Lokakuun lopussa satuin tekemään arkistomatkan Wieniin samaan aikaan kun Itävallassa valmistauduttiin kansallispäivän juhlintaan 26. lokakuuta. Nationalfeiertag-päivän ohjelmaan kuuluu perinteisesti armeijan paraati ympyränmuotoisella Ringstrasse-valtakakadulla, ja armeija myös esitteli sotilasvoimaansa Hofburgin edustalla Heldenplatzilla aivan Itävallan kansalliskirjaston edessä. Työskentelin kirjastossa lukemassa 1800-luvun wieniläisten humoristien Friedrich Schlöglin, Eduard Pötzlin ja Vinzenz Chiavaccin humoristisia ja satiirisia kirjoituksia kaupungistaan. Samalla katselin viikon ajan päivä päivältä kirjaston eteen lisääntyviä panssarivaunuja, taisteluhelikoptereita ja valkoisia sotilastelttoja. Sotilaat valvoivat aluetta rynnäkkökiväärien kanssa. Lapsille tarjottiin mahdollisuus kiipeillä panssarivaunuissa. Aikuisille oli makkaraa ja Sturm-viiniä.

Itävallan kansalliskirjasto, panssarivaunu ja prinssi Eugenin patsas

Heldenplatz, Sankarien aukio, on Itävallan historian latautuneimpia paikkoja. Vuonna 1938 kun Itävalta liitettiin Saksaan, Adolf Hitler piti puheensa juuri Heldenplatzilla. Paikan valinta ei ollut sattuma, sillä Hofburg on perinteinen Itävallan vallan keskus. Hofburg oli Habsburgien suvun hallitsijoiden keisarillinen palatsi aina vuoteen 1918, jolloin päättyi vuodesta 1278 alkanut suvun dynastia. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Habsburgien valtakunta hajosi ja Itävallasta tuli tasavalta.

Nykyään Heldenplatzin äärellä Hofburgissa on Itävallan liittotasavallan presidentin virka-asunto. Ylhäällä liehuvasta Itävallan lipusta voi nähdä onko valtionpäämies kotona. Hofburg ja Heldenplatz ovatkin täynnä erilaisia symbolisia merkityksiä, ja ne ovat hyvä esimerkki siitä, miten erilaiset materiaaliset tilat kannattelevat aineettomia merkityksiä. Nationalismin nousun aikakaudella, 1800-luvulla, rakennettu tila viittaa nimensä mukaan etenkin kahteen sankariin, prinssi Eugeniin ja arkkiherttua Karliin, joiden patsaat seisovat vastatusten aukiolla. Vaikka Habsburgien valtakuntaa ei enää ole, Sankarien aukio on edelleen tärkeä osa kansallista identiteettiä, mikä näkyy muun muassa kansallispäivän juhlinnassa suurella kuuluisalla aukiolla.

Hitlerin puhe Heldenplatzilla 1938

Heldenplatz on ollut myös Itävallan vastakulttuurin keskeinen paikka. Kriittiset taiteilijat ja kulttuurielämän vaikuttajat ovat pyrkineet iskemään itävaltalaisen kulttuurin sankarimyytteihin, vaiettuihin rikoksiin ja kaksinaismoralismiin juuri Heldenplatzin kautta. Thomas Bernhardin viimeinen näytelmä Heldenplatz aiheutti skandaalin vuonna 1988 peratessaan antisemitististä menneisyyttä tasan 50 vuotta siitä kun valtava väkijoukko toivotti Hitlerin joukkoineen tervetulleeksi Wieniin. Viime vuosikymmeninä aukiolla on järjestetty lukuisia sodan- ja rasisminvastaisia mielenosoituksia.

Vuonna 2010 olin kuuntelemassa Wienissä Itävallan tiedeakatemian järjestämää seminaaria Die Wiener Hofburg –  „Der eigentliche Mittelpunkt der Stadt“?, jossa pohdittiin Hofburgin merkitystä ristiriitaisten merkitysten paikkana. Itävaltalainen kulttuurintutkija Lutz Musner käsitteli esitelmässään Wienin kaupunki-identiteetin rakentumista erilaisten tarinoiden, kuvien ja mielikuvien kautta. Hofburgin keisarillinen loisto ja 1800-luvun porvarillinen kulttuuri tanssiaisineen, kahviloineen ja hevosvaunuineen ovat olleet tärkeitä Wienin ja wieniläisyyden kuvittelemiselle. Niiden avulla on myös luotu kaupungista houkutteleva turistikohde. Vaikka Hofburg on edelleen poliittisen vallan keskus, se on samalla myös yksi Wienin suurimpia turistinähtävyyksiä. Entinen absoluuttisen vallan tyyssija, joka ennen avautui vain harvoille ja valituille, on nykyään massaturismin kohde.

Michaeler-kupoli Hofburgissa

Hofburgissa on myös omat kätketyt ja salaiset puolensa. Aloittaessani 22-vuotiaana vaihto-opiskelijavuoteni Wienissä, minun oli hyvin vaikea uskoa, että valitsemani oppiaine, teatteri-, elokuva- ja mediatutkimus, sijaitsi juuri Hofburgissa. Sydän pamppaillen etsin tietä suuressa palatsissa professorin vastaanotolle.

Oppiaineen löytäminen vanhan arvokkaan palatsin sydämestä on hyvä esimerkki siitä, millaisia yllätyksiä Wienin vanhat julkisivut kätkevät sisälleen. Muistan, miten hevosten kavioiden kopse kantautui seminaarihuoneisiin, joissa käsiteltiin niin oopperan varhaishistoriaa kuin myös populaarikulttuurin historiaa, kauhuelokuvien estetiikkaa ja 1970-luvun happening-performansseja.

Michaeler-kupolin alta kaikui vaimea klassinen musiikki ja kansainvälisen turistijoukon äänten sorina. Turisteille konserttilippuja myyvät Mozatiksi pukeutuneet miehet kävivät hakemassa kahvia yliopiston kahviautomaateista, mistä johtuen seminaariin mennessään saattoi kohdata kiireisen, pahantuulisen 1700-lukulaisesti pukeutuneen hahmon, joka pyyhälsi ohi pitkin palatsin kivisiä käytäviä.