Vietnamin sotaan liitetyt mielikuvat ja käsitykset pohjaavat länsimaissa vahvasti Hollywoodin tuottamiin sotakuvauksiin. Koska amerikkalaiset sotaelokuvat ovat pääsääntöisesti keskittyneet amerikkalaissotilaiden kokemuksien kuvaamiseen, ovat vietnamilaisten omat näkemykset sodasta ja sen seurauksista jääneet länsimaissa vähemmälle huomiolle. Sotaa ja etenkin sen aiheuttamia traumoja ja sodanjälkeistä aikaa on käsitelty vietnamilaisten näkökulmasta muun muassa elokuvissa Boat People (1982) ja Journey from the Fall (2006).
Ann Huin ohjaama Boat People (1982) kuvaa tavallisten vietnamilaisten arkielämää sodan jälkeen. Elokuvan päähenkilö on japanilainen journalisti Shiomi Akutagawa, joka saapuu maahan kommunistijohdon vieraana dokumentoimaan paikallisten elämää. Kyllästyttyään viranomaisten tuputtamaan siloteltuun kuvaan maan oloista, Akutagawa tutustuu Da Nangissa asuvaan lapsiperheeseen ja ystävystyy perheen 14 vuotiaan tyttären, Cam Nuongin kanssa. Kiertäessään kaupunkia tytön kanssa, Akutagawa havahtuu paikallisten elämän raadollisuuteen.
Elokuvasta Journey from the Fall, alkuperäinen kuva: http://www.journeyfromthefall.com/images/gallery/JFF02.jpg
Journey from the Fall (2006) on kuvaus yhden perheen selviytymistaistelusta Vietnamin sodan päättymisen jälkeen. Perheen isä Long joutuu kommunistien vankileirille heti sodan päätyttyä, samalla kun miehen perhe yrittää epätoivoisesti paeta maasta. Elokuvassa seurataan rinnakkain sekä Longin selviytymistä vankileirien rankoissa oloissa, että hänen perheensä pakomatkaa Yhdysvaltoihin.
Boat People ja Journey from the Fall eroavat toisistaan juonikuvioiltaan, mutta molemmissa elokuvissa toistuu keskenään samankaltaisia teemoja. Kummassakaan elokuvassa ei uhrata juurikaan aikaa sodan tapahtumien puimiseen amerikkalaisten näkökulmasta. Merkittävin amerikkalaissotilaita koskeva kommentti kuullaan aivan Journey from the Fall -elokuvan alkuminuuteilla, kun Long toteaa amerikkalaisten hylänneen Etelä-Vietnamin Saigonin kaatumisen jälkeen 1975. Elokuvat ovat myös avoimen kriittisiä maan kommunistihallintoa kohtaan ja niissä kritisoidaan erityisesti sodan jälkeen Vietnamiin perustettuja talousvyöhykkeitä. Kommunistiviranomaiset lähettivät näille vyöhykkeille sotaa seuranneina vuosina niin poliittisia vankeja kuin rikollisiakin purkamaan maamiinoja, viljelemään peltoja ja tekemään muuta fyysisesti raskasta ja vaarallista työtä.
Elokuvien henkilöhahmojen elinolojen synkkyydestä ja vaarallisuudesta huolimatta toistui kummassakin elokuvassa myös toivo paremmasta tulevaisuudesta. Vankileireille pakkotyöhön joutuneet vangit motivoivat itseään unelmoimalla paosta ja jälleennäkemisestä perheidensä kanssa. Toisaalta maasta jo paenneet perheenjäsenet elättivät toivoa paremmasta huomisesta rakentaessaan itselleen uutta elämää Yhdysvalloissa.
Vietnamilaisten henkilöhahmojen inhimillinen kuvaustapa korosti omalta osaltaan sitä, miten merkittävästi elokuvien hahmokuvaus poikkeaa siitä, miten vietnamilaisia kuvataan Hollywoodin sotaelokuvissa. Koska amerikkalaiset sotaelokuvat keskittyvät niin vahvasti amerikkalaissotilaiden kokemuksiin, jää vietnamilaisten hahmojen käsittely usein erittäin pintapuoliseksi. Tyypillisesti vietnamilaiset hahmot kuvataankin joko kasvottomina vihollisina tai amerikkalaissotilaiden väkivallan uhreina vailla sen syvällisempää hahmokehitystä. Journey from the Fall ja Boat People ovatkin hyvää vastapainoa Hollywoodin perinteisille Vietnam-kuvauksille, sillä niissä nostetaan esiin tarinoita ja näkökulmia, jotka usein sivuutetaan länsimaisessa populaarimediassa.
Tämä Minna Pekkarisen kirjoittama blogi on syntynyt osana Kulttuurihistorian kirjoittaminen -kurssia Vietnamin sodan kulttuurihistoriaa käsittelevässä työpajassa.
Vastaa