Metsästäessäni 1600-luvun kaupunkilaista arkea päädyn kaiken muun kiinnostavan muassa lukemaan ranskalaisen Charles Ogierin päiväkirjaa Ruotsin kuninkaallisessa kirjastossa. Charles Ogier kulki Ruotsissa suurlähettilään seurueessa 1630-luvulla. Hän joutui ikävä kyllä jättämään väliin Tukholman katujen ja puotien kuvauksen. Talvi oli niin kylmä, että kaupungin suuresta koosta huolimatta kaduilla ei juuri näkynyt ihmisiä.

Ogier kirjoittaa, että käsityöläiset eivät olisi voineet tehdä ja myydä töitään avoimissa puodeissa niin suuressa kylmyydessä. Erityisesti naiset pysyivät sisällä, hyvä jos kirkkomatkalle viitsivät lähteä. Samaan lämmön houkutukseen lankesi Ogier joskus itsekin. Hän kertoo päivistä, jolloin jäi huoneensa lämpöön lukemaan sen sijaan, että olisi lähtenyt ulos kylmille kaduille.

Ogier kulki kuitenkin kaupungilla useita kertoja kuukausia kestäneen Tukholmassa oleilunsa aikana. Kaupungin arjesta kertovat hänen kuvauksensa yleisestä saunasta, jossa nuoret naiset vihtoivat kylpijöitä, sekä kuvaus eräästä varkaiden teloituksesta, jossa varsinaisen tapahtuman tylsyys sai Ogierin mukana olleen ryhmän kertomaan juttuja muista todistamistaan teloituksista.

Nykyajan matkailija voi seurata Ogierin jalanjälkiään vanhan Tukholman kirkkoihin. Minä aloitan eräänä lauantaiaamuna Riddarholmista. Saaren varsin raikkaassa, syksyisessä tuulessa ja autiudessa voin hyvin kuvitella Ogierin kulkemassa kylmässä ja tyhjässä kaupungissa.

Riddarholmin kirkko, johon Ruotsin kuninkaat on haudattu, on ikävä kyllä näin syksyllä yleisöltä suljettu, ja joulukonsertteihinkin on vielä aikaa. Ogier kävi kirkossa suurlähettilään kanssa katsomassa Kustaa II Aadolfin hautaa. Kustaa II Aadolf oli yksi aikansa todellisista suurmiehistä ja hän oli kuollut Lützenin taistelussa vasta kaksi vuotta aiemmin. Niin suurlähettiläässä kuin Ogierissakin herätti kuitenkin suuttumusta haudalla ollut muistokirjoitus ja sen lause, jossa kuvattiin kuinka Kustaa II Aadolf oli ”befrieat tyskarna från påvens irrläror”.

Vaikka 30-vuotisessa sodassa oli kyse paljon muustakin kuin uskonnosta, siinä kuitenkin taistelivat toisiaan vastaan protestanttiset ja katoliset hallitsijat. Ja vaikka uskonpuhdistuksen alusta oli jo sata vuotta, paavi oli luterilaisessa Ruotsissa edelleen kauhistus. Vielä kuningatar Kristinan myöhempi liitto katolisen hallitsijan kanssa aiheutti ongelmia: Uutta kirkkolakia vuonna 1650 kirjoittanut korkeakirkollinen komitea pohti, täytyisikö paavin nimittäminen antikristukseksi jättää lakitekstistä pois, koska oltiin liitossa paavillisen hallitsijan kanssa. Päätettiin, että asioista täytyi kaikesta huolimatta saada puhua niiden oikeilla nimillä. Ongelmaa ei kuitenkaan päässyt syntymään, koska kyseinen teksti jäi vain lakiehdotukseksi. Vuonna 1634 ranskalainen suurlähettiläs päätti olla valittamatta muistokirjoituksen epäkunnioittavasta tekstistä. Ogier kirjoittaa lieventävänä asianhaarana, että tekstiä ei selvästikään ollut kirjoittanut aatelinen. Jo aatelinen koulutus olisi estänyt moisen moukkamaisen kirjoituksen. Sen oli pikemminkin kirjoittanut joku pappi, joka vain pyrki tekemään suurimman mahdollisen vaikutuksen virkaveljiinsä. Diplomaattinen selkkaus vältettiin.

