Teksti on julkaistu alun perin vuosikertomuksessa Kulttuurihistoria Nyt 2023. Toimittajat: Miitrei Misukka ja Sanni Vatanen.
Jarkko Varjoranta
”Mahtaakohan kulunut graduvuoteni olla kenenkään mielestä kovinkaan kiinnostavaa luettavaa.” Tällainen ajatus pilkahti päässäni, kun sain oppiaineen suunnalta kutsun kirjoittaa lyhyen kuvauksen edeltäneestä vuodestani. Idea oli kuitenkin hauska. Pysähdyn mielelläni hetkeksi pohtimaan vuotta, joka oli monelta osin tähänastisen elämäni palkitsevin.
Maisterivaiheen ensimmäinen vuosi on päättymässä, sitä myötä neljäs opintovuoteni kokonaisuudessaan. Tein maisterivaiheen alussa monen mielestä hullunkurisen ratkaisun ja siirsin kurssitarjottimen syrjään: ensimmäinen vuosi oli tarkoitus pyhittää gradulle. Se ei välttämättä ollut viisasta eikä suositeltavaa, sillä maisteriopintojen tarkoituksenahan on tukea opiskelijan graduprosessia. En kuitenkaan osannut pitää näppejäni erossa kirjoittamisesta. Tutkimuskysymykset raksuttivat päässäni. Sitä paitsi olin jo edeltävänä kesänä nauhoittanut loputkin työssäni tarvittavista haastattelumateriaaleista! Kurssit odottaisivat.
Graduni jatkoi sekä teemoiltaan että metodologialtaan kanditutkielmani viitoittamalla tiellä. Vuoden 2021 kandissa tein muistitietohistoriallista tutkimusta Helsingin Sanomien Aikalaisia-sarjasta (1985–1986) ja suomalaisista 1980-luvun postmodernikeskusteluista. Graduprosessin ja yhdeksän haastattelun jälkeen aineistoa kertyi arkistoitavaksi yli 12 tunnin verran – siinä on riittänyt työstettävää. Olen nyt jo kolmen vuoden ajan sukeltanut laajemmin 1980-luvun kulttuurimurroksiin, eikä kyllästymisestä näy merkkiäkään.
Elämän realiteetit kuitenkin tarjosivat vuoteen omat lisähaasteensa ja ajankäytölliset rajoitteensa. Tukikuukausien puuttuessa rahoitin elämäni työskentelemällä Paimion parantolassa, Muuritutkimuksella ja Tekniikan Historian Seurassa. Kahden viimeisimmän leivissä olen vieläkin. Lokakuussa olin onneni kukkuloilla, kun toinen lapsemme syntyi terveenä. Toisaalta kääntöpuolena oli unirytmien ja rutiinien murtuminen. Yritänkin olla itselleni armollinen: graduni on tehty niin hyvin kuin näissä olosuhteissa oli mahdollista.
Sitten on kehujen vuoro! Kulttuurihistorian henkilökunnan innostunut ja innostava suhtautuminen tutkielmaani on ollut sydäntä lämmittävää. Koen, että olen saanut valtavasti tukea ja kannustusta kaikissa työni vaiheissa. Tämä koskee niin teemaryhmiä kuin maisteriseminaaria, mutta erityisesti taustatukea tarjonnutta Sakari Ollitervoa, joka on jo kandisemmasta alkaen eli kolmen vuoden ajan jaksanut jauhaa kanssani jälkistrukturalismeista.
Gradu on nyt käytännössä valmis ja jatkosuunnitelmat selviä. Tämmöisenä päälle kolmekymppisenä perheellisenä uudelleenkouluttautujana tuntuu ihan hyvältä, kun elämällä on taas ammatillinen suunta. Kiitos kulttuurihistorian henkilökunnalle, kanssaopiskelijoille ja lukuvuodelle 2023–2024!
