Minulla oli ilo tänä vuonna matkustaa kahteen konferenssiin ja kesäkouluun ehkä liiankin tutuksi tulleen anglosentrisen tiedemaailman ulkopuolelle.
Főtaxi Franz Liszt-lentokentältä Budapestin keskustaan vei kohti ComFasin(International Association for Comparative Fascist Studies) ensimmäistä virallista kokoontumista, jossa pidin esitelmän otsikolla ’Legacy of popular culture and its key aesthetic and political shifts in depicting Fascism’. Tämä ’konventti’ kokoontui Central European yliopistossa, unkarilaisen sijoittaja-miljardööri ja filantrooppi George Sorosin rahoittamassa korkeakoulussa, joka on viime vuosina ollut Unkarin yksinvaltaisen presidentin Victor Orbánin ja hänen Fidesz-puolueen hallinnon hampaissa. Jo taksin ikkunasta havaitsi Orbánin harjoittaman populismin tyylilajin: Unkarin huhtikuisten parlamenttivaalien mainokseen kuvattu Soros oli esitetty viekkaana Unkarin kansan ja sen perinteisen elämänmuodon vihollisena, joka liehitteli niin maahanmuuttajia kuin Orbánin liberaaleja poliittisia vastustajia.
Unkarin hallitus onkin nopeasti vaalien jälkeen ehtinyt jo kieltää sukupuolen- tutkimuksen valtion rahoittamissa yliopistoissa sekä säätää asetuksen, joka estää maahanmuuttajia osallistumasta korkeakoulujen kursseille, https://www.nytimes.com/aponline/2018/08/28/world/europe/ap-eu-hungary-migrants.html. Kaiken häirinnän ja boikotoinnin seurauksena CEO on jo saanut tarpeekseen ja on päättänyt muuttaa toimintansa Wieniin.
Mainontaa Unkarin huhtikuisissa parlamenttivaaleissa
Itse Comfas conventionoli silmät avaava kattaus fasismin ällistyttävän laajasta historiasta ja perinnöstä Euroopassa. Sessiot vaihtelivat otsikoilla ’Fascism in Nordic Countries’, ’Authoritarianism in Eastern Europe’, ’Fascism and Populism’ ja ’Women and Fascism’. Erityishuomion sai Keski- ja Itä-Eurooppa – josta oli myös luonnnollisesti kokoontumisessa suurin osanottajamäärä – ja esitykset niin Romanian, Slovakian kuin Ukrainan fasismin historiasta ja nykyisyydestä olivat pysäyttävää kuunneltavaa. Esimerkiksi Romaniassa katolisella kirkolla oli merkittävä ideologinen rooli maailmansotien välisen ajan kansallisen fasismin muotoutumisessa, ja kylmän sodan jälkeen tämä on näkynyt esimerkiksi muistomerkki-buumina tuonaikaisille fasistis-kristillisille patriooteille.
Habsburgien imperiumin hajoamisen seurauksena erityisesti Adrian meren alue toimi eräänlaisena laboratoriona erilaisille fasistisille liikkeille ja ideologioille. Maailmansotien välinen ja sitä seurannut kommunismin aika ei kuitenkaan näy Budapestin kaupunkikuvan ajallisissa kerrostumissa. Sen sijaan Habsburgien keisarivallan aika, ja Budapestin rooli Habsburgien imperiumin toisena pääkaupunkina, näyttäytyy rinnan kaupungissa vellovien turistilaumojen ja avoimen markkinakapitalismin kanssa. Monelle itäisen Euroopan kaupunkien ystävälle näky on varmasti karmaiseva ja turismi on selvästi muotoutumassa ongelmaksi Budapestin kaltaisissa halvoissa matkailukohteissa. Vaikka Euroopan unioni on yksi presidentti Orbánin vihollisista, nähtävästi sen rahat ovat kelvanneet puunattaessa Habsburgien ajan monumentteja ja 1800-luvun yltiökansallisia muistomerkkejä paraatikuntoon. Uudessa loistossaan ne viestivät unkarilaisille Orbánin ja hänen puolueensa neonationalistista sanomaa.
