat seurata yhtä, aina miespuolista henkilöä jopa vuosikymmenen ajan. Valokuviin ja kuvateksteihin tallentui henkilön syntymäpäiviä, baareissa vietettyjä iltoja, urheilurientoja ja arkipäivää. Se, mikä on yhdelle omistautumista, saattaa näyttäytyä toiselle pakkomielteenä.
Yksi intohimon lähteistä oli hyvin yksinkertainen, ja se käy nopeasti selville Saarniemen raporteista: rockmusiikki. Tässä rock on ymmärrettävä laajimmassa mahdollisessa merkityksessään sisältäen kaiken kevyestä popista raskaaseen örinämetalliin. Ylimpänä kaikista Saarniemelle oli The Doors ja sen keulahahmo, liskokuningas Jim Morrison. Doorsin tuotantoa soitettiinkin TVO:n järjestämässä Saarniemen muistokonsertissa heinäkuussa 2005. Rockiin kuuluu olennaisena osana vuorovaikutus yleisön kanssa. Tämä taas muodostaa ainutkertaisia hetkiä ja muistoja, joiden tallentamisen Saarniemi katsoi tehtäväkseen. ”Katoavien hetkien impressioiksi” Saarniemi niitä kutsui. Nyt Saarniemen impressiot herättävät impressioita opiskelijoissa; jo kaksi opiskelijaa on ilmoittanut aikeestaan kirjoittaa Saarniemen kokoelmaan liittyvän gradun.