Laukon suuri historiakesä on kulttuurihistoriaa parhaimmillaan. Laukkoon on palautettu sieltä vuosikymmenten aikana rautakautisista kalmistoista löytyneitä miekkoja, keihään- ja kirveenpäitä sekä koruja. Nämä Kansallismuseon kokoelmiin kuuluvat aarteet ovat nyt esillä kartanon päärakennuksen yläkerrassa. Suuntaan tarkastamaan legendaariset miekat, jotka ovat tutut teksteinä vuosikymmenten takaisilta Suomen historian peruskursseilta, Pikkujättiläisestä ja 9000 vuotta Suomen esihistoriaa–teoksista, joita tuohon aikaan tavattiin kurssisuoritusten osana. Miekat lepäävät ylväinä siinä maisemassa, missä ne ovat kauan sitten olleet totisessa käytössä, aseina miesten käsissä ja omistajiensa mahdin symboleina.
Laukon maisemassa on helppo tarttua menneeseen. Ikiaikaisten tammien välistä pilkottaa Pyhäjärvi ja Laukon rannasta voi tarkastella saaria, joista yhdestä, Pohdonsaaresta, löytyi muutama vuosi sitten jo ikoniseksi Laukon symboliksi kohonnut kolmipäinen pronssikotkariipus. Laukon edustan saaret ja rannat ovat olleet pyhiä alueita, vainajien viimeisiä lepopaikkoja.
Tänä kesänä pakanankansan pyhyyden läsnäolo Laukossa on erityisen voimakasta. Tapani Kokon Pakanakirkko-teos kohoaa kumpareella, jonka tienoolta on paikannettu rautakautinen kalmisto. Kirkko tuoksuu tervalta, verinoroja muistuttavat koristukset valuvat räystäistä ja äänimaisema vaihtelee ukkosmaisesta uhosta tanssahtelevaan kirkkauteen. Sisällä kirkossa on kuvitteellisen pakanakansan palvoma jumala. Viereisessä kanalassa on pakanakansan iloinen, värikkään yltäkylläinen kulkue. Sen on helppoa kuvitella olevan matkalla kirkkoon pyhiin toimituksiin.
Laukon kesän avajaisviikonloppu (8.–10.6.) elävöitti vielä yhden kartanon historian runsaudensarvesta tulvivan virran: Laukon keskiajalla omistaneen legendaarisen Kurck-suvun mittelön toista mahtisukua, Flemingejä vastaan. Episodi kertoi ajasta, jolloin Kustaa Vaasan pojat väänsivät kättä perintö- ja uskontunnustuskysymyksissä 1500-luvun puolivälissä. Tarina oli sananmukaisesti valjastettu: sen esittivät Rohan tallit dramaattisena turnajaisspektaakkelina.
Kulttuurihistorioitsija kulkee Laukon aikakausien kudelmassa kevein askelin. Tapa esittää, yhdistää ja ymmärtää erilaisia kerroksia on tuttua ja taattua kulttuurihistoriaa. Syvä viehtyminen Laukon suuren historiakesän antiin ei ole yllätys: nykyinen Laukon emäntä Liisa Lagerstam on oppiaineesta väitellyt filosofian tohtori, ystävä ja opiskelijatoveri, jonka kanssa yhdessä pänttäsimme Pikkujättiläistä ja jonka maisterijuhlia tanssimme Laukon kartanon juhlasalissa – jo jokunen vuosi sitten – omaa kulttuurihistoriaansa sekin.
Vastaa