Budapestin Gellert-vuori, joka on nimetty samannimisen piispan mukaan. Hänet työnnettiin kuolemaan tältä vuorelta 1046 piispan yrittäessä käännyttää paikallisia barbaareja kristinuskoon.
Historiallisen perinnön, autoritäärisyyden ja kaupallisuuden symbioosi on aivan toisella tavalla läsnä Shanghaissa. Vierailuni siellä heinäkuun alussa tapahtui Shanghai Jiaotong yliopistoon ja sen kesäkouluun (5th Cultural EconomyInternational Summer School, School of Media and Design, Department of Journalism and Communication), jossa pidin kaksi luentoa otsikolla ‘Branding of Finnish Popular Music History.’ Jiaotongin yliopisto on Kiinan kolmanneksi korkeimmalle rankattu korkeakoulu ja siellä toimii useita luovien kulttuurialojen tutkimuskeskuksia, kuten Shanghai Cultural and Creative Industries ja Tourism and Landscape Research Center.
Jo Shanghain lentokentällä tiukassa passintarkastuksessa, jossa otettiin myös sormenjäljet, palautui mieleen käynnit Neuvostoliitossa. Ylenpalttinen marmorin ja Kiinan kommunistisen puolueen symbolien käyttö koriste-elementteinä sai kuitenkin rinnalleen monitoreista tuijottavan näyttelijä Benedict Cumberbatchin kasvot. Hän ei ollut kuitenkaan paikalla mainostamassa uusinta elokuvaansa tai tv-sarjaa, vaan kiinalaista Hisense-merkkistä laser-televisiota.
Benedict Cumberbatchin charmi puree myös Kiinassa
Vastakohtien kirjo näyttäytyi edelleen Shanghain kaduilla. Valtavia keräyskartonki-pinoja kuljettavat riksa-kuskit puikkelehtivat läpi pilvenpiirtäjien ja valtavien mainostaulujen reunustamia katuja. Mainokset toivat mieleen 1980-luvun estetiikan: androgyynit kiinalaiset miesmallit esittelivät niissä kivennäisvettä, mikroruokia tai uusinta kännykkä-mallia. Merkillepantavaa oli myös se, että hipster-partaisia miehiä ei näkynyt missään, kuten ei myöskään roskaruoalla itsensä lihottaneita kansalaisia. Kaupungin puistoissa kohtasikin vähän väliä kansalaisia muodostamassa massaornamentteja virallisia käskyjä jakelevan liikunnanohjaajan komennuksessa.
Ohjattua voimistelua Xujiahui puistossa
Itse kansalaisuuden ja (populaari)kulttuurin idea on erikoinen Kiinassa. Kommunistinen puolue ohjaa yksinvaltaisen tehokkaasti kaikkea, ja siksi myös kaikki kulttuuri on kansankulttuuria, oli kyse viihde-elokuvasta, Euroopan renessanssiajan taideaarteesta tai taidekeräilijöiden himoitsemasta kiinalaisen nykytaiteen teoksesta. Koska eliittiä ei kommunistisessa valtiossa virallisesti ole olemassa, ei ole myöskään eroa kansan- ja korkeakulttuurin välillä. Poliittinen kansalaisuus on samalla kulttuurista kansalaisuutta ja länsimaisista vaikutteista sekä kaupallisuudesta huolimatta poliittista.
Tämä tuli jatkuvasti esiin kesäkoulun kenttätyömatkoilla. Aamuluentojen jälkeen yliopiston tilausajo vei opiskelijat ja opettajat tutustumaan kiinalaisen luovan teollisuuden kohteisiin (yrityshautomo Elite Valley, taidemuseo-rypäs Bund-joen varrella ja maailman suurin Starbucks-kahvila, Starbucks Reservoir). Starbucks on päässyt Kiinan markkinoille keskittymällä kiinalaisiin teejuomiin ja jättämällä kahvin marginaaliin. Myös Disney-korporaatio on päässyt avaamaan Shanghai’hin viimeisimmän Disneylandinsä solmimalla erityisen yhteistyösopimuksen paikallisen hallinnon kanssa. Erikoisin tapaus on kiinalainen televisiokulttuuri, jota esiteltiin shanghailaisen Bez TV:n studioilla. Kuvaus prosessista, kuinka televisio-aseman omistama valtionyhtiö hankkii HBO:n viimeiset hittisarjat (Westworld, Games of Thrones) esitykseen, odottaa sen jälkeen viikkokausia kun viranomaiset käyvät sarjojen sisällön läpi, ja jännittää sitten hyväksytäänkö ne ja millaisella sensuurilla esitykseen, on varsin mielenkiintoinen.
