Elokuun ensimmäisellä viikolla me kaksi kulttuurihistorioitsijaa, Hannu ja minä, nousimme Turussa autolauttaan aloittaaksemme kiertomatkan Ruotsin pikkukaupunkeihin. Vaikka pistäydyimme Tukholmassakin, varsinainen tarkoitus oli tutustua pienimuotoisiin kohteisiin kuten ruotsalaisella latinan professorilla Adolph Törnerosilla (1794–1839) oli tapana. Tämä kirjallisesti lahjakas varhaisromantikko ei juurikaan viihtynyt pääkaupungissa vaan lähti työpaikaltaan Uppsalan yliopistosta kesäisin mieluusti maaseudun rauhaan. Matkoillaan hän ihasteli luonnonnäkymiä ja pysytteli pienillä paikkakunnilla ja taajamissa. Halusimme kokeilla miltä sellainen tuntuisi.
No, maisemat vaihtuivat tiuhaan, nopeammin kuin Törnerosin elinaikana, ja kaupungit ja kuntakeskukset olivat kasvaneet 1800-luvun alkuvuosikymmenten koosta. Meno vastasi silti odotuksia, ja sää suosi koko ajan.
Haudoilla ja Linnén luona
Ensimmäinen kohteemme oli Törnerosille rakas Uppsala, jossa tuomiokirkon, yliopiston kirjaston Carolina Redivivan ja yliopiston entisen päärakennuksen Gustavianumin ohella mieleen jäi erityisesti käynti kaupungin vanhalla hautausmaalla. Siellä etsimme ruotsalaisten varhaisromantikkojen leposijoja, mitä muutakaan. Hannun käyttämän sovelluksen avulla niitä löytyi paljon, ja saimme näkyviin myös Törnerosin haudan. Itselleni vaikuttava yksityiskohta oli, kun maineikkaan runoilija-professori P. D. A. Atterbomin haudan läheisyydessä katseeni osui puolivahingossa kiveen, jossa luki ”Göran Sörbom 1935–2013”. Hänestä minulla on mukavia muistoja, hän kun työskenteli yliopiston estetiikan laitoksella, jossa vierailin jatko-opiskelijana syyskauden 1989. Kiven alaosaan oli hakattu sanat AMOR MAIOR EST, rakkaus on suurempi.
Seuraavana päivänä suuntana oli Hammarby, kasvitieteilijä Carl von Linnén maatila Uppsalan keskustasta runsaat kymmenen kilometriä kaakkoon. Kohde oli itselleni hienoinen pettymys, koska oletin, että nähtävää ja Linné-muistoja olisi ollut enemmän. Päälle päätteeksi erillinen näyttelyrakennus oli yleisöltä suljettu kunnostuksen takia. Istutukset toki hivelivät silmää, samoin kauniit peltomaisemat paikalle tultaessa ja pois lähdettäessä. Linné hankki tilan aikoinaan perheensä turvaksi, kun aika hänestä jättäisi ja läheiset joutuisivat muuttamaan pois virka-asunnosta kaupungin keskustassa. Hän ehti itsekin asua maatilallaan monet vuodet ja ottaa siellä vastaan vieraita ja oppilaita.