Nykymatkailija siirtyy Riddarholmin kirkon ikkunoita kurkittuaan sillan yli Gamla Staniin. Siellä kuvitelma kylmästä autiosta kaupungista häviää. Kadut ovat täynnä turisteja ja talotkin suojaavat tuulelta. Ehkä Ogier olisi voinut kokea samanlaista ihmisvilinää ja kuvata enemmän 1600-luvun kaupunkilaisten elämää, jos olisi sattunut tulemaan kaupunkiin joidenkin syysmarkkinoiden aikaan. Lukuisien muiden turistien tavoin astun pian kadun vilinästä suurkirkkoon.

Vaikka Ogier valitti kylmyyttä, kirkot ja kirkonmenot vetivät häntä puoleensa. Suurlähettiläs järjesti omissa tiloissaankin ainakin erityisinä juhlapyhinä katolisen messun, mutta Ogier tutustui myös paikallisiin kirkkoihin ja seurasi luterilaisia jumalanpalveluksia.

Yksityiskohta Pyhän Yrjön ja lohikäärmeen patsaasta

Monet asiat kirkoissa vaikuttivat katoliselle tutuilta eikä suurta kauhistelua aiheuttanut muu kuin Kustaa II Adolfin hautakirjoitus. Muutama synnintunnustuksen ja ehtoollisen kuvaus kertoo, että juuri niiden kohdalla olivat luterilaisten ja katolisten rituaalien keskeiset erot. Ogierin kuvaukset olivat kuitenkin neutraaleja eikä hän osoita sen enempää kauhistelua kuin hyväksymistäkään. Ruotsalaisen ja saksalaisen seurakunnan ehtoollismenojen erilaisuuskaan ei tunnu herättävän suurta kiinnostusta.

Tämän hetken suurkirkossa on vaikea arvioida, mihin loisi katseensa, jotta pääsisi parhaiten 1630-luvun tunnelmaan. Ainakin kirkon alttaritaulu ja kuninkaallisten penkit ovat 1600-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta, saarnastuoli ja urkujen ulkokuori 1700-luvulta. Pylväistä on taas poistettu kalkki 1900–luvun alussa. Kirkon lattiassa olevat hautamerkitkin näyttävät olevan enimmäkseen 1700-luvulta. Ogierin kanssa voimme ajatella jakavamme jonkinlaisen kokemuksen katsellessamme loistokasta Pyhää Yrjöä ja lohikäärmettä esittävää patsasta tai ihmistä korkeampaa seitsemänhaaraista kynttilänjalkaa.

Saksalaisen seurakunnan kirkon lehterin katto

Muutaman korttelin päässä saksalaisessa kirkossa on vielä vähemmän 1600-lukulaista nähtävää. Koristeellinen kirkko koostuu lähinnä 1700 – 1900-lukujen aikaansaannoksista. Ogierin jalanjälkien seuraaminen ei kuitenkaan ole ollut turhaa. Vanhankaupungin katuja kulkiessaan voin kuvitella 1600-luvun Tukholman, vaikkeivät talot aina olekaan säilyneet sen aikaisessa kuosissaan. Kaupunki kasvoi huomattavasti 1600-luvun aikana ja niin Gamla Stanissa kuin malmeillakin tehtiin paljon erilaisia parannuksia juuri 1630-luvulta lähtien. Kadut vanhassa kaupungissa kuitenkin ovat suurin piirtein samat ja auttavat pääsemän tunnelmaan.

Viikonlopun päätyttyä jätän kuitenkin taakseni 1600-luvun Tukholman. Harhailevana turistina en päässyt kovin syvälle 1600-luvun maailmaan. Ja Tukholma olikin joka tapauksessa liian suuri ja mahtava ollakseen hyvä vertauskohta 1600-luvun Turulle. Astelen siis kaupungin laidalle Riksarkivetiin etsiäkseni varkaita pienemmistä kaupungeista. Toivottavasti pikkukaupunkien varkaiden oikeudenkäyntipöytäkirjat kertovat minulle Ogieria enemmän 1600-luvun kaupungin arjesta.