Massiivinen ilmoitustaulu luentopaikan edessä kertoi kesäkoulun ohjelmasta
Kiinalaista nykytaidetta: sosialistinen realismi kohtaa pop-taiteen
Kaikki tämä kertoi käytännöllisestä ja ennakkoluulottomasta suhtautumisesta kulttuurin ja luovan teollisuuden ideaan suunnitelmatalouden puussa, josta törröttää räikeän kapitalistinen oksa. Ostoskeskusten palatsimaiset interiöörit ja tositelevision mitä mielikuvituksellisemmat talentti-show’t lyövät täällä laudalta kaikki läntiset vastineensa. Baudrillardilainen todellisuuden simulaatio tuntuu samalla tavoittelevan niin kapitalistista kuin sosialistista utopiaa.
Shanghailainen silmälasikehyksiin erikoistunut design-studio
Heinäkuun lopulla EPCA (European Popular Culture Association) järjesti seitsemännen vuosittaisen EUPOP konferenssinsa Prahassa (Kaarlen yliopisto, 24–26.7.). Avaussanojen jälkeen kulttuurihistorian akatemiaprofessori Hannu Salmi piti konferenssin ensimmäisen keynoten otsikolla ‘Yves Montand’s Tour of the Eastern Bloc: Transnational Stardom in 1956/57’. Otsikkonsa mukaisesti se seurasi Yves Montandin laulu-kiertuetta itä-Euroopassa ja Neuvostoliitossa, kiertuetta, joka oli kylmän sodan aikana yritys kulttuurin avulla rakentaa siltaa idän ja lännen välille.
Konferenssin toinen keynote, kirjallisuustieteen professori Petr A Bilekin katsaus populaarikulttuurin tutkimukseen keskisessä Euroopassa, esitti kysymyksen siitä, mikä on alan tutkimuksen rooli tsekkiläisessä korkeakouluopetuksessa. Paikallisten konferenssiin osallistuvien opiskelijoiden kriittisen arvion mukaan tätä roolia vasta haetaan, ja Bilekin esityksessä tuli myös esiin Unkarin esimerkin mukainen jännitteisyys ja taistelu uudistajien ja säilyttäjien välillä. Mikä on oikeaa taidetta ja kulttuuria ja mitkä aiheet kelpaavat yliopisto-opetuksen kohteeksi.
Professori Bilekin henkilökohtainen, vauhdikas ja provokatiivinen esitys populaarikulttuurin tutkimuksen tilasta Tsekin tasavallassa
Helteinen Praha kuhisi myös Budapestin tapaan turisteja, joita virtasi konferenssipaikan edessä sijaitsevalla ahtaalla keskiaikaisella kujalla jatkuvana virtana. Vanhan kaupungin sydämessä sijaitseva katu näytti oman versionsa tämän päivän kansankulttuurista. Tämä versio oli neoliberaali painos viktoriaanisesta sirkuksesta erilaisine attraktioineen: kidutusmuseo, thai-hierontakohde, kaksi vahakabinettia ja kioskeissa myynnissä olevat hashis-tikkarit.
Kirjoittaja on populaarikultuurin historian dosentti Kari Kallioniemi
Popmuseo – Tsekin populaarimusiikin historiaa esittelevä museo ja arkisto
Lisää lukemista
Abend, Lisa: ’The Tourism Trap’, Time, 6th–13th August, 2018, 26–33.
Briefing China’s Belt and Road Initiative’, The Economist, 28th July, 2018, 13–18.
DeMente, Boye Lafayette: The Chinese Mind, Tuttle Publishing, Singapore, 2009.
Fenby, Jonathan: ’The new emperor’, New Statesman,19–25 June, 2015, 24–29.
Fletcher, Martin: ’The long march from freedom’, New Statesman,28th July–10 August, 2017, 42–47.
Pajari, Katriina: ’Chollywood’, Helsingin Sanomat, 8.7.2018, B1–