Sigtunasta Västeråsiin
Uppsalan jälkeen vuorossa oli Ruotsin vanhin kaupunki Sigtuna. Se oli kohteistamme vaatimattomin, mutta selvästi huomasi, millaista suuruudenaikaa se oli elänyt 1000- ja 1100-luvulla. Missään en ole nähnyt niin monen keskiaikaisen kivikirkon raunioita niin lyhyen välimatkan päässä toisistaan. Kauppa ja hyvät vesireitit keskittivät alueelle rahaa ja voimavaroja, jolloin suurimittainen rakentaminen kävi mahdolliseksi. Ei Sigtunassa silti pelkkiä raunioita ole. Kävimme Hannun kanssa aistimassa modernia luostaritunnelmaa Sigtunastiftelsenissä, yksityisen säätiön omistamassa ja 1910-luvulla valmistuneessa hotelli- ja kongressikeskuksessa. Se on monien kulttuuritapahtumien tyyssija ja kirjailijaresidenssi, epäilemättä viihtyisä: puiden huminaa, ruusuistutuksia, kaunis sisäpiha ja suihkukaivo, välimerellistä arkkitehtuuria. Ja kaupungin kävely- ja kauppakadulta löysimme Tant Bruns Kaffestugan, joka sijaitsee 1600-luvulta peräisin olevassa kiinteistössä. Sieltä sai tuoreita suussa sulavia mazariineja, joihin miellyin Uppsalassa jo 1980-luvun lopulla.
Sitten tuli aika siirtyä Västeråsiin. Kaupungin mittakaava oli sitä luokkaa, ettei se oikein sopinut varhaisromantiikan henkeen, mutta halusimme yhtä kaikki nähdä tuomiokirkon ja sitä toiselta puolen saartavat kauniit puutalokorttelit. Västeråsin linna taas ei ollut yleisölle avoin nähtävyys, eikä kirkon ja vanhan kymnaasin läheisyydessä sijainnut pieni kasvitieteellinen puutarhakaan tarjonnut liiemmälti silmäniloa. Tuomiokirkko ja siellä sijaitseva museo olivat joka tapauksessa sopivia rauhoittumisen paikkoja, ja kirkosta löytyi myös kuningas Eerik XIV:n hauta. Ihastelimme pitkään lähistön vanhoja kapeita katuja ja pieniä puutaloja, Ruotsissa ne ovat aina niin hyvin hoidettuja ja näyttävät kuin eilen maalatuilta. Västeråsissakin oli aikaa nauttia päivän mazariini.
Muotokuvia ja aikakoneella vanhaan Turkuun
Kiertomatkamme loppuosuus alkoi vuosisatoja vanhasta pajateollisuudestaan tunnetusta Eskilstunasta, joka oli meille lähinnä yöpymispaikka. Sieltä pääsi kätevästi Mariefredin kaupungin lähellä sijaitsevaan Gripsholmin linnaan ja Strängnäsin piispankaupunkiin. Meillä oli eräässä vaiheessa mielessä vierailu Vadstenaan katsomaan linnaa ja luostaria, mutta pitkän välimatkan takia se ei lopulta mahtunut aikatauluumme. Gripsholmissa on paljon nähtävää linnan kolmessa kerroksessa, jos sattuu pitämään muotokuvista – niitä nimittäin riippui salien ja huoneiden seinillä loputtomiin. Kaikki mahdolliset Ruotsin kuninkaalliset, kulttuurihenkilöt, kirjailijat ja taiteilijat seurasivat toisiaan pitkänä nauhana. Piristävänä saarekkeena kuvakavalkadin seasta erottui Kustaa III:n rakennuttama yksityinen linnateatteri 1780-luvulta.
Strängnäsin vanha keskusta oli kuin Turku ennen vuoden 1827 tulipaloa. Tämän olimme osanneet aavistaa ennalta, ja iloksemme huomasimme, että olimme olleet oikeassa. Tuomiokirkko muistuttaa paljon Turun vastaavaa, korkealla olevaa sijaintia myöten, joskaan Unikankareen kumpu ei sentään kohoa niin ylös kuin Strängnäsin kirkonmäki. Mäenrinteessä sijaitsee punaisiksi maalattuja puutaloja ja toisella puolella mäkeä taas barokkiarkkitehtuuria. On turha enää toistaa, mitä purtavaa ostin teekupillisen oheen Strängnäsin Café Prinsenistä. Seuraavana aamuna astuimme Eskilstunassa junaan, joka vei meidät nuorten jalkapallofanien seassa Tukholmaan viettämään viimeistä matkapäivää.
Jukka Sarjala
